Olen 17- vuotias nuori mies. Erosin juuri pitkäaikaisesta tyttöystävästäni, joka oli minulle erittäin täkeä ja jonka kanssa olisin halunnut olla vielä pitkään pitempään.
Eron jälkeen olen ollut jokseenkin sekaisin. Olen alkanut pelätä erilaisia asioita, jotka ovat täysin turhia, koska mikään asia ei tue niitä. Olen alkanut pelätä että olenko minä minä, pelkään että olenko tulossa hulluksi, löydänkö enää ketään sellaista kuin edellinen tyttöystäväni. Pahin pelko kuitenkin on se että olenko vielä hetero?
Tähän väliin tahdon sanoa, että minulla ei ole mitään mielenkiintoa omaa sukupuoltani kohtaan vaan kiihotun ainoastaan naisista, haaveilen naisista ja olen harrastanut seksiä naisien kanssa. Näin on ollut aina.
Olen aina pitänyt seksuaalisuuttani ja heterouttani elämäni tärkeimpänä asiana, ja nyt olen alkanut pelätä menettäväni sen. Kaikki miehiin liittyvä vähänkään eroottinen saa ihoni kananlihalle ja minua alkaa todella ahdistaa ja ällöttää.
Pakko-oireita nämä alkavat muistuttaa, koska mieleeni tulee jatkuvasti ajatuksia, jotka haluaisin pois niiden ahdistavuuden ja inhottavuuden takia. Kun joku ajatus tulee päähäni alan hokea jonkun tuntemani naisen nimeä siihen asti, että se helpottaa edes vähän, mutta sitten se tulee takaisin. Tämä taistelu tuntuu vievän minulta järjen.
Olen myös kärsinyt unettomuudesta ja nähnyt ahdistavia unia (en niinkään seksiin liittyen) ja minulla alkaa olla jo univelkaakin.
Minua ihmetyttää, että miksi en saa rauhaa? Miksi ihmisen, joka on aina pitänyt naisista ja on juuri seurustellut pitkään naisen kanssa, joka on juuri eronnut ja jota ahdistaa nykään pelkkä miesten ajattelu ja joka saa erittäin suurta kiihotusta naisita täytyy epäillä noita asiota? Jos MINÄ en ole hetero niin kuka sitten??
Pahoittelen tekstini tönkköyttä :D Lukiossa kun olen olen tottunut kirjoittamaan niin... muodollisesti :D Olen myös aika väsynyt.
Eron jälkeen olen ollut jokseenkin sekaisin. Olen alkanut pelätä erilaisia asioita, jotka ovat täysin turhia, koska mikään asia ei tue niitä. Olen alkanut pelätä että olenko minä minä, pelkään että olenko tulossa hulluksi, löydänkö enää ketään sellaista kuin edellinen tyttöystäväni. Pahin pelko kuitenkin on se että olenko vielä hetero?
Tähän väliin tahdon sanoa, että minulla ei ole mitään mielenkiintoa omaa sukupuoltani kohtaan vaan kiihotun ainoastaan naisista, haaveilen naisista ja olen harrastanut seksiä naisien kanssa. Näin on ollut aina.
Olen aina pitänyt seksuaalisuuttani ja heterouttani elämäni tärkeimpänä asiana, ja nyt olen alkanut pelätä menettäväni sen. Kaikki miehiin liittyvä vähänkään eroottinen saa ihoni kananlihalle ja minua alkaa todella ahdistaa ja ällöttää.
Pakko-oireita nämä alkavat muistuttaa, koska mieleeni tulee jatkuvasti ajatuksia, jotka haluaisin pois niiden ahdistavuuden ja inhottavuuden takia. Kun joku ajatus tulee päähäni alan hokea jonkun tuntemani naisen nimeä siihen asti, että se helpottaa edes vähän, mutta sitten se tulee takaisin. Tämä taistelu tuntuu vievän minulta järjen.
Olen myös kärsinyt unettomuudesta ja nähnyt ahdistavia unia (en niinkään seksiin liittyen) ja minulla alkaa olla jo univelkaakin.
Minua ihmetyttää, että miksi en saa rauhaa? Miksi ihmisen, joka on aina pitänyt naisista ja on juuri seurustellut pitkään naisen kanssa, joka on juuri eronnut ja jota ahdistaa nykään pelkkä miesten ajattelu ja joka saa erittäin suurta kiihotusta naisita täytyy epäillä noita asiota? Jos MINÄ en ole hetero niin kuka sitten??
Pahoittelen tekstini tönkköyttä :D Lukiossa kun olen olen tottunut kirjoittamaan niin... muodollisesti :D Olen myös aika väsynyt.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika parantaa.Ero on aina ero ja sattuu niin...tosi pahasti,mutta elämä voittaa,usko vain!
Kiitos kommentista! Ongelma onkin, että en tiedä miten? Tuntuu kun tunne-elämäni olisi täysin kuollut! En tunne enää mitään muuta kuin inhoa, pelkoa ja kuvotusta, jota nämä pakkoajatukseni minulle tuovat. Joskus tosin tunnen itseni omaksi itsekseni, mutta valitettavasti ne tunteet menevät aina ohi. Odotan vain, että ne tulevat jäädäkseen.
Muutkin saa toki kommentoida ja jakaa neuvoja! Hyvät neuvot ovat nyt tarpeen...
vai niin