Abortista ei tarvi meuhkata

Asiallinen

Mielestäni abortista vouhotetaan aivan liikaa negativiiseen sävyyn. Ei minun mielestäni abortissa ole mitään kummallista tai pahaa varsinkaan jos se tehdään ennen rv12 jolloin kyse on vain jakautuneista soluista eikä ihmisestä, senhän takia abortin saakin niin helposti koska lääketiede ei katso sen olevan kuin soluja. On ihan eri juttu jos sikiö on muodostunut jpitkälle a jos vaikka raskaus on loppuvaiheessa että sikiö pärjäis omillakin keuhkoilla. Se on jotenkin kauhee ajatus mutta ei musta alle 12 rv munasolun abortoimisessa ole mitään kummaa, tuleehan noita hedelmöittyneitä munasoluja itsestäänki ulos vähä väliä, eikä asiasta tarvi vouhottaa siitäkään. Abortti ei misään nimessä ole murha vaan ihan varhaisen keskenmenon jouduttaminen ja auttaminen.

18

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittajalle

      Juu joidenkin mielestä se on todella solumöykky, mutta tietyn ajan päästä siitä tuleekin laiton abortti ja kysymyksessä on ihminen. Kun raskaus on alkanut, ihminen alkaa odottamaan lasta, eikä syntyväksi jotain solumöykkyä.

      Onneksi sanoit "sinun mielestäsi". Onneksi on muitakin mielipitetiä kuin vain sinun tyyppisiä.

    • Niin, eikö olekin

      "kumma" miksi sellasesta 'meuhkataan' aina vaan ja ihan maailmanlaajusesti vaikka kyse on ihan vaan "muutaman solun ""avittavasta"" poistosta"?? Vai oiskohan se sittenkin jo olemassaolevan IHMISELÄMÄN lopettamista (jonka kyllä lääkäritkin varsin hyvin tietää) eli TAPPAMISTA, jota monet pitää PAHANA??!! Ja luonnollisia kuolemia (keskenmenoja) tähän on taas ihan turha sotkee. Ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on yhtä kun MURHA, laillista tai ei. Abortti on vaan yks murhakeino jossa pieni uhri on ihan tietyssä olinpaikassa.

      • Kerro toki

        onko toi oikeesti joku pakkomielle sulla vainota täällä tiettyjä kirjottajia ja tulla suoltaa tota samaa turhaa miljoona kertaa nähtyä säälittävää syyttelypaskaa joka väliin???

      • pupu tupuna
        Kerro toki kirjoitti:

        onko toi oikeesti joku pakkomielle sulla vainota täällä tiettyjä kirjottajia ja tulla suoltaa tota samaa turhaa miljoona kertaa nähtyä säälittävää syyttelypaskaa joka väliin???

        ja sinähän et ikinä sorru säälittävään syyttelypaskaan tällä palstalla..ethän?

      • Ei ainakaan
        pupu tupuna kirjoitti:

        ja sinähän et ikinä sorru säälittävään syyttelypaskaan tällä palstalla..ethän?

        valheelliseen ja aiheettomaan, kuten sinä.

      • pupu tupuna
        Ei ainakaan kirjoitti:

        valheelliseen ja aiheettomaan, kuten sinä.

        ethän sinä juu koskaan..et koskaan ole valehdellut täällä etkö varsinkaan ole koskaan ollut mitään muutakaan..olethan palstan täydellisin kirjoittaja..
        sulla on kyl edelleen ihailtava mielikuvitus!!

      • Asiallinen

        Niin kun ei se mun mielestä ole murha, vaikka sun mielestä on. Mielipiteitä on monenlaisia. Ja kuitenkin kaikissa sivistysmaissa abortti on ihan sallittu..mitä kehittyneempi valtio niin sitä parempi tämä laki on. kehitysmaissa tämä on niin takapajusta ja sivistysvaltioissa vapaa. Eli ei se älykkäiden ihmisten johtamissa valtioissa ole paha asia, vaan alkeellisten ja alkukantaisten ja vähempiälyisten valtiossa. Musta on oikeestaan ihan hullua kiistelläkään tämmösestä ja kiistellä makuasioista. Sillä tämä on makuasia, miten se on ottaa. Valtiomme hyväksyy tämän ja auttaa naista hädässä vaikkei siitä kaikki tyikkääkkään. Mutta eihän kaikkia asia miellytä kaikkia muutenkaan ja tästäkin jäädään ikuisesti erimieliseksi. Ja silti kaikki jotka sen abortin tarttee niin sen saa ja se on pääsia.

      • Sivistyneestä
        Asiallinen kirjoitti:

        ollaan valovuosien päässä niin kauan kun vapaa tappamishurvittelu jatkuu. Vaikka voithan sinä pitää viattomien lasten lain varjolla tappamista merkkinä sivistyksestä. Jotkut sivistyneemmät, syntymättömienkin ihmisoikeuksia kunnioittavat on sentään tältä osin säilyttäny vielä moraalisen selkärankansa. Varmaan eräs tietty valtio piti itseään sivistyneenä toisen maailmansodan aikoihin kun "eliminoi" ei-toivotut kansalaisensa keskitysleirien voimalla...ei ollenkaan alkukantaisen vähä-älyistä.. ainakaan sortosurmaamista kannattaville ja itsensä yli-ihmisyyden jalustalle nostaville.

      • vanhat hyvät ajat?
        Sivistyneestä kirjoitti:

        Ei toisen maailmansodan aikana Euroopassa ollut missään toimivaa aborttilakia, missä abortti olisi perustunut omaan valintaan. Naisten asema oli heikko tuolloinkin ja yhteiskunnan muutos nykyiseen tapahtui 1950-luvun lopulta alkaen. Ei sillon Saksassakaan naisilta kysytty, että mitä he haluavat vaan pakkovalta ja pakkosynnyttäminen pakkoabortoinnin kanssa oli ylemmältä taholta määrätty eikä kansalaisten oma valinta.

        Siksi on vähän absurdia tuon natsikortin vetäminen tähän keskusteluun, koska vapaata tahtoa ei ihmisillä ollut, varsinkaan naisilla, jotka oli lähinnä rodunjalostuksen tuotantoeläimiä. Siihenhän abortinvastustajat nytkin tähtäävät: edes raiskatulla naisella ei ole oikeuksia määrätä omasta lisääntymisestään, vaan sen tekevät raiskaajat eli miehet, jopa sellaiset joilla ei ole mitään yhteyksiä tai kosketusta raiskattuun naiseen ja tämän kokemiin hirveyksiin - on joku ulkopuolinen, joka haluaa kontrolloida. Ensin kontrolloi raiskaaja ja pahoinpitelijä mies, sitten mies, joka haluaa että nainen synnyttää raiskaajan lapsen. Kummassakaan tapauksessa ei nainen saa määrätä omasta kehostaan ja siitä mihin hänen elämänsä kuluu ja menee, se on lopullisesti pilalla näiden miesten ansiosta.

        Näinhän ennen vanhaan tehtiin: Isäntä makasi piian tältä lupaa pyytämättä, ja piika kantoi häpeän ja joutui raskaana lähtemään talosta ja leimattiin syylliseksi, isäntä siirtyi seuraavaan piikaan. Mitä elämisen mahdollisuuksia tuolla piialla muka enää oli? Hän oli isäntien leikkikalu ja häntä käytettiin hyväksi hänen heikkoa asemaansa yhteiskunnan hierarkiassa ja hänen kehostaan määräsivät muut ja heillä oli oikeus pilata tytön elämä. Vaihtoehtona piialla oli sikiön lähdetys myöhäisilläkin viikoilla tai itsemurha. Molemmista oli huonot seuraukset, jos kiinni sattui jäämään sikiönlähdetyksestä.

        Natsiyhteyksiä on siis ennemminkin abortinvastustajärjestöillä, jotka on nykyajan pakottajia, aborttinatseja, jotka kyttää toisten seksielämää, moraalisoi ja kontrolloi naisia kuin Gestapo.

        Abortinvastustajat jotka yllätys yllätys ovat aina myös fundamentalistisia naisten alistajia, haluaa päästä itse asiassa samaan tilanteeseen kuin natsit aikoinaan eli pakkosynnyttämiseen. Miehillä noista ajoista poiketen kuitenkin säilyisi täydet kansalaisoikeudet - vain naisilta ne on jostain kumman syystä aina oikeus jollain perusteella riistää ja pakkovaltaa käytetään vain naisiin niillä perusteilla millä naista on sorrettu kautta aikojen. Vain naiset kärsii seksin seurauksista, miehet vapautetaan kaikesta vastuusta. Sellainen polkee ihmisoikeuksia eikä niitä oikeuksia voi riistää edes sikiöargumentilla.

        Jos ei nainen omista omaa kehoaan ja saa määrätä mitä hän kehossaan kasvattaa, niin kuka sitten? Kysyn vaan.

      • Taas tätä suosijoide
        vanhat hyvät ajat? kirjoitti:

        tekopyhää löpinää,.. mihin unohtuukaan taas se LAPSEN oikeus päättää kehostaan je elämästään?? Abortoija tekee jotakin PALJON pahempaa kuin raiskaaja. Jälkimmäisen jäljiltä kun uhri on sentään hengissä.. mutta eihän niitä lapsia tartte ajatella kun ne on vaan pelkkiä "arvottomia, poistettavia, ei-toivottuja soluklimppejä"... vähän niinkun tosiaan juutalaiset ja muut "ali-ihmiset" natsien silmissä sillon aikoinaan.. ja esimerkkejä löytyy myös orjuuden ja rotuerottelun ajoilta. Samanlainen yli-ihmisharha on nykyajan fanaatikko-feministeillä pro-choice(=murder) kiihkossaan. Lapsia suojeleviin normaali ihmisiin liitetään tottakai kaiken maailman fundis-uskis-hihhulit ym. aikansa eläneet ja kulahtaneen pinttyneet stereotypiat.

      • pupu tupunalle
        pupu tupuna kirjoitti:

        ja sinähän et ikinä sorru säälittävään syyttelypaskaan tällä palstalla..ethän?

        pupu tupuna, miksi sinä jatkat samaa rataa vuodesta toiseen, sinä syytät yhtälailla takaisin kuin tuo toinen, et yhtään ole hiljentänyt tahtia, otat esille vieläpä härskimpiä juttuja mitä toinen sanoo, mikä saa tällaista tekemään. Minusta tuo vain kertoo että olet jatkuvasti provosoituneena tuota yhtä henkilöä kohtaan vaikka muuta väität ettei se sinuun koske. Miksi muuten jatkaisit jos se ei sinua liikuta.

        Jospa nyt itse lopettaisit vastapuolelle sanomiset, niin voisi se toinenkin hiljentyä. Miksi välität jatkuvasti lyömällä takaisin.
        Itse en tuollaiseen vääntöön kyllä viitsi lähteä, kun sen jo näkee ohtikollaan ettei se hyödytä yhtään mitään. Miksi taistella jos toinen on täynnä vihaa ja katkeruutta, siinä voi vain käydä niin että olet ihan samassa liemessä itsekin, katsos sellainen "tauti" voi tarttua myös itseesikin, ja pahaa pelkään että se on saanut sinusta jo otteen..........

