Noin kuukausi sitten poikaystäväni ilmoitti, että ei tiedä haluaako seurustella enää. Hän ei kuulema tunne olevansa niin vapaa parisuhteessa ja kun suhteemme on ainakin vielä toistaiseksi kaukosuhde, häntä ahdistaa myös tapaamisten suunnittelu etukäteen.
Olen itse maksanut kaikki matkani hänen luokseen (hän asuu yksin) eikä hän ole koskaan käynyt minun luonani (koska asun perheeni kanssa, eikä paikkakunnalla jolla asun olisi mitään tekemistä). Asia on minulle ok, sillä olen itsenäinen ihminen ja haluan käyttää rahani sellaisiin asioihin, jotka tekevät minut onnelliseksi. Olen kuitenkin syksyllä muuttamassa itse miehen kanssa samalle paikkakunnalle opiskelemaan ja olen sanonut, että sittenhän tapaamisia ei tarvitsisi enää suunnitella etukäteen. Mies kuitenkin totesi, että tilanne ei muuttuisi siltikään kovinkaan paljon.
Noin kaksi viikkoa sitten poikaystäväni sanoi, että hänestä tuntuu että voimme sittenkin jatkaa seurusteluamme niin kuin ennenkin. Olin asiasta tietenkin iloinen ja olemmekin tavanneet jo kerran tuon jälkeen. Pari päivää sitten hän kuitenkin taas sanoi, että häntä alkoi jälleen ahdistaa seurustelu mm. tapaamisten suunnittelun takia. Hän myös sanoi, että saattaa vain olla onnellisempi yksin. Hän ilmoitti siis jälleen, ettei tiedä haluaako seurustella ja aikoo miettiä asiaa. Kuulema pari viikkoa sitten sanoi olevansa valmis jatkamaan osalti sen takia, että hänestä tuntui että minä painostin häntä ja etten voisi jatkaa elämääni ilman häntä. Olen kuitenkin sanonut, että vaikka en välttämättä pärjäisikään alkuun kovinkaan hyvin, niin pärjäisin kuitenkin. Myönnän kuitenkin, että sanoin ahdistuksessani myös asioita, jotka varmaankin saivat hänet ajattelemaan että ero pilaisi elämäni.
Tällä hetkellä minua turhauttaa tämä tilanne. Rakastan poikaystävääni (tiedän myös, että hän ei rakasta minua, mutta sanoo tykkäävänsä ja välittävänsä minusta todella paljon) enkä haluaisi erota, mutta toisaalta järki sanoo muuta. Olen itse käyttänyt lähes kaikki rahani ja uhrannut monta reissua ja tapahtumaa nähdäkseni hänet, enkä ole koskaan vaatinut häneltä samaa. Tapaamisten suunnittelu on siis yleensä aina mennyt niin, että ollaan menty hänen "vapaa-aikansa" mukaan ja hän ei ole joutunut ainakaan tietääkseni jäämään yhdestäkään juhlasta yms pois minun tapaamiseni takia. Hän osoittaa kiintymystä lähinnä vain silloin kun tapaamme ja silloin hellyyttä onkin tarpeeksi. Muuten hän ei juurikaan esimerkiksi aloita keskustelua yleensä eikä hän pyydä minua koskaan käymään luokseen, vaan minä lähinnä joudun sumplimaan kaikki aikataulujutut yms.
Nyt, kun minä aloitin työt ja hänellä on paljon kaikenlaisia opiskelijatapahtumia, on tapaamisten suunnittelu entistä hankalampaa. Kuitenkin tapaamiset tulisi suunnitella täysin hänen aikataulujensa mukaan - ainakin näin hän antoi minun ymmärtää - tai muuten tapaamisia ei ole. Itse taas en voi päättää työajoistani ja työ on minulle pakollinen, että saan kerättyä tarpeeksi rahaa toiselle paikkakunnalle muuttamiseen.
Välillä minusta vaan tuntuu, että olen poikaystäväni tärkeysjärjestyksessä aina viimeinen. Minulla on myös sellainen olo, että hän vain sanoo välittävänsä, mutta ei oikeasti välitä. Olen molemmista asioista hänelle huomauttanut ja hän on inttänyt vastaan. Kuitenkin hänen tekonsa osoittavat muuta kuin sanat. Hän on myös monta kertaa sanonut, että "ensi kerralla mennään sitten elokuviin" tms. mutta lopulta emme ole juuri koskaan tehneet mitään mistä hän on puhunut. Kun yhtenä päivänä sanoin hänelle tästä kaikesta, hän vain sanoi ettei osaa osoittaa kiintymystä kehenkään ja hän on vain sellainen. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä aivan suhteemme alkuaikoina hän oli paljon huomaavaisempi.
Tällaiset asiat ehkä ärsyttävät minua, mutta haluaisin siitä huolimatta olla hänen kanssaan. Hän on sekä luonteeltaan että fyysisesti minulle täydellinen, hän on fiksu ja pitää samoista asioista kuin minä. Ja silloin kun meillä on mennyt hyvin (eli suunnilleen aina ennen tätä) olenkin ollut hänen kanssaan hyvin onnellinen. Kuitenkin minua turhauttaa, kun tuntuu että mikään mitä teen ei riitä. On sellainen olo, että en sitten ole tarpeeksi hyvä tyttöystävä, kun hän ei kerran tiedä että haluaako seurustella. En kuitenkaan ole mielestäni painostanut häntä mihinkään enkä vaatinut mitään ylimaallisen vaikeaa. En myöskään ole pyytänyt minkäänlaisia lahjoja yms.
Kysymykseni siis: Kuinka kauan odottaa poikaystäväni päätöstä? Viimeksi kului kaksi viikkoa ilman että hän oli edes oikeastaan miettinyt asiaa, ja minua ahdistaa joka päivä. En pysty nukkumaan, en oikeastaan juomaan enkä syömään, kun odotan hänen päätöstään jota ei tunnu kuuluvan. Mielestäni meidän pitäisi keskustella asiasta, mutta vaikka yleensä olenkin hyvä keskustelemaan, niin nyt en vain tiedä enää että mitä sanoa. Miten siis aloitan keskustelun ja mistä asioista meidän tulisi puhua? Minua vain pelottaa, että poikaystäväni luulee minun syyttävän häntä kaikesta, jota en kuitenkaan aio tehdä.
Kuinka kauan odottaa?
19
925
Vastaukset
- judksl
Luuletko, että poikaystäväsi vielä muuttuu? Taitaa olla niin että se on vain ajan kysymys kun et itse enää jaksa tuota tilannetta ja sinä teet sen päätöksen lopettaa orastavan suhteenne, koska poikaystävältäsi löydy vastuuta tai päätöksentekokykyä. Nyt vain yrität mielistellä ja olla tekemättä tai sanomatta vääriä asioita kun taas poikaystäväsi vain sanelee sinulle ohjeita itsekeskeisesti ja valittaa suhteesta. Et pysty edes keskustella asiasta, koska poikaystäväsi ottaa ilmeisesti sen syyttelynä ja painostuksena. Kannattaa seurustella ihmisen kanssa, joka osaa ja tahtoo sitoutua ja jonka kanssa pystyy käymään keskusteluja asiasta.
- 25
Tämä varmastikin kuulostaa tylyltä... Mutta jotenkin väistämättä syntyy sellainen vaikutelma, että tuolla suhteella ei juuri ole tulevaisuutta. Olen pahoillani puolestasi, jos kerran itse olet rakastunut, mutta valitettavasti joskus vain käy niin, että "se oikea" ei loppujen lopuksi koe samoin. Eikä ole järkeä olettaa, että asiat tulevaisuudessa muuttuisivat.
Unohda nuo "en ole tarpeeksi hyvä tyttöystävä" yms. itsesyytökset kuitenkin. Ei sitä kukaan pysty tietämään ja selittämään, miksi joskus kuuluu se ratkaiseva "klik" ja joskus ei.
Ja tämä siis oli miehen näkemys. - 011
Kyllä minä rehellisesti sanoen uskon, että poikaystäväni voi muuttua...kyllä ihmiset ovat kykeneviä muuttumaan. Saatan olla ehkä naiivi tämän asian suhteen, sillä tämä parisuhde on ensimmäinen kunnollinen suhteeni ja olen oikeastaan kaiken kokenut ensimmäistä kertaa poikaystäväni kanssa. Hän on aina ollut huomaavainen eikä ole painostanut minua mihinkään..Olen nyt ehdottanut hänelle, että asetettaisiin nyt ainakin jokin aikaraja tuolle päätökselle. Tämä siksi, että en halua elää täysin epätietoisuudessa...
- Päästä irti
"Olen kuitenkin syksyllä muuttamassa itse miehen kanssa samalle paikkakunnalle opiskelemaan ja olen sanonut, että sittenhän tapaamisia ei tarvitsisi enää suunnitella etukäteen. Mies kuitenkin totesi, että tilanne ei muuttuisi siltikään kovinkaan paljon."
"Hän myös sanoi, että saattaa vain olla onnellisempi yksin. Hän ilmoitti siis jälleen, ettei tiedä haluaako seurustella ja aikoo miettiä asiaa. Kuulema pari viikkoa sitten sanoi olevansa valmis jatkamaan osalti sen takia, että hänestä tuntui että minä painostin häntä ja etten voisi jatkaa elämääni ilman häntä."
"Rakastan poikaystävääni (tiedän myös, että hän ei rakasta minua, mutta sanoo tykkäävänsä ja välittävänsä minusta todella paljon) enkä haluaisi erota, mutta toisaalta järki sanoo muuta."
"Muuten hän ei juurikaan esimerkiksi aloita keskustelua yleensä eikä hän pyydä minua koskaan käymään luokseen, vaan minä lähinnä joudun sumplimaan kaikki aikataulujutut yms."
"Kuitenkin tapaamiset tulisi suunnitella täysin hänen aikataulujensa mukaan - ainakin näin hän antoi minun ymmärtää - tai muuten tapaamisia ei ole."
Luepas nuo kirjoittamasi pätkät ajatuksen kanssa ja mieti, minkälaisessa suhteessa sinä oikein aikaasi kulutat. Ongelmana ei näytä olevan se, ettei mikään, mitä teet riitä tai se, ettet ole tarpeeksi hyvä tyttöystävä. Ongelmana on ilmeisesti se, ettei mies rakasta sinua. Se, että sinusta mies on sinulle täydellinen ei tarkoita sitä, että mies kokisi samoin. Välittää voi kavereistaankin mutta rakkaus ei tule pakottamalla. - 011
Päästä irti kirjoitti:
"Olen kuitenkin syksyllä muuttamassa itse miehen kanssa samalle paikkakunnalle opiskelemaan ja olen sanonut, että sittenhän tapaamisia ei tarvitsisi enää suunnitella etukäteen. Mies kuitenkin totesi, että tilanne ei muuttuisi siltikään kovinkaan paljon."
"Hän myös sanoi, että saattaa vain olla onnellisempi yksin. Hän ilmoitti siis jälleen, ettei tiedä haluaako seurustella ja aikoo miettiä asiaa. Kuulema pari viikkoa sitten sanoi olevansa valmis jatkamaan osalti sen takia, että hänestä tuntui että minä painostin häntä ja etten voisi jatkaa elämääni ilman häntä."
"Rakastan poikaystävääni (tiedän myös, että hän ei rakasta minua, mutta sanoo tykkäävänsä ja välittävänsä minusta todella paljon) enkä haluaisi erota, mutta toisaalta järki sanoo muuta."
"Muuten hän ei juurikaan esimerkiksi aloita keskustelua yleensä eikä hän pyydä minua koskaan käymään luokseen, vaan minä lähinnä joudun sumplimaan kaikki aikataulujutut yms."
"Kuitenkin tapaamiset tulisi suunnitella täysin hänen aikataulujensa mukaan - ainakin näin hän antoi minun ymmärtää - tai muuten tapaamisia ei ole."
Luepas nuo kirjoittamasi pätkät ajatuksen kanssa ja mieti, minkälaisessa suhteessa sinä oikein aikaasi kulutat. Ongelmana ei näytä olevan se, ettei mikään, mitä teet riitä tai se, ettet ole tarpeeksi hyvä tyttöystävä. Ongelmana on ilmeisesti se, ettei mies rakasta sinua. Se, että sinusta mies on sinulle täydellinen ei tarkoita sitä, että mies kokisi samoin. Välittää voi kavereistaankin mutta rakkaus ei tule pakottamalla.Arvelinkin, että tähän varmaan takerrutaan aika paljon...hän on sanonut, että "tykkään susta ihan hirveän paljon" joka on hänen suustaan lähes sama kuin "rakastan sinua". Kaikki ihmiset eivät vain halua käyttää tuota ilmaisua - tai eivät uskalla sanoa sitä. Kyllä minä uskon, että poikaystäväni tykkää minusta aivan yhtä paljon kuin sanookin, sillä tavatessamme hän laittaa aina minun tunteeni omiensa edelle ja pitää minua kuin kukkaa kämmenellä.
Lähinnä ongelmana on se, miten hän kohtelee minua silloin kun emme ole fyysisessä yhteydessä. Osaongelma on kyllä minussakin, sillä edellisen "juttuni" jäljiltä oloni on joka tapauksessa hyvin arvoton, sillä "exäni" petti minua ja solvasi lähes päivittäin. Itsetuntoni ei ole tuon jutun jäljiltä vieläkään parantunut, joten se tietenkin vaikuttaa myös nykyiseen suhteeseeni. Poikaystäväni on kuitenkin auttanut minua paljon, sillä en enää vihaa omaa peilikuvaani päivittäin enkä ajattele olevani täyttä pohjasakkaa muiden ihmisten joukossa.
Joka tapauksessa, varsinainen kysymykseni on jätetty tähän mennessä huomiotta, vaikka muita vastauksia olen saanutkin... - 10+18
011 kirjoitti:
Arvelinkin, että tähän varmaan takerrutaan aika paljon...hän on sanonut, että "tykkään susta ihan hirveän paljon" joka on hänen suustaan lähes sama kuin "rakastan sinua". Kaikki ihmiset eivät vain halua käyttää tuota ilmaisua - tai eivät uskalla sanoa sitä. Kyllä minä uskon, että poikaystäväni tykkää minusta aivan yhtä paljon kuin sanookin, sillä tavatessamme hän laittaa aina minun tunteeni omiensa edelle ja pitää minua kuin kukkaa kämmenellä.
Lähinnä ongelmana on se, miten hän kohtelee minua silloin kun emme ole fyysisessä yhteydessä. Osaongelma on kyllä minussakin, sillä edellisen "juttuni" jäljiltä oloni on joka tapauksessa hyvin arvoton, sillä "exäni" petti minua ja solvasi lähes päivittäin. Itsetuntoni ei ole tuon jutun jäljiltä vieläkään parantunut, joten se tietenkin vaikuttaa myös nykyiseen suhteeseeni. Poikaystäväni on kuitenkin auttanut minua paljon, sillä en enää vihaa omaa peilikuvaani päivittäin enkä ajattele olevani täyttä pohjasakkaa muiden ihmisten joukossa.
Joka tapauksessa, varsinainen kysymykseni on jätetty tähän mennessä huomiotta, vaikka muita vastauksia olen saanutkin...Etkö sinä itse nyt takerru tuon yhden sanan käyttöön? Jos vaikka unohtaisit nuo tykkäämis ja rakastamis pohdinnat ja miettisit sitä, miten tuo teidän suhde käytännössä toimii. Sinä ilmeisesti olet "poissa silmistä, poissa mielestä". Siinä on aika yhdentekevää silloin, millaisia sanoja puheissa viljellään.
Pitäisikö sinun nyt yrittää ottaa tauko ihan itsesi tähden? Oletko hypännyt edellisestä suhteestä toiseen liian nopeasti? Et voi ripustaa itsetuntoasi jonkun toisen varaan, jos tahdot selvitä elämästä täysjärkisenä. Miksi odottaa päätöstä enää? Poikaystäväsi on useasti sinulle vinkkaillut, ettei tahdo seurustella. Pitäisikö sinun nyt tehdä päätös ihan oman itsesi puolesta?
Ehkä poikaystäväsi on vain liian kiltti töräyttääkseen asioita sinulle ihan suoraan. Koittaa sitten sumplia jossain totuuden ja sinun tunteitesi huomioon ottamisen välimaastossa ja sinä roikut jokaisessa toivon pilkahduksessa kiinni kynsin ja hampain. Tuolla lailla ei itsetuntosi ainakaan tule kohentumaan... - 011
10+18 kirjoitti:
Etkö sinä itse nyt takerru tuon yhden sanan käyttöön? Jos vaikka unohtaisit nuo tykkäämis ja rakastamis pohdinnat ja miettisit sitä, miten tuo teidän suhde käytännössä toimii. Sinä ilmeisesti olet "poissa silmistä, poissa mielestä". Siinä on aika yhdentekevää silloin, millaisia sanoja puheissa viljellään.
Pitäisikö sinun nyt yrittää ottaa tauko ihan itsesi tähden? Oletko hypännyt edellisestä suhteestä toiseen liian nopeasti? Et voi ripustaa itsetuntoasi jonkun toisen varaan, jos tahdot selvitä elämästä täysjärkisenä. Miksi odottaa päätöstä enää? Poikaystäväsi on useasti sinulle vinkkaillut, ettei tahdo seurustella. Pitäisikö sinun nyt tehdä päätös ihan oman itsesi puolesta?
Ehkä poikaystäväsi on vain liian kiltti töräyttääkseen asioita sinulle ihan suoraan. Koittaa sitten sumplia jossain totuuden ja sinun tunteitesi huomioon ottamisen välimaastossa ja sinä roikut jokaisessa toivon pilkahduksessa kiinni kynsin ja hampain. Tuolla lailla ei itsetuntosi ainakaan tule kohentumaan...En oikeastaan - vastasin vain kun muut siihen takertuivat.
Arvasin, että kun kirjoitan suhteemme epäkohdat ylös, niin kaikki ajattelevat heti, että mitään hyvää ei voi olla. En ole "poissa silmistä, poissa mielestä" sillä keskustelemme kaikesta huolimatta päivittäin ja hän lähettää minulle viestejä kyllä aina välillä. Kyllä hän puhuu kanssani, mikäli minä aloitan keskustelun.
Miksi oletat, että ripustan itsetuntoni poikaystäväni varaan? Sanoinhan jo, että pärjään kyllä ilman poikaystävääni jos on pakko, vaikka vaikeatahan siitä aluksi tulee. Niinhän erot ovat aina vaikeita. Edellisen "suhteeni" ja nykyisen välillä oli yli puoli vuotta eroa, eli en mielestäni hypännyt uuteen suhteeseen liian nopeasti. Huono itsetuntoni ei johdu pelkästään edellisen kumppanin mollauksesta ja pettämisestä, vaan myös esimerkiksi koulukiusaamisesta, jota jatkui pitkään ollessani nuorempi.
Odotan päätöstä, sillä poikaystäväni itse haluaa miettiä suhteemme laitaa. Hän ei osaa itse päättää, että kumpi on hänelle tärkeämpi: vapaus vai minä. Hänellä on kyllä hyvä syykin siihen, että hänellä on vaikeuksia tehdä päätöksiä. Olen antanut hänelle monta tilaisuutta sanoa, että hän ei halua olla enää kanssani. Vaikka hän onkin kiltti, niin tiedän myös, että hän sanoisi minulle sen mikäli hän tietäisi että ei halua olla kanssani. Kyllä olemme aina kuitenkin suoraan puhuneet tunteistamme toistemme kanssa.
Kaikesta huolimatta poikaystäväni on kultainen, kiltti ja hänellä on samat kiinnostuksenkohteet kuin minulla. Näköjään viestin kirjoittaminen tänne oli virhe, sillä en ole saanut tähän mennessä vieläkään vastausta alkuperäiseen kysymykseeni. Sen sijaan olen saanut analysointeja suhteestamme ihmisiltä, jotka eivät koko suhteemme yksityiskohtia tiedä. Mikäli poikaystäväni olisi täysi kusipää, niin tietenkään en siinä tapauksessa haluaisi olla hänen kanssaan. Asia nyt kuitenkin on niin, että hän on uskollinen, luotettava ja rehellinen mies. - 13+8
011 kirjoitti:
En oikeastaan - vastasin vain kun muut siihen takertuivat.
Arvasin, että kun kirjoitan suhteemme epäkohdat ylös, niin kaikki ajattelevat heti, että mitään hyvää ei voi olla. En ole "poissa silmistä, poissa mielestä" sillä keskustelemme kaikesta huolimatta päivittäin ja hän lähettää minulle viestejä kyllä aina välillä. Kyllä hän puhuu kanssani, mikäli minä aloitan keskustelun.
Miksi oletat, että ripustan itsetuntoni poikaystäväni varaan? Sanoinhan jo, että pärjään kyllä ilman poikaystävääni jos on pakko, vaikka vaikeatahan siitä aluksi tulee. Niinhän erot ovat aina vaikeita. Edellisen "suhteeni" ja nykyisen välillä oli yli puoli vuotta eroa, eli en mielestäni hypännyt uuteen suhteeseen liian nopeasti. Huono itsetuntoni ei johdu pelkästään edellisen kumppanin mollauksesta ja pettämisestä, vaan myös esimerkiksi koulukiusaamisesta, jota jatkui pitkään ollessani nuorempi.
Odotan päätöstä, sillä poikaystäväni itse haluaa miettiä suhteemme laitaa. Hän ei osaa itse päättää, että kumpi on hänelle tärkeämpi: vapaus vai minä. Hänellä on kyllä hyvä syykin siihen, että hänellä on vaikeuksia tehdä päätöksiä. Olen antanut hänelle monta tilaisuutta sanoa, että hän ei halua olla enää kanssani. Vaikka hän onkin kiltti, niin tiedän myös, että hän sanoisi minulle sen mikäli hän tietäisi että ei halua olla kanssani. Kyllä olemme aina kuitenkin suoraan puhuneet tunteistamme toistemme kanssa.
Kaikesta huolimatta poikaystäväni on kultainen, kiltti ja hänellä on samat kiinnostuksenkohteet kuin minulla. Näköjään viestin kirjoittaminen tänne oli virhe, sillä en ole saanut tähän mennessä vieläkään vastausta alkuperäiseen kysymykseeni. Sen sijaan olen saanut analysointeja suhteestamme ihmisiltä, jotka eivät koko suhteemme yksityiskohtia tiedä. Mikäli poikaystäväni olisi täysi kusipää, niin tietenkään en siinä tapauksessa haluaisi olla hänen kanssaan. Asia nyt kuitenkin on niin, että hän on uskollinen, luotettava ja rehellinen mies.No ethän sinä mitään pätevää vastausta voikaan täältä saada juuri siitä johtuen, että ihmiset eivät tiedä teidän suhteestanne muuta kuin sen, mitä sinä heille kerrot. Eivät ihmiset ole selvännäkijöitä. Turha siitä on suuttua. Homma nyt vaan on niin, että kertomiesi asioiden perusteella ei tuo touhu tunnu toimivan.
Jos poikaystäväsi kaipaa vapautta, ehkä sinun kannattaisi lähteä liikkeelle siitä, että todellakin annat hänelle sitä aikaa, etkä päivittäin häneen pidä yhteyttä. Jos hän kaipaa enemmän vapautta, sitä ei korjata sillä, että jatkuvasti keskustellaan suhteen tilasta etenkin, kun nuo keskustelut eivät aiemminkaan ole johtaneet mihinkään selkeään lopputulokseen. Ota etäisyyttä ja odota, että hän on valmis ottamaan itse yhteyttä.
Jos taas et kestä odottaa, on sinun itse tehtävä päätös. Jos poikaystäväsi ei tiedä tahtooko jatkaa, niin se sitten vaan on niin. - 011
13+8 kirjoitti:
No ethän sinä mitään pätevää vastausta voikaan täältä saada juuri siitä johtuen, että ihmiset eivät tiedä teidän suhteestanne muuta kuin sen, mitä sinä heille kerrot. Eivät ihmiset ole selvännäkijöitä. Turha siitä on suuttua. Homma nyt vaan on niin, että kertomiesi asioiden perusteella ei tuo touhu tunnu toimivan.
Jos poikaystäväsi kaipaa vapautta, ehkä sinun kannattaisi lähteä liikkeelle siitä, että todellakin annat hänelle sitä aikaa, etkä päivittäin häneen pidä yhteyttä. Jos hän kaipaa enemmän vapautta, sitä ei korjata sillä, että jatkuvasti keskustellaan suhteen tilasta etenkin, kun nuo keskustelut eivät aiemminkaan ole johtaneet mihinkään selkeään lopputulokseen. Ota etäisyyttä ja odota, että hän on valmis ottamaan itse yhteyttä.
Jos taas et kestä odottaa, on sinun itse tehtävä päätös. Jos poikaystäväsi ei tiedä tahtooko jatkaa, niin se sitten vaan on niin.Niin, ainoa asia jota kysyin oli, että kuinka kauan odottaa ja miten aloittaa keskustelu aiheesta.
Poikaystäväni on sanonut, että ei sinänsä kaipaa vapautta minusta, vaan ajatus seurustelusta on se, joka häntä ahdistaa. Ongelmana ei siis ole ilmeisesti minä, vaan koko idea seurustelusta. Minun on vaikea sitä selittää, sillä hän sen ymmärtää parhaiten.
Olen sanonut hänelle myös, että en itsekään ole enää täysin varma siitä, että tahdonko seurustella hänen kanssaan. Syynä se, että en kestä näin pitkiä ahdistuskausia, sillä silloin kun minua ahdistaa, en tosiaan kykene syömään, juomaan tai nukkumaan. Ylipäänsä keskittyminen on todella vaikeaa. Epätietoisuus on kaikista pahinta, sillä toivon parasta, mutta samalla minun täytyy valmistautua pettymykseen.
Toinen syy miksi en itse välttämättä halua seurustella hänen kanssaan on se, että jos tosiaan olemassaoloni aiheuttaa hänelle pelkkää ahdistusta, niin siinä tapauksessa en tahdo jatkaa. Minun on kuitenkin vaikea hahmottaa koko asiaa, sillä itsetuntoni, oma-arvoni ja maailmankuvani eivät tosiaan ole menneisyyteni takia aivan kunnossa. Ammattiapuahan minun pitäisi hankkia, mutta miten opintotukien varassa elävällä opiskelijalla olisi varaa sellaiseen?
Tiedän, että kyllä varmasti muitakin hyviä miehiä on olemassa, mutta miksi päästää irti hyvästä miehestä, kun asiat voidaan korjata? Liian monet ihmiset päätyvät eroon sen takia, että parisuhteen eteen ei jakseta tehdä töitä. Tietenkin jos poikaystäväni tulee siihen tulokseen, että hän haluaa erota, niin sitten minun pitää vain sopeutua tilanteeseen. Mikäli tämä suhde loppuu, niin en kyllä pomppaa seuraavaan pitkään aikaan. Tunnesiteiden luominen on minulle muutenkin vaikeaa. - 6+6
011 kirjoitti:
Niin, ainoa asia jota kysyin oli, että kuinka kauan odottaa ja miten aloittaa keskustelu aiheesta.
Poikaystäväni on sanonut, että ei sinänsä kaipaa vapautta minusta, vaan ajatus seurustelusta on se, joka häntä ahdistaa. Ongelmana ei siis ole ilmeisesti minä, vaan koko idea seurustelusta. Minun on vaikea sitä selittää, sillä hän sen ymmärtää parhaiten.
Olen sanonut hänelle myös, että en itsekään ole enää täysin varma siitä, että tahdonko seurustella hänen kanssaan. Syynä se, että en kestä näin pitkiä ahdistuskausia, sillä silloin kun minua ahdistaa, en tosiaan kykene syömään, juomaan tai nukkumaan. Ylipäänsä keskittyminen on todella vaikeaa. Epätietoisuus on kaikista pahinta, sillä toivon parasta, mutta samalla minun täytyy valmistautua pettymykseen.
Toinen syy miksi en itse välttämättä halua seurustella hänen kanssaan on se, että jos tosiaan olemassaoloni aiheuttaa hänelle pelkkää ahdistusta, niin siinä tapauksessa en tahdo jatkaa. Minun on kuitenkin vaikea hahmottaa koko asiaa, sillä itsetuntoni, oma-arvoni ja maailmankuvani eivät tosiaan ole menneisyyteni takia aivan kunnossa. Ammattiapuahan minun pitäisi hankkia, mutta miten opintotukien varassa elävällä opiskelijalla olisi varaa sellaiseen?
Tiedän, että kyllä varmasti muitakin hyviä miehiä on olemassa, mutta miksi päästää irti hyvästä miehestä, kun asiat voidaan korjata? Liian monet ihmiset päätyvät eroon sen takia, että parisuhteen eteen ei jakseta tehdä töitä. Tietenkin jos poikaystäväni tulee siihen tulokseen, että hän haluaa erota, niin sitten minun pitää vain sopeutua tilanteeseen. Mikäli tämä suhde loppuu, niin en kyllä pomppaa seuraavaan pitkään aikaan. Tunnesiteiden luominen on minulle muutenkin vaikeaa.Jos sinusta tuntuu siltä,että tahtoisit keskustella jonkun ammattiauttajan kanssa, käännyt vaan opiskelijoiden terveydenhuollon piiriin ja kerrot niille asiasi. Sieltä kyllä pitäisi löytyä ihan toimivaa keskusteluapua, vaikkei nyt heti mihinkään pitkäkestoiseen terapiaan pääsisikään. Itsekin kävin opiskeluaikoina tuota kautta juttelemasta ongelmistani, eivätkä nuo käynnit silloin edes maksaneet mitään. Ainoastaan eka käynti lekurilla maksoi sen normaalin hinnan. Jos taas tuota kautta ei onnistu, kannattaa selvittää onnistuisiko ihan "tavallisen" terveydenhuollon kautta.
Ei sitä ihmisiä heti minnekään kalliiseen terapiaan lähetetä (tosiasiassa niitä lähetteitäkään ei kovin helposti anneta) vaan niitä asioita koitetaan selvittää ensin muuta kautta. Se on kuitenkin aika harva ihminen, joka ihan oikeasti on vuosia kestävän terapian tarpeessa. Yleensä tilanne helpottuu jo ihan sillä, että on se joku, jonka kanssa voi keskustella niistä asioista, mitkä mieltä painaa.
Joten kannattaa lähteä vaan ihan rohkeasti puhumaan noista hommista lääkärille tai terkkarille. Kyllä sitä apua on saatavilla köyhille opiskelijoillekin. (Opiskelijat muuten taitaa olla yksi suurimmista ryhmistä, joka noita palveluja käyttää.) - kokemus
011 kirjoitti:
Niin, ainoa asia jota kysyin oli, että kuinka kauan odottaa ja miten aloittaa keskustelu aiheesta.
Poikaystäväni on sanonut, että ei sinänsä kaipaa vapautta minusta, vaan ajatus seurustelusta on se, joka häntä ahdistaa. Ongelmana ei siis ole ilmeisesti minä, vaan koko idea seurustelusta. Minun on vaikea sitä selittää, sillä hän sen ymmärtää parhaiten.
Olen sanonut hänelle myös, että en itsekään ole enää täysin varma siitä, että tahdonko seurustella hänen kanssaan. Syynä se, että en kestä näin pitkiä ahdistuskausia, sillä silloin kun minua ahdistaa, en tosiaan kykene syömään, juomaan tai nukkumaan. Ylipäänsä keskittyminen on todella vaikeaa. Epätietoisuus on kaikista pahinta, sillä toivon parasta, mutta samalla minun täytyy valmistautua pettymykseen.
Toinen syy miksi en itse välttämättä halua seurustella hänen kanssaan on se, että jos tosiaan olemassaoloni aiheuttaa hänelle pelkkää ahdistusta, niin siinä tapauksessa en tahdo jatkaa. Minun on kuitenkin vaikea hahmottaa koko asiaa, sillä itsetuntoni, oma-arvoni ja maailmankuvani eivät tosiaan ole menneisyyteni takia aivan kunnossa. Ammattiapuahan minun pitäisi hankkia, mutta miten opintotukien varassa elävällä opiskelijalla olisi varaa sellaiseen?
Tiedän, että kyllä varmasti muitakin hyviä miehiä on olemassa, mutta miksi päästää irti hyvästä miehestä, kun asiat voidaan korjata? Liian monet ihmiset päätyvät eroon sen takia, että parisuhteen eteen ei jakseta tehdä töitä. Tietenkin jos poikaystäväni tulee siihen tulokseen, että hän haluaa erota, niin sitten minun pitää vain sopeutua tilanteeseen. Mikäli tämä suhde loppuu, niin en kyllä pomppaa seuraavaan pitkään aikaan. Tunnesiteiden luominen on minulle muutenkin vaikeaa.Yleensä kun löytää sen oikean ei mieti kahta kertaa, alkaako seurustella eikä seurustelu tunnu ahdistavalta. Tietenkään hän ei sano että syy olisi sinussa eikä se välttämättä olekaan periaatteessa, mutta hän ei välttämättä tunne syviä tunteita sinua kohtaan, vaikka pitääkin sinusta paljon. Hän ei ehkä näe itseään rakastumassa sinuun. Sanoit, että hän ei vain osaa sanoa rakastavansa, mikä vaikuttaa itsepetokselta. Poikaystäväsi ajattelee sinua, mutta et tunnu naiselta, jonka hänen olisi pakko saada, hän ei tee mitään pitääksensä sinut itsellään eikä hän yritä viedä jalkoja altasi.
- Wandering...
Rehellisesti sanoen, en usko että tilanne ajan kanssa muuttuu.
Ihmiset ovat erilaisia. Tunnut rakastavalta ihmiseltä, jolle on parisuhde on tärkeä.
Poikaystäväsi on taas ihminen, jolle vapaus tärkein asia. Tilanne teillä on nyt se, että mitä enemmän poikaystävääsi yrität lähestyä, sitä kauemmaksi hän menee. Jos lakkaat pitämästä yhteyttä häneen, hän saattaa tulla takaisin ja kaikki voi hetken aikaa olla hyvin. Sitten taas tulee tilanne, että poikaystäväsi haluaakin tilaa.
Tuossa tanssissa menetät vain omanarvontuntosi. Eikös teillä tällä tavalla ollut mennytkin?
Se näissä ihmissuhdeasioissa on se, että vasta alkuhuuman jälkeen kukin ihminen näyttää todellisen luonteensa. Sen tähden hän on alussa ollutkin huomaavainen. - No mä
Itse olen nainen, ja vastaavassa tilanteessa mutta toisinpäin. Itse muutin opiskelemaan, ja poikaystäväni käy töissä. Nyt hän on valmis ajamaan perjantai iltana 300 kilometria vain minut nähdäkseen. Hän on kuitenkin töissäkin väsynyt, ja tuhlaisi kaiken vapaa-aikansa ja rahansa näihin matkoihin. Minä sanoin ettei tarvitse. Vaan käydään vuoroin vieraissa, muttei joka viikonloppu. Ihmisen pitää saada myös hengähtää välillä.
Minua alkaa tukahduttaa, että toinen uhraa näin paljon suhteemme eteen.
Rakastan häntä kyllä, mutta minua iljettää, että jos poikaystävä laittaa koko elämänsä paskaksi vain minun takiani, ajaa väsyneenä ja tuhlaa rahansa, niin se olisi minun syyni mitä sitten käy!
Lisäksi minua ärsyttää, ettei poikaystävälläni ole muuta elämää, eikä etenemis suunnitelmia. Hän vaan sanoo epämääräisesti että haluaa olla minun "Kanssani", ja yhteisen tulevaisuuden. Joka on ihan hämärä sinänsä.
Itse aion tehdä mitä teen, ja sitten katsotaan mikä se tulevaisuus on. Tulee halju olo, kun toinen ei tunnu piittaavan itsestään, vaan haluaa vaan sitä yhteiseloa.
No mitä se on? Seksiä, lämpimiä halauksia, yhteisiä mukatekemisiä eli elokuvissa käyntiä ja syömässä käyntiä..rahaa pitäisi panna palamaan joka reissulla sitten taas. Minä haluaisin vain olla, ja nollata pääni menneen viikon asioista.
Poikaystäväni on alkanut epäillä, onko minulla kenties toinen mies. No ei takuulla ole, hyvä että jaksan entisenkään kanssa. On muutakin elämässä kuin parisuhde, rakkaus, ja sen ympärillä pyöriminen, että toinen vaan haluaa nallekarhu halaukseen kerran viikossa.
Tämä on se raadollien puoli. Osa minusta kaipaa häntä yhtä lailla, ja haluaa olla hänen kanssaan. Toivon että hän rakastaa minua, mutta myös itseään.
En halua erota. Haluan vain olla, enkä ajatella näin suuria asioita nyt. Enkä halua että kenelläkään on ikävä, tai huono mieli. Ikävä se minullakin on. Enhän sentään ole kivestä tehty. Enkä halua että vannotaan ikuisuutta. Toista miestä en halua, mutta pärjään yksinkin.- Mr. Anonyymi
Oma kumppanini olisi voinut kirjoittaa musta samoin kuin ap miehestään, ainakin tietyssä vaiheessa suhdettamme. Olisi kiva tietää miten miehesi vastaisi tähän ketjuun, jos näyttäisit tämän hänelle. Hänen tulkitsemisen sijaan voisitte koittaa keskustella suhteenne tilasta ja tulevaisuudesta. Jos vastaukset ei tyydytä, niin ehkä sitten kannattaa antaa olla.
- 011
Mr. Anonyymi kirjoitti:
Oma kumppanini olisi voinut kirjoittaa musta samoin kuin ap miehestään, ainakin tietyssä vaiheessa suhdettamme. Olisi kiva tietää miten miehesi vastaisi tähän ketjuun, jos näyttäisit tämän hänelle. Hänen tulkitsemisen sijaan voisitte koittaa keskustella suhteenne tilasta ja tulevaisuudesta. Jos vastaukset ei tyydytä, niin ehkä sitten kannattaa antaa olla.
Vastasitko nyt minulle (eli ap:lle) vai ep:lle?
Itse en näyttäisi tätä ketjua poikaystävälleni, sillä pelkään miten hän reagoisi. En halua hänen alkavan syyttää itseään mistään, sillä ei hän voi tunteilleen mitään. Toivon myös hänen ymmärtävän, että olen kyllä valmis odottamaan hänen päätöstään tietyn ajan, koska rakastan häntä. Meidän suhteemme tila nyt on melko selvä - eli epäselvä. Sovin jo hänen kanssaan päivänmäärän, että mihin mennessä haluaisin vastauksen ennen kuin itse todennäköisesti pistän poikki. En minäkään tällaista epätietoista ahdistusta ikuisuutta kestä...
- Seppo
Luin vain aloituksen ja sen perusteella miehenä voin vain sanoa, että KYLLÄ SILLOIN SUHTEESSA ON JOTAIN VIKAA, JOS MIES EI SOITTELE PERÄÄN PYYDÄ TAPAAMAAN.
- pohdiskelija111
itselläni vähän sama tilanne. Mutta kannattaa esim kirjoittaa kirje jossa kerrot poikaystävällesi miltä sinusta tuntuu ja mikä ahdistaa yms. Siinä poikaystäväsi ei voi keskeyttää tai inttää vastaan tms.
- 011
Saamistani kommenteista huolimatta aion odottaa poikaystäväni päätöstä.
Tuntuu siltä, että aloitusviestini takia kaikki ovat saaneet väärän käsityksen suhteestamme. Voi olla, että ahdistuksissani olen taas mennyt ylianalysoimaan suhdettamme itse, jolloin jotkin asiat vääristyvät.
Kyllä poikaystäväni pitää minuun yhteyttä (kuten aikasemmissa kommenteissani olen jo maininnutkin), mutta ei ehkä niin paljon kuin toivoisin. Minä normaalisti aloitan aina keskustelun, joka voi johtua siitäkin että hän ei vain osaa aloittaa keskusteluja. Kyllä hän viimeksi tänään aloitti keskustelemaan kanssani ja viimeksi edellisyönä lähetteli minulle viestejä. Kyllä hän siis pitää minuun yhteyttä, mutta lähinnä minua häiritsee hänen tapansa olla osallistumatta tapaamisten suunnitteluun. Ehkä hän ei vain ymmärrä, että niiden suunnitteleminen on minulle aivan yhtä stressaavaa kuin hänelle.
pohdiskelija111, Olen miettinyt kyllä tuotakin. Poikaystävälläni vain on tapa alkaa syyttämään itseään siitä, jos minulla on ahdistunut olo, joten koen tunteistani kirjoittamisen olevan melko haasteellista. Ja mikäli onnistun kirjoittamaan tunteistani niin, että teen selväksi ettei ahdistukseni ole hänen vikansa, niin hän ei osaa vastata. Viimeksi eilen yritin kertoa hänelle, että miltä minusta tuntuu, mutta hän ei vain osannut sanoa siihen mitään... - saman kokenut
Oivoi. Kuulostaa niin paljon ekalta suhteeltani ettei ole tosikaan.
Aikani kitkuttelin suhteessa, jossa mies ei minua rakasta. Aikani puolustelin miestä itselleni ja ystävilleni. Olin onneton ja syytin siitä vain itseäni. Lopulta aloin purkaa kaiken pahan olon mieheeni, ja sehän vain pahensi tilannetta.
Asuimme yhdessä, suunnittelimme tulevaa. tai siis minä suunnittelun. Mieheni vain roikkui perässä, koska hänellä ei ollut tarpeeksi rohkeutta lopettaa kärsimysnäytelmäämme.
Lopulta kyllästyin ja jätin hänet. Nyt vuosin jälkeen oivalsin, että se oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. On kuin raskas kivi olisi nostettu hartioilta ja olen oivaltanut monta asiaa.
Olet ilmeisesti nuori ja suhteissa kokematon. Siksi haluan teroittaa sinulle, että jos mies rakastaa sinua, hän olisi sinuun yhteyksissä ja sopisi aktiivisesti tapaamisia. Hän olisi tullut luoksesi ja perunut vaikka mitä vain ollakseen lähelläsi. Hän saattaa välittää sinusta, mutta ei hän sinua rakasta. Sen tietää kyllä, kun mies on rakastunut.
Silloin mies ottaa yhteyttä, vaikka läpi harmaan kiven ja järjestää näkemisen vaikka väkisin.
Tee itsellesi palvelus ja eroa. Etsi ensin itseäsi ja sitten vasta mies, joka oikeasti rakastaa sinua. Miehesi voi tuntua sinulle täydelliseltä nyt, mutta usko pois. Jossain tuolla on vielä täydellisempi mies juuri sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780