Mina jatkaa komeasti alkanutta Alex Morrow-sarjaa Ampiaiskesällä. Sankari on sama, tosin tuhdisti tiineempänä, kaksosia odottavana. Työyhteisön ongelmat, siis k-päät esimiehet, sovinistiset kollegat ja typerät alaiset, jatkuvat yhä. Pientä toivoa paremmasta toki on, fiksuakin väkeä hakeutuu Glasgown poliisilaitokselle hommiin. Hieman sairaalta tuntuu ettei juuri kukaan halua ylennystä, koska menettäisi rivimiehelle kuuluvat ylityökorvaukset. Kaiken tämän rinnalla suomalainen työelämä tuntuu jopa hetkittäin reilulta.
Asiaan ja minimaaliseen juonipaljastukseen. Joka ei lie synti, koska lukija ainakin luulee tietävänsä syyllisen heti ensilehdeltä. Eli mistään murhamysteeristä tai palapelidekkarista ei ole kyse. Ne jääköön Lady Agathan aikalaisille. Ampiaiskesä on mitä suurimmassa määrin kaiken psykologisen analyysinsä lisäksi myös yhteiskuntakuvaus. Siis vankkaa Mankell-Joensuu koulukuntaa tosiolevaisen rakenteiden ja ristiriitaisuuksien tallentajana ja läpivalaisijana.
Rikosylikonstaapeli Alex hälytetään murhapaikalle isänsä hautajaisista. Öiset murtautujat ovat raa'asti pahoinpidelleet nuoren menestyvän naisen tämän suvun perintökartanossa. Kaikki ei kuitenkaan ole miltä näyttää. Keittiön pöytään on jemmattuna puolisen miljoonaa euroa. Britanniassa, puntaan luottavassa imperiumin jämävaltiossa.
Samanaikaisesti entinen bisnesguru, huijauksesta kärähtänyt maankuulu julkkismiljonääri vetää itsensä hirteen toisella puolen maata. Miten nämä asiat nivoutuvat yhteen on lukijalle selvää paljon ennen poliiseita. Mutkia riittää, yllättäviä yhteyksiä ja junnaavaa arkista poliisityötä. Jota Mina kuvaa vivahteikkaan tarkasti kaikkine byrokratiakoukeroineen ja asianajajien ketkuiluineen. Minan ihmiskuvausta taisin kehua aiemminkin. Hän rakentaa äärimmäisen uskottavia hahmoja minimalistisin keinoin. Kadehdittava taito.
Tässä kirjassa Mina käyttää kahden näkökulman kerrontatapaa. Välillä tapahtumia kuvataan kuten ylikonstaapeli Alex ne kokee ja näkee. Välillä taas tarkastelukulma vastaa 16-vuotiaan Thomasin kokemus- ja tunnemaailmaa. Thomas on huijarimiljönäärin poika, joka on lähetetty Skotlantiin opiskelemaan isukin hyväksi toteamaan kouluun. Pois silmistä, pois mielestä, Mina melkein huutaa lukijalle.
Miljöönä tyly Glasgow painuu hieman taustalle. Nyt liikutaan myös maaseudulla, vanhassa arvokkaassa sisäoppilaitoksessa. Jonka oppilailla on muutakin puuhaa kuin istua tunneilla ja harjoittaa urheilua.
Rohkenen suositella.
Denise Mina: Ampiaiskesä
alvari.raappavaara
2
183
Vastaukset
- isomauri
Kirjailija Mauri S a r i o l a on myös julkaissut romaanin Ampiaiskesä (Gummerus 1968). Kirjan sanotaan olevan ns. avainromaani.
- scarabaeus
entykännyyhtään tästä
Ampiaiskesä Denise Mina
joten en jaksanut lukea, harpoin sieltä täältä. Tyhmä dekkari.
Mitkä uudet dekkarit on, jotka viitsisi lukea,
olisiko Teillä
ehdotuksia ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383639- 573333
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892817Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk482636Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1082359Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352022Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012001Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421865Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1041787Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691113