Boren Turkuun tuonut Johnny Sid puuhaa nyt risteilyliikennetta Turusta Tallinnaan. Saksalaisrahoituksen turvin Sidin perustama yhtiö on hankkimassa välimerellä purjehtivaa entistä Silja Operaa risteilykäyttöön Suomen lipun alle.
"Tuote olisi liikkuva versio Naantalin kylpylästä. Ensin kiireetön merimatka yli yön, sitten päivä Tallinnassa laivan odottaessa." Sid kertoo
Mielenkiinnolla seuraan miten Turun kaupunki hankkeeseen suhtautuu.
Silja Opera aloittaa risteilyt Turusta Tallinnaan
111
5242
Vastaukset
- kiinnostunutoitujghi
mistäköhän oot lukenu kyseisen jutun?
- AuraÅ
Turun Sanomat 6.4.2012 puolen sivun kokoinen artikkeli.
Jutussa mainitaan vielä seuraavaa:
Sid aikoo neuvotella Siljan tai Vikingin kanssa laituripaikan ja terminaalitilan vuokraamisesta.
"Meidän laivamme lähtee klo 18 eli sen ei pitäisi häiritä matkustajalauttaliikennettä. Laiva on puhdas risteilyalus, eli se ei kuljeta ajoneuvoja."
- Eipä taida kannattaa
Miten juttu mitenkään kuuluu Turun kaupungille?!?
En usko että tuolle on kovin suurta kysyntää. Tallinan reissut hoituu paremmin Helsingistä jopa Turkulaiselle, saati sitten jos tulee muualta Suomesta.
Rahdin vuoksi näitä autolauttoja ajetaan, eikä hyvimatkustajien vuoksi. - kiva juttu
Kiva kuulla, sitä on saanutkin odottaa monta vuotta, ihme ettei ole aiemmin kukaan aloittanut. Koska mahtaa aloittaa tämä linja matkustajille, lukiko siitä mitään?
Tein aikoinaan periaatepäätöksen en käy tallinnassa ennenkö täältä pääsee, nyt voisi innostua. Ei nimittäin huvita nuo pitkästyttävät matkat helsinkiin reissuun menee koko viikonloppu, kun se kuulemma on meriteitse paljon järkevämpää täältä, näin väitti keran vanha merimies, pitäneeköhän paikkansa, en tiedä.
Onkin kiva päästä tutustumaan tallinaan ihan kaupunkina.- Ei vaan kannata
Häh?
Jos laiva menisi Turusta Tallinnaan, niin siinä kuluisi koko viikonloppu edestakaisella matkalla. Mutta kun menee bussilla Helsinkiin ja käy Tallinnassa, niin se sellaisen reissun tekee puolessa päivävässä.
- Votkaturisti Turusta
Mahtavaa! Olen aina ihmetellyt miksei Turusta pääse Tallinnaan. No, hyvä jos sellainen mahdollisuus nyt tulee, on meinaan tosi monimutkaista ja hintavaa jos joutuu ensin jollain konstilla täältä sumplimaan itsensä Helsinkiin ja kovin paljoa paluumatkalla ei voi tallinnantuliaisia tuoda. Niitä kun ei bussilla tai junalla laatikoittain raahata:)
- You Will See
Älä huolestu!
Turkulaiset kyllä keksivät keinon tyriä tämänkin! ;) - zkjksdfsdsdfsdf
On kyllä tosi kallista ja monimutkaista päästä turusta tallinnaan. Maksaa 30-40 eurtoa, hypätä bussiin, bussi ajaa terminaain eteen ja siitä laivaan. Ja sama toisin päin.
Muistakaapa että turkulaiset eivät mitään laivalinjaa pidä kannattavana. Otetaanpa esim.Turku-Tukholma linja, kyllä ne eurot tulevat suurimmaksi osaksi ihan muualta kuin Turun kuntarajojen sisältä.
Ja kun rahtia laiva ei kuljeta, se näkyy lippujen hinnoissa. - Niinpä.
zkjksdfsdsdfsdf kirjoitti:
On kyllä tosi kallista ja monimutkaista päästä turusta tallinnaan. Maksaa 30-40 eurtoa, hypätä bussiin, bussi ajaa terminaain eteen ja siitä laivaan. Ja sama toisin päin.
Muistakaapa että turkulaiset eivät mitään laivalinjaa pidä kannattavana. Otetaanpa esim.Turku-Tukholma linja, kyllä ne eurot tulevat suurimmaksi osaksi ihan muualta kuin Turun kuntarajojen sisältä.
Ja kun rahtia laiva ei kuljeta, se näkyy lippujen hinnoissa.Monestakin paikasta lyhyempi ja helpompi tulla Turkuun kuin Helsinkiin. Voi hyvinkin kannattaa.
- En usko että kannatt
Niinpä. kirjoitti:
Monestakin paikasta lyhyempi ja helpompi tulla Turkuun kuin Helsinkiin. Voi hyvinkin kannattaa.
Täysin kuollut ajatus, ellei keksitä sitten jotain ihan helmeä oheistoimintaa. Ei reittiliikennettä hoideta kannattavasti huvimatkustajilla. Työasioissa ylistyksiä tekevät ja rahti menee niin paljon kätevämmin yli Helsingistä, kun laivamatka on paljon lyhyempi.
Mutta jos liikennöinti alkaa, niin lupaan käydä ainakin kerran. Täytyy varmaan olla aika nopeana, että ehtii ennen konkurssia, eikä uskalla maksaa etukäteen, ettei jää rahat sisään kun matka peruuntuu. - paperilautanen
En usko että kannatt kirjoitti:
Täysin kuollut ajatus, ellei keksitä sitten jotain ihan helmeä oheistoimintaa. Ei reittiliikennettä hoideta kannattavasti huvimatkustajilla. Työasioissa ylistyksiä tekevät ja rahti menee niin paljon kätevämmin yli Helsingistä, kun laivamatka on paljon lyhyempi.
Mutta jos liikennöinti alkaa, niin lupaan käydä ainakin kerran. Täytyy varmaan olla aika nopeana, että ehtii ennen konkurssia, eikä uskalla maksaa etukäteen, ettei jää rahat sisään kun matka peruuntuu.Jospa vaikka hankkisivat ammattitaitoiset kokit ja jokin laiva alkaisikin harrastamaan oikeaa ruuanlaittoa, nythän sapuskit tulevat joistain saarioisten äideitä valmiiksi nahistuneina.
On meinaan ruoka aivan eriä kun se tehdään kunnolla, eikä mausteista säästellä joidenkin narsistisien neurootikkojen vuoksi. Oikean ruuan voimalla mikä tahansa menestyisi. .
Oletpa pessimisti, no nykyyhteiskunta alkaa olla rakentuneena siten, että mikään ei ole pysyvää vaan kertakäyttöä. Paperilautasen kun voi vain heittää pois kunka tylsän kätevää eikö totta. - höpsistä
paperilautanen kirjoitti:
Jospa vaikka hankkisivat ammattitaitoiset kokit ja jokin laiva alkaisikin harrastamaan oikeaa ruuanlaittoa, nythän sapuskit tulevat joistain saarioisten äideitä valmiiksi nahistuneina.
On meinaan ruoka aivan eriä kun se tehdään kunnolla, eikä mausteista säästellä joidenkin narsistisien neurootikkojen vuoksi. Oikean ruuan voimalla mikä tahansa menestyisi. .
Oletpa pessimisti, no nykyyhteiskunta alkaa olla rakentuneena siten, että mikään ei ole pysyvää vaan kertakäyttöä. Paperilautasen kun voi vain heittää pois kunka tylsän kätevää eikö totta.Miksi kukaan menisi keikkuvaan laivaan syömään hyvin? Parempi syödä vaikka sittten sielä Tallinnassa oikeassa ravintolassa, eikä mitään meripahonvointiyritelmää laivassa.
- Järki käyttöön!
Bore-hanke meni täysin mönkään! Talousmiehet varoittivat siitä jo ensi hetkestä lähtien: talodellisia perusteita ei ollut lainkaan mietitty.
Alkuun, kun hanke muka näytti vielä jotenkuten pelaavan, kaupunki lupautui takaamaan Boren koko vuoden yöpymisien hinnan täysimääräisesti, vaikkei niitä olisi ollut yhtäkään! Syynä kummalliseen ja - jopa Turun Kiinteistöliikelaitoksessa - edulliseksi kehuttuun päätökseen oli kaupungin omistaman Linnankadun retkeilymajan tontin jalostaminen muuhun käyttöön(!).
Lopulta siinä kävi, niikuin oli ennustettukin. Kaupunki joutui maksamaan koko lystin korkoineen. Ilman rahaa on tosi vaikea mahtihotellia aikaansaada?
Ihmekäs sitten, että nyt uuden laivan ostohaaveet ovatkin taas korkealla? Hyvä kun otitte hankken veronmaksajien kontolle lankeavan osuuden ajoissa puheeksi!? - Operan sijasta Bore!
Mikä Opera? Tarkoitat varmaan sitä Hangon edustalla pahasti karille ajanutta ja kertaalleen jo vesirajaan asti palanutta Sally Albatrossia?
Luultavasti halvemmalla saataisiin Tallinnan reitille entisöityä se Bore! Taatusti moni lähtisi jo ihan nostalgiasyistä kokeilemaan millaista laivamatkailu oli vuosikymmeniä sitten. Eikös niitä Viron tai Keski-Euroopan vanhoja mutta nykyaikaistettuja hotellejakin mennä ihan uteliaisuudesta kokeilemaan?
Ja Turun kaupunkikin pääsisi samantien pinteistä?- sdjsdsdsjjsdjh
Boressa on ongelmana runsas puun käyttö sisustuksesta ja juuri se takia se luopui risteilyliikenteestä. Jokin EU-pykälä tms. esti alusta jatkamasta risteílykäytössä ellei koko sisustusta panna uusiksi ts. rakenneta palamattomasta materiaalista.
Sidin kaavaileman alus on ex-Sally Albratross joka paloi ruotsissa telakalla. Siitä jäi jäljelle vain pohja ja konehuone, joiden päälle rakennettiin uusi laiva. Tämä onkin sitten seilannut maailman meriä siellä sun täällä.
- !!!
Bore mee romutettavaksi Intiaan!
- Onboard
Harmi kun Tallink ehti myydä Superfast lauttansa jo pois. Niistä olisi saanut hyvät ja nopeat laivan Turku-Tallinna reitille!
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d4/MS_Superfast_VIII.jpg
http://www.hellasferries.net/images/superfast/superfastVII.jpg- Ikä Loppu
Jäänmurtajamme lojuvat enimmän osan vuotta satamissa toimettomina tai eivät tule Suomeen edes talveksikaan vaan ovat "tuottavammissa" hommeleissa.
Tallinnan retket lienevät suosituimmillaan kevään, kesän ja alkusyksyn aikaan. Kannattaisiko innokkaiden puuhamiesten hommata toimeton jäänsärkijä hoitamaan mainittua liikennettä Turusta? Luultavasti eksoottinen alus houkuttelisi paremmin kuin vanhentumaan päässyt, parhaat vuotensa aikaa sitten nähnyt nuhjaantunut matkustajalaiva? - 15+15
Ikä Loppu kirjoitti:
Jäänmurtajamme lojuvat enimmän osan vuotta satamissa toimettomina tai eivät tule Suomeen edes talveksikaan vaan ovat "tuottavammissa" hommeleissa.
Tallinnan retket lienevät suosituimmillaan kevään, kesän ja alkusyksyn aikaan. Kannattaisiko innokkaiden puuhamiesten hommata toimeton jäänsärkijä hoitamaan mainittua liikennettä Turusta? Luultavasti eksoottinen alus houkuttelisi paremmin kuin vanhentumaan päässyt, parhaat vuotensa aikaa sitten nähnyt nuhjaantunut matkustajalaiva?Missäs nyt oli nuhjaantuneita laivoja tarjolla?
- fkmdsfkfskfdkfkfs
Ikä Loppu kirjoitti:
Jäänmurtajamme lojuvat enimmän osan vuotta satamissa toimettomina tai eivät tule Suomeen edes talveksikaan vaan ovat "tuottavammissa" hommeleissa.
Tallinnan retket lienevät suosituimmillaan kevään, kesän ja alkusyksyn aikaan. Kannattaisiko innokkaiden puuhamiesten hommata toimeton jäänsärkijä hoitamaan mainittua liikennettä Turusta? Luultavasti eksoottinen alus houkuttelisi paremmin kuin vanhentumaan päässyt, parhaat vuotensa aikaa sitten nähnyt nuhjaantunut matkustajalaiva?Heh, jäänmurtaja risteilykäyttöön tku-tallinna välille, vitsi?
-jäänmurtajassa matkustajakapasiteettia max muutama kymmenen henkilöä. Tämän sanelee jo alusten pelastuskapasiteetti
-jäänmurtajassa 1 kanttiini joka suunniteltu palvelemaan pienilukuista miehistöä
-tax freeta ei luonnollisesti löydy
-saunatilat tehty pienelle porukalle nekin
Ex-silja opera on paremmassa tikissä kuin esim. silja europa. - M/S Viking Saga
fkmdsfkfskfdkfkfs kirjoitti:
Heh, jäänmurtaja risteilykäyttöön tku-tallinna välille, vitsi?
-jäänmurtajassa matkustajakapasiteettia max muutama kymmenen henkilöä. Tämän sanelee jo alusten pelastuskapasiteetti
-jäänmurtajassa 1 kanttiini joka suunniteltu palvelemaan pienilukuista miehistöä
-tax freeta ei luonnollisesti löydy
-saunatilat tehty pienelle porukalle nekin
Ex-silja opera on paremmassa tikissä kuin esim. silja europa.M/S Cristal (ent. M/S Sally Albatross, M/S Leeward, M/S Superstar Taurus, M/S Silja Opera ja M/S Opera)
Alus on tällä hetkellä sijoitettuna Kyprokselle. Sen omistaa Louis Cruise Lines.
http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Cristal - "Superfast"
Superfast lautat ovat korkeatasoisia sisustukseltaan.
http://hhvferry.com/blog/wp-content/uploads/2009/12/IMG_3415_sfastv_0809-485x323.jpg
http://www.pocadel.fi/image/sisat4b.jpg
Valitettavasti Tallinkin supernopeat ehdittiin myydä Brittany Ferries yhtiölle.
http://www.duffyrafferty.com/wp-content/uploads/2011/11/Superfast-leaves-Gdansk.jpg - "Superfast"
"Superfast" kirjoitti:
Superfast lautat ovat korkeatasoisia sisustukseltaan.
http://hhvferry.com/blog/wp-content/uploads/2009/12/IMG_3415_sfastv_0809-485x323.jpg
http://www.pocadel.fi/image/sisat4b.jpg
Valitettavasti Tallinkin supernopeat ehdittiin myydä Brittany Ferries yhtiölle.
http://www.duffyrafferty.com/wp-content/uploads/2011/11/Superfast-leaves-Gdansk.jpgStena Linelle ja Brittany Ferries yhtiöille.
http://www.ship-tracking.co.uk/AIS Ships 2012/C/slides/Cap Finistere.jpg
http://www.flickr.com/photos/andy2982/6269598351/lightbox/ - Speed: 28 kn
"Superfast" kirjoitti:
Stena Linelle ja Brittany Ferries yhtiöille.
http://www.ship-tracking.co.uk/AIS Ships 2012/C/slides/Cap Finistere.jpg
http://www.flickr.com/photos/andy2982/6269598351/lightbox/Rostock-Hanko
SUPERFAST VII
http://www.youtube.com/watch?v=iw8AL6xHoYE
- Hyvä Veli
Ateenan edustalla lojuu redillä tuhansia heti vapaita aluksia, jos joku vaan suostuu ankkurit ylös nostamaan ja laivan Turkuun hilaamaan! Tervetuloa meidän veronmaksajien kukkarolle kaikki tyynni! Randell on jo luvannut laituripaikankin Martinsillan pielestä?
- akdsdfjhssjdf
Vaikea on kuvitella että Turku-Tallinnan linjalle saataisiin kannattavaa risteilytoimintaa kun kaikkien lipputulojen pitäisi tulla matkustajista autokannen puuttuessa ex-Operasta. Kilpailu alalla on kovaa ja vastassa isot varustamot Tallink-Silja ja Viking Line. Ajatus on kaunis mutta käytännön toteutus erittäin haastava.
- H Amster
Kannattaisiko tosiaan kokeilla pienemmällä, mutta nopeammalla aluksella enste. Kai siihen matkaan silloinkin sen varran aikaa uppoaa, että laivalounaan poskeensa hotkimatta saa?
- Delfin Clipper
H Amster kirjoitti:
Kannattaisiko tosiaan kokeilla pienemmällä, mutta nopeammalla aluksella enste. Kai siihen matkaan silloinkin sen varran aikaa uppoaa, että laivalounaan poskeensa hotkimatta saa?
Delfin Cruises kokeili 1989-90 kahdella silloin uudella paatilla risteilyjä Turusta-
Tukholmaan ja Visbyhyn sekä Tallinnaan huonolla menestyksellä homma kaatui
lähes alkuunsa ja Aura Line yritti risteillä Borealla ex nolla Borella Turusta-Tukhol-
maan 80 luvun puolessavälissä hanke meni konkkaan, riittää kun Silja ja Viking
kulkee Turusta kansa lähtee niillä mini ym risteilyille ja istahtavat bussiin tai junaan
ja tekevät vielä halvemman Tallinnan retken Hesasta, ei luksusristeilyt Turust vedä. - 8+11
Delfin Clipper kirjoitti:
Delfin Cruises kokeili 1989-90 kahdella silloin uudella paatilla risteilyjä Turusta-
Tukholmaan ja Visbyhyn sekä Tallinnaan huonolla menestyksellä homma kaatui
lähes alkuunsa ja Aura Line yritti risteillä Borealla ex nolla Borella Turusta-Tukhol-
maan 80 luvun puolessavälissä hanke meni konkkaan, riittää kun Silja ja Viking
kulkee Turusta kansa lähtee niillä mini ym risteilyille ja istahtavat bussiin tai junaan
ja tekevät vielä halvemman Tallinnan retken Hesasta, ei luksusristeilyt Turust vedä.totta, mutta noi laivat olivat aivan liian pieniä.Niillä matkustajamäärillä ei yksinkertaisesti tule riittävästi rahaa kassaan.Isolla paatilla voisi ehkä onnistuakin, mutta jotain uutta ja erinlaista pitäisi pystyä tarjoamaan....kylpylälaiva ?Hupipuartistien konsertteja?
- tuhjää lässytystä
8+11 kirjoitti:
totta, mutta noi laivat olivat aivan liian pieniä.Niillä matkustajamäärillä ei yksinkertaisesti tule riittävästi rahaa kassaan.Isolla paatilla voisi ehkä onnistuakin, mutta jotain uutta ja erinlaista pitäisi pystyä tarjoamaan....kylpylälaiva ?Hupipuartistien konsertteja?
Huoppuartistin keikalle pitää myydä kymmeniätuhansia lippuja, siinä ei laivan 2000 matkustajaa ole yhtään mitään.
- näin se vaan on
8+11 kirjoitti:
totta, mutta noi laivat olivat aivan liian pieniä.Niillä matkustajamäärillä ei yksinkertaisesti tule riittävästi rahaa kassaan.Isolla paatilla voisi ehkä onnistuakin, mutta jotain uutta ja erinlaista pitäisi pystyä tarjoamaan....kylpylälaiva ?Hupipuartistien konsertteja?
Jos saadaan sellainen laiva jossa on esiintymislava ja katsomo 100.000:lle ihmiselle, niin sinne saadaan Madonnat ja Bon Jovit esiintymään. Tuollainen tavallinen 3.000 ihmisen laiva on tuohon toimintaan auttamattomasti liian pieni. Huippuartistia ei saada paikalle alle 50.000 ihmisen yleisöllä.
- Ketä maksaa?
"Saksalaisrahoitus" hiukkasen epäilyttää?
- jormas77
Hmm.. pelkkä menomatka tuolla konseptilla kiinnostaa kyllä liikematkailijoitakin.
Illakis laivaan, aamulla tallinnassa. Paluu ehkä kuitenkin nopeammalla laivalla Helsinkiin ja junalla Turkuun.
Hyvä idea kuitenkin!- No Success
Ongelma ammattiliikenteen kanssa on siinä että rekkojen ei kannata odottaa Turussa kahta päivää jotta yksi laiva tulee ja vie ne Tallinnaan.
Laivan kulkuun menisi yksi yö jos se lähtisi illalla Turusta ja saapuisi aamulla Tallinnaan, jossa se viettäisi satamassa koko päivän.
Illalla laiva taas lähtisi takaisin Turkuun jonne saavuttaisiin aamulla ja taas laiva viettäisi päivän satamassa. Tämä tekee liikennöintitahdiksi yhden edestakaisen matkan kahdessa vuorokaudessa.
Turusta ajaa muutamassa tunnissa Helsinkiin josta lähtee laivoja Tallinnaan monta kertaa päivässä, eli rekkojen ei tarvitse odottaa 1-2 päivää jotta ne pääsisivät laivaan. Eli rekkaliikenne ei näin hidasta palvelua juurikaan käyttäisi. - djkfjfjsdfsdf
No Success kirjoitti:
Ongelma ammattiliikenteen kanssa on siinä että rekkojen ei kannata odottaa Turussa kahta päivää jotta yksi laiva tulee ja vie ne Tallinnaan.
Laivan kulkuun menisi yksi yö jos se lähtisi illalla Turusta ja saapuisi aamulla Tallinnaan, jossa se viettäisi satamassa koko päivän.
Illalla laiva taas lähtisi takaisin Turkuun jonne saavuttaisiin aamulla ja taas laiva viettäisi päivän satamassa. Tämä tekee liikennöintitahdiksi yhden edestakaisen matkan kahdessa vuorokaudessa.
Turusta ajaa muutamassa tunnissa Helsinkiin josta lähtee laivoja Tallinnaan monta kertaa päivässä, eli rekkojen ei tarvitse odottaa 1-2 päivää jotta ne pääsisivät laivaan. Eli rekkaliikenne ei näin hidasta palvelua juurikaan käyttäisi.Tku-Talloinna välille olisi tulossa ex-Silja Opera jossa ei ole autokantta, eli autoja se ei kuljettaisi, mainittu moneen kertaan tässä ketjussa.
- No Way
djkfjfjsdfsdf kirjoitti:
Tku-Talloinna välille olisi tulossa ex-Silja Opera jossa ei ole autokantta, eli autoja se ei kuljettaisi, mainittu moneen kertaan tässä ketjussa.
On mainittu, mutta on myös ehdotettu autokannellisen laivan kannattavuutta reitillä.
Edellä oleva kommentti on tarkoitettu sen mahdollisuuden analysointiin. - Monelle rekalle
No Way kirjoitti:
On mainittu, mutta on myös ehdotettu autokannellisen laivan kannattavuutta reitillä.
Edellä oleva kommentti on tarkoitettu sen mahdollisuuden analysointiin.sopisi hyvin ja kuski pääsisi helpommalla, aikataulut voi yleensäkin suunnitella etukäteen. Varmaan tulisi halvemmaksikin ja vähentäisi ruuhkia maantiellä. Toivottavasti toteutuisi.
- huvitteluhaluinen
Älkääpäs unohtako suuria ikäluokkia! Nyt ne pääsevät eläkkeelle. Tykkäävät tanssia.
Ei tarvita huippuesiintyjiä. Hyvä tanssiorkesteri ja vähän tunnetumpi solisti, niin porukkaa lappaa laivaan.
Ei sen Tallinnan takia yksistään vaan laivamatkan.
Hyvää ruokaa ei pidä unohtaa.
Ruotsin laivat ovat huonontaneet ruokiansa. Ei huvita enään mennä.
Aluksi Ruotsiinkin mentiin Tukholman takia, mutta nyt siellä vaan käydään kääntymässä.
Sellaisiakin on paljon, jotka eivät tykkää lentää. Meritautia poteville on lääkettä ja inkivääri niistä paras, kuulemma. Itse en pode matkatauteja joten tieto on toisen käden. - käänteismatikkaa
Monelle rekalle kirjoitti:
sopisi hyvin ja kuski pääsisi helpommalla, aikataulut voi yleensäkin suunnitella etukäteen. Varmaan tulisi halvemmaksikin ja vähentäisi ruuhkia maantiellä. Toivottavasti toteutuisi.
Miten pitkä laivamatka tulee halvemmaksi kuin lyhyt?
- Tipulan Lola
Onko tämä aprillipila?
- Siel mäki
Oli se. Laivasta vuosi kyljestä pensaa. Jos otit oman ämpärin mukaan ja sait sen loron alle, sait kaheksan litraa ilmasta pensaa. Jono Otkanttiin menevään bussiin oli valtava... ämpärit vaan kalisis ovis.
- Turkuselaine
Helsinkiläiset täällä yrittävät puolustella omaa paskaista kaupunkiaan :)
Hyvä jos tällainen mahdollisuus tulee. Ilman muuta käytän. - 8+8
toi paatti on täysin homeessa.Ei kannata moista tänne roudata
- Kaikki Alla
Siis tuttu ja tuirvallinen! Meidän koulukin on ollut homeessa ties kuinka kauan, ja siellä on mukava opiskella. Mutsin duunissakin on hometta ja sielläkin se viihtyy iltaan asti! Siis, tuttua ja turvallista.
- fdfdsffsfdf
Tänään turkkarissa ilmoitus 23 tunnin miniristeilyt Tku-Tukholma-Turku alkaen 6 € per henkilö. Tallinnan reissut Turusta bussilla alle 30 €, sis. bussi- ja laivamatkat. Koitappa tossa sitten tehdä tuottavaa bisnestä,,,
- Tku-Tallinna
Lentäen olisit jo perillä!?
- sekään ei kannattanu
Ja siitäkin tuli ensimmäisenä lopettamis uutinen, en edes tiennyt että lentoyhteys oli tarjolla. Tosin ei olle ollu tarvetta lentää vaikka olisin tiennytkin.
- NB 1376
Tässä on uuden Viking Linen aluksen nimi!
Viking Line järjesti nimikilpailun 2013 valmistuvalle NB1376 autolautalleen. Ehdotuksia tuli kymmeniä tuhansia ja voittajaksi selviytyi nimiehdotus m/s Viking Grace. Alus tulee liikennöimään Turun ja Tukholman välillä ja korvaa nyt reitillä liikennöivän m/s Isabellan. Isabellan on huhuttu siirtyvän 2013 Helsingin ja Tallinnan tai Helsingin ja Pietarin väliseen liikenteeseen.
http://jk.servut.us/tama-nb1376on-uuden-viking-linen-aluksen-nimi/
M/S Viking Grace
http://www.shortsea.fr/blog/wp-content/uploads/2012/02/m-s-Viking-Grace.jpg
http://en.wikipedia.org/wiki/MS_Viking_Grace
http://www.nb1376.com/ms-viking-grace-shape/- Reisille meni nimi!
Lausutaanko tuo uuden laivan nimi suomalaisittain "Viking Reis"?
- V iluttaa
Odotellaan enste niitä sunnuntain hellekelejä, mennään Tallinnaan vasta sitte...
- Kyl Turustki
Eikös siel Kreikas ole paatteja vapaana. Velkojen vakuudeks vois tänne pistää jonkun reissaamaan Turust. Tallinnaan vois mennä ennenkuin siel hinnat on samat ku tääl. Visbykin olis kiva, vaikka hintava.
- !!!
Ei onnistu ulkomaan lautat meikäläisessä talviliikenteessä!
Vedeealaisen rungon jäävahvistukset puuttuvat. - Dew Point
Turku, Långnäs, Rostock tai vaihtoehtoisesti Travemunde linjakin olisi kiva. Saataisiin verovapaa myynti pitkästä aikaa Saksan liikenteeseen.
- -Superb-
Dew Point kirjoitti:
Turku, Långnäs, Rostock tai vaihtoehtoisesti Travemunde linjakin olisi kiva. Saataisiin verovapaa myynti pitkästä aikaa Saksan liikenteeseen.
Kesäkuukausina sama laiva voisi pysähtyä Visbyssä vaikkapa kerran viikossa kun se sattuu olemaan sopivasti matkan varrella.
http://www.welt-atlas.de/datenbank/karten/karte-1-491.gif - AboaÅ
!!! kirjoitti:
Ei onnistu ulkomaan lautat meikäläisessä talviliikenteessä!
Vedeealaisen rungon jäävahvistukset puuttuvat.Silja Opera on vanha Turussa rakennettu ruotsinlaiva (Viking Saga) joka on rakennettu uudelleen vanhan rungon päälle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Silja_Opera - Trelleborgs hamn
-Superb- kirjoitti:
Kesäkuukausina sama laiva voisi pysähtyä Visbyssä vaikkapa kerran viikossa kun se sattuu olemaan sopivasti matkan varrella.
http://www.welt-atlas.de/datenbank/karten/karte-1-491.gifSamalla voisi tehdä pysähdyksen Etelä-Ruotsin Trelleborgiin. Turusta ja Naantalista viedään laivalla rekkoja Etelä-Ruotsin Malmöhön jo nyt ja Trelleborin ja Malmön välinen ajomatka on vain 20min. Näin saataisiin linjalle enemmän rahtia ja kannattavuutta. Myös Etelä-Ruotsista voitaisiin saada taxfree risteilymatkustajia Suomen suuntaan.
Trelleborg on iso satamakaupunki.
http://sm-cdn.gotamedia.se/ta/de0b50e8aea198c46e4a08581258a997/704/396/archive/00468/CNYhamn5_2__468258a.jpg
http://sverigesradio.se/diverse/appdata/isidor/images/news_images/96/1144455_520_292.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/11/Hafen_von_Trelleborg_(Einfahrt,_Travemündeallén).jpg
http://www.travelreport.se/wp-content/uploads/images_old/ttline-440.jpg - !!!
AboaÅ kirjoitti:
Silja Opera on vanha Turussa rakennettu ruotsinlaiva (Viking Saga) joka on rakennettu uudelleen vanhan rungon päälle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Silja_OperaTiedetään, mutta kun joku ehdotti tuolla edellä Kreikkalaisia laivoja itämeren liikenteeseen. Ne kun eivät pystyisi talvella liikennöimään.
- pakettimatka
Trelleborgs hamn kirjoitti:
Samalla voisi tehdä pysähdyksen Etelä-Ruotsin Trelleborgiin. Turusta ja Naantalista viedään laivalla rekkoja Etelä-Ruotsin Malmöhön jo nyt ja Trelleborin ja Malmön välinen ajomatka on vain 20min. Näin saataisiin linjalle enemmän rahtia ja kannattavuutta. Myös Etelä-Ruotsista voitaisiin saada taxfree risteilymatkustajia Suomen suuntaan.
Trelleborg on iso satamakaupunki.
http://sm-cdn.gotamedia.se/ta/de0b50e8aea198c46e4a08581258a997/704/396/archive/00468/CNYhamn5_2__468258a.jpg
http://sverigesradio.se/diverse/appdata/isidor/images/news_images/96/1144455_520_292.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/11/Hafen_von_Trelleborg_(Einfahrt,_Travemündeallén).jpg
http://www.travelreport.se/wp-content/uploads/images_old/ttline-440.jpgTrelleborgista on enää reilun tunnin laivamatka Tanskan Kööpenhaminaan jossa laiva voisi tehdä kesäkuukausina pysähdyksen. Uskonpa että erilaisia bussi- ja pakettimatkoja on menossa sinne kesäisin pilvin pimein ja mikäpäs siinä olisi risteillä välillä näiden Tukholmien ja Tallinnoiden jälkeen kokonaan uusiin kaupunkeihin.
http://www.welt-atlas.de/datenbank/karten/karte-1-491.gif - "Explorer"
pakettimatka kirjoitti:
Trelleborgista on enää reilun tunnin laivamatka Tanskan Kööpenhaminaan jossa laiva voisi tehdä kesäkuukausina pysähdyksen. Uskonpa että erilaisia bussi- ja pakettimatkoja on menossa sinne kesäisin pilvin pimein ja mikäpäs siinä olisi risteillä välillä näiden Tukholmien ja Tallinnoiden jälkeen kokonaan uusiin kaupunkeihin.
http://www.welt-atlas.de/datenbank/karten/karte-1-491.gifVoisi hyvin kuvitella kesäisin tehtävän välipysäkdyksen Kööpenhaminassa kun välimatka on noin pieni.
Esim. Rostockista lähtevä laiva pääsisi parin tunnin lisämatkalla Kööpenhaminan keskustaan.
http://www.ambuehler.ch/trip_reports/2000_schweden/2000-08-15_map.gif
http://images.sembo.se/umbracoSite/maps/ferrymap-se.gif
http://www.ttline.com/ImageVault/Images/id_9385/conversionFormat_0/scope_4/webSafe_1/ImageVaultHandler.aspx
http://www.ferrycenter.fi/image.php?blob_id=2794 - Built in Kiel
"Explorer" kirjoitti:
Voisi hyvin kuvitella kesäisin tehtävän välipysäkdyksen Kööpenhaminassa kun välimatka on noin pieni.
Esim. Rostockista lähtevä laiva pääsisi parin tunnin lisämatkalla Kööpenhaminan keskustaan.
http://www.ambuehler.ch/trip_reports/2000_schweden/2000-08-15_map.gif
http://images.sembo.se/umbracoSite/maps/ferrymap-se.gif
http://www.ttline.com/ImageVault/Images/id_9385/conversionFormat_0/scope_4/webSafe_1/ImageVaultHandler.aspx
http://www.ferrycenter.fi/image.php?blob_id=2794Superfast myi vasta äskettäin yhden isoimmista laivoistaan Brittany Ferries yhtiölle.
Entinen Superfast V liikennöi nyt uudella nimellä Cap Finistere. Matkanopeus 28 solmua ja huippunopeus 30 solmua.
Saksaan ajettaisiin Turusta näillä nopeuksilla noin 20-22 tunnissa.
Superfast V
http://img.over-blog.com/500x375/2/56/33/86/9198927d.jpg
Cap Finistere
http://www.seabreezes.co.im/images/content/news/201011/CapFinistere.jpg
http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/01894/Cap-Finistere_1894901c.jpg - 6+9
Built in Kiel kirjoitti:
Superfast myi vasta äskettäin yhden isoimmista laivoistaan Brittany Ferries yhtiölle.
Entinen Superfast V liikennöi nyt uudella nimellä Cap Finistere. Matkanopeus 28 solmua ja huippunopeus 30 solmua.
Saksaan ajettaisiin Turusta näillä nopeuksilla noin 20-22 tunnissa.
Superfast V
http://img.over-blog.com/500x375/2/56/33/86/9198927d.jpg
Cap Finistere
http://www.seabreezes.co.im/images/content/news/201011/CapFinistere.jpg
http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/01894/Cap-Finistere_1894901c.jpgJoku tuollainen supernopea lautta tarvittaisiin jotta Turusta voitaisiin matkustaa Saksaan kohtuullisissa ajoissa. Helsingistä sama matka kestää nykyisin nopeimmillaankin 27 tuntia.
Tavallisilla ruotsinlaivojen nopeuksilla matka kestäisi 1,5 vuorokautta. Nopeilla lautoilla päästään jopa reilusti alle vuorokaudessa. - Liirum laa
6+9 kirjoitti:
Joku tuollainen supernopea lautta tarvittaisiin jotta Turusta voitaisiin matkustaa Saksaan kohtuullisissa ajoissa. Helsingistä sama matka kestää nykyisin nopeimmillaankin 27 tuntia.
Tavallisilla ruotsinlaivojen nopeuksilla matka kestäisi 1,5 vuorokautta. Nopeilla lautoilla päästään jopa reilusti alle vuorokaudessa.Turusta lähdettäessä on nopeusrajoituksia pitkin saaristoa. Nopeat laivat näet uhkaavat Saariston haavoittuvaista luontoa liian kaa. Helsingistä päästään alle tunnissa avovesille!
- 13+19
Liirum laa kirjoitti:
Turusta lähdettäessä on nopeusrajoituksia pitkin saaristoa. Nopeat laivat näet uhkaavat Saariston haavoittuvaista luontoa liian kaa. Helsingistä päästään alle tunnissa avovesille!
Eikös ne ruotsinlaivatkin pääse noin 3-4 tunnissa Turusta Långnäsiin ja sen jälkeen alkaa jo vedet väljenemään kun suunnataan etelään.
- ovela oluen sivumaku
13+19 kirjoitti:
Eikös ne ruotsinlaivatkin pääse noin 3-4 tunnissa Turusta Långnäsiin ja sen jälkeen alkaa jo vedet väljenemään kun suunnataan etelään.
Turusta lähtevä laiva on noin 4-5 tuntia edellä Helsingin laivaa ja jos kohteena on Travemundea lähempänä sijaitseva Rostock niin matka lyhenee loppupäästäkin noin 3 tuntia.
Se antaa hyvät mahdollisuudet tehdä vaikkapa kesäaikaan välipysähdyksen matkan varrella sijaitsevassa Visbyssä ja vuoroviikoin vaikkapa Kööpenhaminassa ja olla silti Helsingin laivoja aikaisemmin tai samaan aikaan Saksassa. - Mielenkiintoista...
ovela oluen sivumaku kirjoitti:
Turusta lähtevä laiva on noin 4-5 tuntia edellä Helsingin laivaa ja jos kohteena on Travemundea lähempänä sijaitseva Rostock niin matka lyhenee loppupäästäkin noin 3 tuntia.
Se antaa hyvät mahdollisuudet tehdä vaikkapa kesäaikaan välipysähdyksen matkan varrella sijaitsevassa Visbyssä ja vuoroviikoin vaikkapa Kööpenhaminassa ja olla silti Helsingin laivoja aikaisemmin tai samaan aikaan Saksassa.Kesäaikaan varmasti kannattava tuollainen Turku-Saksa välinen liikenne, mutta talvella kannattavuus olisi varmasti lähes täysin kuljetettavan rahdin varassa.
Olisi kyllä houkutteleva ajatus risteillä kesällä Turusta Etelä-Ruotsiin tai Tanskaan ja käydä samalla Saksassakin.
Köpis on kesäisin uskomattoman hieno paikka ja Saksassa on automatkailijalle loputtomasti nähtävää ja koettavaa.
Kööpenhaminan Tivoli.
http://www.cruiseguideinformation.com/wp-content/uploads/2012/03/41-8.jpg
http://cache2.artprintimages.com/lrg/27/2722/ZAZND00Z.jpg
http://www.globeimages.net/data/media/174/tivoli_gardens__copenhagen__denmark.jpg
Burg Elzt linna Saksassa.
http://eatingfastfood.files.wordpress.com/2010/06/burg-eltz.jpg
Neuschwanstein linna Saksassa.
http://3.bp.blogspot.com/-Tb3-uHEftMw/TVm24de04cI/AAAAAAAAD3g/kN7XWg8lCdE/s1600/neuschwanstein castle.jpg - Trelleborg Palms
Trelleborgs hamn kirjoitti:
Samalla voisi tehdä pysähdyksen Etelä-Ruotsin Trelleborgiin. Turusta ja Naantalista viedään laivalla rekkoja Etelä-Ruotsin Malmöhön jo nyt ja Trelleborin ja Malmön välinen ajomatka on vain 20min. Näin saataisiin linjalle enemmän rahtia ja kannattavuutta. Myös Etelä-Ruotsista voitaisiin saada taxfree risteilymatkustajia Suomen suuntaan.
Trelleborg on iso satamakaupunki.
http://sm-cdn.gotamedia.se/ta/de0b50e8aea198c46e4a08581258a997/704/396/archive/00468/CNYhamn5_2__468258a.jpg
http://sverigesradio.se/diverse/appdata/isidor/images/news_images/96/1144455_520_292.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/11/Hafen_von_Trelleborg_(Einfahrt,_Travemündeallén).jpg
http://www.travelreport.se/wp-content/uploads/images_old/ttline-440.jpgTerelleborgissa kasvaa kesäisin palmuja! :)
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/64/Trelleborg_palmen.jpg
http://travel.webshots.com/photo/1427320071000304995rQaSdR
http://www.flickr.com/photos/34568098@N04/5913111016/ - Kustannuslaskentaa
Mielenkiintoista... kirjoitti:
Kesäaikaan varmasti kannattava tuollainen Turku-Saksa välinen liikenne, mutta talvella kannattavuus olisi varmasti lähes täysin kuljetettavan rahdin varassa.
Olisi kyllä houkutteleva ajatus risteillä kesällä Turusta Etelä-Ruotsiin tai Tanskaan ja käydä samalla Saksassakin.
Köpis on kesäisin uskomattoman hieno paikka ja Saksassa on automatkailijalle loputtomasti nähtävää ja koettavaa.
Kööpenhaminan Tivoli.
http://www.cruiseguideinformation.com/wp-content/uploads/2012/03/41-8.jpg
http://cache2.artprintimages.com/lrg/27/2722/ZAZND00Z.jpg
http://www.globeimages.net/data/media/174/tivoli_gardens__copenhagen__denmark.jpg
Burg Elzt linna Saksassa.
http://eatingfastfood.files.wordpress.com/2010/06/burg-eltz.jpg
Neuschwanstein linna Saksassa.
http://3.bp.blogspot.com/-Tb3-uHEftMw/TVm24de04cI/AAAAAAAAD3g/kN7XWg8lCdE/s1600/neuschwanstein castle.jpgMikähän tulisi Turku-Trelleborg-Rostock lipulle hinnaksi?
Helsingistä Finnlinesin laivalla 1 henkilö auto Saksaan maksaa noin 600€.
Noilla hinnoilla ei ihan huvikseen risteillä.
Tosin Turussa olisi mahdollista saada verovapaa Taxfree myynti joka alentaisi varmasti lipun hintaa roimasti. - Halvemmat sopat
Kustannuslaskentaa kirjoitti:
Mikähän tulisi Turku-Trelleborg-Rostock lipulle hinnaksi?
Helsingistä Finnlinesin laivalla 1 henkilö auto Saksaan maksaa noin 600€.
Noilla hinnoilla ei ihan huvikseen risteillä.
Tosin Turussa olisi mahdollista saada verovapaa Taxfree myynti joka alentaisi varmasti lipun hintaa roimasti.Mitenkä olisi myös nämä uudet laivojen polttoaineet?
Esim. Vikingin uuden laivan polttoaineeksi tulee LNG eli nesteytetty maakaasu joka on öljyä paljon halvempaa.
Laskisiko tämä mahdollisesti matkalipun hintaa myös... - YksikätinenMerirosvo
Kustannuslaskentaa kirjoitti:
Mikähän tulisi Turku-Trelleborg-Rostock lipulle hinnaksi?
Helsingistä Finnlinesin laivalla 1 henkilö auto Saksaan maksaa noin 600€.
Noilla hinnoilla ei ihan huvikseen risteillä.
Tosin Turussa olisi mahdollista saada verovapaa Taxfree myynti joka alentaisi varmasti lipun hintaa roimasti.Tulipa tuossa viime viikolla käytyä keväisessä Saksassa autolla.
Täyty sanoa että laivamatkan hinta Saksaan ilman kilpailevaa varustamoa on yhtä ryöstöä!
Lisäksi matka-aika 27 tuntia on melko puuduttavaa. Nopeampi laiva Turusta josta on jo alun perinkin Helsinkiä lyhyempi matka olisi tervetullut! Esimerkiksi Superfast varustamo kuljetti aikoinaan Hangosta matkustajia 22 tunnissa Saksaan. - "sophisticated"
YksikätinenMerirosvo kirjoitti:
Tulipa tuossa viime viikolla käytyä keväisessä Saksassa autolla.
Täyty sanoa että laivamatkan hinta Saksaan ilman kilpailevaa varustamoa on yhtä ryöstöä!
Lisäksi matka-aika 27 tuntia on melko puuduttavaa. Nopeampi laiva Turusta josta on jo alun perinkin Helsinkiä lyhyempi matka olisi tervetullut! Esimerkiksi Superfast varustamo kuljetti aikoinaan Hangosta matkustajia 22 tunnissa Saksaan.Tai sitten ihan normaalinopeuksinen ISO risteilylautta matkustamaan Turku-Rostock väliä.
Isolla laivalla olisi sitten sitä ohjelmaa ja viihdykettyä pidemmänkin matkan ajaksi.
Kuten Norjan Oslosta Saksan Kieliin kulkevat mailman suurimmat risteilylautat Color Fantasy ja Color Magic.
http://www.colorline.no/skip_og_ruter/oslo_-_kiel/fakta_om_color_fantasy
http://articles.maritimepropulsion.com/image.axd?picture=2011/1/Color Fantasy.jpg
http://www.colorline.de/polopoly_fs/1.15421!image/2835476226.jpg_gen/derivatives/landscape_548/2835476226.jpg
http://newsroom.colorline.no/wp-content/uploads/2010/11/CY_Exterior_71.jpg
http://cleanfurn.no.s9.subsys.net/upload/bilder/148027358.jpg
Sisäkuvia.
http://img.fotocommunity.com/Motorschiffe/Faehren/Color-Magic-Restaurant-a19569332.jpg
http://ebuchen.ivm24.com/ivm/HAPAngebotbilder/1764_Oceanic Restaurant.jpg
http://www.flickr.com/photos/hansvanderboom/sets/72157622390441921/detail/?page=2 - terminaalik
Halvemmat sopat kirjoitti:
Mitenkä olisi myös nämä uudet laivojen polttoaineet?
Esim. Vikingin uuden laivan polttoaineeksi tulee LNG eli nesteytetty maakaasu joka on öljyä paljon halvempaa.
Laskisiko tämä mahdollisesti matkalipun hintaa myös...Eikös tämä LNG tule pakolliseksi kaikkiin laivoihin lähivuosina?
- Color Line
"sophisticated" kirjoitti:
Tai sitten ihan normaalinopeuksinen ISO risteilylautta matkustamaan Turku-Rostock väliä.
Isolla laivalla olisi sitten sitä ohjelmaa ja viihdykettyä pidemmänkin matkan ajaksi.
Kuten Norjan Oslosta Saksan Kieliin kulkevat mailman suurimmat risteilylautat Color Fantasy ja Color Magic.
http://www.colorline.no/skip_og_ruter/oslo_-_kiel/fakta_om_color_fantasy
http://articles.maritimepropulsion.com/image.axd?picture=2011/1/Color Fantasy.jpg
http://www.colorline.de/polopoly_fs/1.15421!image/2835476226.jpg_gen/derivatives/landscape_548/2835476226.jpg
http://newsroom.colorline.no/wp-content/uploads/2010/11/CY_Exterior_71.jpg
http://cleanfurn.no.s9.subsys.net/upload/bilder/148027358.jpg
Sisäkuvia.
http://img.fotocommunity.com/Motorschiffe/Faehren/Color-Magic-Restaurant-a19569332.jpg
http://ebuchen.ivm24.com/ivm/HAPAngebotbilder/1764_Oceanic Restaurant.jpg
http://www.flickr.com/photos/hansvanderboom/sets/72157622390441921/detail/?page=2Notrjalaiset risteilylautat ovat vähän toista kaliiperia kuin nämä meikälaiset räkälautat!
M/S Color Magic
http://polpix.sueddeutsche.com/polopoly_fs/1.242852.1273510343!/image/image.jpg_gen/derivatives/900x600/image.jpg
http://www.hamo-kiel.de/assets/images/DSCF2032.jpg
http://www.reisenews-online.de/wp-content/uploads/2009/03/g2_1238258295-468x311.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1190/1417759643_40aae35c50_o.jpg
http://www.faehrline.de/wp-content/gallery/minikreuzfahrten-mit-der-color-magic/minikreuzfahrten-junior-suites-mit-meerblick.jpg
http://view.stern.de/de/picture/2222114/Promenade-MS-Color-Magic-Minikreuzfahrt-Magic-Promenade-510.jpg - M/S Color Magic
Color Line kirjoitti:
Notrjalaiset risteilylautat ovat vähän toista kaliiperia kuin nämä meikälaiset räkälautat!
M/S Color Magic
http://polpix.sueddeutsche.com/polopoly_fs/1.242852.1273510343!/image/image.jpg_gen/derivatives/900x600/image.jpg
http://www.hamo-kiel.de/assets/images/DSCF2032.jpg
http://www.reisenews-online.de/wp-content/uploads/2009/03/g2_1238258295-468x311.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1190/1417759643_40aae35c50_o.jpg
http://www.faehrline.de/wp-content/gallery/minikreuzfahrten-mit-der-color-magic/minikreuzfahrten-junior-suites-mit-meerblick.jpg
http://view.stern.de/de/picture/2222114/Promenade-MS-Color-Magic-Minikreuzfahrt-Magic-Promenade-510.jpgLaivan pääravintola.
http://www.sueddeutsche.de/auto/ms-color-magic-welcome-aboard-1.242701-7 - Merirosvo!
terminaalik kirjoitti:
Eikös tämä LNG tule pakolliseksi kaikkiin laivoihin lähivuosina?
Vain uusiin.
- Good point
M/S Color Magic kirjoitti:
Laivan pääravintola.
http://www.sueddeutsche.de/auto/ms-color-magic-welcome-aboard-1.242701-7Color Fantasy ja Color Magic saattaa jo olla vähän liian isoja tuolle välille.
Jokin pienempi ja nopeampi olisi parempi. Kuten entinen Superfast X joka liikennöi nykyisin nimellä Seafrance Moliere.
Superfast X
http://members.multimania.nl/hanshu/SuperfastX_bestanden/image010.jpg
http://cdn2.shipspotting.com/photos/middle/9/4/6/1031649.jpg
http://cdn2.shipspotting.com/photos/middle/9/4/6/1031649.jpg
Seafrance Moliere
http://www.cargos-paquebots.net/Reportages_divers/Ferries_Manche/FM-09-2008/16-09-2008/24-Seafrance_Moliere-225.jpg
http://www.irish-ferries-enthusiasts.com/yabbfiles/Attachments/Seafrance_Moliere.jpg
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/tm/2008/06/polounge2dm_428x269_to_468x312.jpg
http://www.faktaomfartyg.nu/extra_bilder/seafrance_moliere_2002_omb_1.htm - Superfast X
Good point kirjoitti:
Color Fantasy ja Color Magic saattaa jo olla vähän liian isoja tuolle välille.
Jokin pienempi ja nopeampi olisi parempi. Kuten entinen Superfast X joka liikennöi nykyisin nimellä Seafrance Moliere.
Superfast X
http://members.multimania.nl/hanshu/SuperfastX_bestanden/image010.jpg
http://cdn2.shipspotting.com/photos/middle/9/4/6/1031649.jpg
http://cdn2.shipspotting.com/photos/middle/9/4/6/1031649.jpg
Seafrance Moliere
http://www.cargos-paquebots.net/Reportages_divers/Ferries_Manche/FM-09-2008/16-09-2008/24-Seafrance_Moliere-225.jpg
http://www.irish-ferries-enthusiasts.com/yabbfiles/Attachments/Seafrance_Moliere.jpg
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/tm/2008/06/polounge2dm_428x269_to_468x312.jpg
http://www.faktaomfartyg.nu/extra_bilder/seafrance_moliere_2002_omb_1.htmSuperfast X going under the Forth Road bridge.
http://www.flickr.com/photos/16118167@N04/4333077684/
- fsdfsdff,ff
Valitettavasti yhden aluksen omistavalla varustamolla ei ole mitään mahdollisuuuksia kilpailla lippujen hinnoilla isoja varustamoita vastaan (Viking, Tallink-Silja, Finnlines jne) oli sitten kyse matkustaja ja/tai rahtiliikenteestä. Ja muistakaa edelleen että ex-Silja Operassa EI OLE autokantta eli rahtia se ei voi kuljettaa.
- Jatkikset?
Erilaiset pakettimatkat jatkoyhteyksineen Oirooppaan olisivat poikaa, mutkun laivaan ei mahu autoja? Jalan eli kävellen?
- S ota, mies!
Keskinäinen kilpailu on kovaa mutta sovittua? Silja on kauhuissaan Vikingin uuden laivan tuomasta kilpailuedusta, mutta kertoo, ettei lähde kilpailemaan toista kuoliaaksi hintasodalla! Sic!
Kuinkahan Tallinnanlaivan käynee tällaisessa sodassa? - SS Aga
Silja Opera tulossa marraskuussa Turkuun, risteilyt alkamassa ensi vuoden alussa?
http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/uutiset/operalla-tallinnaan- Olisi saanut
Finnjetin paljon halvemmalla, miksei silloin ollut rahaa?
- Älä innostu vielä
"Keväällä tavoitteena oli reitin avaaminen aikaisintaan syyskuussa. Maali on siirtynyt eteenpäin, sillä kauppaa ei ole vielä sinetöity, mutta idea on edelleen vahvasti vireillä."
Tuskin tulee. Toivottavasti kukaan ei ainakaan mene laittamaan rahojaan Sidin huijarifirmoihin!- järki voittaa .
Kukaan omia rahojaan valvova ei iske niitä tuollaiseen pas-kaan.
Joku poliitikko tietysti voisi myöntää julkista rahoitusta, jos hänelle tulisi siihen mahdollisuus, mutta tuskin tulee.
- hyvä juttu
Olavi Mäenpää on kait valittu risteilyisännäksi,juontaa ja muutenkin pitää lystiä yllä.
- Tere menemästi!
Turun Kokoomus on Ranen johdolla jo tilannut yksisuuntaisen kokous- ja riemuristeilyn kunnallisvaalienvoittaja ehdokkailleen mottona: " Ikinä emme peruuta!!"
- perno1
Laivan piti saapua marraskuussa Turun korjaustelakalle, ilmeisesti hanke on jäissä?
- ???!?
totta missä oppera??
- Wasa King
Tuoreimman tiedon mukaan Turun-Tallinnan reitille olisikin tulossa Silja Star.
Oli aiemmin mm. Turku-Tukholma-liikenteessä Viking Sally -nimisenä
http://www.laivagalleria.net/?page_id=424
Vaatinee kyllä pientä kunnostusta ennen käyttöönottoa.- Wasa King
Ja viihteestä vastaavat Aki Sirkesalo, Kirka sekä Kikka eli ei muuta kuin nopsaan lippuja varaamaan, hopi hopi!
- Tibulan Lola
Ankkuri on jo nostettu! Jethro risteilyisännäksi ensiristeilylle. Matti & Teppo, Tauski, Ressu Redford, Samppa Linna ja TPS-neitikiekkoilijat vastaavat viihteestä...
- Ei hyvältä näytä
Turusta matka Tallinnaan on noin 4-5 kertaa pidempi kuin Helsingistä. Se tarkoittaa että laivan polttoaineenkulutus on myös tuo 4-5 kertainen Helsingin laivoihin.
Nykyisillä jatkuvasti kallistuvilla polttoaineenhinnoilla tuo lisäkulutus pitäisi näkyä lippujen hinnoissa.
Mikä sitten onkaan tuo polttoaineen osuus matkalippujen hinnassa, olisi se Turusta lähtevällä laivalla 4-5 kertaa suurempi kuin Helsingin laivoilla.
Jotta linja olisi kannattava, pitäisi laivalipun olla halvempi kuin yhteenlaskettu Turku-Helsinki juna tai bussilippu ja laivalippu Helsinki-Tallinna.- kuollut ajatus
Tuohon sitten vielä päälle matka-ajan vaikutus.
Laivat ei aja tuotta väliä huvimatkustajien vuoksi, vaan rahdin vuoksi. Turustakin on paljon kätevämpi ajaa rekka Helsinkiin ja siitä laivalla yli, sen sijaan että puksuttaisi pidemmän ajan laivalla Turusta Tallinnaan. - 3+11
kuollut ajatus kirjoitti:
Tuohon sitten vielä päälle matka-ajan vaikutus.
Laivat ei aja tuotta väliä huvimatkustajien vuoksi, vaan rahdin vuoksi. Turustakin on paljon kätevämpi ajaa rekka Helsinkiin ja siitä laivalla yli, sen sijaan että puksuttaisi pidemmän ajan laivalla Turusta Tallinnaan.Turku-Saksa liikenne Ahvenanmaan välipysähdyksellä Tax Freen vuoksi olisi varmasti kannattavampaa.
Euroopan suuntaan on aina menossa rahtia ja matkustajia. - siksi ei kannata
3+11 kirjoitti:
Turku-Saksa liikenne Ahvenanmaan välipysähdyksellä Tax Freen vuoksi olisi varmasti kannattavampaa.
Euroopan suuntaan on aina menossa rahtia ja matkustajia.Jee jee, Siideriä tai lonkeroa saa tuoda affenanmaalta kuusi tölkkiä... siis pientä, isoja neljä.
Paljon kätsympää mennä pakettiautolla Helsingistä Talinnaan hakemaan kunnon lasti. - 5+9
siksi ei kannata kirjoitti:
Jee jee, Siideriä tai lonkeroa saa tuoda affenanmaalta kuusi tölkkiä... siis pientä, isoja neljä.
Paljon kätsympää mennä pakettiautolla Helsingistä Talinnaan hakemaan kunnon lasti.Laivalta saa ostaa enemmän!
Ahvenanmaalla pysähdytään vain jotta reitin laivat saavat verovapauden.
- hyväy-ritys
Luultavasti Sid juo ja polttaa tästä(kin) tulleet rahat, jotenka turha edes unelmoida moisesta. Yritys on kova, mutta tämä mies osaa kyllä kusta asiat ammattitaidottomuudellaan...on ulosottoa, oikeudenkäyntiä ja kaikkea tälläistä. Jopa ihmetellään, miksi ei istu jo telkien takana.
- 13+2
Mikä se tämä tämmöinen "Shit" oikein on?
- 14+13
13+2 kirjoitti:
Mikä se tämä tämmöinen "Shit" oikein on?
Se on sitä itteensä!
- Utelias98
Voisitteko kertoa ystävällisesti että mitä tuo teidän HOKEMA "Opera ei kuljeta autoja" meinaa, eli onko laivassa autokantta, entä onko edessä ja/tai takana ollenkaa semmosta siltaa mistä ajetaan laivaan?
Jo ei kerran ole autokantta, niin mitä sitten on kansilla 3 ja 4, tai onko ne vain "tyhjää täynnä" kertokaa nyt ihmeessä älkääkä jauhako tuollaisia tyhmiä- 6+19
Ei ole autokantta. Laivassa on hyttejä ja muita julkisia tiloja niillä kansilla.
http://www.ferryfacts.com/Ship Photos/Ship photos 2006 by Marko Stampehl/slides/SILJA OPERA Turku 190106_2 © Marko Stampehl.jpg
http://img.yle.fi/uutiset/turku/article6344519.ece/ALTERNATES/w960/Entinen Silja Opera seilaa parhaillaan Kreikan saaristossa.jpg - fds dfg
Ei vittu mikä kysymys xD
Ei kai siellä saatana ole autokantta jos se ei kuljeta autojakaan, ja jos ei ole autokantta bniin ei varmasti ole myöskään niitä lippoja mistä ajetaan autokannel
- Ei onnistu
Ei toimi tuolaisella laivalla, koska siinä ei ole AUTOKANTTA ja se on juuri rahti mikä tekisi tosta kannattavaa
Ja tiedetään Hesasta pääsee nopeammin tallinnaan...
No ajetaanhan Hesasta tukholmaankin neljän laivan voiminen 17 tunnissa, vaikka turusta pääsee 11 tunnissa - Indureino
Hei sinä Kupittaankadun ja Kaskenkadun kulmassa n. klo 16.30 pyörällä törttöillyt n. 50 v. ukon turjake joka tahallasi kolhit autoani. Ilmoitus tehty poliisille ja jos kulmilla kohdataan niin kutsun tanssiin. Opettele hyvä mies liikennesäännöt ja ihan oman hyvinvointisi kannalta suosittelen toisenlaista kunnioitusta toisten omaisuutta kohtaan. Tuolla elämänasenteella tulee varmasti kärsä kipeäksi.
- Mansen Miäs
Saiskohan TPS ja Inter yhteensä kasaan tällä kaudella enemmän pisteitä kuin HJK?! Helsingistä pääsee Tallinnaan Tallinkin paateilla jotain 8 kertaa päivässä kahteen tuntiin. Paljonko Turkkusesta kestää?
- Selvä juttu
Taustalla liene Tallinnan ja Poron välinen sopimus, jonka mukaan Turun Tallinnaan viedyn energiajätteen polttojäte laivataan poriin pestäväksi. Kyseinen noin seitsemän miljoonan bisnes kiinnostaa monia muitakin.
- Siljaeuropa
Nyt 2016 on uutisiin kirjotettu et alkais liikennöidä turku-tallinan välillä
- Anonyymi
Siljaeuropa kirjoitti:
Nyt 2016 on uutisiin kirjotettu et alkais liikennöidä turku-tallinan välillä
Välimerellä se nykyään risteilee. On tällä hetkellä Kreetalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Välimerellä se nykyään risteilee. On tällä hetkellä Kreetalla.
Onkohan mennyt rikki. Neljättä kuukautta seissyt Pireuksen satamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan mennyt rikki. Neljättä kuukautta seissyt Pireuksen satamassa.
Koronan vuoksi laitettu seisontaa kuten niin moni muukin risteilylaiva.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838