Yrittäjiä tuettava

KOKOOMUSNUORI

Hämeenlinnan tuleva talous näkymä on niin mahtava, että nyt on eritäine tärkeää silotella yrittäjien tietä kohti mahtavaa nousua. Yksi ongelma on saada työntekijöitä. Forssa onkin jo myöntänyt yrittäjille 1000 euroa kuussa työttömän pummin työllistyksen. Se riittää vain ja ainoastaan pummin palkkaan, mutta on muistettava, että useinkaan pummi ei osaa tai ei halua tehdä töitänsä, jolloin yrittäjän on koko ajan oltava vahtimassa tälläistä pummia kuin pikku lasta. Hämeenlinnan tulevaisuuden kannalta olisi hyvä, jos Hämeenlinnakin ottaisi tuon palkan maksu velvollisuuden yrittäjän harteilta ja antaisi pummin työllistämiseen esimerkiski 1500-2000 euroa kuussa, sillä pummi saattaa viedä oman palkkansa lisäksi myös yrittäjän aikaa. Noin 2000euroa kaupunkilta per pummi olisi mielestäni riittävä tae siitä, että saataisiin vihdoinkin pummit töihin yhteisiä vero rahoja kuluttamasta ja hyödyttämään sekä itseään että paikallista yritys toimintaa. joka tapauksessa joskus näin on tehtävä, sillä työ voima pula on jo ovella. Pummit pitää saada töihin sillä he hakevat toimeentulotukea, joka on kokonaisuudessaan pois kaupungin kassasta ja yhteisistä rahoista.

4

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KOKOOMUSNUORI

      Korostan vielä, että jos pummin työllistämiseen annetaisiin 2000 euroa, ei se suoraan ole pummin palkka, vaan työn antajalla on oikeus vähentää siitä myös omakin palkka eli se mitä pummin vahtimiseen kuluu. Pummi saa pitää tonnin, mikä on mielestäni ihan kohtuullista, jos ei osaa mitään. Yli tonnin työllistämispalkkka siis pitää saada, josta noin puolet kuullu sen työn tekijälle eli yrittäjälle.

      • hyvää pääsiäistä!

        On sulla jutut.
        Ookko ihan terve?


      • A+A-B+C =?

        Näinhän ne asiat menee , nuorukainen säveltää että kaupungin touhut ovat juurikin näin kääntäen verrannollisia (ironisesti),valtion ja kaupungin varojen käytöstä.

        nuorukaisen ajattelutapa on niin korkeatasoista, joka edellyttää korkekoulututkintoa ikäänkuin yhtälön ratkaisisi.


    • Epäilyksen siemen

      Tukien viidakkoon hukkuu työllistäminen. Rahaa sataa ovista ja ikkunoista, onko kiinnostusta työntekijöiden ottamiseen. Keinottelu valloillaan. Tukienhakupapereiden täyttöä ja miettimistä miten asian voi hyödyntää kieroilemalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe