Tuomas , miksi sinä petit meidät vitun juudas?
Pelkästä rahanahneudesta ja 30 hopearahasta.
Hyvät pässit kaikille.
TUOMAS PASSION GREED
31
209
Vastaukset
- Just haa..haa
Mää luulen että syynä oli lisäksi puhdas kateus...
Hyvvee päääsiäistä vuon. - ...työ ja moraali...
Aivan pieni virhe ?
Trollit voi jauhaa tätä skeidaa maailman tappiin, mutta se lähinnä osoittaa näiden tyyppien typeryyden. Tuomas voi tehdä musiikilleen ja bändilleen aivan mitä lystää, koska hän on The Nightwish. Jos muussa työpaikassa Turunen olisi käyttäytynyt samoin kuten Nightwishissa 2000...2005 se olisi ollut ilman muuta lopputili.
Ainahan voi kitistä potkuja, mutta tässä tapauksessa ne olivat täysin ansaittu.
Eipä Nightwish pahemmin Cabuleita kaipaa ja jos jollekin fanille tulee ikävä ainahan voi mennä Tarjan sivulle itkemään. - Työmoraalista
Muutoin olen samaa mieltä "työ ja moraali" nimimerkin kanssa paitsi laittaisin eri vuosiluvut. Minusta Tarja hoiti postinsa ihan hyvin paitsi loppuvuodesta 2004 lähtien. Silloin hän oli päättänyt lopullisesti, että lähtee Nightwishista seuraavan levyn jälkeen. Tämän päätöksen jälkeen Tarja ei enää halunnut tehdä pitkäjänteistä työtä Nightwishin eteen. Hän ei halunnut rasittaa itseään promootiotilaisuuksissa eikä hänen ja Marcelon mielestä liian pienissä paikoissa esiintymisissä. Keskikokoisista ja isommista konserteista piti saada niin paljon rahaa kuin mahdollista.
Vaan onpa Tarjakin viisastunut nyt kun on soolouralla. Häneltä liikenee nyt aikaa promoihin ja fanitapaamisiin ja hän suostuu laulamaan pienissäkin klubeissa ja kirkoissa.- Täyttä valetta taas
Netti ja youtube on täynnä vielä vuodelta 2005 haastatteluja ja promotilaisuuksia joissa Tarja on mukana, joten keksi jotain parempia valheita.
Esim.
http://www.youtube.com/watch?v=di7llqegF-k
Keskikokoisista ja isommista konserteista Tarjalle tuli rahaa samanverran kuin KAIKILLE muillekin bändin jäsenille.
Tuomashan tietysti kiskoo potista sen isoimman osan kun ei anna muiden säveltää bändille juuri mitään. - majjgtrpp
Täyttä valetta taas kirjoitti:
Netti ja youtube on täynnä vielä vuodelta 2005 haastatteluja ja promotilaisuuksia joissa Tarja on mukana, joten keksi jotain parempia valheita.
Esim.
http://www.youtube.com/watch?v=di7llqegF-k
Keskikokoisista ja isommista konserteista Tarjalle tuli rahaa samanverran kuin KAIKILLE muillekin bändin jäsenille.
Tuomashan tietysti kiskoo potista sen isoimman osan kun ei anna muiden säveltää bändille juuri mitään.Löytyykö vuodelta 2005 muita Nightwishin ja Tarjan yhteishaastatteluja kuin tämä Brasilian tv:n tekemä? Voipa laittaa linkkejä.
Marco ja Emppu eivät ole koskaan olleet tarjoamassa isoja määriä sävellyksiä Nightwishiin. Marco on säveltänyt pääasiassa Tarotia varten ja Emppu on kaiken kaikkiaan säveltänyt varsin vähän. Silloin kun Marco ja Emppu ovat saaneet aikaan Nightwishin soundiin sopivia sävellyksiä, ne ovat päässeet levylle. - Vai löytyykö
majjgtrpp kirjoitti:
Löytyykö vuodelta 2005 muita Nightwishin ja Tarjan yhteishaastatteluja kuin tämä Brasilian tv:n tekemä? Voipa laittaa linkkejä.
Marco ja Emppu eivät ole koskaan olleet tarjoamassa isoja määriä sävellyksiä Nightwishiin. Marco on säveltänyt pääasiassa Tarotia varten ja Emppu on kaiken kaikkiaan säveltänyt varsin vähän. Silloin kun Marco ja Emppu ovat saaneet aikaan Nightwishin soundiin sopivia sävellyksiä, ne ovat päässeet levylle.no löytyyhän noita jos ei oo täysin avuton anita-fani:D
(Download festival 2005)
http://www.youtube.com/watch?v=pi7AzFgwdw0
Siinä yksi , jossa ei ole kuvausta
http://www.youtube.com/watch?v=wRYwR_wYXZI
2004
http://www.youtube.com/watch?v=8l8LtagjdsY&feature=related
2004 saksa
http://www.youtube.com/watch?v=wtgLOn44VqU&feature=related
Hm mikäs tämä on en ole ennen nähnytkään. Oslo 2004
http://www.youtube.com/watch?v=hH5RoQeLeIY&feature=relmfu
Näyttää että aika moni vuoden 2005 -haastattelu on poistettu tuubista.
"Marco ja Emppu eivät ole koskaan olleet tarjoamassa isoja määriä sävellyksiä Nightwishiin."
Öö ja mistä tämä tieto on peräisin. Pitäs olla niinku niitä faktoja eikä vain omaa mutua. Täyttä valetta taas kirjoitti:
Netti ja youtube on täynnä vielä vuodelta 2005 haastatteluja ja promotilaisuuksia joissa Tarja on mukana, joten keksi jotain parempia valheita.
Esim.
http://www.youtube.com/watch?v=di7llqegF-k
Keskikokoisista ja isommista konserteista Tarjalle tuli rahaa samanverran kuin KAIKILLE muillekin bändin jäsenille.
Tuomashan tietysti kiskoo potista sen isoimman osan kun ei anna muiden säveltää bändille juuri mitään."Tuomashan tietysti kiskoo potista sen isoimman osan kun ei anna muiden säveltää bändille juuri mitään."
Minun tietojeni mukaan Tuomas on kahden uusimman levyn tekovaiheissa kysellyt Marcolta ja Empulta materiaalia.
- Työ ja huijaaminen
Tuomas ei vaan kestänyt sitä että bändin ainoa lahjakkuus oli lähdössä ja piti heittäytyä martyyyriksi ja järjestää koko typerä ja raukkamainen mediadraama.
- 12451668752356
#Tuomas ei vaan kestänyt sitä että bändin ainoa lahjakkuus oli lähdössä ja piti heittäytyä martyyyriksi ja järjestää koko typerä ja raukkamainen mediadraama.#
PÄÄS KIINNI TOLLO !!!!- 9875yhfr
Oijoi kukas se täällä ei osaa muuta kuin haukkua toisia kirjoittajia.
Vain anita-fania voi ottaa noin lujille :)
- +Kerttuuli
Aijai Tuomas minkä teit... häpeäisit.
- Mainio avaus joka
kertoo kaiken oleellisen!
- TaiteilijaTeomas
Oon samaa mieltä, vähän lahne asenne tuomaksella. Pitäs ottaa kunnon puhti työntekoon ja värvätä Tarja takas.
- epäilevä tuomas
Pitäs ottaa kunnon puhti työntekoon ja värvätä Tarja takas. ???
Kas kun se ei ole kiinni Tuomaasta, Tarja on ilmoittanut ykskantaan että ei halua koskaan bändiin takaisin, joten se siitä. - TarjaTakaisin!
Oon samaa mieltä.
Tuomas petturi! Tarja takaisin NYT! - Tuomas sai sen
verran rahaa että sai muuttaa aikamiespoikana pois vanhempien nurkista.
- 97531 ...
Kai se Tuomas jotain on tehnyt oikein, kun kateus on päässyt näin valloilleen.
- Hah mikä
helvetin kateus :)
Kuka tolasta mammanpoikaa joka haukkuu selän takana ne naiset joita se ei tuu koskaan saamaan ja sen ainoan kerran kun sillä joku akanrääpäle näyttäs olevan niin sitten se panee sille säkin päähän :)
- Säkitön
No jos ei sitten kateutta, niin jotain vahvaa tunnetta kuitenkin :)
- Taasko sille
Tuomakselle ollaan kolehtia keräämässä, ei ihme että tyypin suosikkihahmo on Roope ankka.
- niin se menee
kateus ja mustasukkaisuus alkoivat kertymään maestron päähän.
- voivoivoi..,.,..,
Juudas sentään yritti palauttaa ne rahat.
- lässyn.........
Lässyn, lässyn, lässyn, lässyn, lässyn !!!!!!!!
- 8934535+55
Sääli. En osta enää minäkään Nightwishin levyjä.
- JOOOJOOOOOOOOOOO
Etkä Tarjan, tosin ei niitä Tarjan levyjä osta kukaan muukaan.
- TuomaspassionCreek
Haluan minäkin sanoa tähän väliin etten enää ole kiinnostunut Nightwishin uudesta musiikista ja huono levymyynti kertoo aika selkeästi että kiinnostusta on enää Kiteen maisemissa jos kohta sielläkään.
- Oho täälläkin
Alkaa vahvasti näyttää siltä ettei kukaan ole enää kiinnostunut bändistä
sellaista se on kun tekee huonoa musaa. - Kaskaks
Juu Tuomas teki nolon tempun.
- Niinpä niin
Tuomas kaupittelemassa ylihintaisia mukeja pääsiöisenö.
Siinä taitaa olla koko nykyisen Nightwishin kuva. - 4746+g45
Mitäs mukeja se nyt kauppaa rahat loppu???
- Vieläkö se
kärsii . eikö se oo jo 7 vuotta itkeny seillä laavussaaan
TARJAAAAAAAAA BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!
:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733