Vatsa häiritsee elämää. :/ !

apua!!112

Olen todella kauan kärsinyt tällaisista oireista:

Pituus: 159,8 ja paino jotain 52-53 väliltä. (Vaihtelee päivän aikana aika rajusti)

- Vatsan turvotus, joka rajoittaa jo melkein elämää. Näytän ihan oikeasti siltä, että olisin raskaana. Aamulla vatsa on ihan kivan näköinen, mutta heti kun syö jotain niin tuska alkaa. Turvotus näyttää todella hölmöltäkin, kun on muuten ihan hoikka. Sitten kun tykkää pitää vielä vartalon myötäisiä vaatteita, niin harmittaa se turvotusmakkara mikä syntyy kun laittaa farkut jalkaan.
Ulkomaillakin oltiin ja piti vettä kokoajan tietysti juoda, niin voi elämä mua hävetti tää maha. Join yhden lasin vettä ja olin kuin viimeisilläni raskaana! Ole siinä sitten biksuissa.

- Aamuisin vatsa on ihan löysällä. Samantien kun suuhuni jotain saan pistettyä, tulee kaikki ulos ripulimaisena. Saan siis ihan juosta keittiöstä vessaan.

- Vatsani reagoi sosiaalisiin tilanteisiin aika rajusti. Alkaa siis ummettamaan jos olen vaikka muutaman päivän kylässä tms. missä ei pääse rauhassa asioilleen. Tästä aiheutuu tietysti ihan kamalat vatsanväänteet, turvotus ja ilmavaivat. Sitten kun kotiin pääsee, niin kaikki tulee taas ulos ripulina ja vessaan saa siis ihan juosta kun on kotiovella. Ummetus loppuu siis siihen paikkaan. Kummallista.
Seurustelun alkuaikoina tää oli ihan helvettiä, kerran oltiin esim. hotellissa missä makkarin ja vessan väliin oli laitettu vaan jokin sumea lasi. Ei siis mitään äänieristeitä nähnytkään. En pystynyt pariin päivään käymään isolla hädällä, paitsi vikana päivänä oli PAKKO mennä hotlan yleiseen vessaan tarpeilleen ja odottaa että kaikki poistuu ja aivan kamalat äänet kuuluikin ... hävettää. Mutta muuten olis vatsa haljennu.

- Ilmavaivat. Tähän liittyy myös se, että aina kun menee isolle hädälle, niin ikinä se ei voi tapahtua hiljaa. Aina tulee kunnon ilmavaivojen kera ja tämä myös vaikuttaa siihen etten voi käydä isolla hädällä kylässä tms. Kotona kun olen yksin, niin paukkuja tulee joka toinen sekunti. Kamalaa. Seurustelun alkuaikoina piti ilmoja pidätellä, niin pidättelen nytkin tietysti, mutta sentään kehtaan mennä vessaan ilmoja päästelemään. Pakko, muuten itkisin vatsakipua. