Lamalainan takaajien asia hoitamatta

Täysin ilman omaa syytä tuskin kukaan velkaantuu. Auttamisen halu koitui kuitenkin 1990 - luvun alussa kymmenien, ellei jopa parin sadan tuhannen suomalaisen kohtaloksi. Tarkoitan lamalainojen takaajia. Niitä, jotka halusivat auttaa perheenläsenensä, sukulaisensa tai ystävänsä yritystoimintaa.

Meitä on hengissä vielä ehkä kymmeniä tuhansia. Olemme epäilemättä itse syypäitä ahdinkoomme. Niin minäkin. Erehdyin nuoruuden sinisilmäisyydessäni kirjoittamaan nimeni paperiin. Koko toimitus kesti vain muutamia minuutteja.

Maksan toivotonta velkaa. Alkuperäine velallinen ei ole missään vaiheessa osallistunut velkansa maksuun. Toisin kuin "kulutusluottohurjastelijat", minä en itse osallistunut velkarahojen käyttämiseen.

Murto-osa meistä jaksoi käydä läpi velkasaneerausohjelman. Suuri osa meistä on pysyvästi työkyvyttömiä. Vuodesta toiseen kestänyt toivoton tilanne vei voimat - eikä niitä voimia useinkaan riittänyt velkasaneerauksen hakemiseen.

Näillä ihmisillä ei välttämättä ole voimavaroja hakea myöskään edellisen hallituksen mainostamaa "velkasovintoa", jonka ehdot ovat aivan samat - tai itse asiassa ankarammat, kuin velkasaneerauksessa.

Pankkien ja perintäyhtiöiden "velkasovintohakemus" ohjeineen nöyryyttää ja loukkaa syvästi lamalainan takaajaa. Velkasovinnon hakijan ja hänen mahdollisen puolisonsa ja perheensä odotetaan elävän viisi vuotta minimitoimeentulolla. Omassa tapauksessani vielä senkin jälkeen, kun palkoista ja eläkkeistä on viety kolmannes jo 14 vuotta ja koko omaisuus asuntoineen ja autoineen ulosmitattiin yli kymmenen vuotta sitten.

Osalla meistä on uusi elämänkumppani, jolla ei ole osaa eikä arpaa 1990 - luvun tapahtumiin. Pankit vaativat "velkasovintohakemuksen" liiteiksi myös tällaisen kumppanin täydelliset tulo- ja varallisuustiedot, jotka huomioidaan kuukausittaisen maksuerän määräämisessä. Näin ne antavat ymmärtää, että myös mahdolliset uudet elämänkumppanit halutaan talkoisiin mukaan rahoittamaan pankkien 1980- ja 1990- lukujen kasinopelejä.
6642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

haastat kuomaseni. Moni elämä on mennyt piloille tai ainakin muuttunut kovin raskaaksi. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Itse harkitsin 1990-luvun puolivälissä jo päivien päättämistä, koska tilanne näytti hyvin lohduttomalta. Tilanne on edelleen lohduton mutta asian kanssa on oppinut elämään jollain lailla. Ikään kuin koittaisi tulla toimeen vakavan sairauden kanssa.
Murheellista asiassa on se, että tähän sairauteen ei ole lääkettä eikä parannuskeinoa.

Monivuotinen haave omasta talosta on kaukainen haave. Kuinka paljon sitä haluaisinkaan..tavalliset ihmiset, tuttavat,työkaverit tekevät juuri sitä mistä haaveilen. Tavallista hyvää tasapainoista elämää ilman suurta tummaa pilveä taivaalla joka tuntuu imevän ilon elämästä.

Olenko katkera. Olen kyllä.

Äänestä

Kirjoituksessasi pisti silmään muutama seikka; sinnisilmäisyys = helposti huijattava
työkyvytön = laiska, vastuunpakoilija
Niin se vaan tässä maailmassa on, tehtyjä ei saa tekemättömäksi, on vaan elettävä realiteeteissä. Käy kovistelemassa velallista rankinman mukaan, josko se auttaisi. Tulee ainakin parempi mieli, että on yrittänyt kaikkensa. Kaiketi nauraa sinun heppoa huijattavuutta ja nautiskelee rahoistaan.

Äänestä
  • Päävelallinen oli veljeni. Hän ampui itsensä jo vuonna 1993.

