Milloin kannettava vetelee viimeisiään?

Olen hankkinut nykyisen kannettavani (HP 510) uutena vuonna 1997. Kone on toiminut tähän asti ongelmitta.

Eilen kuitenkaan en saanut konetta auki käyttökuntoon asti. Käynnistys-nappulasta painaessani kone kyllä käynnistyi, ruutuun tuli Windowsin kuva, mutta kun syötin käyttäjätunnukseni seuraavaksi avautuvassa ruudussa ja yritin klikata siitä eteenpäin, niin sitten kone jämähtikin aina kokonaan. Kerran pääsin jopa siihen asti, että kone aukesi Työpöydälle asti, mutta Työpöytä oli täysin tyhjä, eikä alavalikkoon avautunut Käynnistä-valikkoa, eikä muita valikoita, joita yleensä (siis esim. kello ym.).

Yritin avata konetta eilen vaikka kuinka monta kertaa, tuloksetta. Irrottelin kaikki johdot moneen kertaan ja puhdistin pölyt. Joka avaamiskerralla sekä kannettavan seinämodeemi, että laturinjohto olivat kytkettynä. Tänään, kun yritin avata konetta niin, että modeemin- ja laturinjohto olivat irti, niin kone käynnistyi ihan ongelmitta!

Osaakohan joku sanoa, mistä nuo eilisen avautumisongelmat johtuivat? Ovatko ne ensimerkkejä siitä, että kannettavani alkaa olla jo niin vanha, että on aika alkaa katsella uutta konetta?

Miten vanhana kannettavat yleensä lakkaavat toimimasta? Lakkaavatko ne yleensä toimimasta heti kokonaan, vai tuleeko ensin kaikenlaisia toimintaongelmia, ennenkuin kone pimenee kokonaan? Kyseessä on siis ensimmäinen koneeni, joten en tiedä näistä koneiden käyttöiän loppuun tulemisista mitään.

Onko vanhan koneen korjaaminen kannattavaa, jos se on vielä mahdollista? Vai onko edullisempaa hankkia suosiolla uusi kone? Voiko vanhan koneen toimivia osia hyödyntää jotenkin?
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse asentaisin käyttöjärjestelmän uudestaan / tekisin tehdasasetusten palautuksen. Välttämättä laitteessa ei ole mitään vikaa, vaan käyttöjärjestelmä on rappeutunut.

Äänestä
  • Mitä tuo rappeutunut käyttöjärjestelmä tarkoittaa? Sitäkö, että se on "uudistamisen" tarpeessa?

    Mitä koneelle voi tehdä silloin, jos se ei aukea niin paljoa, että sillä pystyisi tekemään mitään, kuten minulle kävi eilen? Sammutin ja käynnistin konetta vain monta kertaa, mutta mitään ei tapahtunut.

    Äänestä

  • Koska uuden aika? kirjoitti:

    Mitä tuo rappeutunut käyttöjärjestelmä tarkoittaa? Sitäkö, että se on "uudistamisen" tarpeessa?

    Mitä koneelle voi tehdä silloin, jos se ei aukea niin paljoa, että sillä pystyisi tekemään mitään, kuten minulle kävi eilen? Sammutin ja käynnistin konetta vain monta kertaa, mutta mitään ei tapahtunut.

    Tarkoittaa sitä, että siihen käyttöjärjestelmään kertyy kaikenlaista roskaa vuosien saatossa. Silloin kannettava ei ole fyysisesti rikki, vaan vika on ohjelmistopuolella.

    Nyt on vihoviimeinen tilaisuus varmistaa koneella olevien tiedostojen varmuuskopiointi. Valokuvat ja kaikki muukin tärkeä talteen ulkoiselle kiintolevylle tai USB-tikulle ja varmuuden maksimoimiseksi vielä DVD-levyille. Sitten vielä varmistat että niitä varmuuskopioituja tiedostoja pystyy lukemaan toisessa koneessa. Ei paljoa lohduta, jos on varmuuskopioinut ainoastaan pikakuvakkeen omaan valokuvakansioon...

    Seuraavaksi kone palautetaan tehdasasetuksiin, eli sellaiseen tilaan jossa se oli kaupasta ostettaessa. Ajetaan päivitykset ja palautetaan varmuuskopioidut tiedostot. Ellei kannettavassa ollut fyysistä vikaa, sen pitäisi toimia kuin uutena.

    Äänestä

15 vuotta on jo kohtuullinen ikä tietokoneelle. Tuon ajan kannettavassa on osapuilleen 166MHz:n prosessori, 1,2 Gt kiintolevy ja 16Mt RAM...

Äänestä
  • Hups, meni vuosikymmenet sekaisin... Tarkoitin siis, että ostin koneen uutena vuonna 2007, ei 1997!

    Äänestä

  • Koska uuden aika? kirjoitti:

    Hups, meni vuosikymmenet sekaisin... Tarkoitin siis, että ostin koneen uutena vuonna 2007, ei 1997!

    Silloin kun hajoaa on uuden aika. Paitsi pöytäkone.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koska uuden aika? kirjoitti:

Olen hankkinut nykyisen kannettavani (HP 510) uutena vuonna 1997. Kone on toiminut tähän asti ongelmitta.

Eilen kuitenkaan en saanut konetta auki käyttökuntoon asti. Käynnistys-nappulasta painaessani kone kyllä käynnistyi, ruutuun tuli Windowsin kuva, mutta kun syötin käyttäjätunnukseni seuraavaksi avautuvassa ruudussa ja yritin klikata siitä eteenpäin, niin sitten kone jämähtikin aina kokonaan. Kerran pääsin jopa siihen asti, että kone aukesi Työpöydälle asti, mutta Työpöytä oli täysin tyhjä, eikä alavalikkoon avautunut Käynnistä-valikkoa, eikä muita valikoita, joita yleensä (siis esim. kello ym.).

Yritin avata konetta eilen vaikka kuinka monta kertaa, tuloksetta. Irrottelin kaikki johdot moneen kertaan ja puhdistin pölyt. Joka avaamiskerralla sekä kannettavan seinämodeemi, että laturinjohto olivat kytkettynä. Tänään, kun yritin avata konetta niin, että modeemin- ja laturinjohto olivat irti, niin kone käynnistyi ihan ongelmitta!

Osaakohan joku sanoa, mistä nuo eilisen avautumisongelmat johtuivat? Ovatko ne ensimerkkejä siitä, että kannettavani alkaa olla jo niin vanha, että on aika alkaa katsella uutta konetta?

Miten vanhana kannettavat yleensä lakkaavat toimimasta? Lakkaavatko ne yleensä toimimasta heti kokonaan, vai tuleeko ensin kaikenlaisia toimintaongelmia, ennenkuin kone pimenee kokonaan? Kyseessä on siis ensimmäinen koneeni, joten en tiedä näistä koneiden käyttöiän loppuun tulemisista mitään.

Onko vanhan koneen korjaaminen kannattavaa, jos se on vielä mahdollista? Vai onko edullisempaa hankkia suosiolla uusi kone? Voiko vanhan koneen toimivia osia hyödyntää jotenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu