Olisipa muuten halvempaa ajoa kuin bensalla koska ainakin ST1-asemilla E85 maksaa noin 1€ litralta. Tosin etanolia kuluu enemmän kuin bensaa mutta silti hinnanero toisi selvän säästön.
Jotkin jenkit ovat jo tehtaalta tullessaan olleet Flexifuel-autoja esim. Voyager vuosimalleista 1998 alkaen ja 3,3 ltr. koneella. Jostakin netin syövereistä löytyy lista näistä etanolia polttavista malleista.
Väitetään että ranskalaiset Lada-kuskit ajaisivat vallan E85-litkulla. Siellä ei varmaankaan esiinny etanolille tyypillisiä kylmäkäynnistys ongelmia.
Miten on, oletteko kokeilleet autoissanne E85 bensaa ja millaisella sekoitussuhteella vai onko joku käyttänyt pelkkää E85 ? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksistanne.
E85 etanolin sopivuus
146
30894
Vastaukset
- basisti
Kokeilu on parhaillaan käynnissä eikä koneeseen ole tehty mitään muutoksia. Tankissa 9L 98E ja 21L RE85 jolla auto toiminut kaupunki pyörittelyssä mainiosti pari päivää ja 200km on toistaiseksi menty.
Kikottimena on näppärä "mikroautomainen kulkine-keksintö" jota en mielelläni autoksi kutsuisi vaan pikemminkin näppäräksi kauppakassin korvikkeeksi, VW Polo 1.4 Classic 1998 APQ moottorilla.
Kahden viikon päästä/kuluessa asennan Bioadapter Kitin jonka jälkeen olisi tarkoitus siirtyä kokonaan kotimaiseen siis Suomalaiseen jätteistä valmistettuun bioetanoliin RE85:een.- phonisti
Kiitos tiedoista, tuo kuulostaa oikein hyvältä. Nyt kannattaa hyödyntää halvempi E85 ennenkuin valtiovalta keksii lätkäistä siihen veron, Suomessahan ei saa olla halpaa polttoainetta.
Jos viitsit antaa tänne sitten lisäinformaatiota kun olet asentanut Bioadapter Kitin . - basisti
phonisti kirjoitti:
Kiitos tiedoista, tuo kuulostaa oikein hyvältä. Nyt kannattaa hyödyntää halvempi E85 ennenkuin valtiovalta keksii lätkäistä siihen veron, Suomessahan ei saa olla halpaa polttoainetta.
Jos viitsit antaa tänne sitten lisäinformaatiota kun olet asentanut Bioadapter Kitin .Tietenkin raportoin tällekin foorumille, ja ihan tähän samaan viestiketjuun, sekä tilanteesta ennen ja jälkeen Bioadapterin asennuksen. Ainakin itseäni kiinnostaa kuinka kulutuslukemat poikkeavat entisetä tässä vaiheessa verrattuna entiseen tilanteeseen ja tulevaan 100% RE85 Bioadapter tilanteeseen.
Nyt, kun polttoainetankkia tulee periaatteessa pestyä/huuhdeltua 70% etanolilla, ja kun sitten Bioadapterin laiton jälkeen on vaikka 100km tullut ajeltua 100% etanolilla, on tietenkin polttoainesuodatin syytä vaihtaa siinä vaiheessa ihan ennakoivana toimenpiteenä.
Myös öljynvaihtoväli RE85 käytössä on syytä ottaa huomioon. Valmistajan suosituksista puolet pois. Itse olen vaihtanut sekä autoihin että näihin "kikottimiin" öljyt aina 5000km välein ja tuo vaihtoväli saa pysyä tässä tapauksessa entisellään 5000km.
Tuossa tuon Bioadapterin sivut :
http://bioadapter.com/product_info.php?cPath=28&products_id=45
ja tuossa Ruotsalaisten kokemuksia etanolista
http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=sv&tl=fi&u=http%3A%2F%2Fwww.etanolbil.eu%2Fbilar.xls - vvt-i
basisti kirjoitti:
Tietenkin raportoin tällekin foorumille, ja ihan tähän samaan viestiketjuun, sekä tilanteesta ennen ja jälkeen Bioadapterin asennuksen. Ainakin itseäni kiinnostaa kuinka kulutuslukemat poikkeavat entisetä tässä vaiheessa verrattuna entiseen tilanteeseen ja tulevaan 100% RE85 Bioadapter tilanteeseen.
Nyt, kun polttoainetankkia tulee periaatteessa pestyä/huuhdeltua 70% etanolilla, ja kun sitten Bioadapterin laiton jälkeen on vaikka 100km tullut ajeltua 100% etanolilla, on tietenkin polttoainesuodatin syytä vaihtaa siinä vaiheessa ihan ennakoivana toimenpiteenä.
Myös öljynvaihtoväli RE85 käytössä on syytä ottaa huomioon. Valmistajan suosituksista puolet pois. Itse olen vaihtanut sekä autoihin että näihin "kikottimiin" öljyt aina 5000km välein ja tuo vaihtoväli saa pysyä tässä tapauksessa entisellään 5000km.
Tuossa tuon Bioadapterin sivut :
http://bioadapter.com/product_info.php?cPath=28&products_id=45
ja tuossa Ruotsalaisten kokemuksia etanolista
http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=sv&tl=fi&u=http%3A%2F%2Fwww.etanolbil.eu%2Fbilar.xlsvoisit tehdä itsellesi tankkaus.com tai spritmonitor.de -tilin ja seurata toteutunutta kulutusta siellä sekä jakaa tulokset muiden nähtäväksi.
tähän tyyliin:
http://www.spritmonitor.de/en/detail/484696.html - basisti
vvt-i kirjoitti:
voisit tehdä itsellesi tankkaus.com tai spritmonitor.de -tilin ja seurata toteutunutta kulutusta siellä sekä jakaa tulokset muiden nähtäväksi.
tähän tyyliin:
http://www.spritmonitor.de/en/detail/484696.htmlTankkaus.commiin olenkin rekistöröitynyt mutta en harmikseni löytänyt sieltä kaikkia RE85 asemia jotka Suomen kamaralla sijaitsevat, jonka jälkeen en kyseisellä saitilla ole käynnyt. Kunhan saavat, mieluummin kartalle, kaikki Suomen RE85 asemat, nousee kyseinen saitti varmasti ahkerampaan käyttöön.
Huomasin tuolloin sivuilla myös seurannan mutta jätin sen väliin, ja olenkin seuraillut kulutusta satunnaisesti perinteisemmin toimin. Nyt kuitenkin kulutuksen seuranta, edellä esitetyin toimien aikana, on hyvinkin tarkkaa, mutta edelleenkin, perinteisin toimin. - basisti
Ensimmäistä kulutusraporttia pukkaa:
Pelkällä 98E:llä samankaltaisessa ajossa.
7,6 L / 100km
98E 30% ja RE85 70% ("Autoon" ei tehty mitään muutoksia)
373km ja polttoainetta meni yhteensä 30 L.
8,04 L / 100km
siis 5,8% sama kirjaimin (viisi pilkku kahdeksan prosenttia) enemmän kuin pelkällä 98E:llä
Tämän päivän hinnoilla, edellä olevassa tapauksessa, kustannus pelkällä 98E:llä 13,30 € / 100km
Ja RE85 70% MIX 98E 30% 9,85 € / 100km
Saa nähdä kuinka kulutus nousee sitten kun Bioadapterin laitan ja pelkällä RE85:lla mennään. Oma arvioni / toiveajatteluni on 10% lisäkulutus, mutta sittenhän tuo selviää. - basisti
vvt-i kirjoitti:
voisit tehdä itsellesi tankkaus.com tai spritmonitor.de -tilin ja seurata toteutunutta kulutusta siellä sekä jakaa tulokset muiden nähtäväksi.
tähän tyyliin:
http://www.spritmonitor.de/en/detail/484696.htmlHei ! Tankkaus commiin eivät ole osanneet laittaa toimivaa seurantaa. Liitytään nyt sprintmotoriin.
- vvt-i
basisti kirjoitti:
Hei ! Tankkaus commiin eivät ole osanneet laittaa toimivaa seurantaa. Liitytään nyt sprintmotoriin.
Valitettavaa, että Tankkauksen uuden puolen sovelluskehitys on vähän vaiheessa.
Laitathan spritmonitor-linkin tänne meidän uteliaiden seurattavaksi. - basisti
vvt-i kirjoitti:
Valitettavaa, että Tankkauksen uuden puolen sovelluskehitys on vähän vaiheessa.
Laitathan spritmonitor-linkin tänne meidän uteliaiden seurattavaksi.http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html
Tässä nyt tämä spritmonitor, eikä mikään (sprintmotoriin) niin kuin hermot riekaleina edellä hakkasin, tosin ensimmäinen tankkaus raportti tuonne ja 50/50 blandista joka huomautuksista pitäisi löytyä.
Kulutuksen sitten näkee kunhan pääsen seuraavaan tankkaukseen. - vvt-i
basisti kirjoitti:
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html
Tässä nyt tämä spritmonitor, eikä mikään (sprintmotoriin) niin kuin hermot riekaleina edellä hakkasin, tosin ensimmäinen tankkaus raportti tuonne ja 50/50 blandista joka huomautuksista pitäisi löytyä.
Kulutuksen sitten näkee kunhan pääsen seuraavaan tankkaukseen.kannattaisi syöttää jokainen polttoainelaji omana tankkauksenaan, niin ohjelma laskee silloin keskikulutukset myös polttoainelajeittain.
katso tuosta esimerkki ja klikkaa plussasta "consumpition" kohta auki...
http://www.spritmonitor.de/en/detail/484696.html - vvt-i
vvt-i kirjoitti:
kannattaisi syöttää jokainen polttoainelaji omana tankkauksenaan, niin ohjelma laskee silloin keskikulutukset myös polttoainelajeittain.
katso tuosta esimerkki ja klikkaa plussasta "consumpition" kohta auki...
http://www.spritmonitor.de/en/detail/484696.htmlNiin kulutuksethan lasketaan tietysti täysien tankkausten väliltä. Jos tankilliseen mahtuu useita vajaita tankkauksia eri polttoaineita, nin laskettu tulos on "OTHER" polttoainetta. Ei tietämyskone niin fiksu ole, että osaisi eritellä sekatankkauksesta eri laatujen kulutuksen.
- vvt-i
basisti kirjoitti:
Tankkaus.commiin olenkin rekistöröitynyt mutta en harmikseni löytänyt sieltä kaikkia RE85 asemia jotka Suomen kamaralla sijaitsevat, jonka jälkeen en kyseisellä saitilla ole käynnyt. Kunhan saavat, mieluummin kartalle, kaikki Suomen RE85 asemat, nousee kyseinen saitti varmasti ahkerampaan käyttöön.
Huomasin tuolloin sivuilla myös seurannan mutta jätin sen väliin, ja olenkin seuraillut kulutusta satunnaisesti perinteisemmin toimin. Nyt kuitenkin kulutuksen seuranta, edellä esitetyin toimien aikana, on hyvinkin tarkkaa, mutta edelleenkin, perinteisin toimin.http://maps.google.fi/maps/ms?msid=218002147352696559821.0004ba8fc7b06d4321726&msa=0
tuossa jonkun tekemä kartta aiheesta - basisti
vvt-i kirjoitti:
http://maps.google.fi/maps/ms?msid=218002147352696559821.0004ba8fc7b06d4321726&msa=0
tuossa jonkun tekemä kartta aiheestaLisätään/lisätkää vielä;
autotie 2, pietarsaari, ABC, tai kunhan keksivät Googlella tuon niin hyvä on.
Sitten vaan nämä E85:set Navigonin POI pisteisiin, ja itärajan pintaan, lähinnä pienen suomalaisen kaupungin Savonlinnan seutuville tankkauspisteitä RE85:lle , niin se on siinä. Ei tarvitse niidenkään rassukoiden rypeä Venäjän tankkauspisteillä.
Toivottavasti kerkeävät laajentaa jakeluaan ennen kesälomia. - basisti
basisti kirjoitti:
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html
Tässä nyt tämä spritmonitor, eikä mikään (sprintmotoriin) niin kuin hermot riekaleina edellä hakkasin, tosin ensimmäinen tankkaus raportti tuonne ja 50/50 blandista joka huomautuksista pitäisi löytyä.
Kulutuksen sitten näkee kunhan pääsen seuraavaan tankkaukseen.Toinen tankkaus . Näkyy myös tuosta spritmonitorista:
Samantapaisessa, pääasiassa taajamapyörittelyssä kulutus ollut 6,97% (kuusi pilkku yhdeksänkymmentä seitsemän prosenttia) suurempi kuin bensiinillä, ja nyt oli seossuhde 50/50 RE85/98E.
Kulutuksen kannalta, ilman mitään muutoksia "bioadapter" ei tuntuisi olevan merkitystä olipa RE85/98E 70/30 tai 50/50 seossuhde.
Kulutus bensalla taajama ajossa 7,50L/100km
Kulutus 50/50 RE85/98E taajama 8,13L/100km
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html - basisti
basisti kirjoitti:
Ensimmäistä kulutusraporttia pukkaa:
Pelkällä 98E:llä samankaltaisessa ajossa.
7,6 L / 100km
98E 30% ja RE85 70% ("Autoon" ei tehty mitään muutoksia)
373km ja polttoainetta meni yhteensä 30 L.
8,04 L / 100km
siis 5,8% sama kirjaimin (viisi pilkku kahdeksan prosenttia) enemmän kuin pelkällä 98E:llä
Tämän päivän hinnoilla, edellä olevassa tapauksessa, kustannus pelkällä 98E:llä 13,30 € / 100km
Ja RE85 70% MIX 98E 30% 9,85 € / 100km
Saa nähdä kuinka kulutus nousee sitten kun Bioadapterin laitan ja pelkällä RE85:lla mennään. Oma arvioni / toiveajatteluni on 10% lisäkulutus, mutta sittenhän tuo selviää.Päivitän Spritmonitor kulutusseurantaan jatkot.
Nyt asennettuna Bioadapter, ja ihan perussäädöt havaittu parhaiksi lukuun ottamatta rikastusta jonka laskin 100% -> 90% eli 10 välähdyksestä 9:ään.
Kulutus Bioadapterin kanssa ja pelkällä RE85:
RE85 -> 8,52 L /100km
vertailun vuoksi samantapaisessa ajossa
E98 -> 7,60 L /100km
Rahaa palaa tällä ympäristöä hellivällä, kotimaisella, jätteistä valmistetulla biopolttoaineella ajellessa 4,80€ vähemmän /100km , kulutuksen ollessa siis 12,095% enemmän kuin bensiinillä.
Auto on toiminut moitteitta.
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html - basisti
basisti kirjoitti:
Toinen tankkaus . Näkyy myös tuosta spritmonitorista:
Samantapaisessa, pääasiassa taajamapyörittelyssä kulutus ollut 6,97% (kuusi pilkku yhdeksänkymmentä seitsemän prosenttia) suurempi kuin bensiinillä, ja nyt oli seossuhde 50/50 RE85/98E.
Kulutuksen kannalta, ilman mitään muutoksia "bioadapter" ei tuntuisi olevan merkitystä olipa RE85/98E 70/30 tai 50/50 seossuhde.
Kulutus bensalla taajama ajossa 7,50L/100km
Kulutus 50/50 RE85/98E taajama 8,13L/100km
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.htmlJos jotain kiinnostaa, niin tarkoitus on jatkossakin päivittää sprintmonitoria, ja sitä "puhekuplaa" klikkaamalla löytyy lisätietoja/sepustuksiani. Nyt tullut taas lisää seurantaan, ja tulee jatkossakin, ja "autoon" tankataan niin nyt kuin jatkossakin pelkästään RE85.
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html
Ainut, mitä maksava asiakas kaipaa :
Rivakasti nyt lisää RE85 jakelua, ja nimenomaan ST1 tai Shell jakelua tuonne Itä-Suomen alueelle, siis sinne Savonlinna-Punkaharju-Kerimäki seutuville.
Kiitos! - mjulkvisti
phonisti kirjoitti:
Kiitos tiedoista, tuo kuulostaa oikein hyvältä. Nyt kannattaa hyödyntää halvempi E85 ennenkuin valtiovalta keksii lätkäistä siihen veron, Suomessahan ei saa olla halpaa polttoainetta.
Jos viitsit antaa tänne sitten lisäinformaatiota kun olet asentanut Bioadapter Kitin .Veroa tulee ihan varmasti. Kuka haluais tappaa hyvän lypsylehmän? Pitkässä juoksussa etanolin verotusta jouduttaneen tuomaan lähemmäksi fossiilisen verotasoa, sillä valtion kassa lienee pohjaton. Ja mitä merkittävämmäksi etanoli tulee suhteessa fossiiliin, sitä enemmän siitä kääritään verotuloa. Ja siihen seikkaan, että leijonan osa verotuloista kerätään liikenteestä, ei tule tulevaisuudessakaan muutosta.
- ari881
phonisti kirjoitti:
Kiitos tiedoista, tuo kuulostaa oikein hyvältä. Nyt kannattaa hyödyntää halvempi E85 ennenkuin valtiovalta keksii lätkäistä siihen veron, Suomessahan ei saa olla halpaa polttoainetta.
Jos viitsit antaa tänne sitten lisäinformaatiota kun olet asentanut Bioadapter Kitin .hei
haluaisin tietää sopiiko e85 maximaan 2002 2,0 v6 bensa koneella - 106E85
ari881 kirjoitti:
hei
haluaisin tietää sopiiko e85 maximaan 2002 2,0 v6 bensa koneellaei
- EkoAutoilij4
Vuodesta 2009 maahantuojana toiminut Fuel Flex Finland tarjoaa markkinoiden edullisimmat etanolimuunnossarjat, Jotka voi nyt myös muutoskatsastaa tietyin edellytyksin :)
http://fuelflexfinland.fi/ - Anonyymi
phonisti kirjoitti:
Kiitos tiedoista, tuo kuulostaa oikein hyvältä. Nyt kannattaa hyödyntää halvempi E85 ennenkuin valtiovalta keksii lätkäistä siihen veron, Suomessahan ei saa olla halpaa polttoainetta.
Jos viitsit antaa tänne sitten lisäinformaatiota kun olet asentanut Bioadapter Kitin .Aivan totta, ruotsissa kävi niin etanoli nostetettiin melkein pensan hintoihin...Täällä vasta muutama kymmenentuhatta käyttäjää, vielä ei ole aika verokarhun iskeä...
- Tinapillisti
Minulla on sellainen ameriikan Voyager ja olen juottanut sille RE85:ttä kohta kolme vuotta. Renault Clion muunnos on työn alla, siitä enemmän toisessa threadissa.
Mutta vaikka olenkin kovasti tykännyt ostella RE85:ttä, en ole koskaan kokeillut sitä edes lisukkeena bensa-autoon.
Ja nimimerkistä, kun olen aika huono kitaristi ja bassokin on tässä threadissa jo varattu, pitää siirtyä puupuhaltimiin. Otetaan niistä se minkä tunnen hallitsevani parhaiten.- Punto_
Bioadapter puntossa. Ensimmäinen tankillinen kulutus 45%. Säästöä nykyhinnoilla e85 0,998€/l, 98e 1,75€/l tulee noin 20%. Punton kulutuksella siis noin 1,5€-2€/100km
- phonisti
Hei Tinapillisti, oletko mittaillut paljonko on kulutus kasvanut verrattuna perusbensaan ? Entäpä lähteekö Vojaakkerisi hyvin käyntiin kylmänä. Luulisi että noissa alunperinkin etanoolille tehdyissä autoissa on jonkinlainen "ryyppy" kylmäkäynnistystä helpottamassa.
- Tinapillisti
phonisti kirjoitti:
Hei Tinapillisti, oletko mittaillut paljonko on kulutus kasvanut verrattuna perusbensaan ? Entäpä lähteekö Vojaakkerisi hyvin käyntiin kylmänä. Luulisi että noissa alunperinkin etanoolille tehdyissä autoissa on jonkinlainen "ryyppy" kylmäkäynnistystä helpottamassa.
Minulla ei ole luotettavia lukemia Rotken bensankulutuksesta. Olen ajanut sillä bensalla vain satunnaisesti kun olen liikkunut E85:n saatavuusalueen ulkopuolella. Ajotietokone on näyttänyt silloin alle 10l/100km lukemia, etanolia menee 11,5 - 12,5l/100km. Vuosi sitten jouduin käynnistämään Dodgen lämmittämättömänä -26 asteen pakkasessa kun tunnin verran lämmennyt Clio ei ihan jaksanut (huono akku...). Dodge käynnistyi saman palmun alta kuin elokuussakin.
- celicaturbo
olen ajanut omalla -90 toyota celicalla nyt kolme vuotta pelkällä E85:lla ja ihan ilman ongelmia.ainoat muutokset mitä olen tehnyt on isommat suuttimet ja moottorinohjauksen uudelleen säätö.
- Tinapillisti
Tuo on jo aika raskas flexi-konversio, useimmille riittää ruiskutusaikaa pidentävä väliboxi suuttimien ja moottorinohjauksen väliin. Tässä tapauksessa on kuitenkin varmaan ollut mielessä enemmän teho kuin säästö? Taitaa olla ahdettu?
Celica ei taida olla vähäpäästöinen, onko tuo lambda-ohjattu vai onko seos pitänyt saada kohdalleen jollakin vaativammalla menetelmällä? Toimiiko tuo muutoksen jälkeen bensalla? - Etanoholisti
No nyt ihan kauhiasti kiinnostaa tietää miten moottorinohjausyksikkö saatiin uudelleen säädettyä eli mistä löytyy se pelle peloton jota voisi lähestyä samoin aatoksin.
Miksi vaihdoit isommat suuttimet, eikö ohjausyksiköstä saanut säädettyä tarpeeksi soppaa vai miten ?
- RigorMortis
Polttoaineen kulutusmuutoksen, ja RE85:n "tavoitehinnan", voi laskea suoraan polttoaineen energiasisällön perusteella. Jos RE85:n hinta on vähemmän kuin 70% bensan hinnasta, niin Silloin kannattaa ajaa RE85:llä. Nyt on reilustikin näin (RE85:n raja 1.12€ vs. 1.60€ bensasta).
- proffahh
Ei voi laskea koska et voi ajaa 100% hyötysuhteella.
- Rockmount
Onko kukaan kokeillut RE85 ttä paikallismoottorissa. Itselläni on Honda GX160 kone ja ajattelin pyörittää etanolilla. Kokemuksia?
- Apuväline
http://www.flexitune.se/.Pelaa hienosti,kulutuslisä 2.0 litrasella wanhalla sierralla 1-1.5 litraa.Lähtee talvellakin hangesta 100% etanolilla tulille.Ilman boxia ei puhettakaan vaan sahautti akun loppuun.
- phonisti
No niin, kävin tankkaamassa etanoolit autooni. Tankissa oli n. 15 litraa bensaa ja siihen tankkasin 40 litraa RE85:ttä. Auto on Chevy Lumina -96 3.1 litrasella koneella.
Ensikokemukset erittäin hyviä. Lähtee käyntiin yhtä hyvin kylmänä tai kuumana. Ei esiinny mitään nykimistä ajossa.
En huomannut minkäänlaista tehohävikkiä, melkeinpä tuntuu nyt kulkevan jopa kevyemmin pintakaasulla. Olisiko suuttimet puhdistuneet etanoolilla.
Jatketaan testaamista. Tähän asti näyttää erittäin hyvältä. - Audimies
Suuttimet puhdistuu etanoolilla. Parin ekan tankillisen jälkeen kannattaa KUULLEMMA vaihtaa öljyt, ja näin itse aion tehdä. Tänään meni Audi 80 2.0e vm-90 tankkiin 1/3 osa RE85:sta ja 2/3 osaa 98:a. Tosin tuon 98:kin voisi nyt kai korvata 95:lla kun RE85:n oktaani luku on jotain 106. Vielä ei ole itsellä kokemuksia kun vasta alle 10km ajettu. Myös vääntö KUULLEMMA paranee pienillä kierroksilla mutta jos ei suuttimet riitä voi isoilta kierroksilta tippua vähän tehot.
- polobolop
Ei 98:ia tietysti oktaanien takia kannata tankata, mutta ehkä siksi, että siinä on 5% vähemmän etanolia. Jos siis 95/98:ia haluaa nimenomaan siksi, että saisi tankkiin öljypohjaista ainetta etanolin tasapainoksi.
- ajan E85 matkaan vaa
Olen käyttänny 8 vuotta etanolia E85, eikä ole mitään haitta vaikutusta ollut auton käynnistyksen kans, mutta talvella olen käyttänny vähemmän jos on kovin kylmät ilmat, kesällä ihan hyvin voi käyttä 50-50%
Mun auto on Toyota Avensis 2004vm edelliseläkin autolla ajoin E85 eikä siinäkään mitään haittaa ilmennyt koko aikana,
Turun Sanomat kirjoitti jokin päivä sitten, että ei voi sekoittaa E85 bensan sekaa, että se syövyttää moottoria, mä luulen että se syövyttää kaikista eniten NESTEEN tilikertymään suuremman reiän, kun auton moottoreihin, Turun Sanomat puhuuu paskaa. mun auto olis pitänyt olla aikaa hajallaan,
joka viikko tankaan E85, kun muistaa että ei aja puhtaalla E85 sitten voi pikkasen yskiä, ja bensapumpua ja muutama bensaletku joutuu koville,- faktat esiin
Ei siinä varmaan haittaa ole mutta 85% etanolilla ajaminen on kalliimpaan kuin oikealla bensalla ja autosta tulee tehoton.
- 106E85
faktat esiin kirjoitti:
Ei siinä varmaan haittaa ole mutta 85% etanolilla ajaminen on kalliimpaan kuin oikealla bensalla ja autosta tulee tehoton.
höpöhöpö
- DGC
faktat esiin kirjoitti:
Ei siinä varmaan haittaa ole mutta 85% etanolilla ajaminen on kalliimpaan kuin oikealla bensalla ja autosta tulee tehoton.
Näiden faktojen lähteet olisi mielenkiintoista kuulla. Ja vaikka ne olisivatkin todistettavissa, ei se liikuttaisi minua koska olen kokeillut tätä myös itse ja saanut ihan toisenlaiset tulokset.
Etanolia kuluu enemmän. Päivän hinnoilla sillä ajaminen vastaa kustannuksena suurinpiirtein sitä että bensa maksaisi 1,30€. Ja näin kävi käytännössäkin kun siihen siirryin.
Sitten olisi mielenkiintoista kuulla perustelu tuohon tehon laskemiseen. Tietysti seos pitää saada kohdalleen vastaamaan pienemmän energiasisällön polttoainetta. Mutta sen jälkeen alkaakin se oktaaniluku 106 vaikuttaa erittäin positiivisesti. Se pienempi energiasisältö on tankissa joka täytyy täyttää useammin. Sylinterissä on palotapahtuman aikana suurinpiirtein sama energiasisältö mutta enemmän nakutuksenkestoa, siis jos seos on oikea. - galaxy ffv
faktat esiin kirjoitti:
Ei siinä varmaan haittaa ole mutta 85% etanolilla ajaminen on kalliimpaan kuin oikealla bensalla ja autosta tulee tehoton.
tuolla e85 kokemukset palstalla on oman ford galaxyn 2.0 vm 2000 infoa. eli laitoin kyseiseen autoon e85 munnos-sarjan (fuelflex finland) ja nyt 3000 km jälkeen voin kyl sanoa että kulutus nousi 6 hengen kuormalla 15%.....ns. ilman lisäkuormaa ei edes pysty eroa laskemaan......ja vääntö lisääntyi huimasti,eli ajetaan pintakaasulla,edes ylämäki ei hyydytä niinkuin bensalla
kokeilussa myös fiat marea 1,8 ilman muutoksia.fiitussa etanoliseos 30% ja tuntuu tykkäävän:) - C180 Kompressor
galaxy ffv kirjoitti:
tuolla e85 kokemukset palstalla on oman ford galaxyn 2.0 vm 2000 infoa. eli laitoin kyseiseen autoon e85 munnos-sarjan (fuelflex finland) ja nyt 3000 km jälkeen voin kyl sanoa että kulutus nousi 6 hengen kuormalla 15%.....ns. ilman lisäkuormaa ei edes pysty eroa laskemaan......ja vääntö lisääntyi huimasti,eli ajetaan pintakaasulla,edes ylämäki ei hyydytä niinkuin bensalla
kokeilussa myös fiat marea 1,8 ilman muutoksia.fiitussa etanoliseos 30% ja tuntuu tykkäävän:)oisko Spritmonitor tai Tankkaus.com -linkkiä?
- cvt rules
e85 viinaa on sotkettu japsin tankkiin n e30 versiona jo useita vuosia.´'ekalla ajettiin n 200tkm eikä mitään polttoaine linjaan tai koneeeseen liittyvää.toisella nyt n 75tkm eikä mitään.Eka oli toyota avensis 2.0 vvti cvt ja toka on 2.5 cvt subaru legacy.Noi japsit luulis kestävän,kun jenkkeihin ja esim thaimaa on jo kauan ollut e10-20,toi vika siis thaimaa ym aasian maat.
- RaavoP
Olen käyttänyt etanolia yli 25v ja välillä "suuttimet" kyllä vähän vuotaa,
Melu on kyllä myöskin noussut. - jt
Tervehdys E 85 käyttäjät
Omistan uuden (2012) Ford flex fuel mallin.
En osaa sanoa teinkö huonon kaupan. Kulutus puhtaalla E85 " bensiinillä " n 12 l/ 100 KM
En ole hyväksynyt tälläistä kulutusta ja sitä om yritetty selvittää, asia on vielä kesken, mutta aika mahdottomalta tuntuu. Lisäksi toinen harmittava vaiva en se että autolla on viakea lähteä ylämäkeen , koska vääntö hiljaisilla kierroksilla on todella huono.
Onko muilla samoja ongelmia, Ford on kyllä suhtautunut asiallisesti ja asiaa yritetään selvittää- a
No ei tossa ole järkeä, joko oot todella epätaloudellinen kuski, tai autossa on vikaa.
Ota koeajolle toinen samanlainen, ja kokeile siinä tota alakierrosten vääntöä, jos on selkeesti eroa, on autossasi vika, joka saattaa aiheuttaa myös ton kulutuksen. - 106E85
"Kulutus puhtaalla E85 " bensiinillä " n 12 l/ 100 KM"
Jos tuo on tulos kaupunkiajossa, niin lukema lienee ihan normaalin rajoissa.
- Oiva Smyygi
98 mallin Classic Polooni ajattelin tilata Bioadapterin. Mikähän connectori pitäsi olla; Delphi? Oliko asennus helppo tehdä?
- Dieselisti olen
vvt-i kirjoitti:
kysy tolta hepulta yksityisviestillä
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html?cdetail=1Volkkarin nettisivut kertovat kulutukseksi Passatille bensa 6,7, E85 9,0, diesel 4,1 l/100 km (yhdistetty maantie kaupunki). Elikkä E85 kuluu 34 % enemmän kuin bensaa ja yli 2-kertainen määrä dieseliin verrattuna. Kaupunkikulutuksissa dieselin etu on vielä isompi.
Polttoaineitten erot varmaan pitävät aika hyvin paikkansa, koska ne on ajettu tismalleen samalla tavalla samoilla nopeuksilla ja samoilla kiihtyvyyksillä testirullilla. - 106E85
Dieselisti olen kirjoitti:
Volkkarin nettisivut kertovat kulutukseksi Passatille bensa 6,7, E85 9,0, diesel 4,1 l/100 km (yhdistetty maantie kaupunki). Elikkä E85 kuluu 34 % enemmän kuin bensaa ja yli 2-kertainen määrä dieseliin verrattuna. Kaupunkikulutuksissa dieselin etu on vielä isompi.
Polttoaineitten erot varmaan pitävät aika hyvin paikkansa, koska ne on ajettu tismalleen samalla tavalla samoilla nopeuksilla ja samoilla kiihtyvyyksillä testirullilla.Eli voikkarin tapauksessa bensa on kallein käyttää aina
E85 on paras valinta alle 20tkm vuodessa ajavalle
Diesel jos ajat yli 20tkm/vuosi - DGC
Muistaakseni tällä palstalla katseltiin jonkun Polon liittimiä, en tiedä mikä kone ja vuosimalli mutta siinä oli EV1:t. Bioadapterin laatu- ja toimitusongelmista sen sijaan löytyy varmaan enemmänkin juttua, ei kuitenkaan ehkä tällä palstalla.
- Polokolo
99-polo ainakin menee ilman mitään adaptereita ihan hyvin.
Tosin olen nyt tehnyt näitä kokeiluja keväästä lähtien, eikä koskaan ihan 100% re85 ollut tankissa, mutta parhaimmillaan yli 80% polttoaineesta re85:tä li nopeasti päästä heittäen noin 60% etanolia.
Vielä ei ole oirehtinut ja pidän oireilua jatkossakin niin pienenä mahdollisuutena, että en viitsi noin halpaan ja vanhaan autoon ostaa ja asentaa lisälaitteita. Ennemmin sitten seuraavaksi autoksi ostan suoraan flexifuelin. - mies32
Dieselisti olen kirjoitti:
Volkkarin nettisivut kertovat kulutukseksi Passatille bensa 6,7, E85 9,0, diesel 4,1 l/100 km (yhdistetty maantie kaupunki). Elikkä E85 kuluu 34 % enemmän kuin bensaa ja yli 2-kertainen määrä dieseliin verrattuna. Kaupunkikulutuksissa dieselin etu on vielä isompi.
Polttoaineitten erot varmaan pitävät aika hyvin paikkansa, koska ne on ajettu tismalleen samalla tavalla samoilla nopeuksilla ja samoilla kiihtyvyyksillä testirullilla.Näissä vertailuissa pitäisi sitten ottaa huomioon myös auton suorituskyky. Onko tuo 4,1l diesel saman tehoinen kuin 6,7 / 9l flexifuel? Entä mikä on auton hankintahinta?
Ainakin joku lehti juuri teki tästä vertailun, mutta eivät saaneet samantehoisia autoja testiin, vaan diesel oli selvästi tehottomin ja siksikin tietysti vähiten kuluttava. Jos kuitenkin vähätehoisemmasta dieselistä joutuu maksamaan saman kuin tehokkaammasta flexifuelista, ei vertailu ole reilu.
Pitipä sitten käydä itse katsomassa
http://www.volkswagen.fi/vv-auto/vw_cars.nsf/(vw5_t)?open&m=362
ja näyttää siltä, että:
Flexfuel 1,4 TSI MultiFuel 118 kW, yhdistetty kulutus: e85 - 8,8/ 95e10- 6,7
Kiihdytys 0-100 8,5s, 80-120 11s, hinta alk. 33 289€ / 35 268€ (DSG)
ja
2,0 TDI 103 kW BlueMotion Technology, kulutus 4,6 (5,2 aut.)
Kiihdytys 0-100 9,8s, 80-120 10,5s. hinta alk.; 34 523€
tai
2,0 TDI 125 kW BlueMotion Technology, kulutus 5,2 (5,6 aut.)
Kiihdytys 0-100 8,5s, hinta alk.: 40 944€ (DSG)
Eli kulutuserot eivät vertailukelpoisilla tehoilla olleet niin suuret kuin "dieselisti olen" kertoo, mutta todella suuret kuitenkin. 103kw diesel on flexiä halvempi, mutta myös vähän tehottomampi, kun taas 125kw pärjää 0-100 kiihdytyksessä tarkalleen yhtä hyvin kuin flexi, oletettavasti 80-120 kiihdytyksessä jo selvästi paremmin kun pikkuveljensäkin siinä aavistuksen flexiä ripeämpi. Mutta onpa tällä 125kw dieselillä hintaakin enemmän. DSG:n kanssa flexi maksaisi 35 268€ eli edelleen yli 5000€ vähemmän kuin 125kw diesel. Viidellä tonnilla plus vuotuisella diesel-verolla jo tankkaa useamman kerran. Ajomukavuus ja moottorin äänetkin monen mielestä paremmat flexillä, mutta nämä tietysti makuasioita, toinen taas pitää dieselin väännöstä ja työkoneen äänistä.
103kw diesel ei maksa kuin tonnin enemmän kuin flexi, mutta häviää vähän tehoissa.
Edullisin ja vähiten kuluttava 77kw ei tehottomuutensa takia ole mielestäni vertailukelpoinen 118kw flexin kanssa.
Toivottavasti on ajettu samoilla testirullilla valmistajan ilmoittamat lukemat, mutta testirullien "ajotapa" voi poiketa todellisesta ja kunkin henkilökohtaisesta huomattavasti, joka voisi keikauttaa lukemia jonkun verran suuntaan tai toiseen.
Jos sitten lasketaan hintaa per km, niin nykyhinnoilla re85 maksaa muistaakseni 1,10 litra x 8,8 = 9,68€ / 100km
ja dieselit Helsingin jonkunlainen keskihinta polttoaine.net:in mukaan 1,54€ x 4,6 = 7,08€ / 100km ja tehokkaammalla 1,54€ x 5,2 = 8€ / 100km. Eli edelleen paljon ajavalle dieselit halvempia. Mutta kuinpa paljon ajaville?
Pienempi dieselkone kirii n. 500€ dieselveronsa umpeen noin 19 000km kohdalla, isompi noin 29 000km kohdalla. Mutta tässä ei ole vielä otettu huomioon korkeampaa hankintahintaa, pienemmällä kiisselillä 1200€ ja isommalla 5700€. Olisiko realistista jakaa tämä auton eliniälle eli n.15 vuodelle, eli 80€ ja 380€ / v.?
Eli käännepisteeksi tulee pienemmällä koneella 580 / 2,6 x 100 = 22 300km ja isommalla 880 / 1,68 x 100 = 52 380km.
Aika tasaista on. Vähän ajavalle ei diesel kannata, mutta ei kai kukaan uutta Passattia osta kauppakassiksi? Saman tehoisen / tehokkaamman dieselin kohdalla onkin sitten ajettava jo työkseen, jotta diesel säästäisi rahaa.
Tosin tässähän ei ole otettu huomioon, että dieselin saatavuus huomattavasti parempi kuin re85:n ja tankattaessa bensaa flexin hintaetu karisee nopeasti. Huoltokuluista en myöskään osaa sanoa, kumpi lie halvempi huoltaa? Dieselit kai yleensä kestävät enemmän kilometrejä matalien kierrostensa ansiosta?
Vielä loppuun ST1:n mainos, joskin uskoisin kyllä laskelmiinsa:
" Myös dieselin käyttökustannuksiin verrattuna RE85:llä ajaminen on selvästi edullisempaa."
http://www.st1.fi/index.php?id=11601
http://www.re85.fi/index.php?id=7892 - mies32
mies32 kirjoitti:
Näissä vertailuissa pitäisi sitten ottaa huomioon myös auton suorituskyky. Onko tuo 4,1l diesel saman tehoinen kuin 6,7 / 9l flexifuel? Entä mikä on auton hankintahinta?

http://www.re85.fi/index.php?id=7892Ai niin, nuo laskelmat nyt 125kw dieselin manuaaliversion kulutuksen mukaan, mutta hintahan oli DSG:n kun manuaalin hintaa ei näkynyt (eikö oli Suomessa myynnissä?). Eli 125kw DSG:n kulutus olisikin 5,6l, kun taas Flexin kulutus ei valmistajan mukana DSG:llä nouse, vaan jopa laskee vähän.
Eli 125kw:n kulut: 1,54€ x 5,6 = 8,62€/100km. Eli hintaeroa jää enää noin euro per 100km eli "käännepiste", jonka jälkeen 125kw diesel re85-käyttöä kannattavampi: 880 / 1 x 100 = 88 000km / vuosi. Tähän eivät enää pääse kaikki ammattiajossakaan. - mies32
mies32 kirjoitti:
Ai niin, nuo laskelmat nyt 125kw dieselin manuaaliversion kulutuksen mukaan, mutta hintahan oli DSG:n kun manuaalin hintaa ei näkynyt (eikö oli Suomessa myynnissä?). Eli 125kw DSG:n kulutus olisikin 5,6l, kun taas Flexin kulutus ei valmistajan mukana DSG:llä nouse, vaan jopa laskee vähän.
Eli 125kw:n kulut: 1,54€ x 5,6 = 8,62€/100km. Eli hintaeroa jää enää noin euro per 100km eli "käännepiste", jonka jälkeen 125kw diesel re85-käyttöä kannattavampi: 880 / 1 x 100 = 88 000km / vuosi. Tähän eivät enää pääse kaikki ammattiajossakaan.Ja vielä lisättäköön, että jos haluaa ajaa DSG:llä, niin myös pienemmän 103kw dieselin osalta tilanne muuttuu, sillähän DSG-kulutus 5,2l / 100km, eli 0,6l enemmän kuin manuaalina.
Näin ollen 1,54€ x 5,2 = 8€ / 100km eli eroa flexiin 1,6€/100km. Lisäksi dieseliin DSG maksaa jostain syystä enemmän kuin flexiin, joten myös hankintahinnan ero kasvaa noin 1700 euroon. Per vuosi laskien eroa dieselverosta ja hankintahinnasta 15 vuoden elinkaarelle tasaten siis 1700 / 15 500 = 613€. Eli "tasauspiste": 613 / 1,6 x 100 = 38 333km.
Eli tavalliselle autoilijalle on aina halvinta ostaa ja ajaa re85-passatilla jos haluaa automaatin. Myyntitykeille ja takseille voi diesel edelleen tulla edullisemmaksi. Dieselin yleensä kalliimmat huoltokulut vielä huomioimatta tässä, tosin ehkäpä oletettavasti pidempi moottorin elinikä kumoaa niiden aiheuttamat kulut. - Tompsutti
Joko olet asentanut adapterin Poloon, mitenkä potkii, onko ongelmia ilmennyt?
Mietin samaa tässä itse, juuri sama auto.
- 85% etanoli tehoton
E85 jossa on 85% etanolia niin kuluttaa todella paljon enemmän kuin normaali bensa. .080cen litrahinnalla etanolilla ajaminen tulee kalliimmaksi kesällä,talvella eroa on vielä enemmän.
Turha polttoaine,etanoli ei kuulu polttomoottoriin.- 106E85
siinäpä oli totaalisen asiantuntematon kommentti
nykyisillä litrahinnoilla E85:llä ajaminen on taloudellisesti kannattavaa. Ja vieläpä kansantaloudellisestikin hyvä juttu. - 7+14
Jo Fordin T-malli käytti polttoaineena etanolia...
Etanolia kuluu enemmän, mutta silti sen käyttäminen tulee halvemmaksi kuin bensalla ajaminen. Lisäksi suuremman oktaaniluvun ansiosta, etanolista on puristettavissa enemmän tehoa kuin bensasta. - DGC
Olet vissiin kokeillut ihan itse kun noin tarkkaan tiedät? Vaihda ne loppuunajetut tulpat ja kokeile uudestaan.
Nykyinen 55-60c hintaero riittää ihan hyvin tekemään etanolilla ajamisesta halvempaa. Kustannusero ei ole kovin merkittävä (kuten bensan hinta yleensäkään) mutta kahdesta autosta sillä pienikulutksisemmalla ero on luokkaa 2-3€/100km ja sillä janoisemmalla luokkaa 5-6€/100km. Jos ajatellaan että se tankkauksella säästynyt 20€ olisi tuossa kädessä niin en minä ainakaan raaskisi sitä pois heittää.
Moottorin tehosta nyt puhumattakaan. Lisääntyneen alaväännön huomaa persdynollakin helposti. Minä jätän V-Powerit ja 98E:t ja muut matalaoktaaniset litkut muille. - jari.r
alkoholilla ja metanolilla otetaan moottoreista koviakin teho lukemia litratilavuuteen nähden ahtamattomanakin esim. speedway moottori 500ccm. ilmajäähdytys..jopa 90hp. kyseisellä polttoaineella monia hyviä vaikutuksia..
- hodr
Olisko jollain kokemusta 95e10 käytöstä honda accord 07 tourer 2L moottorissa?
Entä onko mahdollista RE85 käyttö bioadapterin avulla ja kannattaako edes kulutuksen lisääntyessä?- 19+17
Kulutus nousee noin 35% - heikommasta energiasisällöstä johtuen
sitten voitkin itse laskea kannattavuuden
- mara
Heps
Onko tietoa Volvo V70, -97, 20V.n soveltuvuudesta RE85 polttoaineelle?
Vaatiiko boxin?
Volvolandiasta saisi tetoa kyllä, mutta kun ei näy nettisivut wörkkivän, syy?- DGC
Ruotsalaisilla on taulukko jossa on käyttökokemuksia eri autoista. 90-luvun V70 2.5l moottorilla on listattu muutamia, onko tuo sinun sellainen?
Ne perinteiset ongelmat: Kylmäkäynnistysvaikeuksia, vikavalon syttymistä, joillakin toimii lämpimänä hyvin. Kestää seostankkausta jopa 70% asti ongelmitta. Pari on kommentoinut tekevänsä jonkun boximuutoksen.
Taulukko on tässä ja föstås på svenska.
http://www.etanolbil.eu/bilar.xls - mara
DGC kirjoitti:
Ruotsalaisilla on taulukko jossa on käyttökokemuksia eri autoista. 90-luvun V70 2.5l moottorilla on listattu muutamia, onko tuo sinun sellainen?
Ne perinteiset ongelmat: Kylmäkäynnistysvaikeuksia, vikavalon syttymistä, joillakin toimii lämpimänä hyvin. Kestää seostankkausta jopa 70% asti ongelmitta. Pari on kommentoinut tekevänsä jonkun boximuutoksen.
Taulukko on tässä ja föstås på svenska.
http://www.etanolbil.eu/bilar.xlsOnhan se sellainen. Eli näyttää siltä, että rohkeasti tankaten ainakin seoksena ja siitähän se selviää....
- Hhg
mara kirjoitti:
Onhan se sellainen. Eli näyttää siltä, että rohkeasti tankaten ainakin seoksena ja siitähän se selviää....
No, ei kulutus nouse jos laittaa eurooppa mallin eli kylma vehje....Niin ja levyllä loput,palaa puhtaasti ja hepat nousee noin 30..Joten ei tarvitse painaa kaasua paljon vaan pintakaasulla mennään...Vai meinaateko että uudet USA autot vie paljon etanoolia.....
- 1+8
Hhg kirjoitti:

WTF!?
- lagurönö
10000 km tullut mittariin puolessa vuodessa etanolilla ajellessa vm 2000 lagunalla, ei ongelmia. ei oo tehty konversiota, ainut mitä huomaa niin kylmästartti pitää ollapidempi
- eerttyyyy
Aivan mutta kannattaa käydä tai etsiä softa niin lähtee talvella hyvin käyntiin eikä vie paljon ainetta..Monissa uudemmissa autoissa on valmiina automaattinen säätö eri polttoaineelle.
- Kyllä pelaa lumina
chevrolet lumina on flex fuel moottori 1993 lähtien , näitä autoja vietiin brasiliaan paljon jossa ajetaan pelkästään etanolilla, moottori tunistaa polttoaineen ja muuttaa ohjelmaa sen mukaan ja myös vaihteisto säätyy hieman tiheämäksi vaihteiltaan, pelaa pirun hyvin ja kyyti on komeaa,osta lumina tonnilla ja ajele herroiksi, jenkit on ajatellut nämä asiat ennen urpilaista.
- Killööö
Kyllä,,,jenkit toimii etanoolilla hienosti. Sano se Suomalaisille, eli toyota kansalle että ne ymmärtäs asian oikein..
Jos olet seurannut näitä viestiä huomaa että eivät tiedä mistä puhuvat. Mutta jotkut ovat tajunneet asian, ja ovat hiljaa.. - fdshfjhdsf
Killööö kirjoitti:
Kyllä,,,jenkit toimii etanoolilla hienosti. Sano se Suomalaisille, eli toyota kansalle että ne ymmärtäs asian oikein..
Jos olet seurannut näitä viestiä huomaa että eivät tiedä mistä puhuvat. Mutta jotkut ovat tajunneet asian, ja ovat hiljaa..Jenkillä kun ajaa etanolilla niin kulutus euroissa on silti paljon suurempi kuin toyotaallla vaikka ajaa bensalla.
- lh.aspen
Mulla on -80 Aspen joka on seissy pari kesää olen ajatellu otta se käyttöön taas ensi kesänä ja olen miettinyt tuota re85:a.Pitäis puristuksien puolesta (7.5:1)sopia(kone3.7l,6cyl).Ajoin aikonaan Pärnussa asuessani(92-94)86oktaanisella ilman ongelmia,onks jollain tietoa vanhammista kulkuneuvoista jossa on käytetty re85:a
- 20+17
aika suuri loikka hypätä 86 oktaanisesta 106 oktaaniseen.
- Ahtoja !
Voin kertoa, että tuolla puristussuhteella ja puhtaalla e85:lla kylmäkäynnistyminen on TOSI vaikeaa !!
Mutta suosittelen, että laitat reilunkokoisen ahtimen.
Tuolla cr:llä ja e85:lla voit käyttää tosi kovia ahtopaineita !!
Ei varmasti nakuta 3 baarillakaan!!
Käyntiin saat sitten aina starttipilotilla. - viriviritt
Ahtoja ! kirjoitti:
Voin kertoa, että tuolla puristussuhteella ja puhtaalla e85:lla kylmäkäynnistyminen on TOSI vaikeaa !!
Mutta suosittelen, että laitat reilunkokoisen ahtimen.
Tuolla cr:llä ja e85:lla voit käyttää tosi kovia ahtopaineita !!
Ei varmasti nakuta 3 baarillakaan!!
Käyntiin saat sitten aina starttipilotilla.Ja ilman mitään virityksiä etanolia voi tankata pidemmillä reissuilla, kun kone on kuumana etanolia tankattaessa. Kunhan perillä sitten tankkaa taas tavallista bensaa, että aamulla seos on tarpeeksi "bensainen" ja auto käynnistyy.
- chossa
Joo!!
Moro vaan teille, auttakee minnuu, mulla on 256000 ajettu carina e 97/98 eli viimosempii mitä on tehty...kysymys kuuluu jos ostan tähän autoon ecoboxin e85....niin onko se turvallista sen jälestä ajella tällä autolla ettei tarvi pelätä ett joku kilahtaa..ja onko teil ekellään tuollasta muutos kittiä. kiinni??kokemuksia,,- jukkisssa55
Morjes, on tullut etanolia käyttettyä rapiat 20 vuotta mutta ei koko aikaa Suomessa vaan Ruotsissa. Meillä Ruotsissa oli vielä 2000 luvun alussa saman laisia juttuja että etanol rikkoo autot. Aikaa on kulunut autut jotka rupesi käyttää etanolia ovat vieläkin ajossa ja kunnossa.
Terve.Onko kellään tietoa käykö e85 Volvon 2.4t koneeseen?
- 106E85
Katsastusasemat ovat alkaneet hylkäämään etanoliboksilla varustettuja autoja vuosikatsastuksessa.
Mutta lykkyä tykö kokeiluissanne. Taloudellisesti se ei valittettavasti kannattavaa ole.- DGC
Ei yllätä tämä tieto. Eikä yllätä ketään muutakaan joka on tutustunut auton virittämistä koskeviin asetuksiin. Pakkoko sitä on konttorille mennä virivehkeet kiinni...
Ja rahasta: Vaikea sanoa kannattiko. Viimeksi kun tankkasin bensaa, sillä tuli kalliimmat kilometrit ja niitä halvempia on tullut jo melkein 20k. Joka tapauksessa se 106 vs. 95 muutti moottorin luoteen niin paljon mukavammaksi että paluuta bensaan ei ole enää edes säästösyistä. - polopoloinen
Kun ei edes käytä virivehkeitä, vaan spruuttaa vakio-poloon viinaa, niin mistä niitä kuluja tulee ja mistä katsastusukko keksii valittamista?
Tänään aamukasilta lähti yli 1/3 tankista e85:tä käyntiin kuin palmun alta, vaikka etukäteen pelotti miten kylmä vaikuttaa. Ei näytä haittaavan. No ok, oli tolpassa, mutta eilen käynnistyi vielä vahvemmalla etanoliseoksella n.5min tolppalämmityksen jälkeen. Etanolitankkaamisen ensimmäisiä vakavia ongelmia odotellessa siis. . - 9+17
polopoloinen kirjoitti:
Kun ei edes käytä virivehkeitä, vaan spruuttaa vakio-poloon viinaa, niin mistä niitä kuluja tulee ja mistä katsastusukko keksii valittamista?
Tänään aamukasilta lähti yli 1/3 tankista e85:tä käyntiin kuin palmun alta, vaikka etukäteen pelotti miten kylmä vaikuttaa. Ei näytä haittaavan. No ok, oli tolpassa, mutta eilen käynnistyi vielä vahvemmalla etanoliseoksella n.5min tolppalämmityksen jälkeen. Etanolitankkaamisen ensimmäisiä vakavia ongelmia odotellessa siis. .no kuluja tulee siitä, kun kulutus kasvaa 35% etanolilla bensaan verrattuna
- bolopoöp
9+17 kirjoitti:
no kuluja tulee siitä, kun kulutus kasvaa 35% etanolilla bensaan verrattuna
Hintaero on suurempi, joten kotiinpäin joka litra. Ja jätteistä puristetulla etanolilla puhtaampi omatunto.
Lisäksi jotkut väittävät, että sopivalla moottorilla kulutus ei nouse lainkaan.
- 20+4
laskin että 35% kulutuksen nousulla E85 olisi tällä hetkellä huikeat 3% edullisempaa kuin 95E.
ja sellaista "sopivaa moottoria" ei ole olemassakaan...- boloplop
Jos kulutus on siis 7L/100km 95e10:llä, niin 1,35 x 7 = 9,45L.
Polttoaine.netin mukaan 95:n keskihinta 1,60€/L. Re85 muistaakseni noin 1,10€/L.
1,6 x 7 = 11,2€/100km
1,1 x 9,45 = 10,4€/100km.
On tuossa edelleen 80c/100km säästöä, prosenteissa siis vajaat 8%. No eipä se tietysti ihmeitä ole, mutta 500km tankillisen kun ajaa, niin tienaa pullakahvit (4€). No ok, jos käyttää 50-50 seosta, niin säästökin jää pienemmäksi. mutta edelleen kahvikupillinen (2€) per tankkaus plus parempi mieli.
Toisaalta tuo kulutuslaskelmasi (35%) on sinun väitteesi, ihan kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä.
Tässähän aiheesta ihan toimittajan tekemiä laskelmia:
http://www.iltalehti.fi/autot/2012020315148620_au.shtml
Prosenttiero tosiaan samansuuntainen kuin kerroitkin. Kuluja tosin tulee jos vaihtaa öljyt useammin etanoliautoon, toisaalta jos ajaa max 20 000km vuodessa, ei öljynvaihtoväli välttämättä juuri kasva, kun Suomessa talven vuoksi olisi hyvä vaihtaa tiuhempaan muutenkin.
No joka tapauksessa, eipä tuolla etanolilla näköjään rikastumaan pääse, mutta vuodessa säästöä jo kertyy ihan kivasti (jos siis ei tuhlaa viriosiin, eikä tiheämpään öljynvaihtoon). - boloplopplop
Sopivan moottorin väitti omaavansa ainakin se toisen ketjun V8-mies, jolla väitteensä mukaan etanolilla kulutus pienempi kuin bensalla. Tiedä sitten, omat kokemukseni aika lähellä tuota 35%.
- 8+7
boloplopplop kirjoitti:
Sopivan moottorin väitti omaavansa ainakin se toisen ketjun V8-mies, jolla väitteensä mukaan etanolilla kulutus pienempi kuin bensalla. Tiedä sitten, omat kokemukseni aika lähellä tuota 35%.
jos sinulla on E85-auto ajossa, niin laita toki autosi kulutusseurantaan tänne... http://http://www.spritmonitor.de/
tuossa pari e85-modattua autoa ja kulutusero näyttäisi olevan hyvinkin se 35%
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/543308.html?cdetail=1 - 8+7
8+7 kirjoitti:
jos sinulla on E85-auto ajossa, niin laita toki autosi kulutusseurantaan tänne... http://http://www.spritmonitor.de/
tuossa pari e85-modattua autoa ja kulutusero näyttäisi olevan hyvinkin se 35%
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/543308.html?cdetail=1tuossa vähän lisää näitä flexifueleita
http://www.spritmonitor.de/en/detail/293236.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/291266.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/362071.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/489697.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/496132.html?cdetail=1 - polopppolo
8+7 kirjoitti:
tuossa vähän lisää näitä flexifueleita
http://www.spritmonitor.de/en/detail/293236.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/291266.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/362071.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/489697.html?cdetail=1
http://www.spritmonitor.de/en/detail/496132.html?cdetail=1Eihän noista tainnut yksikään olla 35%, kovin kulutusero kai 30%, pienin jotain 20%.
En minä jaksaisi tankkauksia nyplätä kännykällä nettiin, sitäpaitsi kun auto ei ole vain omassa käytössäni, niin jää väliin. Eikä sitä ole modattu flexiksi, kunhan nyt vaan tankkaan e85:tä ja hyvin tuntuu toimivan. - 2+2
polopppolo kirjoitti:
Eihän noista tainnut yksikään olla 35%, kovin kulutusero kai 30%, pienin jotain 20%.
En minä jaksaisi tankkauksia nyplätä kännykällä nettiin, sitäpaitsi kun auto ei ole vain omassa käytössäni, niin jää väliin. Eikä sitä ole modattu flexiksi, kunhan nyt vaan tankkaan e85:tä ja hyvin tuntuu toimivan.no sitten on turha laskea kulutuksiakaan jos hommaa ei tehdä systemaattisesti
- poloppi
2+2 kirjoitti:
no sitten on turha laskea kulutuksiakaan jos hommaa ei tehdä systemaattisesti
Eikö noita tuossa yllä ollut tarpeeksi systemaattisesti sinulle?
Olen minä muutaman tankillisen kulutukset mitannut, mieluiten tasavauhtisessa maantieajossa, eikä kulutus näytä nousevan liikaa e85:lla. Nousee kuitenkin selvästi.
Tuosta muuten jos ottaa tuon Focuksen, jolla pienin kulutusero, niin e85:ttä kulunut vain 14% enemmän, 10,3 vs. 9,05l/100km.
Eli:
10,3 x 1,1 = 11,33€/100km
9,05 x 1,6 = 14,48€/100km
Yli kolmen euron säästö per 100 kilometriä. Tämä alkaa jo tuntua. - 2+2
poloppi kirjoitti:
Eikö noita tuossa yllä ollut tarpeeksi systemaattisesti sinulle?
Olen minä muutaman tankillisen kulutukset mitannut, mieluiten tasavauhtisessa maantieajossa, eikä kulutus näytä nousevan liikaa e85:lla. Nousee kuitenkin selvästi.
Tuosta muuten jos ottaa tuon Focuksen, jolla pienin kulutusero, niin e85:ttä kulunut vain 14% enemmän, 10,3 vs. 9,05l/100km.
Eli:
10,3 x 1,1 = 11,33€/100km
9,05 x 1,6 = 14,48€/100km
Yli kolmen euron säästö per 100 kilometriä. Tämä alkaa jo tuntua.Ao. autolla näytti tapahtuneen samanaikaisesti muutos ajoprofiilissa, renkaissa ja polttoaineessa. Tuo 14% ei siis kerro koko totuutta. Lisäksi dataa oli aika vähän.
- MB85E
Semmoisia sopivia jotka vie jopa vähempi alkolla ajaessa ovat lahes kaikki korkeapuristeiset bensakoneet,esim saabin turbot.
- poloppi
Niin, tuo 14% oli alalaidan tapaus, ylälaidalta löytyi jotain 30% eroja. Keskiarvo jäi jonnekin 20-30% välille ilmeisesti. Eli selvää säästöä kuitenkin.
- 9k baas
Kannattaa muistaa kulutuksia laskiessa se, että se vaatii useamman täyden tankin kasivitosta ennen kuin kulutus on asettunut viinatasolle. Yllättävän pieni määrä bensaa pohjalla vaikuttaa huomattavasti kulutukseen ja käynnistymiseen jne. Itellä kolmatta vuotta pelkkää viinaa saabin tankissa.
- basisti
http://www.spritmonitor.de/en/detail/508621.html
Nyt on tullut pyöriteltyä tuon verran. Näyttääkin nykyään tulevan erittäin vähän ajeluja , no onhan siihen nyt autoillakin tullut ajeltua siinä välissä mutta niilläkin jokatapauksessa pitkälti alle 10000km/v. Ilmeisesti vuositasolla ajot jäävät Polosella reilusti alle 30000km.
Katsastus edessä ja kaivankin nyt saman tien Bio-adapterin kokonaan irti. Testien mukaan ainakin tuntuisi toimivan mainiosti Bio-adapterin GAS-asetuksilla "Bio-adapter todennäköisesti ohitettuna ?" tuolaisella 15L RE85:sta ja loput 30L 95:sta ja lisäksi , tähdennän, toimii näin kylmilläkin ilmoilla. Perstuntumalla kulutuskin laskee verrattuna pelkään RE85:een. Autonahan... tai oikeammin mikroautomaisena Finlandia-kulmena / kauppakassin korvikkeena on tässä EU-autoverorikollisuuden pyhätössä Suomessa toiminut Polo Classic 1998 1,4 8v .
Jos kikotin "Polo" toimii ja kulutus laskee en tule jatkossa tankaamaan pelkää 95:sta kuin ainoastaan katsastus "tilaisuuksissa" ja heti perään kunnollista RE85:sta. Jätän siis ajelut kokonaan pois pelkällä 95:lla ja siirryn kokonaan tuohon seos ajeluun tästä eteenpäin ja ilman Bio-adapteria mennään. Valtiolta jää (RE85 / EU/ verotus ) verotuloja luonnollisesti saamatta ja ajelut tulevat jatkossa entistäkin edullisemmaksi mutta mitä sitä ei olisi valmis tekemään puhtaamman luonnon ja elin-ympäristön puolesta. ;)
Tuohon kulutusseurantaan palatakseni, merkkauksella E10 tarkoitan siis jatkossa seostankausta noin 15L RE85 ja 30L 95:sta. Hiirulainen siihen puhekuplaan ja siellä löytyy lyhyttä sepusta, itselle muistin virkistämiseksi ja asiasta kiinnostuneille tihrusteltavaksi.- basisti
Offtopic sallittakoon.
Suomen harjoittamaan EU-autoverorikollisuuteen näyttääkin olevan kansalaisaloitekkin, täytyihän sitä kannattaa, ja lisäksi sitovaan kansalaisaloitteeseen laitoin kannatukseni.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/23
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6 - vvt-i
Basistille suurkiitokset esimerkillisestä tilastoinnista ja tietojen jakamisesta meille kiinnostuneille.
Tässä oli oiva esimerkki siitä miten polttoainekeskustelua viedään eteenpäin sen sijaan, että kerrotaan palstalla miten auto vie kesällä lapinmatkalla myötätuulessa vain 4,2 l/100km. Spritmonitorissa kiinnostuneet näkevät kulutusjakauman ja halutessaan voivat pureutua kiinni raakadataankin sekä analysoida itse kulutukseen vaikuttavia tekijöitä (renkaat, vuodenaika, ajoprofiili)
Saako olla utelias... Mikä oli syynä bioadapterista luopumiseen? - basisti
vvt-i kirjoitti:
Basistille suurkiitokset esimerkillisestä tilastoinnista ja tietojen jakamisesta meille kiinnostuneille.
Tässä oli oiva esimerkki siitä miten polttoainekeskustelua viedään eteenpäin sen sijaan, että kerrotaan palstalla miten auto vie kesällä lapinmatkalla myötätuulessa vain 4,2 l/100km. Spritmonitorissa kiinnostuneet näkevät kulutusjakauman ja halutessaan voivat pureutua kiinni raakadataankin sekä analysoida itse kulutukseen vaikuttavia tekijöitä (renkaat, vuodenaika, ajoprofiili)
Saako olla utelias... Mikä oli syynä bioadapterista luopumiseen?"Saako olla utelias... Mikä oli syynä bioadapterista luopumiseen? "
Nämä nyt äkkiseltään tulevat mieleen :
"Suomen ainutlaatuinen järjestelmä" jossa estetään vanhoilla autoilla ympäristöystävällinen ajelu muutoskatsastus järjestelyillä. Ovat siis alkaneet vaatimaan muutoskatsastuksia katsastuskonttoreilla, mikä neron leimaus, huoh.
Toki itseänikin kiinnostaa selvittää myös kokonaistaloudellisuutta. Kun pelkän 95:n välitankkaukset jää kokonaan pois niin taloudellisuus paranee entisestään tilanteessa seos 15L RE85;sta ja 30L 95:sta ilman välitankkauksia.
Mitä ilmeisemmin, jonka varmuudella tuleva "data" kertoo, tulee ajot entistäkin edullisemmaksi sekatankkauksella sillä tämän lisäksi kulutuskin tuntuisi laskevan, ainakin näin perstuntumalta.
Lisäksi pakkaskelit -10 asteesta alaspäin, etenkin jos ei ole esilämmitys käytössä kylmän koneen käynistyksessä, ovat hankalampia pelkällä RE85:lla.
Tälle koneelle, VW1,4 APQ 8v, testieni mukaan sopii mainiosti seos 15L RE85 / 30L 95 eikä tarvita muutoskatsastuksia eikä bioadapteria. Bioadapterista toki seoshaku testeissä oli / on huomattavasti apuja, enkä ole siis Bioadapteristani luopumassa vaan se jää odottelemaan mahdollisia tulevia haasteita.
Ps. Voiko vähemmän olla enemmän, voi. - vvt-i
basisti kirjoitti:
"Saako olla utelias... Mikä oli syynä bioadapterista luopumiseen? "

Ps. Voiko vähemmän olla enemmän, voi.seuraavassa autobildissä on juttu e85-bokseista

Ps. Voiko vähemmän olla enemmän, voi.Siis tietenkin tuossa edellisessä kirjoituksessa 15 L 95:sta ja 30 L RE 85:sta. Nyttemmin , ajojen mukaan, tuntusi suhde 30% RE 95 :sta antavan parhaan hyödyn, toimivuus ja taloudellisuus huomiuoituna.
- vvt-i
vvt-i kirjoitti:
seuraavassa autobildissä on juttu e85-bokseista
Paitsi että jostain syystä luvattua juttua ei ollutkaan lehdessä...
- Mitä muutoksia ???
Sopiiko etanoli nissanin nykyiseen 1,6 bensa vvt koneeseen ?
Sitä melko hyvää kevyttä alu vvt 1,6 konetta on esim. micrassa, notessa ja qashqaissa.
Nissanin sivuilta en löytänyt multifuel mallia....
Kaasu nissaneita näin belgiassa. Lienee ollut omarakenteita ne ??
- Niin, olisiko jollain muutoksella mahd. käyttää etanolia tuossa 1,6 vvt koneessa ?
- Onko kokeiltu ? -esim ??
Kiitän tiedoista..- katsastusinsinööri
onhan se mahdollista muuttaa, mutta jos haluat autosi olevan laillinen pitää sinun tehdä muutoskatsastus. Se taas on käytännössä mahdoton tehdä...
- etanolilla menee...
katsastusinsinööri kirjoitti:
onhan se mahdollista muuttaa, mutta jos haluat autosi olevan laillinen pitää sinun tehdä muutoskatsastus. Se taas on käytännössä mahdoton tehdä...
juu - tiedoksi vaan, että etanolilla tässä majetaan, ei katsastuksella, tms, HUOM !
Ja Minä itse mm. olen autonkin jo rekisteröinyt sellaiseen maahan, ettei tarvi katsastaa !
Että suksikaa nyt kuuseen te kakki pska byrokraatit ja kyykyttäjät - hävetkää te ahneet siat !.
Tolle Nissan miehelle, se että nissanin moottori sopii yhtä hyvn luin muutkin etanolille.
Tarvii sen ohjausyksikön vaan sellaisen uuden, joka mahd multifuel toiminnon.
- poloisdi
Talviset terveiset RE85:llä tankatun -99 Polon ratista. Pitkät maantie/moottoritiepätkät menivät kulutuksilla 7,9l/100km (yli 90% re85:ttä) ja 6,3l/100km (15l 98:ia, loput n.30l re85:ttä). Kumpienkin euroa / km lukemat vastaavat 5 litran 95-kulutusta / 100km. Eli ainakin litran (1,65e) säästöä per 100km. Käynnistykset tolpasta onnistuivat -15c, mutta tänään kun lämpimämpää, niin uskalsin yrittää ilman piuhaa, eikähän siitä mitään tullut. Joten tässä istun ja odotan auton lämpeämistä.
Nyt meneillään oleva n. "re80"-tankillinen tuntuu myös kuluttaneen huomattavan paljon, ehkä 15l 98 30l re85 olisi taloudellisempi sekoitus.- basisti
15L 95 30L RE85 on omassa -98 polossa osoittautunut optimaaliseksi käynisttyy ongelmitta eikä tarvita mitään adaptereja. Tällä seoksella mennään nyt ja tästä eteenpäin pololla.
Seuraavaksi kolmosautoksi tulossa , CNG joko tehdasvalmis käytetty tai käytetty bensa aihio, joku 2004-2007 mallinen johon CNG muutos suomessa tai yksi vaihtoehto saksasta vanha käytetty 2005 - 2007 mallinen diesel Mese CLS 350 aihioksi, johon sitten muutos suomessa kaksikäyttöautoksi diesel / CNG.
Polosestani en luovu.
- prolleridaileri
Mitäs olette mieltä jos tankkaisi re85:ttä hybridiin? Siinä luulisi olevan halvimmat kilometrit joita markkinoilta saa. Itse ajattelin Honda Civic hybridiä, koska sen hankintahintakaan käytettynä ei juuri eroa tavallisesta Civicistä.
Ihan uuteen en ehkä uskaltaisi, koska re85 vie takuut. Sitten vaikka tulisi jotain muutakin vikaa, niin joutuisit maksumieheksi viinan suurkuluttajana.
Onneksi noita Civic hybridejä saa jo useamman vuoden vanhoina ja reippaasti arvoaan laskeneina, etenkin Euroopasta, jonne voisi tehdä samalla viinanhuuruisen lomamatkan. - johannes5555rm
wv vento puolet 95 puolet 85 hyvin toimii
- Saab2004
Aloitin RE85-kokeilun tällä viikolla Saab 9-3 1.8i vm. 2004 suhteella 50%/50% ilman mitään muita muutoksia. Tässä vaiheessa ei ole ilmennyt mitään ongelmia, positiivisena puolena täytyy mainita hivenen alitehoisen koneen hienoinen virkistyminen. Polttoaineen kulutuksen osalta ei ole vielä faktaa saatavilla. Ajotietokoneen mukaan kulutus on kasvanut 7.5 - 10%.
- Saab2004
Saab-kokeilu on jo jatkunut reilun 1.5 kk seossuhteella 50/50 eikä mitään ongelmia ole ilmennyt. Polttoainekustannukset ovat laskeneet noin 16 %, sekä auto kulkee puoliksi kotimaisella polttoaineella.
- loppuunajaessa
Autossani rempan jälkeen 12/1 puristus suhde jonka takia pakko laittaa etanolia muuten detonoi. Kulkee hyvin 1/3 1 osa bensaa ja 2 osaa re85 korkeaseosetanolia. Ei detonoi ja moottori käy hienosti, Saattaa ruostuttaa tankkia mut sit ku on ruostunnu ni vaihetaan se. Autona mazda 323 -91.
- rigormortissimo
Tiedätkö, mikä on huoltoasemilla myytävän E85:n oktaaniluku? -Se ei ole oikeastikaan puhtaan etanolin noin reilusti yli sata (>106), vaan 'kaupallisesti hyväksyttävä arvo', noin /-100. Sanoisinko 97-99...
Jos autosi ei ole diesel (?, :-)), niin suhde-12/1 vaatii hyvin korkean oktaaniluvun, eli väh. 98-oktaanisen käytön.
- DGC
Puhtaan etanolin oktaaniluku on 110 RON, ei 106 RON. Ja kun puhutaan oktaaneista niin olkaa hyvä ja ilmoittakaa mitä oktaaneja ne ovat. Käytössä ovat (ainakin) RON, MON, ja AKI eli RON MON/2. Ja kun näitä asioita tutkitaan kansainvälisistä tietolähteistä, menevät eri oktaanit sekaisin.
Wikipedia arvioi E85:n AKI:ksi 94-96. Amerikkalainen premium-bensan AKI on 93.
Motiva ilmoittaa korkeaseosetanolien oktaaniluvuksi 106.
ST1 ilmoittaa RE85:n oktaaniluvun alalaaturajaksi 95RON ja 85MON mutta ei kerro ylärajaa eikä tyypillistä arvoa. Noin alhaiseen oktaanilukuun on kyllä vaikea päästä tuolla etanolipitoisuudella.
Persdyno kertoo että se on selkeästi enemmän kuin 98. - Yberhybridi
Etanoli alkoi houkutella hintansa ja ympäristö näkökulmien takia. Stepone Techin boxi kiinni Toyota Priuksessa. Menee alle 6 litraa satasella, ei huomaa ajossa tai käynnistyksessä mitenkään.
Etanoli rules - MatoFako
Lokakuusta asti ajanu 50% E85/50%95E seoksella.Alla Jenkki kärry vm-96 lt1 moottori.Suuttimiks vaihdoin ensin 26lbs ja säädettävä bensanpaineensäädin.Sytkää käänsin aikasemmalle . Vehje liikkuu pintakaasulla ja mahtava alavääntö tulee jo tolla seoksella. 400km työmatkalla säästyy tolla seoksella 25 euroo 98 bensaan verrattuna ja v poweriin viä enemmän. Ikänä eio noin hyvin toi liikkunu.Toi sytkän säätö on tärkeä sillä voima tulee ulos ja sit matka ajossa liikku pinta kaasulla.
- Sakke ei Järvenpää
Veljeni Mondeo tuli just pajalta jossa se säädettiin E85:lle kuulemma tehtaan ohjearvoilla. Ne kuulemma lisäävät polttonesteen ruiskutusta 32% ja sytytysennakkoa noin 8 astetta.
Kysymys: kompensoiko tuo 32% lisää ruiskutusta juurikin E85:den matalemman energiasisällön eli antaako kone tuolla lailla säädettynä suunnilleen samanlaisen tehokäyrän kuin ennen säätöjä E95:llä?
Jos näin olisi (ja kulutus siis lisääntyisi juuri tuon 32%) niin silloinhan 1.09 (E85 keskihinta Espoossa) kertaa 1,32 = tarkoittaisi noin 1,44€ vertailuhintaa E95:lle eli pirtulla ajelu tulisi noin 15 centtiä edullisemmaksi per bensalitra...
Menikö oikein?- DGC
Ideana on saada aikaan sellainen seos että lambda-arvo on 1.00 tai riittävän lähellä sitä. tällä tavalla se pysyy closed-loopissa ja seos kohdallaan. Bensan kanssa ilmaa laitetaan 14,7:1 ja E85:n kanssa 9,8:1 eli enemmän polttoainetta ja vähemmän ilmaa.
Sytysennakkoa aikaistetaan väännön lisäämiseksi ja jos ei kestä nakuttamatta niin nakutuksentunnistin säätää kohtuullisemmalle. Tehokäyrän kanssa käy luultavasti niin, että alavääntö lisääntyy, yläkierroksilla aika samanlainen kuin bensallakin. Jos suuttimien kapasiteetti ei ole riittävä, saattaa hyytyä yläkierroksilla kaasu auki.
Täyskaasu on yleensä open loop mode jolloin lambdalta ei kysytä mielipidettä vaan seos luetaan kartalta. Jos tämä kartta on jäänyt muuttamatta, saattaa käydä niin että kaasu täysin pohjassa tehoa tuntuu puuttuvan ja sitä löytyy kummasti kun kaasua löysää hiukan ja siirrytään closed loopiin.
Kulutusta ei voi laskea tuosta, se ei ole niin yksiselitteinen juttu että se selviäisi muuten kuin kokeilemalla. Kotimittaukset eivät tietenkään ole absoluuttisen tarkkoja mutta saahan niistä ideaa mitä maksaa. Bensan hinta on kuitenkin aika pikkujuttu autoilun kustannuksissa joten ihan pelkän rahansäästön takia tuo ei kannata kaikissa tapauksissa. Mutta ainakin minun mielestäni on muutama muu syy joiden takia tuo kannattaa vaikka olisi kalliimpaa. - polttoainekulut
DGC kirjoitti:
Ideana on saada aikaan sellainen seos että lambda-arvo on 1.00 tai riittävän lähellä sitä. tällä tavalla se pysyy closed-loopissa ja seos kohdallaan. Bensan kanssa ilmaa laitetaan 14,7:1 ja E85:n kanssa 9,8:1 eli enemmän polttoainetta ja vähemmän ilmaa.
Sytysennakkoa aikaistetaan väännön lisäämiseksi ja jos ei kestä nakuttamatta niin nakutuksentunnistin säätää kohtuullisemmalle. Tehokäyrän kanssa käy luultavasti niin, että alavääntö lisääntyy, yläkierroksilla aika samanlainen kuin bensallakin. Jos suuttimien kapasiteetti ei ole riittävä, saattaa hyytyä yläkierroksilla kaasu auki.
Täyskaasu on yleensä open loop mode jolloin lambdalta ei kysytä mielipidettä vaan seos luetaan kartalta. Jos tämä kartta on jäänyt muuttamatta, saattaa käydä niin että kaasu täysin pohjassa tehoa tuntuu puuttuvan ja sitä löytyy kummasti kun kaasua löysää hiukan ja siirrytään closed loopiin.
Kulutusta ei voi laskea tuosta, se ei ole niin yksiselitteinen juttu että se selviäisi muuten kuin kokeilemalla. Kotimittaukset eivät tietenkään ole absoluuttisen tarkkoja mutta saahan niistä ideaa mitä maksaa. Bensan hinta on kuitenkin aika pikkujuttu autoilun kustannuksissa joten ihan pelkän rahansäästön takia tuo ei kannata kaikissa tapauksissa. Mutta ainakin minun mielestäni on muutama muu syy joiden takia tuo kannattaa vaikka olisi kalliimpaa.Muuten kyllä totta, mutta minulla ainakin polttoaineeseen menee melkein kaksi kertaa enemmän kun kaikkiin muihin autoilun kustannuksiin yhteensä, että en ymmärrä miten se voisi olla vain pikkukustannus.
- DGC
polttoainekulut kirjoitti:
Muuten kyllä totta, mutta minulla ainakin polttoaineeseen menee melkein kaksi kertaa enemmän kun kaikkiin muihin autoilun kustannuksiin yhteensä, että en ymmärrä miten se voisi olla vain pikkukustannus.
Taidat sinäkin ajaa halvalla autolla. Useimmat ihmiset ajavat sen hintaisilla autoilla että pääomakulut hakkaavat mennen tullen.
- Noinko on ?
DGC kirjoitti:
Taidat sinäkin ajaa halvalla autolla. Useimmat ihmiset ajavat sen hintaisilla autoilla että pääomakulut hakkaavat mennen tullen.
Laskin pikaisesti että 40 tonnin Mersun polttoainekulut ja pääoma, plus muut kulut lyövät yksiin ja jos tyydytään keskihintaluokan autoon niin polttoainekulut karkaavat omille lukemilleen keskimääräiselläkin ajolla..
- Liikkuu ja stoppaa
Noinko on ? kirjoitti:
Laskin pikaisesti että 40 tonnin Mersun polttoainekulut ja pääoma, plus muut kulut lyövät yksiin ja jos tyydytään keskihintaluokan autoon niin polttoainekulut karkaavat omille lukemilleen keskimääräiselläkin ajolla..
1000€ Mondeo ja bensaan menee n. 3000€/vuosi. Onneksi olkoon kaikille jotka miettivät pääomansa arvoa ja sen säilymistä - toivottavasti naapurilla ei ole enemmän aihetta..Muistakaa myös alustanpesu huolella :)
- e 85 pakkomielle
Liikkuu ja stoppaa kirjoitti:
1000€ Mondeo ja bensaan menee n. 3000€/vuosi. Onneksi olkoon kaikille jotka miettivät pääomansa arvoa ja sen säilymistä - toivottavasti naapurilla ei ole enemmän aihetta..Muistakaa myös alustanpesu huolella :)
minulla on automaati pösö vm. 1994 1.8 l. ja nyt puhdasta viinaa tankissa ja pelaa kuin ajatus. käynti on ehkä matalampi, mutta muuta ei huomaa. ei ole mitään muutos sarjoja! kulutus 98 40% ja e 85 60 % oli noin 8.2 litraa satasella. se syö kyllä tuota normi bensaa aika paljonjotain 7.5- 7 litraa en tarkasti mitannut. tänään pösö myydään ehkä ja sitten seuraava kokeilu renault megane puolet bensaa ja puolet viinaa. siis pelaako toyota avensis myös viinalla? olen miettinyt sitä seukki autoksi?!
- Avenis pelaa
e 85 pakkomielle kirjoitti:

mainiosti E85 polttoaineella, käynnistyksessä pieni viive ja aamu kylmillä hätäisesti lähtiessä voi puhua nenäänsä, käynti ehkä hieman karkeampaa tyhjäkäynnillä, 10-20 prosenttia bensaa sekaan niin mitään eroa ei huomaa. Kulutus lisääntyy n 1 litra sadalla kilometrillä, sekoituksella kulutuksen lisääntymistä on vaikea mitata. Raportoitu on että joissain malleissa tankista irtoaa lakat sisäpuolelta ja voi tukkia polttoainepumpun imusuodattimen,..
- galaxy ffv
Marea 1.8 boxilla......re85 tykkää,tehoja on kulutus nousi 10%.......eli alle 7 l/100km
Galaxy 2.0 .: oli boxi ....kulutus ei juuri noussut muuten ku kuormalla 15%
(7 henkilöä autossa) ...3tankin lälkeen tiusanen alko ite säätämään arvoja boxin ohi....:D
......eli boxi pois ja menox.....ajeltu 5000km- C180 Kompressor
"Marea 1.8 boxilla......re85 tykkää,tehoja on kulutus nousi 10%.......eli alle 7 l/100km"
Jotta saadaan perspektiiviä, niin katsotaanpa paljonko bensa-Mareat kuluttaa tilastollisesti
https://www.spritmonitor.de/en/overview/16-Fiat/143-Marea.html?fueltype=2&power_s=110&minkm=10000&powerunit=2 - galaxy ffv
C180 Kompressor kirjoitti:
"Marea 1.8 boxilla......re85 tykkää,tehoja on kulutus nousi 10%.......eli alle 7 l/100km"
Jotta saadaan perspektiiviä, niin katsotaanpa paljonko bensa-Mareat kuluttaa tilastollisesti
https://www.spritmonitor.de/en/overview/16-Fiat/143-Marea.html?fueltype=2&power_s=110&minkm=10000&powerunit=2joo....kaupunkiajossa ehkä......ei toi vie kyllä .......kertaakaan ei oo vieny edes 7.5 ...lyhyillä matkoillakaan ( lyhyt on 30 km meillä) tämän kyseisen auton tiedän tarkalleen,on ollu uudesta ensin mun veljellä......nyttemmin mun tyttärellä...maantiekulutus mitattu bensalla muutama kerta,oli 5.5-5.8.......tosin tää on 130 hp versio( brasilia).. Moottorinumerosta selviää......meen galaxy ees vie tollasta bensamäärää....seka ajo 7.5-8.0 .......kun ei me kaupungissa ajeta......näyttihän fordin kulutus porin keskustassa 25-40 litraa/100km........vähän perspektiiviä kaipaaville...:) :)
Suomenkielinen ohje E85:n soveltuvuuden testaamiseen bensiinikäyttöisessä ajoneuvossa:
http://20.fi/12974- mondeo 2.5 v6
Onkos kukaan kokeillut sekoittaa tuota e85 / e95 ford mondeo 03 2.5 v6 tai siis yleensä ford mondeo 2000 luvun alun versioihin
- Fergo
Joo kyllä se pelittää eiku tankkiin vaan.
- Kuukoo
Ite välillä ajelen 85:lla . Auto on -95 e34 bemari. Kulutuksessa en oo havainnu merkittävää muutosta viehän tää jo hitosti muutenki. Mut halvalla pääsee ku tota tankkaa. Ei sovellu talviajoon .. huonosti lähtee käyntiin.
- galaxy ffv
Ei sovellu talvikäyttöön ilman boxia.......esim fuelflex finlandin boxi antaa ruokaa kylmänä riittävästi......lämpöisellä liikaakin ns. Kylmäkäynnistyksessä.......
Citikka c4 picasso esim maahantuojan mukaan voi käyttää ilman mitään säätöjä 40% etanoiliseosta ilman ongelmia,muutamiin volvoihin saa ohjelmistopäivityksen,ns. Ruotsin ohjelmisto (yli50% autoista käy e85 bensalla) samoin saabiin saa ohjelmiston,viety varmaan pisimmälle kun katoin tehoja ja kulutusta........hummia lisää mallista riippuen 30-60 hv..ja kulutus pysyy samana ku bensalla ja jos käytät normibensaa muutoksen jälkeen niin kulutus on 1-1.5 litraa pienempi kuin ennen muutosta......kuten monesti on mainittu niin moottoriohjaus on kompromissi.......ei tarkalleen säädetty tietynlaatuiselle bensalle.....koska esim jenkkilän bensat nyt on mitä on oktaanit 92 alkaen.....päättyen e100 (siis pelkkä etanoli).mee laittaan säädettyyn saabiin tuota löpöö ni sitä kilkutusta et kuuntele.......
siksi lähes kaikki aidot jenkkikoneet nielee mitä tahansa.....aina 92 okt normibensasta e100 ....eli pelkkä etanoli - ydyj6yu6yu
Tietenkin kuluu!
Uusimpien tutkimusten mukaan etanooli tulee vain halvemmaksi.
Jos ajaa pitkiä matkoja joka päivä.
Kalliimmaksi sitten, jos ajaa lyhyitä matkoja..
Myös Etanoolipensalla on mittauksissa todettu tehojen olevan 20 Kw. pienempi, kuin tavallisella pensiinillä ajettaessa.
Etanoli ei pala räjähtämällä sylintereissä, kuin oikea pensiini:
Vaan palaa pelkästään kuumalla liekillä.- DGC
Vielä jos saisi linkit näihin uusimpiin tutkimuksiin ja mittauksiin. Taitavat vaan jäädä löytymättä. Olisi mukavampi keskustella asioista jos ne perustuisivat johonkin vähän paremmin perusteltuun. On tässä kyllä muutama kohta, mistä olen myös samaa mieltä.
Etanoli höyrystyy huonosti kylmänä. Tämän takia kylmän moottorin kulutus pompsahtaa. Vaikea sanoa mikä on tämä lyhyt matka. Se riippuu autosta ja sääolosuhteista. Säännöllinen alle 5km matka kannattaa (luullakseni) ajaa mielummin bensalla ja sääkin vaikuttaa. Kovilla pakkasilla kylmäkulutus kestää pidempään ja lämpimän moottorinkulutus nousee nopeammin kuin bensan. Tänä talvena tuli ajettua yksi tankillinen bensalla tuosta syystä.
Etanolin palamista voi kuvata räjähtämiseksi ihan siinä missä bensankin. Ehkä jollakin mittalaitteella saa jonkin nyanssieron näkyviin, mutta käytännön merkitystä tällä ei ole. Eikä voi sanoa että se palaisi kuumalla liekillä, etanoli palaa kylmempänä kuin bensa. Muistan nähneeni jonkun lähteen missä EGT oli n. 100 astetta kylmempi E85:lla mutta en ole tästä ihan varma. Moottoria ei käytetä lämmöllä vaan kaasujen laajenemisella. Ylimääräisestä lämmöstä on useimmiten vain haittaa ja tässäkin suhteessa E85 vetää pidemmän korren.
"Tehojen on mittauksissa todettu olevan 20kW pienempi" tarkoitta että asiaan perehtymättömät ja luulohin uskovat ovat sitä mieltä. Dynolaput jakoon tai tuomitsen paskapuheeksi. Ensinnäkin: 20kW millä moottorilla?
Jos autoa ei ole tarkoitettu E85:lle, on tuo useamman kW pudotus huipputehoihin ihan mahdollinen. Mutta, se koskee huipputehoja. Tähän on kaksi mahdollista syytä.
- Täyskaasu on yleensä Open Loop mode, eli lambdaa ei lueta. Bensalle tarkoitettu seoskartta ei toimi ja moottori saa polttoainetta liian vähän.
- Suuttimet on mitoitettu bensalle ja täydellä teholla suuttimien kapasiteetti ei riitä.
Minulla on boxiviritetty auto, josta en saa ihan huipputehoja ulos. Sitä varten pitäisi kierrättää 5500rpm asti, mutta E85:lla boxi ilmoittaa suutinten olevan jatkuvasti auki (kapasiteetti loppu) täyskaasulla 4500rpm. Silti se tuntuu tehokkaamalta E85:lla kuin bensalla, koska käytännön kierrosalueella tehoa on enemmän. En tiedä paljonko enemmän, mutta sen verran että persdynolla huomaa. Paras tehoseos tuolle moottorille tulee kun laittaa 1/4 tankin 98E5:tä. Silloin bensa ei pilaa polttoainetta vielä kovin pahasti mutta nostaa stoikiometristä AFR:ää sen verran että suuttimet riittävät. Eipä tuota käytännön ajossa tarvitse, on vain tullut testattua kun bensaa on ollut tankissa muista syistä.
Niin kauan kuin moottori pysyy Closed Loopissa ja suuttimet ovat tarpeeksi isot, E85:lla saa vähintään saman verran tehoa kuin bensalla. Jos auto on sen verran moderni, että siinä on nakutuksentunnistin, E85:lla saa lisää tehoa. Varsinkin alepien kierrosten vääntö kasvaa niin paljon, että sen tuntee ilman mittauksiakin. Ja mitä enemmän puristuksia tai ahtoja, sen parempi E85:lle.
Lainataanpa tähän pari sanaa eräältä edesmenneeltä Flexifueleita tehneeltä autonvalmistajalta:
The Saab 9-5 offers a truly responsible driving experience. With the 2.0t BioPower engine, you can enjoy even more performance. Drive it on bioethanol and output rises from 150 to 180bhp. Or if you want even more performance, choose the Saab 9-5 2.3t BioPower. Fill it up with bioethanol (E85) and output grows from 185 to 210bhp. So do nature a favor and you’ll enjoy faster acceleration, better respone and even more driving excitement.
Toivottavasti ei tullut kirjoitettua liian vaikeasti ymmärrettävää...
- viinapösö
Oon alkanu pösön 1.6 bensamotille juottaa hiljalleen etanolia ja vaikuttaa siltä että se oikein tykkää siitä. Tyhjäkäynti on tasaisempaa ja alakierrosvääntö olisi persdynon perusteella parantunut. Mihin tämä perustuu? Eikö viinalla pitäisi olla matalampi energiatiheys?
- DGC
Se perustuu siihen, että se matalampi energiasisältö on tankissa olevassa polttoaineessa. Energiasisältö ei kerro mitään tehosta, vaan siitä kuinka usein pitää käydä tankkaamassa. Sylintereissä ei pala polttoaine vaan polttoaineen ja ilman seos. Sen energiasisältö on suurinpiirtein sama, koska polttoainetta ruiskutetaan enemmän, stoikiometrinen seossuhde on bensalla 14,7:1 ja E85:lla 9,8:1, seostankkausella jotain noiden väliltä. Korkeamman oktaaniluvun takia tuosta matalaenergiaisemmasta polttoaineesta saadaan enemmän irti, koska sytytstä voidaan aikaistaa nakutuksentunnistimen palautteen perusteella.
- EiVaanKannata
Itsellä on flexifuel moottori autossa ja kyllä se niin menee että etanolia kuluu enemmän suoraan energiasisällön mukaan ja vielä kun polttoaineverokin menee energiasisällön mukaan, niin ajaminen maksaa joksenkin saman. Kokeilin muutamia tankillisia ja totesin että RE85 käytöllä säästää polttoainekuluissa sentin kilometrillä, eli taviskuski säästää noin 200€ vuodessa. MUTTA fordin huoltoväli puolittuu RE85 käytöllä, joten se säästetty pari hunttia menee huoltoon, eikä edes ihan riitä. Tankilla käyntien määrä nousee ja tankillisen toimintasäde lyhenee, joten tuo kokeilu päättyi ja olen ajanut E95:lla.
- DGC
Olet aivan oikeassa näiden asioiden kanssa, E85 ei ole hyvä ratkaisu kaikille ja on vaikea kuvitella tilannetta, jossa polttoaineen hinnassa saatu säästö olisi merkittävä. Rahan takia tähän leikkiin tuskin kannattaa ryhtyä.
Säästön määrä riippuu autosta ja käytöstä ja on täysin mahdollista että pelkillä polttoainekuluilla joutuu maksamaan ajosta enemmän. Toisella autollani polttoainekuluissa saatu säästö on merkittävämpi, luokkaa 2,5c/km päivän hinnoilla. Toisella autolla säästö on alle sentin. Huoltoväli on toinen kustannus mikä kasvaa E85:llä. Minua se ei ole haitannut, vaihdan öljyt itse ja ostan halpaöljyä 20l purkin kerrallaan jolloin kustannus ei nouse kovin merkittävästi.
Verotuksesta: E85:ttä verotetaan samoilla säännöillä kuin bensiiniä. Vero muodostuu energiasisältöverosta ja hiilidioksidiverosta. Biopolttoaine, joka on valmistettu jätteistä on vapaa hiilidioksidiverosta, tässä tapauksessa siis E85:n etanoliosuus. Koska E85 on veroteknisesti bensiiniä, autoa verotetaan samalla tavalla kuin bensa-autoa, eli päästöperusteinen verotus menee pakoputkesta tulevan CO2-päästön mukaan ottamatta kantaa siihen, onko se fossiilista vai ei.
- Prrrm
Nyt on 2 vuotta ajeltu tällä, 2000vuotinen opeli. Ei ole asennettu muunnos sarjaa. Hyvin toimii. Ja ei kyllä haittaisi vaikka hajoaisi.
. - Pertti6969
RAsensin viikko sitten itse Volvo v70 xc vm 2001 2,4t mallii eflexfuel paketin asennus kesti 1h nyt ajanut 3täyttä tankillisella e85:lla ja toimi komeasti. Kulutus seka ajossa 530km 57litraa hinta 0,93e/L eli 53e 530km on 0,1e/km ja auto siis neliveto viskokytkimellä ja manuaali ilman lämpö 2astetta
- mimmivolvo
Moikka. Voiko volvo s40 1997 2.0 l bensakoneeseen laittaa E85 etanolia? Ei mitään muutoksia tehty? Kiitos
- Anonyymi
et voi tai voit jos haluat autosi menevän paskaksi. Etanoli aiheuttaa sen, että moottori käy lämpöisempänä ja täten männät kärsii ja suuttimet ja muu polttoaine järjestelmä alkaa vuotamaan ajan mittaa jne. Kannattaa ostaa auto mikä on tehtaalta tehty käymään re85 polttoaineella niin silloin se kestää.
- Anonyymi
Olen käyttänyt tämän kesän E85 etanolia. Autoni on Ford Taunus 20 MTS vm 1966.Hyvin toimii.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875