    Vakava masennus taas on sairaus, jolla ei ole laiskuuden kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • En tiedä, miksi noin kirjoitit. Mutta jos siitä tuli hyvä kesämieli, niin... Kaikkea hyvää sinullekin, onnea ja menestystä jatkossakin, sitä jokainen tarvitsee. Ja ennen kaikkea, terveyttä! Olet varmaan ylpeä kirjoituksestasi, näytä kavereillekin ja lapsillesi.

    Äänestä

Tiedän mitä käyt läpi ja toivotan sinulle jaksamista.
Takaajien tilanteeseen tulisi tulla helpotusta.
Mihin meni kaikki pankkituki???
Prosessit ovat raskaita ja ns. viranomaistahoistakaan ei apua ole. Pankeilta ei saa tietoja jne...
Lailla suojataan enemmän velkojia.
Pankit ja firmat ovat lisäksi saaneet merkitä luottotappiot kirjanpitoon jne...
Velallisella on elinkautinen tuomio.

Äänestä

Näinhän se yleensä on. Ihmiset vain haluaa unohtaa todelliset lama-ajan uhrit, ja viisastella; mitäs otit, maksa pois jne...

Itse olen hakemassa 13 vuoden jälkeen saneeraukseen ja on tullut julki, että minulta peritään satoja tuhansia joita en ole edes ottanut. Jonkun kynä vaan korjaillut papereita. Ja mitä sanoo viranomaiset; mitä väliä sillä on?? Maksa pois! Eikä harmaata aavistusta mihin pantti on hukattu ja millä hinnalla. Ketään ei kiinnosta. Viisastelijoita kyllä löytyy! Oikeutta ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lamaluuseri kirjoitti:

Täysin ilman omaa syytä tuskin kukaan velkaantuu. Auttamisen halu koitui kuitenkin 1990 - luvun alussa kymmenien, ellei jopa parin sadan tuhannen suomalaisen kohtaloksi. Tarkoitan lamalainojen takaajia. Niitä, jotka halusivat auttaa perheenläsenensä, sukulaisensa tai ystävänsä yritystoimintaa.

Meitä on hengissä vielä ehkä kymmeniä tuhansia. Olemme epäilemättä itse syypäitä ahdinkoomme. Niin minäkin. Erehdyin nuoruuden sinisilmäisyydessäni kirjoittamaan nimeni paperiin. Koko toimitus kesti vain muutamia minuutteja.

Maksan toivotonta velkaa. Alkuperäine velallinen ei ole missään vaiheessa osallistunut velkansa maksuun. Toisin kuin "kulutusluottohurjastelijat", minä en itse osallistunut velkarahojen käyttämiseen.

Murto-osa meistä jaksoi käydä läpi velkasaneerausohjelman. Suuri osa meistä on pysyvästi työkyvyttömiä. Vuodesta toiseen kestänyt toivoton tilanne vei voimat - eikä niitä voimia useinkaan riittänyt velkasaneerauksen hakemiseen.

Näillä ihmisillä ei välttämättä ole voimavaroja hakea myöskään edellisen hallituksen mainostamaa "velkasovintoa", jonka ehdot ovat aivan samat - tai itse asiassa ankarammat, kuin velkasaneerauksessa.

Pankkien ja perintäyhtiöiden "velkasovintohakemus" ohjeineen nöyryyttää ja loukkaa syvästi lamalainan takaajaa. Velkasovinnon hakijan ja hänen mahdollisen puolisonsa ja perheensä odotetaan elävän viisi vuotta minimitoimeentulolla. Omassa tapauksessani vielä senkin jälkeen, kun palkoista ja eläkkeistä on viety kolmannes jo 14 vuotta ja koko omaisuus asuntoineen ja autoineen ulosmitattiin yli kymmenen vuotta sitten.

Osalla meistä on uusi elämänkumppani, jolla ei ole osaa eikä arpaa 1990 - luvun tapahtumiin. Pankit vaativat "velkasovintohakemuksen" liiteiksi myös tällaisen kumppanin täydelliset tulo- ja varallisuustiedot, jotka huomioidaan kuukausittaisen maksuerän määräämisessä. Näin ne antavat ymmärtää, että myös mahdolliset uudet elämänkumppanit halutaan talkoisiin mukaan rahoittamaan pankkien 1980- ja 1990- lukujen kasinopelejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu