Selkärankareuma

Hei. Onko täälä kyseistä reumaa sairastavia kuulolla?
Mulla on ollut alaselän yhtäjaksoista särkyä yli 2 vuotta. Viiden vuoden sisään on mahtunut monta SI-nivelten tulehdusta, lonkan limapussin tulehdus sekä useiden nivelten särkyä päästä varpaisiin.
Alaselän särky on pahinta istuessa. Liikkeelle lähtö on todella työlästä ja ensimmäiset metrit kuljen kumarassa varovasti astuen. Öisin herään sietämättömään ristiselän kipuun/kuumotukseen ja se pakottaa nousemaan sängystä jalottelemaan. Aamuisin olen niin kankea, etten sukkia saa jalkaan, mutta tunnin päästä on jo normaali.
Pari päivää sitten kävin jälleen lääkärissä, joka vihdoin määräsi reumakokeisiin muut tavanomaiset verikokeet. Tänään soittelin tuloksia niin tulehdusarvot ja hb olivat normaalit. Ei siis periaatteessa merkkiä tulehduksesta. Oikeasti päällä on paha tulehdus si-nivelissä, sillä iho niiden kohdaltakin on aivan kuuma ja särky on kova. Muitakin niveliä särkee sykäyksittäin. Lisäksi minulla on suora selkäranka kivikovaksi jäykistyneiden selkälihasten vuoksi. Röntgenkuvissa todettiin 3kk sitten 6 lannerangan nikamaa eli yksi ylimääräinen.
Lääkäri määräsi lääkitykseksi viikon kuurin Arcoxiaa 150mg ja lihasrelaksantteja.

Voisiko joku kertoa millaiset oireet oli ennen diagnoosia ja miten pitkään? Mitä verikokeissa paljastui? Otettiinko magneettikuvat? Kuinka kauan kesti saada diagnoosi? Kuullostavatko oireeni selkärankareumalta?
5329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oireisto voisi hyvin olla selkärankareumaa. Etenkin jos olet nuorehko mies.

Minun oireitani on tutkittu useampi vuosi ja matkaan on mahtunut verikoe jos toinenkin. Tulehdusarvot ovat olleet toistuvasti koholla, mutta ne eivät ole mitenkään korreloineet oireiden kanssa, joten en usko niiden liittyvä reumaan vaan ennemminkin lihavuuteen tms. Ja samaa mieltä asiasta oli reumalääkäri. Ainoa selkeä merkki veressä on, että olen HLA-B27, joka tosin on positiivinen 15 % suomalaisista ja silti vain alle 1 % sairastaa selkärankareumaa. Eli ei varmuutta siltäkään suunnalta.

Minun tautini ei ole tyypillinen selkärankareuma, vaan häiritsevämmät oireet ovat melkein pienten nivelten oireet. Kuitenkin selän jäykistely on aivan tuttu ilmiö. Monessa kohti arjessa pärjäämisessä ja jaksamisessa on auttanut koira, joka osaa nostaa lattialta tavaroita ja toisaalta pakottaa pieneen liikkeeseen myös normaalina päivänä. On niitä päiviä, kun koiran aamulenkit hoidetaan aamutohveleissa pitkässä takissa, koska muita vaatteita ei oikein ole saanut päälle.

Selkää on kuvattu sekä röntgenillä että magneetilla, eikä kummassakaan ole (vielä) löytynyt mitään selkeää muutosta. Jotain epämääräistä kyllä. Reumalääkitys on aloitettu vähitellen viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana ja tällä hetkellä olen tilanteessa, että pärjään oireiden kanssa melko hyvin. En ole oireeton, mutta ensimmäistä kertaa reiluun kolmeen vuoteen uskallan suunnitella etukäteen asioita, jotka ovat olleet mahdottomia taudin ollessa aktiivinen (esimerkiksi viikon vaellusta lappiin).

Kysyit, kauan meni diagnoosin saamiseen - tähän en voi suoranaisesti vastata. 2,5 vuoden sairastamisen jälkeen sain lausunnon "määrittelemätön seronegatiivinen niveltulehdus" ja sillä mennään edelleen. Veikkaus on, että tauti on jotain selkärankareumatyyppistä, mutta tarkempaa nimeä taudille ei ole saatu. Aika näyttää saadaanko koskaan. Toisaalta olen melko tyytyväinen nykytilanteeseen - oireet pysyvät kurissa 95 % ajasta ja olen oppinut elämään taudin kanssa.

Äänestä

SElkärampa, kirjoitit tuosta aamukankeudesta ja että tunnin päästä olo jo normaali. Eli onko sulla tunnin päästä kankeuden lisäksi hävinnyt selkäkipukin? Mulla on kans alaselkä kipee. Aamuisin se on pahin. Päivälläkin istuminen tai seisominen ei tee hyvää selälle. Tätä on nyt jatkunut muutaman viikon. Oletko ollut sairaslomalla vai töissä?

Äänestä

Tarkoitin, että kankeus on hävinnyt, mutta kivut jatkuvat edelleen ja ihan 24/7..
Ja olen 24-vuotias nainen.
Olen opiskelija, joten luennoilla istuminen on täyttä tuskaa ja vähintään tunnin välein olisi päästävä jaloittelemaan tai tuska alkaa olla sietämätöntä..

Äänestä

REuma ei aina näy verikokeissa, mutta vaatikaa erikoislääkärin vastaanotto. Magneetissa ainakin näkyy tulehdukset, mutta sinne on vaikea kunnallisella päästä.

Reumaa voi myös tehokkaasti hoitaa ravinnolla, jos haluaa. Jos ei halua, niin sitten ei halua.

http://www.raikasweb.com/nivelreuman-nykyaikainen-hoito

http://terveyshymy.fi/artikkelit/laakari-rauli-makela-reumasairauksia-voi-hoitaa-luonnonmukaisesti

http://kirja.elisa.fi/ekirja/reuma-ja-niveltulehdukset-luonnonmukainen-hoito

http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm

http://www.youtube.com/watch?v=A-a2PP74N04&feature=youtu.be

Äänestä

finitro:Tuntuu aika tutuilta oireilta. Särkylääke kierteessä olen elänyt jo kohta kymmenen vuotta,kylmägeeli on paras apu tulehduksen aiheuttamaan kipuun, uskon että tulehdus alaselkääsi vaivaa. Mutta mikä sen aiheuttaa sen kun osais tietää niin apukin varmaan löytyisi. Nyt syön itse FinitroFortePlus kuuria.Olen syönyt kohta kuukauden kuurin,jotenkin tuntuu helpommalta.Aijon jatkaa vielä koska lupaus helpotuksesta pitäisi jo alkaa.Löysin tämän tuotteen Finitro.com osoitteesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkärampa kirjoitti:

Hei. Onko täälä kyseistä reumaa sairastavia kuulolla?
Mulla on ollut alaselän yhtäjaksoista särkyä yli 2 vuotta. Viiden vuoden sisään on mahtunut monta SI-nivelten tulehdusta, lonkan limapussin tulehdus sekä useiden nivelten särkyä päästä varpaisiin.
Alaselän särky on pahinta istuessa. Liikkeelle lähtö on todella työlästä ja ensimmäiset metrit kuljen kumarassa varovasti astuen. Öisin herään sietämättömään ristiselän kipuun/kuumotukseen ja se pakottaa nousemaan sängystä jalottelemaan. Aamuisin olen niin kankea, etten sukkia saa jalkaan, mutta tunnin päästä on jo normaali.
Pari päivää sitten kävin jälleen lääkärissä, joka vihdoin määräsi reumakokeisiin muut tavanomaiset verikokeet. Tänään soittelin tuloksia niin tulehdusarvot ja hb olivat normaalit. Ei siis periaatteessa merkkiä tulehduksesta. Oikeasti päällä on paha tulehdus si-nivelissä, sillä iho niiden kohdaltakin on aivan kuuma ja särky on kova. Muitakin niveliä särkee sykäyksittäin. Lisäksi minulla on suora selkäranka kivikovaksi jäykistyneiden selkälihasten vuoksi. Röntgenkuvissa todettiin 3kk sitten 6 lannerangan nikamaa eli yksi ylimääräinen.
Lääkäri määräsi lääkitykseksi viikon kuurin Arcoxiaa 150mg ja lihasrelaksantteja.

Voisiko joku kertoa millaiset oireet oli ennen diagnoosia ja miten pitkään? Mitä verikokeissa paljastui? Otettiinko magneettikuvat? Kuinka kauan kesti saada diagnoosi? Kuullostavatko oireeni selkärankareumalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu