Sattuu sydämeen!!!

Tiedän hyvä äitiliini, että pelko ja tuska ovat jokapäivä mielessäni, yöunesi ovat vajaita. On suurta tuskaa joutua tilanteeseen , jossa lapsi jostakin syystä reagoi noin, miksi vanhammat täytyy unohtaa.

Toivon sinulle voimia kestää ja koeta jollakin tavalla saada yhteys tyttäreesi.
Voit käydä itse keskustelemassa terapiassa, voidaksesi jollakin tavalla ymmärtää ja samalla saada niitä voimia. Joku kertoi tässä kirjastakin, jossa kerrtoaan Äidin ja tyttären välisistä erilaisista asioista, kirjoittanut Vainikainen, etunimi ei muistu mieleen.

Kumpa tyttäresi ymmärtäisi, että rakastat häntä todella niin paljon, että kukaan toinen ei maailmassa voi häntä samoin rakastaa, pitäisi edes pientä yhteyttä. Uskon että vanhetessaan saattaa lähentyä, toivottavasti vaan ei eksy vääriin seurueisiin ja tuhoa elämääänsä.

MInulla on äiti, joka ihan joka ikinen kerta, kun olemme yhteydessä aloittaa iänikuisen arvostelun perheestäni, siitä etten käy hänen luonaan tarpeeksi usein, kehuu kuinka mahtavasti serkkuni onkaan onnistunut, kun on päässyt lääkärin kanssa naimisiin ja minä olen pelkkä puotipuksu....
Ei kiinnosta. Sorry!

Minulla myös äiti joka kyseenalaistaa, tuomitsee, kritisoi ja haukkuu lapsiani ja heidän valintoja samoin kun minua. Nyt vihdoin kun olen oppinut sanomaan ei ja en halua olla kun harvoin yhteydessä ja äiti muuttuu martyyriksi. Minulla elämä mennyt hyvin taloudellisesti ja en ole koskaan häneltä apua pyytänyt muuta kun joskus henkistä tukea kun elämä on kolhinut. Nyt olen katkaissut välit lähes kokonaan koska voin huonosti ja tuntuu pahalta jatkuva negatiivinen asenne. Toisaalta voin välikatkosta paljon paremmin mutta toisaalta taas omatunto vaivaa. Hän on elämäänsä katkera ja ei pysty asioita selvittämään. Toivon vain että minusta ei koskaan tule hänen kaltaistaan.

Toivotaan , että tilanne muuttuu , älä syyllisty , voit vain kaivata. Kun näet aikuisia tyttäriä äiteineen voin vain kuvitella miten sattuu .
Tuossa iässä luulee niin tulevansa omillaan toimeen , on niin suvaitsematon ja itsekäs , kaivaa vaikka kuin rikkaa heinäsuovasta, että saa jonkun syyn olla olematta tekemisissä , itsessään ei huomaa vikaa .
No oman elämänsä siinä myös kaventaa , kun joskus saa lapsen , huomaa viimeistään .
Elämä on täynnä vääriä sanoja ja virheitä , mutta myös kauniita sanoja ja onnistumisia , miksi vain nämä huonot asiat nostetaan korkeuksiin , onko siinä meidän oma kulttuurimme ja aina niin negatiivinen ajattelumme , se vasta tyhmää on .
Kyllä ihmisten täytyy tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja kestää eriäviä mielipiteitä ja ottaa vastaan niin kiitosta kuin arvosteluakin , elämähän on juuri sitä , ei se ole silkinhienoa pumpulilla vuorattua polkua , vaan kaikkea mahtuu ja sitä juuri on arki ja elämä anteeksiantamisineen .

Minkä arvelet olevan syy , miksi tyttäresi pärjää nyt näin "itsenäisesti " vai onko elämän prinssi hänen päänsä saanut pyörryksiin ?
Minun tuttavani tytär muutti mustan miehen matkaan maapallon toiselle puolelle , ei pidä mitään yhteyttä , on vielä ainoa lapsi , kyllä häntä sattuu .. tässä tämä musta mies ei ole mikään rasistinen ajatus ,kunhan sanoin , että on aivan eri kulttuurista .
Voimia sinulle , hyvä kun purat mieltäsi .

Minä täytän kohta 27v. Minun äitini asuu kilometrin matkan päässä meistä. Hän käy meillä silloin kun on "pakko" (joulu, synttärit), eli 1-2x/vuosi. Viime synttäreilläni äiti oli humalassa. Aina kun käyn heillä, he ovat humalassa. Sanoin suoraan, kuinka se minua harmittaa, ja että en enää jaksa kohta käydä, kun aina sama juttu ja otan sen niin raskaasti. Uskalsin olla se rohkea meidän suvusta, joka nostaa tämän asian päivänvaloon. Hetken olin jopa ylpeä rohkeudestani. Mikäänhän ei muutu jos ei yritä?! Nyt minuun ei enää pidetä yhteyksiä. En muista että minulta ikinä olisi kysytty kuulumisia. Olisin maailman onnellisin tyttö, jos äitini soittaisi ja kysyisi kuulumisiani, osoittaisi edes hieman välittävänsä. Tai jos äiti soittaisi edes jotain ihan olematontakin asiaa....sekin olisi mahtavaa

Oletko antanut tyttösi aikuistua, vai yritätäkö edelleen puuttua hänen valintoihinsa ja ohjeistaa koko ajan? Omat vanhempani olivat neuvomassa joka asiassa ja napanuora oli lopulta katkaistava aika tylyllä tavalla... Nyt välimme ovat paremmat, hieman etäiset mutta sentään aikuisten ihmisten keskiset välit niin kuin kuuluu olla siinä vaiheessa kun oma lapsi on yli 35 v ja hänellä on omia lapsia...

Jokainen tekee itse ratkaisut siitä, ketä lähipiiriin kuuluu.
Se, että on jonkinlainen sukulaisuussuhde, ei tarkoita yhtään mitään.
Jos tyttäresi on päättänyt elää ilman sinua, niin asia sitten on näin.
Turha miettiä mitään sen suurempia, vaan jatkaa elämää. Niin on tyttäresikin tehnyt.

Minä olen katsonut vierestä kuinka äitini kärsi viisi pitkää vuotta veljeni tehtyä katoamistempun.Veljelläni ei ollut mitään syytä kadota,ja kun hän ilmaantui maisemiin hän on vain ollut pahoillaan ja sanonut,ettei tiedä mistä johtui,että hän katkaisi kaikkiin omaisiin yhteydenpidon.Itse en ole vielä tätä ns.anteeksipyyntöä hyväksynyt koska olin niin pahoillani äidin puolesta....ja koko muun perheen puolesta.

Tänä aikana kun herra veli oli kateissa on tapahtunut paljon muutakin surua aiheuttaneita asioita perhepiirissä,ettei todellakaan olisi tarvinnut tämän ääliön vielä loistaa poissaolollaan kun porukoilla on ollut silmät suut täyteen tekemistä että me loput pysytään kasassa vaikeiden asioiden edessä.

Jonain päivänä minä rakennan kirjeen veljelleni,jossa kerron mitä näinä vuosina on tapahtunut.Se olkoon rangaistuksensa.
Onneksi äiti on vihdoin saanut mielenrauhan kun tietää pojallaan olevan asiat hyvin ja että sentään on elossa ja pitää nyt häneen yhteyttä.

Että sanonpa teille,jotka otatte ns.hajurakoa läheisiinne,niin miettikään vielä kerran sitä itsenäistymisprosessianne.Soittakaa vanhemmillenne edes pari kertaa vuodessa tai jos ette osaa puhua laittakaa kortti,missä ikinä olettekin,merkiksi siitä ,että olette elossa.Se on vanhemmillenne tärkeää.

En tiedä, saavuttaako tämä sinua, mutta nyt, vuonna 2024 helmikuun alussa on tyttäreni ollut omilla teillään jo noin kahdeksan vuotta.

Hän sanoi minulle vuonna 2016 huhtikuussa sanat "äiti, en halua nähdä sinua enää koskaan.". Syytä ei ollut....

2022 keväällä sain kirjeen. Hänellä ei ollut aikomustakaan tulla elämääni enää takaisin. Hän oli niin päättänyt.

Tässä välissä on minulle tapahtunut paljon, mutta hetkeäkään en ole unohtanut tai lakannut rakastamasta tytärtäni.

Muutaman vuoden päästä pääsen eläkkeelle, ja suren sitä, etten ole saanut olla osana tyttäreni elämää.

Jos Katja pikkuinen luet tämän, löydät puh num netistä, laita txt viesti äidillesi... Ämppy odottaa yht ottoasi. Selvitetään asiat, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ja kirjoittaja, jolle vastasin.

Älä koskaan menetä toivoasi lapsesi suhteen. Hän tulee jos on tullakseen, ja jokainen meistä tekee tyhmyyksiä elämässään.

Halaukset sinulle.