Hänen kielensä on taitava. Se kiusaa, kiusaa, hieroo litimärkää vakoani, nuolee klitoristani, hän imee kauan häpyhuuliani. Voihkin ja huokailen hänen nimeään isoon ääneen. Hän upottaa kaksi sormeaani sisääni ja hieroo minua niillä, nuollen samalla pilluani. Enää muutama, napakka pyöräytys klitoriksellani, enkä voi enää pidättää orgasmani, vaan laukean huutaen.
Polvet tutisten nousen pois lauteelta. Menemme pukuhuoneeseen istuskelemaan. Pöydälle on kaksi oluttölkkiä. Hän antaa minulle toisen. Avaan tölkin, ja vaahto kuohuu. Kiroan.
- Mikä nainen, hän sanoo vain ja hymyilee.
Haluni ei ole lientynyt. Käyn makaamaan kapealle sohvalle. Kuin itsestään käteni hakeutuu pimpsaani, ja sormeilen sitä levottomana. Kauan ei kestä, kun uusi orgasmi tekee taas tuloaan. Ei, ei, en halua laueta vielä!
Huomaan hänen kalunsa olevan taas toimintakunnossa. Siinä se seisoo kuin sotamies asennossa.
Olen sohvalla selälläni. Levitän jalkojani vielä lisää.
- Tule, tule, kuiskaan himosta käheänä.
Hän ei tule. Hän kumartuu puoleeni ja jatkaa pilluni nuolemista. Hän kiusaa, leikittelee, hieroo. Käämini ovat palaa.
- Ei enää leikkimistä, huohotan hänen jatkaessaan nuolemista. - Haluan, että panet mua nyt. Pane ja kovaa!!
Hän kiepauttaa minut nelinkontin sohvalle. Niin hänen elimensä löytää tiensä emättimeni aukolle. Hän hieroo minua kalunsa turpealla päällä, tekee minulle kiusaa. Hitaasti, sentti sentiltä, hän alkaa upottaa kaluaan sisälleni. Kirahdan pelästyneenä. Sattuu liikaa.
- Varovasti, saan vain sanottua. Tekee niin kipeää.
Tuntuu kuin olisin ekaa kertaa "asialla." Jännittää ja ehkä hieman ujostuttaakin, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Hän tarttuu käteeni, nousemme seisomaan. Hän suutelee niskaani, hieroo hartioitani ja hyväilee hellästi nännejäni. Hänen ihanat sormensa hakeutuvat häpykummulleni, joka on sileäksi ajeltu. Hän laittaa sormensa sisääni. Pyynnöstäni mukaan luiskahtaa toinenkin sormi.
Taitavasti hän sormettaa minua, hieroo toisella kädellään klitoristani. Alan rentoutua.
Täysin häpeämättä pyllistän hänelle, eikä mikään ole enää kiellettyä tai rumaa. Asetun selälleni sohvalle, ja tarjoan itseäni hänelle jalat harallaan, pillu sykkien.
Hän työntyy sisääni. Ei satu enää.
- Tiukka, hän murahtaa tyytyväisenä.
Nostan lantiotani, haron hänen mustia hiuksiaan. Huomaan hieman harmaata ohimolla.
- Ihana, ihana nainen.
Hän liikkuu villisti kuin kiimainen sonni, nai minua villissä himossa. Ei kestä kauan, kun orgasmi tekee tuloaan ja tuntuu varpaissani asti. Laukean hänen nimeään huutaen, eikä minua enää kiinnosta, onko tallinpihalle mahdollisesti tullut joku.
Hän hengittää raskaammin, lykkii kiihtyvällä tahdilla. Hänen kalunsa on valtava, ja niin kova. Ja se tekee niin hyvää. Niin uskomattoman suuri voi olla toisen ihmisen ikävä, kosketuksen kaipuu, että kurkkuani puristaa. Häntä olen kaivannut, himoinnut varmaan siitä asti, kun hän toi hevosensa tänne. Siitä on nyt viitisen vuotta.
Mies laukeaa huohottaen, linkoaa spermaansa pitkinä aaltoina, kovalla paineella. Hän ei ole saanut naista aikoihin.
Makaamme sohvalla, upotan sormeni hänen hiuksiinsa. Ulkoa kuuluu talitinttien kevätkilkutus. Tummat pilvet enteilevät sadetta.
Hänen tummansiniset silmänsä ovat hellyyttä tulvillaan. Silmäkulmassa on muutama juonne. Silitän hänen poskeaan, piirrän sormillani leuan määrätietoista kaarta. Tumma parransänki peittää hänen leukaansa.
Hän kysyy minulta pilke silmäkulmassa:
- Etkös tarvinnut apua sen leukaketjun katkaisemisessa?
Meidät vihitään Tartossa 21.6.2013.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienoa.
Sanoisin, että paskaa !
Missä on osa 2??
Löysin jo
tosi hienoa;)9m onnea teille
ni missäse osa 2 on? en löydä