Sanna 23 ja keramiikkataitelija Jari 58

Lilli..

Sanna oli ajatellut lähteä tänä viikonloppuna viettämään iltaa paikalliseen ravintolaan. Hän oli juuri muuttanut paikkakunnalle ja lähipubi tuntui parhaalle vaihtoehdolle rankan työviikon jälkeen. Siitä olikin vierähtänyt aikaa, kun hän viimeksi oli käynyt yksin sinkkuna baarissa.

Suomen kesä oli parhaimmillaan ja suvi-ilta lämmin. Korkeilla koroillaan hän kopisteli lähipubiin sisään ja lyhyen tarkastelun jälkeen totesi keski-iän olevan lähempänä viittäkymmentä. Sanna vähät välitti siitä, että oli puolet nuorempi ja suuntasi baaritiskille. Sanna tilasi ison tuopin ja nautti kuinka hyvälle ensimmäinen kulaus maistuikaan. Sannan viereen tuli noin viisissäkymmenissä oleva siisti mies, hän esitteli itsensä Jariksi. Jari oli ammatiltaan puuseppä ja keramiikkataiteilija, hän oli jäänyt äkillisesti leskeksi muutama vuosi sitten. Sanna ei voinut olla huomaamatta kuinka Jari tarkasteli hänen muotojaan, miehen viipyilevä katse Sannan rinnoilla tuntui oudon hyvälle. Muutamien tuopposten jälkeen Jari ehdotti, että Sanna tulisi katsomaan hänen tekemiään taideteoksia ja ehkä hänellä saattaisi olla jotain muutakin mielessä. Sanna mietti hetken ja ajatteli, että Jari tuntui varsin mukavalle ja viime kerrasta onkin jo aikaa sekä iäkkäämpi mies olisi toisaalta ihan uusi kiva kokemus...

Sanna ja Jari saapuivat Jarin kotiin, joka oli uskomattoman hieno taidonnäyte puusepäntaidoista. Jari tarjosi Sannalle oluen ja jatkoi talon esittelyä. Sanna alkoi kuitenkin ajattelemaan miltäköhän seksi tuntuisi Jarin kanssa, kuinkakohan erilaista se olisi. Sanna huomasi hieman jo kostuvansa omista ajatuksistaansa. Jari huomasi, että Sanna oli ollut omissa ajatuksissaan jo jonkin aikaa ja kysyi mikä nuorta kaunotarta huoletti. Hetken mietittyään Sanna kertoi, mitä hänen mielessään oli juuri liikkunut ja Sannan yllätykseksi Jari oli hieman pettyneen oloinen. Sanna ihmetteli mielessään mikä hänessä on vikana, kunnes Jari jatkoi kertomustaan että hän kärsi potenssihäiriöistä. Sanna ei voinut olla ajattelematta, kuinka huono tuuri hänellä miesten kanssa on aina ollut...tämä tästä vielä puuttui. Jari tarttui Sannaa kädestä ja kuiskutteli korvaan, että hänellä olisi kyllä yksi fantasia jonka tahtoisi toteuttaa ja varmasti Sannakin siitä nauttisi.

3

3728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lilli..

      Jari ohjasi Sannan makuuhuoneeseensa, jossa oli kaunis puusta veistetty sänky. Jari katsoi Sannaa syvälle silmiin ja kysyi haluaisiko Sanna leikkiä hieman leluilla. Sanna tunsi, että oli jo sen verran kostunut jo pelkästä ajatuksesta seksistä Jarin kanssa, että oli valmis mihin tahansa. Jari kysyi olisiko Sannalle myös ok jos leikit ikuistettaisiin kameralla. Sanna mietti, että mistä tuo mies voi tietää, että juuri siitä hän oli itsekin fantasioinut. Myöntymyksen merkiksi Sanna riisui viettelevästi yläosansa. Jari ihaili näkyä, kauniit terhakkaat ja täyteläiset nuoren naisen rinnat. Sanna puolestaan kiihottui siitä, että toinen vain tunsi tarvetta ihastella ja katsella. Jari kosketti kevyesti Sannan pakaroita ja sormet eksyivät hameen vetoketjulle. Jari katsoi vielä kysyvästi Sannaa ennen kuin avasi vetoketjun. Hame tipahti lattialle paljastaen viininpunaiset pitsiset stringit ja kiinteät pakarat. Näky oli kaunis ja kiihottava. Jari tarttui stringeihin ja riisui ne hellästi. Sanna oli täysin alasti vieraan miehen makuuhuoneessa ja se tuntui hänestä kiihottavalta. Jari silitteli Sannan pakaroita hellästi ja vähitellen käsi siirtyi Sannan vatsalle, navalle ja hellästi Jari silitteli Sannan ajeltua häpyä. Sanna niin toivoi, että Jari jo koskettaisi häntä hieman syvemmältä. Yhtäkkiä Jari lopetti ja poistui hetkeksi huoneesta.

      Jari palasi huoneeseen mukanaan puusta veistetty puoliympyrän muotoinen koroke, joka oli pehmustettu vaahtomuovilla. Jari asetteli sen sängylle ja ihasteli vielä, kuinka kauniilta nuori Sanna näyttikään. Häntä harmitti, ettei voisi harrastaa hänen kanssaan seksiä. Jaria kuitenkin kiihotti ajatus, että voisi hyväillä kaunista ja kiihottavaa Sannaa ja Sanna taas paloi halusta tietää mitä puuveistoksella tehdään. Jari talutti Sannan sängylle ja pyysi Sannaa asettumaan mahalleen siten, että pehmustettu koroke asettui Sannan lantion kohdalle. Jari pyysi Sannaa ottamaan asennon, jossa hänen olisi mukava olla. Sanna tunsi kiihottuvansa asennosta. Hän makasi alasti vieraan miehen sängyllä peppu pystyssä. Jari hyväili Sannan paljaita pakaroita ja levitti hieman jalkoja, Jari huomasin nyt kuinka märkä Sanna oli. Hän tunsi suurta mielihyvää siitä. Jari kysyi voisiko hän sitoa Sannan jalat liinoilla puupylväisiin kiinni ja korosti vielä, että heti jos Sanna vain haluaisi hän lopettaisi. Sanna suostui ja hellästi Jari sitoi Sannan jalat niin levälleen, että näkymä oli varmasti jo kovin irstas. Jari ihaili Sannan nuorta ja tiukkaa häpyä, hänkin paloi halusta jo koskettaa tuota märkää pillua. Sanna pyysi Jaria ottamaan vielä kameran, koska hän haluaisi samalla toteuttaa myös oman fantasiansa. Jari haki kameran ja asetteli sen tuolin päälle, juuri oikealle korkeudelle, jotta näkymä olisi lähikuva Sannan kosteasta pillusta. Jari siirtyi tämän jälkeen lähemmäksi Sannaa ja kosketti Sannan häpyä. Sormet viipyilivät vaginan suuaukolla ja jatkoivat matkaansa klitorikselle. Jari pyöritteli sitä kevyesti, Sanna tunsi olevansa jo todella märkä. Hän janosi Jarin kosketusta. Jari asetteli kameran vielä parempaan asentoon, jotta koko näytös tallentuisi oikein lähikuvaan ja samalla Sanna paranteli asentoaan ja kohotti peppunsa vielä enemmän tyrkylle. Jari siirtyi sormensa kanssa takaisin Sannan klitorikselle ja toisella kädellään hän hyväili vaginan suuaukkoa. Hän työnsi varovaisesti sormensa syvemmälle, Sanna voihkaisi, se tuntui hyvälle. Sannan pillu oli märkä, mutta tiukka. Hän pyysi Jaria laittamaan myös toisen sormen sisäänsä. Jari toppuutteli Sannaa ja sanoi, että tyttöhyvä meillä on koko ilta aikaa. Jari hyväili toisella sormellaan hänen klitoristaan ja samalla toinen sormi hyväili hänen pilluaan työntyen syvemmälle ja syvemmälle, nopeammin ja nopeammin. Nyt Jari otti sormensa Sannan pillusta pois ja työnsi sinne kaksi. Hiljalleen ne työntyivät syvemmälle ahtaaseen märkään pilluun, Sanna voihki ja pyysi Jarilta vielä kovempia otteita. Jari virnisti ja poistui taas hetkeksi huoneesta.

    • Lilli..

      Jari tuli takaisin huoneeseen mukanaan keramiikasta muotoillut erikokoiset dildoja muistuttavat esineet. Sanna voihkaisi, koska hän janosi niitä sisäänsä. Jari asetteli ne Sannan eteen kokojärjestykseen ja hän aloitti pienimmästä. Pienin oli halkaisijaltaan, ehkä pienen porkkanan paksuinen. Sanna oli kuitenkin jo niin märkä, että Jari päätti siirtyä suoraan hieman paksumpaan. Jari valitsi noin kolmen sentin paksuisen ja lämmitti sitä ensin käsissään. Jari asetti esineen Sannan hävylle ja hellästi työnsi sitä syvemmälle. Se liukui sisään Sannan märkään ja ahtaaseen pilluun. Jari hyväili Sannan klitorista toisella kädellä ja toisella kädellä työnteli keramiikkadildoa Sannan pilluun, hän pyöritteli sitä, työnsi sisällle ja ulos, sisälle ja ulos. Jari työnsi dilon niin syvälle kuin se meni ja otti kameralla muutaman lähikuvan Sannan pillusta. Hetken päästä Jari otti dildon pois ja valitsi astetta suuremman. Tällä kertaa halkaisija oli jo neljä senttiä. Jari asetteli dildoa varovaisesti Sannan hävylle ja työnsi sitä sentti kerrallaan syvemmälle Sannan pilluun. Se tuntui niin hyvälle Sannasta. Sanna tarjoili loistavat näkymät Jarille ja kameralle maatessaan tuen päällä peppu pystyssä ja jalat sidottuina levälleen sängyn päätyihin. Jari työnsi dildoa varmoin ja hellin ottein syvemmälle. Samalla hän hyväili klitorista ja Sanna tunsi olevansa jo todella lähellä. Jari huomasi Sannan kiihottuneen tilan ja työnsi dildon niin syvälle kuin se meni. Sannan pillu venyi dildon paksuudesta ja Jarin kiihottaessa Sannaa toisella kädellä klitoriksesta hellin pyörivin liikkein Sanna ei voinut enää pidätellä orgasmiaan. Sannan pillu sykki voimakkaasti vasten paksua dildoa. Jari liikutteli dildoa hellästi edes ja takas. Jari jatkoi dildon työntelyä niin kauan kunnes Sanna oli jo hieman rauhoittunut orgasminsa jälkeen ja klitoris kesti taas lisää hyväilyä. Jari otti nyt dildon pois ja valitsi nyt toiseksi suurimman dildon, jonka halkaisija oli kuusi senttiä. Sanna katsoi sitä kauhuissaan, mutta Jari pyysi Sannaa luottamaan häneen. Jari asetteli dildon Sannan hävylle ja sormien avulla hän jotui jo hieman auttamaan sitä sisälle. Jari venytti toisella kädellä pillua ja toisella työnsi paksua dildoa syvemmälle. Sanna parkaisi, koska dildo tuntui niin paksulle. Jari rauhoitteli Sannaa ja hyväili toisella kädellään taas Sannan klitorista. Dildo oli nyt noin muutaman sentin syvyydessä ja Jari päätti ottaa kameralla muutaman lähikuvan sisäänmenosta. Sentti kerrallaan dildo työntyi syvemmälle ja joka sentistä Jari tallensi lähikuvan. Sannan häpyhuulet olivat todella venyneet ja puristuneet paksun dildon ympärille. Jari näytti ottamiaan valokuvia Sannalle ja se lisäsi hänen kiihotustaan entisestään ja pyysi Jaria jatkamaan. Jari asetti kameran taas jalustalleen ja jatkoi molemmin käsin Sannan pillun hyväilyä. Sanna tunsi taas orgasmin olevan lähellä ja kun Jari huomasi saman hän rauhoitti tahtia ja otti dildon pois. Hän antoi Sannan taas rauhoittua hetken ja hyväili sillä välin Sannan kiinteitä pakaroita. Jari otti kameralla taas lähikuvia levällään olevasta pillusta, jota oli juuri venytetty ja tyydytetty erittäin paksulla kuuden sentin dildolla. Sanna janosi lisää. Jari otti paksuimman dildonsa, jonka paksuus oli kahdeksan senttiä. Sanna samalla janosi sitä sisäänsä, mutta samalla pelkäsi kuinka se sinne mahtuu. Jari työnsi nyt neljä sormea Sannan sisälle ja tunnusteli oliko Sanna tarpeeksi märkä. Hän hyväili Sannan vaginaa sisältäpäin, hieroi sitä sormillaan ja samalla venytti sitä entisestään. Sanna huomasin kuinka Jari työnsi paksuimman dildon hänen hävylleen. Jari työnsi sitä milli kerrallaan syvemmälle. Hyvin hitaasti se työntyi syvemmälle ja juuri kun Sanna ajatteli, että tämän paremmalle ei voi enää tuntua niin Jari kyyristyi lähemmäs Sannan klitorista. Samalla kun Jari työnsi dildoa syvemmälle niin hän kielellä hellästi maistoi sannnan klitorista. Dildo työntyi yhä syvemmälle venyttäen Sannan pillun aivan äärirajoilleen ja samalla Jari hellästi pyöritteli kieltään Sannan klitoriksen ympärillä. Jari imi klitorista ja varovasti pyöritteli dildoa Sannan sisällä. Vihdoin dildo oli päässyt perille asti ja Jari aloitti hellän työntelyn. Samalla Jari nuoli klitorista ahnaasti, pyöritteli kieltä sen ympärillä, nuoli sitä pitkin vedoin ja imi välillä hellästi. Kieli liikkui tahdikkaasti ympäri herkän klitoriksen, jättisuuridildo liikkui Sannan sisällä. Kieli Sannan klitoriksessa tuntui niin hyvältä, että hän ei voinut enää kauaa pidätellä orgasmiaan. Sanna laukesi voimakkaasti Jari imiessään hänen klitoristaan. Sannan pillu sykki paksua dildoa vasten. Jari otti dildon pois Sannan sisältä ja otti kameralla vielä muutamia lähikuvia märästä, venytetystä, orgasmista sykkivästä pillusta.

      • Jatkoa plz

        Aah runkkasin tälle tarinalle ja mällit lensi...
        Voisit kuvailla enemmän sannan voihkimista ja puuseppä voisi siirtyä tekopeniksestä oikeaan.
        Hyvinkirjoitettu ja omaperäinen tarina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe