Minusta on väärin, että köyhät niputetaan yhteen nippuun.
Itse en ole perinyt köyhyyttä. Isovanhemmat omistivat yhteensä satoja hehtaareita metsää.
Minusta teki köyhän liiallinen luottavaisuus. Minä lainasin jo nuorena eräälle yrittäjälle suuren summan rahaa enkä saanut niitä rahoja koskaan takaisin.
Hänellä oli selkeä visio siitä, mihin rahat sijoittaa ja hyvin hän tällä hetkellä pärjää, mutta asustaa E-Amerikassa.
Toinen romahdus tuli keski-iässä, kun heräsin traumastani. Minua oli lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi ja sehän tuhosi elämäni.
Mihinkään terapiaan en koskaan mennyt, mutta tuo herääminen vaikeutti työntekoa. Ei ollut motivaatiota työhön.
En luota terapiatyötä tekeviin enkä aio koskaan sellaiseen hakeutua. Olen työtön, mutta ei minulla mitään todettua psyykkistä tai fyysistä vikaa ole.
Minä en halua olla mikään objekti, johon yhteiskunta soveltaa toimenpiteitään. Taivun sen verran, että pysyn työkkärin kirjoilla.
Köyhyyden tekijät
63
179
Vastaukset
- ??
Mitä eroa kahdella köyhällä on toisiinsa nähden, käytännössä??
Ei jummarra. Mitä sillä on väliä, mihin?- ap.
Ulkopuolisen silmin, ei kai mitään, koska ulkopuoliset eivät pääse näkemään, miten kukin köyhä elämäänsä viettää.
- ??
ap. kirjoitti:
Ulkopuolisen silmin, ei kai mitään, koska ulkopuoliset eivät pääse näkemään, miten kukin köyhä elämäänsä viettää.
Ei kai kukaan ulkopuolinen pääse näkemään kenenkään rikkaankaan elämää?
Kukin taaplaa tyylillään, se lie paras?
Ihan vilpittömän rehellisesti esitin edellisen kommenttini.
Kullakin meistä on oma menneisyytemme, enkä usko meistä kenenkään estyneen vastoinkäymisiltä.
Joillakin koko elämä on voinut olla taistelua, alusta asti.
Voimia sinulle, sitä itsellenikin toivon! - ap.
Sen voin kuitenkin sanoa varmuudella, että kyseinen yrittäjä on rahansa, asemansa ja arvostuksensa hankkinut paitsi paljolla työllä, myöskin epärehellisyydellä.
- ap.
?? kirjoitti:
Ei kai kukaan ulkopuolinen pääse näkemään kenenkään rikkaankaan elämää?
Kukin taaplaa tyylillään, se lie paras?
Ihan vilpittömän rehellisesti esitin edellisen kommenttini.
Kullakin meistä on oma menneisyytemme, enkä usko meistä kenenkään estyneen vastoinkäymisiltä.
Joillakin koko elämä on voinut olla taistelua, alusta asti.
Voimia sinulle, sitä itsellenikin toivon!Perusoletus lienee se, että köyhä on laiska, tyhmä ja epärehellinen. Nostaa Kelasta rahaa ja lypsää sossua. Juo räkälässä rahansa, polttaa tupakka ja jättää lapsensa heitteille ilman harrastuksia. Syö läskiä ja on rasisti.
Minä haluan omalta osaltani kiistää olevani tuollainen. - ??
ap. kirjoitti:
Perusoletus lienee se, että köyhä on laiska, tyhmä ja epärehellinen. Nostaa Kelasta rahaa ja lypsää sossua. Juo räkälässä rahansa, polttaa tupakka ja jättää lapsensa heitteille ilman harrastuksia. Syö läskiä ja on rasisti.
Minä haluan omalta osaltani kiistää olevani tuollainen.Höpsistä pöpsistä, en usko.
Jos joku noin kuvittelee, se on hänen puutteelisen älynsä tulosta.
Tosin tottahan on monenmoiset uskomukset, mutta viisaampi tietää, etteivät ne ole paikkansapitäviä.
Hyvin silti lohkaisit, siitä kunniamaininta. - ap.
?? kirjoitti:
Höpsistä pöpsistä, en usko.
Jos joku noin kuvittelee, se on hänen puutteelisen älynsä tulosta.
Tosin tottahan on monenmoiset uskomukset, mutta viisaampi tietää, etteivät ne ole paikkansapitäviä.
Hyvin silti lohkaisit, siitä kunniamaininta.Kun ja jos saan perintöä, siirrän ne suoraan lapsilleni.
- ??
ap. kirjoitti:
Kun ja jos saan perintöä, siirrän ne suoraan lapsilleni.
Siinäpä sinulla jo monen saamaton perintö, lapset.
Kantsii miettiä saamaansa, ei saamatonta, saati menetettyä.
"Suutarikin, suuri viisas" - ko, olen olevinani? - ap.
?? kirjoitti:
Siinäpä sinulla jo monen saamaton perintö, lapset.
Kantsii miettiä saamaansa, ei saamatonta, saati menetettyä.
"Suutarikin, suuri viisas" - ko, olen olevinani?Ei voi valittaa. On talonrakennusprojektia ym. käynnissä.
"kommentteja"
Elämällä on yllätyksensä jokaiselle.
Sinä sain nyt tuonlaiset ja eroonhan niistä et pääse, joten enää ei kannata vaikeroida.
Tee se mitä haluat, jos et halua mitään tehdä, niin ole edes hiljaa äläkä häiritse kansalaisia.
Vai ilmaista rahaako kaipaat aina vain?
Vai haetko täältä häpeääsi jotain lohdutusta?
H.- ap.
Kai sinullakin joku tarkoitus on tässä ravintoketjussa.
ap. kirjoitti:
Kai sinullakin joku tarkoitus on tässä ravintoketjussa.
"ap."
Tuskinpa olisin edes syntynyt, jos jossain joku ei olisi nähnyt siihen tarvetta.
Ahneena olen elänyt koko tähänastisen elämäni, mulle, mulle ja mulle, ihan kaikki. Monta polkua olen sen vuoksi joutunut tallaamaan, monta ihmistäkin.
Mulla oli levottomat jalat.
Kaikesta tuosta on nyt jäljellä enää kohtuullisesti numeroitu pankkitili ja eläke jolle silmäätekevät nauravat mutta jota jotkut työtätehneet väittävät sikamaiseksi.
Lisäksi on jäljelle jäänyt jonkinasteinen viisaus ja säälintunne.
Jälkeeni taitaa jäädä vain vedenpaisumus ja pari menestyvää, rahaa maahamme tuovaa, työllistävää, yritystä.
H.- ap.
hunksz kirjoitti:

H.Tämäkin yrittäjä, josta kerroin, käytti hyväkseen ilmaisia harjoittelijoita eikä lakien mukaisesti. Jos oli sovittu jostain neljän - viiden tunnin päivästä 5:nä päivänä viikossa, niin tosiasiassa hän teetätti näillä 12h/vrk ja 7pv/vko töitä.
- Kerro mistä
saa ilmaista rahaa, käteni on jo ojennettuna, mutta ainakin toistaiseksi siihen ei ole tullut latin latia ?
ap. kirjoitti:
Tämäkin yrittäjä, josta kerroin, käytti hyväkseen ilmaisia harjoittelijoita eikä lakien mukaisesti. Jos oli sovittu jostain neljän - viiden tunnin päivästä 5:nä päivänä viikossa, niin tosiasiassa hän teetätti näillä 12h/vrk ja 7pv/vko töitä.
"ap."
Ei kiinnosta pätkääkään, koska en ole koskaan ollut yrittäjä.
Työelämä on vain nyt tätä ja sillä siisti.
Vain aikuiset voivat siihen vaikuttaa.
Minä vaikutan äänestämällä, ja takaan että en äänestä muita kuin Persuja.
Ei sekään ehkä mitään auta, mutta pilkahtaa siellä joku toivonkynttilä kuitenkin.
Musta tuntuu, että politiikkaan tarvitaan nyt vähän raakuutta, eikä enää pelkkää hymistelyä.

H.Tuosta traumasta piti vielä sanoa, että siitähän on vaarallista kertaheitolla herätä, mutta niin minulle kävi. Se on vähän sama, kuin tiputettaisiin lentokoneesta kilometrin korkeudesta.
Trauman hoidossa käytetään silmänliiketerapiaa ja siinä edetään todella hitaasti tunti viikossa -tyyliin. ap. kirjoitti:
Tuosta traumasta piti vielä sanoa, että siitähän on vaarallista kertaheitolla herätä, mutta niin minulle kävi. Se on vähän sama, kuin tiputettaisiin lentokoneesta kilometrin korkeudesta.
Trauman hoidossa käytetään silmänliiketerapiaa ja siinä edetään todella hitaasti tunti viikossa -tyyliin."ap."
Muista kuitenkin että olet vain pisara meressä.
Ja ole onnellinen että on muutakin kansaa, jotka maksavat terapiasi.
H.- ap.
hunksz kirjoitti:
"ap."
Muista kuitenkin että olet vain pisara meressä.
Ja ole onnellinen että on muutakin kansaa, jotka maksavat terapiasi.
H.Siis kerroin jo tuossa edellä, että en käy minkäänlaisessa terapiassa.
hunksz kirjoitti:
"ap."
Muista kuitenkin että olet vain pisara meressä.
Ja ole onnellinen että on muutakin kansaa, jotka maksavat terapiasi.
H."ap."
En huomannut muuta kuin sen että tiesit miten lentokoneesta tippuu ja miltä se tuntuu ja kuinka sinulle kävi.
H.- mk..
H. voisitko kerrankin jättää väliin, kukaan ei ole kiinnostunut ainaisestä nälvimisestäsi.
- ap.
hunksz kirjoitti:
"ap."
En huomannut muuta kuin sen että tiesit miten lentokoneesta tippuu ja miltä se tuntuu ja kuinka sinulle kävi.
H.Aloituksessa kirjoitin "En luota terapiatyötä tekeviin enkä aio koskaan sellaiseen hakeutua."
Ei se silti estä minua tietämästä, kuinka traumaa hoidetaan. - poolps
hunksz kirjoitti:
"ap."
Tuskinpa olisin edes syntynyt, jos jossain joku ei olisi nähnyt siihen tarvetta.
Ahneena olen elänyt koko tähänastisen elämäni, mulle, mulle ja mulle, ihan kaikki. Monta polkua olen sen vuoksi joutunut tallaamaan, monta ihmistäkin.
Mulla oli levottomat jalat.
Kaikesta tuosta on nyt jäljellä enää kohtuullisesti numeroitu pankkitili ja eläke jolle silmäätekevät nauravat mutta jota jotkut työtätehneet väittävät sikamaiseksi.
Lisäksi on jäljelle jäänyt jonkinasteinen viisaus ja säälintunne.
Jälkeeni taitaa jäädä vain vedenpaisumus ja pari menestyvää, rahaa maahamme tuovaa, työllistävää, yritystä.
H.Hunks, olet lisäksi säälittävän yksinäinen, muuten kukaan ei roikkuisi täällä noin innokkaasti purkamassa katkeruuttaan.
Raha ei auta jos on hyljeksitty, onneksi edes täällä voit päteä. mk.. kirjoitti:
H. voisitko kerrankin jättää väliin, kukaan ei ole kiinnostunut ainaisestä nälvimisestäsi.
"mk..."
Kai sit on minun pakko lukea nauraen.
H.poolps kirjoitti:
Hunks, olet lisäksi säälittävän yksinäinen, muuten kukaan ei roikkuisi täällä noin innokkaasti purkamassa katkeruuttaan.
Raha ei auta jos on hyljeksitty, onneksi edes täällä voit päteä."poolps"
Noh, olenko minä ainut jonka katkeruutta ei hyväksytä?
Älä vaan sano että minä olen ainut joka ei saa olla naurettava.
H.ap. kirjoitti:
Aloituksessa kirjoitin "En luota terapiatyötä tekeviin enkä aio koskaan sellaiseen hakeutua."
Ei se silti estä minua tietämästä, kuinka traumaa hoidetaan."ap."
"Tuosta traumasta piti vielä sanoa, että siitähän on vaarallista kertaheitolla herätä, mutta niin minulle kävi."
Noin kerroit ja sillee sitten.
Ehkä käsitin väärin, en ymmärtänyt että sinä heinikossa heräsit itseksesi.
H.- hakkis-
hunksz kirjoitti:
"poolps"
Noh, olenko minä ainut jonka katkeruutta ei hyväksytä?
Älä vaan sano että minä olen ainut joka ei saa olla naurettava.
H.Noh, lähes jokainen on mielestäsi naurettava, se tiedetään jo.
Kaikenlaisia pesiytyy näille palstoille:(
Nauru pidentää ikää, mikäli naurat niin paljon kuin annat ymmärtää, Metusalemikin jää toiseksi .. - ap.
hunksz kirjoitti:
"ap."
"Tuosta traumasta piti vielä sanoa, että siitähän on vaarallista kertaheitolla herätä, mutta niin minulle kävi."
Noin kerroit ja sillee sitten.
Ehkä käsitin väärin, en ymmärtänyt että sinä heinikossa heräsit itseksesi.
H.Minä tiedän, mutta tiedätkö sinä, että aspergersyndroomaiset käsittävät asiat kirjaimellisesti. Yleensä he ovat myös keskimääräistä älykkäämpiä, mutta sitä en nyt tässä keskustelussa huomaa.
ap. kirjoitti:
Minä tiedän, mutta tiedätkö sinä, että aspergersyndroomaiset käsittävät asiat kirjaimellisesti. Yleensä he ovat myös keskimääräistä älykkäämpiä, mutta sitä en nyt tässä keskustelussa huomaa.
"ap."
Kaikilla ihmisillä on oikeus elää, ja samalla velvollisuus elättää itsensä.
Kenelläkään ei ole oikeutta vaatia että toiset ihmiset elättävät hänet.
Sikäli kun ihminen on kykenevä kommunikointiin fiksusti.
Fiksua valehtelua ei lasketa, eikä se yleensä mene läpikään.
Aspergen ja ADHD saavat minut aina nauramaan.
H.hunksz kirjoitti:

H.Sä avasit taas ison sylisi ja otit kaikki sairaat turvaan ja annoit samalla neuvon jota kipeen on helppo nourattaa.
Ei muuta ku töihin.- demeter
koti-kiusattu kirjoitti:
Sä avasit taas ison sylisi ja otit kaikki sairaat turvaan ja annoit samalla neuvon jota kipeen on helppo nourattaa.
Ei muuta ku töihin.Olet vertaamaton, koti-kiusattu..))
demeter kirjoitti:
Olet vertaamaton, koti-kiusattu..))
Jos mul olis valta olla eres yhren päivän tämän mailman keisari niin sillon sais vaivaset oikeutta eikä kukaan menis maate nälkäsenä,ei ainakaan mukulat.
Tierän olevani pikkasen hermoheikko sairaitten puolest mut se on mun luontoni.
Minuu on helppo ärsyttää painamalla heikot maahan.koti-kiusattu kirjoitti:
Jos mul olis valta olla eres yhren päivän tämän mailman keisari niin sillon sais vaivaset oikeutta eikä kukaan menis maate nälkäsenä,ei ainakaan mukulat.
Tierän olevani pikkasen hermoheikko sairaitten puolest mut se on mun luontoni.
Minuu on helppo ärsyttää painamalla heikot maahan.On monta sairautta ja vammaa, joita ihminen ei ole itselleen halunnut. En käsitä miksi heitä pitää niistä vielä syyllistää.
Ja Aspergerin syndroomakin on ihan oikea sairaus, ei kukaan voi sitä itselleen keksiä. En edes ymmärrä kuka niin haluaisi tehdä.
Teko- ja luulosairaita nyt aina löytyy, mutta he ovat asia erikseen.
Kun kuvittelee olevansa niin vahva, että voi nousta toisten yläpuolelle, jossain on mennyt pieleen.
P.Anceli kirjoitti:
On monta sairautta ja vammaa, joita ihminen ei ole itselleen halunnut. En käsitä miksi heitä pitää niistä vielä syyllistää.
Ja Aspergerin syndroomakin on ihan oikea sairaus, ei kukaan voi sitä itselleen keksiä. En edes ymmärrä kuka niin haluaisi tehdä.
Teko- ja luulosairaita nyt aina löytyy, mutta he ovat asia erikseen.
Kun kuvittelee olevansa niin vahva, että voi nousta toisten yläpuolelle, jossain on mennyt pieleen.
P."Anceli"
ja k/k.
"Minä en halua olla mikään objekti, johon yhteiskunta soveltaa toimenpiteitään.
Taivun sen verran, että pysyn työkkärin kirjoilla. "
Tuo aloittajan lause sai minut miettimään, lievästi kiehahtamaankin.
Se kuulostaa täydellisen kylmältä suhtautumiselta niitä ihmisiä kohtaan jotka
haluaisivat auttaa, se kuulostaa myös siltä että tarkoisuushakuisuus kohdistuu
vain ilmaiseen rahaan, kuvitellun tai todellisen sairauden avulla.
Keskustelun jatko johti minut sitten siihen, miten nykyään on keksitty
kaikenlaisia uusia sairauksia, sairauksia joilla on helppo pyytää anteeksi että tulipahan möhlittyä, ääriesimerkki on tämä Breivik joka laittaa kaikella tavalla
hantiin kun lääkärit yrittävät saada määriteltyä hänet mielenvikaiseksi, sehän on
kylläkin selvää ettei tuo mies sovi normi- ihmisten muottiin.
Jos tuolla metodilla mennään, pitäisi kaikki sodankäyneet, sotia johtaneet, sotia
aloittaneet määritellä johonkin ADHD-porukkaan tms.
Minä en moittinut oikeesti sairaita, minä moitin heitä jotka käyttävät näitä
uusia termejä hyväkseen, saadakseen ilmaista rahaa ja säästyäkseen täyttämästä velvollisuuksiaan yhteiskuntaa kohtaan.
Kaikki mielensairaudet ja masennukset eivät saa olla itsestäänselvyys ilmaiselle
rahalle, joissain tilanteissa pitää yhteiskunnalla olla oikeus vaatia jotain.
Yksi ääriesimerkki lisää:
"Merkittävät ihmiset" lähtevät/pääsevät sairauslomalle, jos joutuvat vaikeuksiin,
tuosta vaan.
Kyllä minulla sydäntä on, ainakin puolikas ja logiikkaa ehkä liikaakin.
H.hunksz kirjoitti:
"Anceli"

H."Aspergen ja ADHD saavat minut aina nauramaan."
Miksi esim. Asperger saa sinut nauramaan, se ei vielä selvinnyt?
Aina on lusmuilijoita, jotka käyttävät yhteiskunnan varoja surutta hyväkseen, mutta on myös oikeasti sairaita jotka apua tarvitsevat.
Mielensairaudet ovat oikeita sairauksia, ei kukaan päätä tuosta vain, että heittäydynpäs hulluksi, että saan yhteiskunnalta rahaa.
Kiva kuulla että sinullakin on sydän, en minä sitä ole epäillytkään. Joskus se on vain tosi hyvin piilotettu.
P.Anceli kirjoitti:
"Aspergen ja ADHD saavat minut aina nauramaan."
Miksi esim. Asperger saa sinut nauramaan, se ei vielä selvinnyt?
Aina on lusmuilijoita, jotka käyttävät yhteiskunnan varoja surutta hyväkseen, mutta on myös oikeasti sairaita jotka apua tarvitsevat.
Mielensairaudet ovat oikeita sairauksia, ei kukaan päätä tuosta vain, että heittäydynpäs hulluksi, että saan yhteiskunnalta rahaa.
Kiva kuulla että sinullakin on sydän, en minä sitä ole epäillytkään. Joskus se on vain tosi hyvin piilotettu.
P."Anceli"
Lue uudelleen, ystäväni, kirjoituksessani on kaikki vastaukset kaikkiin, aiheeseen liittyviin kysymyksiin.
Tässä kuitenkin, nauruni kohdistuu Psykologeihin, joiden pitää löytää itselleen töitä.
H.hunksz kirjoitti:
"Anceli"
Lue uudelleen, ystäväni, kirjoituksessani on kaikki vastaukset kaikkiin, aiheeseen liittyviin kysymyksiin.
Tässä kuitenkin, nauruni kohdistuu Psykologeihin, joiden pitää löytää itselleen töitä.
H.Minäpä luen, ystäväni, ja etsin vastaukset kaikkiin aiheeseen liittyviin kysymyksiin.
Tuosta psykologien työn etsimisestä voisin kertoa tuoreen, omakohtaisen eli lastani koskevan kokemuksen, mutta olkoon.
Ei se tänne kuulu.
P.hunksz kirjoitti:
"Anceli"
Lue uudelleen, ystäväni, kirjoituksessani on kaikki vastaukset kaikkiin, aiheeseen liittyviin kysymyksiin.
Tässä kuitenkin, nauruni kohdistuu Psykologeihin, joiden pitää löytää itselleen töitä.
H.Tarkennus:
Tässä kuitenkin, nauruni kohdistuu Psykologeihin, joiden pitää löytää itselleen töitä ja päättäviin ihmisiin, jotka äänten menettämisen pelossa, tai Poliittisen ohjauksen uhkaamana, eivät uskalla enää kyseenalaistaa mitään.
Voihan se kyllä olla niinkin, että ovat taustavoimiltaan jotain, joiden tavoitteena onkin toisten ihmisten niskoille asettuminen.
H.hunksz kirjoitti:
Tarkennus:

H.Eihän Suomessa kuitenkaan ole vielä menty siihen pisteeseen kuin Amerikassa. Siellä on kunnia-asia käydä terapiassa, jopa pikkulapsia sinne kuskataan.
Mikään ihmisluonteen piirre ei kai kohta ole normaalia, vaan psykologien ja terapeuttien pitää tutkia, missä meni pieleen.
Suru ja masennus on hoidettava lääkkeillä pois, ei ihminen saa itkusilmin kulkea, joku toinenhan voi ahdistua siitä ja sitten hän tarvitsee hoitoa.
Ja niin psykologeille riittää töitä.
P.
- babegoya
Vietät siis aikaa miettimällä mitä muut ajattelevat sinusta :D.
Eikö ole koskaan pälkähtänyt mieleesi, että se on hassua ?
Kun asun kerrostalossa ja tapaan porraskäytävässä naapurin, en koskaan mieti, että tuo on varmaan köyhä.
Oikein ajatuskin naurattaa.
Tässä maailmassa, jos arvostelee ihmistä ulkonäkönsä puolesta, saattaa erehtyä miljoonalla.
On sen verran paljon eksentrikkoja, taiteilijoita, ihmisiä jotka eivät välitä, mitä päälleen pukevat.
Ei ihmistä voi arvostella sen mukaan, onko hieno omakotitalo tai Lexus pihassa.
Köyhyys on kynnys jonka olet itse itsellesi tehnyt.
Voisiko olla hedelmällisempää, miettiä, miten voisin elämäni käyttää, niin että olen siihen tyytyväinen.
Mielluummin kuin vertailla, että mitä joku muu ajattelee ?- ap.
Sanoinko minä niin vai tulkitsitko sinä kirjoitukseni niin? Syrjäytit kaikkein oleellisimman eli lapsen hyväksikäytön ja heitit jotain pinnallista "mitä naapuritkin ajattelevat" -juttua.
- babegoya
ap. kirjoitti:
Sanoinko minä niin vai tulkitsitko sinä kirjoitukseni niin? Syrjäytit kaikkein oleellisimman eli lapsen hyväksikäytön ja heitit jotain pinnallista "mitä naapuritkin ajattelevat" -juttua.
Oliko lapsen hyväksikäyttö aiheesi olennaisin?
MIksi sitten aloitat otsikon, köyhyys ja mitä siitä muut miettivät?
Lapsen hyväksikäyttö ei ole koskaan sallittua tai hyväksyttyä.
Mutta jos sinulla on senkaltainen trauma, ei se myöskään ole jonkun keskustelupalsatn vastuulla, vaan syvempi asia.
Siihen pitää etsiä parannusta psykologilta, psykiatrilta,mielenterveystoimistolta ei jostain keskustelupalstalta.
Me emme ole traumojen ammattilaisia, me vain kommentoimme, siihen mitä näemme.
Tavallisia ihmisiä siis,
älä hyvä ihminen , odota meiltä ratkaisua vanhaan traumaan. - ap.
babegoya kirjoitti:
Oliko lapsen hyväksikäyttö aiheesi olennaisin?
MIksi sitten aloitat otsikon, köyhyys ja mitä siitä muut miettivät?
Lapsen hyväksikäyttö ei ole koskaan sallittua tai hyväksyttyä.
Mutta jos sinulla on senkaltainen trauma, ei se myöskään ole jonkun keskustelupalsatn vastuulla, vaan syvempi asia.
Siihen pitää etsiä parannusta psykologilta, psykiatrilta,mielenterveystoimistolta ei jostain keskustelupalstalta.
Me emme ole traumojen ammattilaisia, me vain kommentoimme, siihen mitä näemme.
Tavallisia ihmisiä siis,
älä hyvä ihminen , odota meiltä ratkaisua vanhaan traumaan.Kyllä. Otsikko oli Köyhyyden tekijät ja omalla kohdallani uskon tuon vaikuttaneen eniten köyhtymiseeni.
Uskon, että annoin käyttää itseäni taloudellisesti hyväksi aikuisena, koska olin lapsena tullut hyväksikäytetyksi toisella tavalla. Minä olin kasvanut hyväksikäytettävän uhrin rooliin. - luk-ija
babegoya kirjoitti:
Oliko lapsen hyväksikäyttö aiheesi olennaisin?
MIksi sitten aloitat otsikon, köyhyys ja mitä siitä muut miettivät?
Lapsen hyväksikäyttö ei ole koskaan sallittua tai hyväksyttyä.
Mutta jos sinulla on senkaltainen trauma, ei se myöskään ole jonkun keskustelupalsatn vastuulla, vaan syvempi asia.
Siihen pitää etsiä parannusta psykologilta, psykiatrilta,mielenterveystoimistolta ei jostain keskustelupalstalta.
Me emme ole traumojen ammattilaisia, me vain kommentoimme, siihen mitä näemme.
Tavallisia ihmisiä siis,
älä hyvä ihminen , odota meiltä ratkaisua vanhaan traumaan.Itse en kyllä mitenkään tulkitse aloitusta, että siinä ratkaisuja täältä haettaisiin.
Kai täällä on oikeus muillakin, kuin tietyillä nimimerkeillä kertoa elämästään.
Johan puhuminenkin voi auttaa asiaa käsittelemään.
Itse käsitin, oikein tai väärin, että aloittaja kertoi hyväksikäytöstä yhtenä taustana köyhyyteensä. - babegoya
ap. kirjoitti:
Kyllä. Otsikko oli Köyhyyden tekijät ja omalla kohdallani uskon tuon vaikuttaneen eniten köyhtymiseeni.
Uskon, että annoin käyttää itseäni taloudellisesti hyväksi aikuisena, koska olin lapsena tullut hyväksikäytetyksi toisella tavalla. Minä olin kasvanut hyväksikäytettävän uhrin rooliin.Mutta kuinka me voisimme sinua auttaa siinä, mikä on ollut elämäsi?
Paranetko myötätunnolla, sitä on paljon sinulle antaa, mutta onko siitä hyötyä?Sanoa että olemme puolellasi?
Mutta kuinka se sinun arkeasi auttaa eteenpäin?
Ainoa tie jonka näen kohdallasi, on mennä terapiaan, käsitellä pois aiat jotka aiheuttavat ongelmia sielussasi?
Sinä olet hyväksik'äytetty vain jos hyväksyt sen.Jos et, täytyy asialle tehdä jotain?
Sinun. - ap.
babegoya kirjoitti:
Mutta kuinka me voisimme sinua auttaa siinä, mikä on ollut elämäsi?
Paranetko myötätunnolla, sitä on paljon sinulle antaa, mutta onko siitä hyötyä?Sanoa että olemme puolellasi?
Mutta kuinka se sinun arkeasi auttaa eteenpäin?
Ainoa tie jonka näen kohdallasi, on mennä terapiaan, käsitellä pois aiat jotka aiheuttavat ongelmia sielussasi?
Sinä olet hyväksik'äytetty vain jos hyväksyt sen.Jos et, täytyy asialle tehdä jotain?
Sinun.Minähän käsittelenkin asioita, mutta teen sen omalla tavallani. Työmotivaatio ei näillä perusteilla kuitenkaan ole kuin 5% luokkaa 100% vaaditun sijasta, joten köyhyyttä ei sillä tavalla voi ratkaista.
Kokisin terapoitavana olevani objekti, joten terapoin itse itseäni omalla tavallani. Terapia kuitenkin kestää, teki sen kuka hyvänsä, vuosia. Hoputtaminen on manipulointia. luk-ija kirjoitti:
Itse en kyllä mitenkään tulkitse aloitusta, että siinä ratkaisuja täältä haettaisiin.
Kai täällä on oikeus muillakin, kuin tietyillä nimimerkeillä kertoa elämästään.
Johan puhuminenkin voi auttaa asiaa käsittelemään.
Itse käsitin, oikein tai väärin, että aloittaja kertoi hyväksikäytöstä yhtenä taustana köyhyyteensä."luk-ija"
Kuten ehkä olet oppinut, 60 kun saatat olla, niin kaikki saavat tänne kirjoittaa ja kaikki saavat kirjoituksia kommentoida.
Mutta palsta on aikasti hankala "leeilian lepotuoli".
Ihan lempeää lässytystä ei vastineeksi täältä aina saa.
Käytetäänkö hyväksi? Hyväksi käytetään useasti ja useitakin.
Mutta ei se ole köyhyyden syy aina, useasti siitä kimpoaa ajatus saada elanto valtion varoista, surkeasti valittaenkin.
H.- luk-ija
hunksz kirjoitti:
"luk-ija"

H.Elämä on ihmeellinen, sitä uurtavat lukemattomat polut, joilla ei välttämättä kohtaa muita kulkijoita.
Kaikki johtuu kaikesta ja vielä enemmästä.
Ihminen ei ole kone. - babegoya
ap. kirjoitti:
Minähän käsittelenkin asioita, mutta teen sen omalla tavallani. Työmotivaatio ei näillä perusteilla kuitenkaan ole kuin 5% luokkaa 100% vaaditun sijasta, joten köyhyyttä ei sillä tavalla voi ratkaista.
Kokisin terapoitavana olevani objekti, joten terapoin itse itseäni omalla tavallani. Terapia kuitenkin kestää, teki sen kuka hyvänsä, vuosia. Hoputtaminen on manipulointia.Mitähän jos, tuo on vain tekosyy?
Sinä voit olla sitä mitä haluat.Jos valitset uhrin aseman ja perustelet sillä haluttomuutta työhön....ja köyhyyteen :(
Kaikki on lopultakin omien korvien välissä ja jos haluat olla uhri, niin sitten haluat.
Tiedän ihmisiä jotka ovat olleet samassa asemassa kuin sinä lapsuudessaan ja ovat nyt oman elämänsä sankareita. Saavuttaneet sen mitä ovat elämältä halunneetkin
Pyydän anteeksi ja poistun keskustelusta, sillä koen tämän aika ahdistavaksi, en halua ottaa vastuuta sinusta ja sinun elämäsi ratkaisuista.
Olet uhri jos haluat sellainen olla
- demeter
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Köyhyys nähdään ja määritellään kaavamaisesti ja siihen suhtaudutaan alentuvasti olivat sen syyt mitkä tahansa.
Ellei noudata keskiluokkaista elämäntapaa ökytaloinen, autoineen, kesämökkeineen ja ulkomaanmatkoineen tulee kyllä sijoitetuksi paarialuokkaan.
Itse en ole koskaan ollut kiinnostunut minkäänlaisista statussymboleista ja
minua oikeastaan huvittaa tuttujen suositukset kun he haluavat "auttaa", kertoa mistä voisin saada edullisesti mitä milloinkin. Joku on jopa tarjonnut apua asuntoni "pintaremonttiin"... Ihmisten on vaikea ymmärtää, ettei näyttävyys ole minun arvoni, eikä sisustaminen hobbyni.
Aloittajalle sanoisin vielä: pidä pintasi. Köyhyydessä ei ole mitään hävettävää, etenkin jos siihen on ilman omaa syytään ajatunut eikä silloinkaan, kun se on oma valinta. Rikkaat saisivat hävetä, eivät köyhät.- ei-ymmärrä
Kyllä minäkin ymmärsin saman kuin sinäkin, mutta tätä lausetta en ymmärtänyt:
"Minusta on väärin, että köyhät niputetaan yhteen nippuun."
Siis pitäisikö *köyhyydessä' olla jokin sisäinen kastilaitos?
Olisiko peritty köyhyys alempaa vai ylempää köyhyyttä?
Mihin asia perustuisi?
Vai enkö ymmärtänyt edes mitä hän tarkoitti? - demeter
ei-ymmärrä kirjoitti:
Kyllä minäkin ymmärsin saman kuin sinäkin, mutta tätä lausetta en ymmärtänyt:
"Minusta on väärin, että köyhät niputetaan yhteen nippuun."
Siis pitäisikö *köyhyydessä' olla jokin sisäinen kastilaitos?
Olisiko peritty köyhyys alempaa vai ylempää köyhyyttä?
Mihin asia perustuisi?
Vai enkö ymmärtänyt edes mitä hän tarkoitti?No vasta hoksasin kauttasi tuon vivahteen (ei-ymmärrä). Ei kai aloittaja voi tarkoittaa, että köyhätkin ovat keskenään eriarvoisia ? Että sitä, joka on ollut rikas ja sitten köyhtynyt, pitäisi kohdella eri tavalla kuin sitä, joka on ollut köyhä koko ikänsä ? Tuohon en voi kyllä yhtyä...
- ei-ymmärrä
demeter kirjoitti:
No vasta hoksasin kauttasi tuon vivahteen (ei-ymmärrä). Ei kai aloittaja voi tarkoittaa, että köyhätkin ovat keskenään eriarvoisia ? Että sitä, joka on ollut rikas ja sitten köyhtynyt, pitäisi kohdella eri tavalla kuin sitä, joka on ollut köyhä koko ikänsä ? Tuohon en voi kyllä yhtyä...
Mihinhän häipyi viestini sinulle?
Mitähän mahdoin siinä sanoa?
Jotain kai sinne päin, että sinun laillasi minäkin ymmärsin.
Ymmärrän tosin usein väärin, kuin minuakin väärinymmärretään.
Kirjoitettu viesti on vaikeampi, kuin korvin kuultava, johon voi heti asettaa vastakysymyksen. - Ihmettelijä taas
Miten rikas on rikas, jos se osaisi ajatella köyhiä, kuhan ihmettelijä taas ?
- ei-ymmärrä
Itse tökkäännyin juuri tuohon lauseeseen. En ymmärtänyt ollenkaan.
Kirjoitushan sisälsi paljon muutakin asiaa, mutten tuon lauseen yli päässyt.
Vaimea kuvitelmani on, että aloittajan mielestä köyhyyteen vaikuttaneet taustat liittyvät siihen?
Itse tulen usein väärinymmärretyksi, ja varmasti usein minäkin osun harhaan tulkitessani viestejä.- demeter
Näin se taitaa olla meillä kaikilla (ei-ymmärrä) ymmärtää väärin ja tulee väärin ymmärretyksi...
Mutta eikös se viestinnän ekspertti takavuosilta todennut: "Viesti ei mene perille ja jos se menee, se ymmärretään väärin" niin että ei mitään uutta auringon alla..))
- ... ....
KILROY KÄVI TÄÄLLÄ !
( Vessanseinä foorumiksi joku tätä nimitti osuvasti, siksi tuo teksti johon törmäsi aikoinaan aina kun kävi ns. yleisissä vessoissa)- mummuntyttö
Mummoni usein signeerasi onnittelukortin Piirteli Musta Käsi.
- ..........
Kokoomus on puolue joka tekee köyhyyttä suomeen, vain pieni osa hyötyy suomen velkarahasta ja työn tekijöitten kustannuksella, noin 88 % kansasta on köyhää jota kokoomus riistää politiikallaan, kannattaa miettiä ketä seuraavissa vaaleissa äänestää.
Kokoomus on riistäjä puolue. Köyhyyden periminen? En ymmärrä miten köyhyyden voi periä!
Omaisuuden periminen on minullekin ymmärrettävää vaikka oma kokemus siitä puuttuukin.
Köyhyys? Tunnetila joka syntyy resussien ja tarpeiden ristiriidasta.
Arvaanpa superansioiden alapään johtajien olelvan tyytymättömiä tulotasoonsa. Siis köyhiä omasta mielestään tai ainakin tyytymätömiä tuloihinsa.
Eihän viime vuosien kaltainen saalistus ole muuten ymmärrettävissä!
.
Tämä nyt on tietenkin pieneläkeläisen lohduttautuvaa selittelyä.
Vaimoni kanssa täyttänemme köyhyyden ulkoiset tunnusmerkit mutta itsesuggestion turruttamina olemme tyytyväisiä.
Mottoni: Hyvin menee kun ei vertaa eikä valita!- demeter
Hyvin sanottu, Lasse: "Köyhyys on tunnetila, joka syntyy resurssien ja tarpeiden ristiriidasta". Eli "köyhäkin voi elää virkasta elämää" kuten vallanpitäjät vakuuttelevat aika tarkoitushakuisesti, mutta ovat kyllä mielestäni oikeassa.
Vain näköalattomuus tekee ihmisestä köyhän - siis täällä Suomessa, jossa kuitenkin perustoimeentulo on taattu jokaiselle.
- Närpiön tyttö
Haluan sanoa palstalaisille,että Ruotsalaiset ja Norjalaiset toivat sahatavarateollisuuden sekä koulutusjärjestelmän Suomeen.
Nyt olette meidän kimpussa yhden varuskunnan takia.- L - L
Toimivatkohan ne silkkaa ystävällisyyttään?
Jos joku tuntee jostain käsittämättömästä syystä moraalista velkaa niin olisi korkea aika herätä todellisuuteen!
Hetkeäkään emme ole olleet saamapuolella. Kyllä ne "sivistähjät" ovat laskunsa perineet ajoissa. - demeter
L - L kirjoitti:
Toimivatkohan ne silkkaa ystävällisyyttään?
Jos joku tuntee jostain käsittämättömästä syystä moraalista velkaa niin olisi korkea aika herätä todellisuuteen!
Hetkeäkään emme ole olleet saamapuolella. Kyllä ne "sivistähjät" ovat laskunsa perineet ajoissa.Sama kehu (L-L) koski minunkin korvaani. Historiaa on hyvä tuntea, mutta kannattaa miettiä, kuka historian kirjoitti.
Ja hiukan tuntuu minustakin jälkijättöiseltä vaatia etuoikeuksia (enkä puhu pelkästään Dragsvikistä) asioista, jotka tapahtuivat pari sukupolvea sitten.
Maailma on muuttunut, Närpiön tyttö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750