      • Ja mitäköhän
        pupu tupunalle kirjoitti:

        "vihaa ja katkeruutta" ja millä kaikkitieto-meedion kyvyillä näet lapsia suojelevassa?

        ja todisteita siitä että olisin täällä ollut vuosia jo..kuule..ota ensin selvää asioista ennenku alat mulle mesota turhasta ja syyttelee valheellisesti..kiitos

      • pupu tupunalle
        pupu tupuna kirjoitti:

        ja todisteita siitä että olisin täällä ollut vuosia jo..kuule..ota ensin selvää asioista ennenku alat mulle mesota turhasta ja syyttelee valheellisesti..kiitos

        Olitpa sitten ollut kuukausia, kuitenkin kirjoituksesi osoittaa provosointikykysi joka on jatkuvasti pinnasa. Jotenkin sinua ilmeisesti kiehtoo kyseinen henkilö jonka solvauksiin olet valmis vastaamaan. Anteeksi jos sanoin että vuosi, ainakin se tuntuu että olet täällä sitä tehnyt jo pitkään. Muutama kuukausi saman henkilön kanssa suorastaa ihmetyttää, etkö ole oppinut yhtään mitään ettei kannata tuollaiseen osallistua, jotenkin vain tulee mieleen että se saa sinussa jonkinasteista kiihkoa jatkaa, olisiko syytä pysähtyä miettimään mikä saa sinut provosoitumaan, onko sinulla siihen joku tarve, vai väittelyntahtoko täyttää mielesi.
        Kuka jaksaa meuhkata jatkuvasti sellaisen henkilön kanssa, minä en vaan ymmärrä. Jotainhan täytyy olla sinussakin jos se kiehtoo vääntämään kättä jatkuvasti.
        Joskus kun ihmisiä seuraa, heillä on halu kiivailla ja olla aina itse oikeassa, mutta ei myös näe siihen että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä kuin itsellä ja niille sinä enkä minkä voi mitään. Jos joku intotuu kiroilemaan ja syyttämään toista vaikka miksi, minusta henkilö puhuu ihan omaan pussiinsa, mutta älä sinä sorru siihen, minusta se on parasta käyttäytymistä ettei itse anna pirulle pikkusormea.

    • kerronpa minäkin

      "mihin taas unohtuukaan sen LAPSEN oikeus päättää kehostaan ja elämästään??"

      Ei ole mitään lasta joka päättäs yhtään mistään, ei alkio pysty ajattelemaan joten nainen ajattelee senkin puolesta. Joko synnyttäen tai abortin tehden, ihan sama.

      • Helpompihan se

        varmaan on ajatella itsepetoksella että mitään uhria ei oo "olemassakaan" jotta sen tappaminen ei tuntus niin kurjalta. Mutta et sinäkään näemmä mihinkään tekosi todellisuudesta oo päässy, vielä vuosikymmenten jälkeenkään. Lapsi jonka surmasit, kulkee mukanasi hautaasi saakka. Mutta näinhän sen pitää mennäkin.
        Logiikallasi sitten vauvankin tai tiedottoman ihmisen saa ihan surutta tappaa, mitäs ei osannu ajatella just sillon että haluaa elää...

    • kerronnpa minäkin

      "logiikallasi sitten vauvankin tai tiedottoman ihmisen saa ihan surutta tappaa, mitäs ei osannu ajatella just sillon että haluaa elää...."

      Eipä saakkaan tappaa koska sellaisesta teosta joutuu linnaan, nuo ovat murhia koska siinä tapetaan jo syntynyt, elävä ihminen mikä on aivan eri asia kuin alkion abortointi, jo lainkin mukaan. Abortista ei saa linnatuomiota, mikäli olet siitä tietoinen.

      "mutta et sinäkään näemmä....jne"

      Sinä saat luulla ihan mitä sinä haluat, täällä on onneksi mielipiteen vapaus, puolin ja toisin.

      • Sama periaate

        ja kyllä se syntymätön, kohdussa olevakin on ihan elävä ihminen, joka tapetaan kylmän suunnitellusti abortilla. Ihan sama mitä jokkut homeiset, ajoittain ja maittain vaihtelevat (mikäli satuit tietään..) lakipykälät sanoo, niihin on turha hädissään vetoilla. Murha mikä murha.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe