Led-valaistus

Eli mahtaakohan onnistua led-valosarjan kokoaminen itse, jos takana on ainoastaan ala-asteen teknisentyön elektroniikkaosaaminen? Onhan noita valmiita sarjoja olemassa, mutta ajattelin, että itse kokoamalla saattaa säästää jonkin verran. Lisäksi ei tarvitse murehtia minkä verran on johtoa käytettävissä. Jos kyseessä olisi sauna tai olohuone en alkaisi itse kyhäilemään, mutta nyt kyse on grilli-kodasta, jonka katon valaisuun saisi ledeillä varmasti hienon "efektin".

Jos jollain on kokemusta sarjan rakentamisesta ja osien hinnoista, niin ei muuta kuin tulemaan.
83360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyeessä ovat teholedit, jos haluaa valoa oikeasti. Vähittäismyynnissä ovat vielä kovin kalliita (euron luokassa). Tilaisuuksia voi tulla.

Ledeillä on tärkeää oikea virta. Niitä ei kytketä suoraan jännitelähteeseen vaan virtaa on hallittava. Virta saadaan samaksi useammalle ledille kerralla, kun ledejä kytketään sarjaan. Jännitettä pitää olla esimerkiksi 20% enempi kuin on sarjaan kytketyn ledipalkin yhteinen palojännite. Ja tuon erotuksen avulla tehdään virran rajoitus. Kytketään vastus vielä sarjaan ja vastuksen arvo on tuo erotus jaettuna sallitulla virralla.

Perinteisissä ledeissä virta on noin 20-30 mA ja ledin yli tulee aika tarkasti 1,25 (?) voltin jännite. Teholedeissä virta on paljonkin isompi ja palojännitteestä en tiedä. Oletetaan että se on kuitenkin likimain sama.

Jos kytketään sarjaan viisi perinteistä lediä (anodit aina katodiin) tulee palkin palojännitteeksi 5,2 volttia. Jostain porakoneen akkulaturista saa esimerkiksi 8 V. Vastus on siis
2,8 volttia jaettuna 0,02 amppeerilla. Eli 280 ohmia. Näin perinteisillä heikkovaloisilla ledeillä. Petzl-merkkisessä pienessä otsalampussa on kolme teholediä ja pienimmät sormiparistot 2 kpl. Minulla on otsalamppu kestänyt pian kolme vuotta samoilla pattereilla satunnaista käyttöä katuvalottomassa ympäristössä. Eli noissa virta on ilmeisesti kymmeniä milliampeereita korkeintaan.

Sovella tuosta. Joku akkulaturin virtalähde on turvallinen harrasteisiin, kunhan ei sitä kastele. Tai sitten käytä suoraan porakoneen akkua. Yhden amppeeritunnin akulla polttaisi perinteisiä ledejä 50 tuntia 20 mA:lla.

Äänestä

Varmasti onnistuu.
Esim . BEBEKistä LED kaulus vastus luokkaa 2e kpl.
Vastus sarjaan ledin kanssa.
Laske vaikka 12v ja 20mA , eli 600 ohmia.
Eli rakenna joka ledille oma vastus.
Sitten haet esim. BTemasta tällaisen yleisvirtalähteen ( n. 6 e )( jos haluat verkkokäyttöisen )
, saat siinä samalla säädettävän jännitteen, jolla voit hieman säätää LED:n kirkkautta.
Toisaalta liitä vaikka 2kpl 4,5 voltin paristoa sarjaan, saat 9V ja varmasti tuo paristopaketti riittää sulle koko syksyksi ( vai meinaatko kymmeniä LEDejä tinailla. ).
Ultrabrigt ledin kynnysjännite pyörii n. 3,5 V:n kieppeillä, joten alle sen ei pala.
Siinä LEDissä se pidempi jalka on anodi, eli siihen sähköä.
Eli kun sinulla on rakennettuna vastus LED piiri, niin näitä piirejä sitten vain tarpeellinen määrä rinnakkain kiinni virtalähteeseen.
Valkoinen valo on melko " kylmää", joten tavallinen kynttilä lienee tunnelmallisempi, joskin palovaarallisempi.

Äänestä
  • R = U/I, mutta tuo U ei ole 12V vaan siitä pitää vähentää ledin kynnysjännite. En nyt muista, mitä tuo noissa on, mutta saattaa olla luokka 1,8 - 3V. Eli jos se olisi esim. 2V, R=(12V-10V)/20mA = 500 ohmia. 600 ohmilla virraksi olisi tässä tapauksessa tullut vähän pienempi kuin 20mA...

    PS. Huom! Ledit ei kestä saunassa (ainakaan katossa), vaikka tuollaisia sarjoja myydään! Kts. esim. TM:n rakennusliitteen pidempiaikainen testi, jossa kypsyivät täysin n. 3kk-puolen vuoden välein tapahtuviin ledirikkoihin. Valmistaja antaa toki tilalle uuden ledin, jos lähettää rikkonaisen heille, mutta noita vain on mahdoton vaihtaa esim. katon paneloinnista!

    Äänestä

  • Ile kirjoitti:

    R = U/I, mutta tuo U ei ole 12V vaan siitä pitää vähentää ledin kynnysjännite. En nyt muista, mitä tuo noissa on, mutta saattaa olla luokka 1,8 - 3V. Eli jos se olisi esim. 2V, R=(12V-10V)/20mA = 500 ohmia. 600 ohmilla virraksi olisi tässä tapauksessa tullut vähän pienempi kuin 20mA...

    Vakio ledin jännite vaihtelee n.1,6-2,5V 20mA riippuen ledin väristä.Punainen=pienin jännite.Palaa pinemmilläkin virroilla mutta himmeämmin.Vastus n.600ohm.n.12v.Powerin teho harvoin juuri 12V,kuormitus jo muuttaa vähän,jos ei vakavoitu virta lähde.

    Äänestä

  • S-käri kirjoitti:

    Ledien kynnysjännitteet ovat seuraavaa luokkaa:
    pun. n. 1.5V
    kelt./vihr. n. 1.8V
    valk. n. 3.5V
    sin. n. 4.5V

    virraksi riittää yleensä n. 20-25mA

    Äänestä

  • Ile kirjoitti:

    R = U/I, mutta tuo U ei ole 12V vaan siitä pitää vähentää ledin kynnysjännite. En nyt muista, mitä tuo noissa on, mutta saattaa olla luokka 1,8 - 3V. Eli jos se olisi esim. 2V, R=(12V-10V)/20mA = 500 ohmia. 600 ohmilla virraksi olisi tässä tapauksessa tullut vähän pienempi kuin 20mA...

    PS. Huom! Ledit ei kestä saunassa (ainakaan katossa), vaikka tuollaisia sarjoja myydään! Kts. esim. TM:n rakennusliitteen pidempiaikainen testi, jossa kypsyivät täysin n. 3kk-puolen vuoden välein tapahtuviin ledirikkoihin. Valmistaja antaa toki tilalle uuden ledin, jos lähettää rikkonaisen heille, mutta noita vain on mahdoton vaihtaa esim. katon paneloinnista!

    Itsellä on sellainen kokemus saunankattoon laitetuista led-valoista että n.2-vuotta kestää jonka jälkeen lähes kaikki ledit on vaihdettava eli loppujen lopuksi jossain vaiheessa ei viitsi enään ledejä vaihdella kun olen tinannu ne suoraan johtoihin.Ratkaisu olisi tietenkin laitaa johdon päihin seuraavalla kerralla ledin kannat?

    Äänestä

  • hate kirjoitti:

    Saunan kattoon ei siis kannata laittaa ledejä, koska eivät kestä kuumuutta. Samaa neuvottiin Heinolan asuntomessutalojen valaistusjutussa, joka löytyy sivulta http://www.adlux.fi Siellä oli paljon muutakin hyödyllistä tietoa.

    Äänestä

Autotarvikeliikkeissä on nykyään ledilamppuja kannalla ikäänkuin olisivat vilkkuihin ja jarruvaloihin tarkoitetut. Noissa on kolme kirkasta lediä. Maksavat 4 euroa. Olisiko tuollaisessa ideaa? Valovoimaa löytyy ja kunnon kanta. Valmiiksi 12 V jännitteelle käypä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kotatonttu kirjoitti:

Eli mahtaakohan onnistua led-valosarjan kokoaminen itse, jos takana on ainoastaan ala-asteen teknisentyön elektroniikkaosaaminen? Onhan noita valmiita sarjoja olemassa, mutta ajattelin, että itse kokoamalla saattaa säästää jonkin verran. Lisäksi ei tarvitse murehtia minkä verran on johtoa käytettävissä. Jos kyseessä olisi sauna tai olohuone en alkaisi itse kyhäilemään, mutta nyt kyse on grilli-kodasta, jonka katon valaisuun saisi ledeillä varmasti hienon "efektin".

Jos jollain on kokemusta sarjan rakentamisesta ja osien hinnoista, niin ei muuta kuin tulemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu