millaisia juttuja täällä onkaan...
Melperi, haluaisin mielelläni tietää motiivisi, mikä saa sinut kirjoittelemaan tänne noin ahkerasti kun et itse tietääkseni ole vl. Käytkö muidenkin "uskontojen" palstoilla julistamssa kuinka väärässä he ovatkaan? On ihan hyvä, että asioista keskustellaan mutta asenteesi ei aina ole ihan reilu kun kantaasi esität.
Täytyy vain ihmetellä tuota kohinaa ihmisten suviseurapukeutumisesta. Olin siellä itsekin ja näin tasan yhden paidan joka ei mielestäni sopinut suviseuroihin. Saattoi siellä enemmänkin niitä olla, mutta ei pistänyt silmään. Voi olla seuravieraan omassa mielentilassakin vikaa jos joka puolella näkyi pahennusta herättäviä vaatteita. Suurin osa vl:sta tulee suurista perheistä ja ainakin minä olen tottunut näkemään koko ikäni poikia (veljiäni) esim. kalsareissa, joten en hätkähdä jos nyt jostain sattuu kalsarit vilkkumaan. Jumala loi meidät miehiksi ja naisiksi ja kai se saa jollakin tasolla näkyäkin. Tottakai uskovaisen tulee pukeutua fiksusti mutta järki käteen kaikille.
Vielä tosta tupakanpoltosta... Miksi vl:t olisivat jotenkin yli-ihmisiä, joilla ei olisi mitään paheita? Eihän tupakka hyvää tee terveydelle mutta ei se saa ihmisen käytöstä muuttumaan kuten huumeet tai alkoholi.
Mulle on turha laittaa hankalia vastakysymyksiä, en osaa tai jaksa vastata niihin kuitenkaan mut nämä olivat vaan mun mielipiteitä :) Ottakaa rennosti niin tätäkin palstaa jaksaa ohimennen seurata.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Voi olla seuravieraan omassa mielentilassakin vikaa jos joka puolella näkyi pahennusta herättäviä vaatteita."
En tarkoittanut todellakaan, että joka puolella. Mutta onhan siellä niitä, sitä en kiellä vaikka itsekin olen "turtunut" niiden näkemisestä sen verran, etten kiinnitä suurempaa huomiota. Mutta kyllä minua lähinnä säälittää ne pikkulikat, joilla alushousut vilkkuu tms. vastaavaa.
"Suurin osa vl:sta tulee suurista perheistä ja ainakin minä olen tottunut näkemään koko ikäni poikia (veljiäni) esim. kalsareissa, joten en hätkähdä jos nyt jostain sattuu kalsarit vilkkumaan. Jumala loi meidät miehiksi ja naisiksi ja kai se saa jollakin tasolla näkyäkin. Tottakai uskovaisen tulee pukeutua fiksusti mutta järki käteen kaikille."
Ensinnäkin veljet on aivan eri asia kuin muut pojat/miehet. Sen nyt pitäisi olla selvää sinullekin. Kyllä minullakin on veljiä. Ja mielestäni se onkin lähinnä äärimmäisen TYPERÄN näköistä, jos jätkällä on niin matalat housut että boxerit näkyy. En tajua, kuka KEHTAA tehdä niin - itse ainakin tuntisin oloni vastaavassa tilanteessa naurettavaksi.
Tottakai se sukupuolierokin saa näkyä, mutta ei epäasialliseen pukeutumiseen asti.
Mutta osittain olet tietysti oikeassa. Ei siitä niin suurta numeroa tarvitsisi tehdä, tosin avaus olikin ilmeisesti jonkun epäuskoisen paikalla käyneen ja itse vastasin siihen myöntäen JOIDENKIN siveettömän pukeutumisen todeksi. Koska tottahan se on, ei sitä käy kokonaan kieltäminen. Suurin osa edelleenkin (niin kuin aiemmassakin vastauksessani painotin) pukeutuu asiallisesti ja fiksusti.
Muuten. Mielestäni on aivan turhaa tulla tänne arvostelemaan palstaa. Me kaikki vaikutamme tämän palstan sisältöön. Jos haluamme tästä asiallisemman paikan, kaikkien on mietittävä, mitä kirjoittelee.
Melperin ja tupakan suhteen olet aivan oikeassa.
Ja saatan tuntea sinut. ;)
"Vielä tosta tupakanpoltosta... Miksi vl:t olisivat jotenkin yli-ihmisiä, joilla ei olisi mitään paheita? Eihän tupakka hyvää tee terveydelle mutta ei se saa ihmisen käytöstä muuttumaan kuten huumeet tai alkoholi."
yleensä vapauttaa kaikki muut uskovaiset tupakan paheesta ja nikotiinin orjuudesta heidän tultuaan uskoon, mutta ei vanhoillislestadiolaisia?
Miksi Nivalan pelloilla kärysi Nortti uskovaiseksi itseään nimittävien henkilöiden suussa, mutta se ei käryä muilla hengellisillä kesäjuhlilla uskovaisten suussa?
Miksi vertaat vanhoillislestadiolaisia tupakanpolton suhteen kaikkiin muihin ihmisiin etkä muihin uskovaisiin? Sallitko kaikki muutkin maailman ihmisten paheet myös veeällille, koska he eivät ole "yli-ihmisiä".
Kuittaako viikottainen vilkuttelu kaiken?
Pitäisihän sinunkin se jo ymmärtää, että viittaamalla seuroissa kerran viikossa, saa anteeksi, vaikka olisi käynyt naapurin eukkoa kyntämässä, vaimoansa hakannut tai liiterissä tumputtanut.
Siitä on kysymys tässä ihanassa "uskossa", jota mieluummin harhaopiksi kutsuttakoon.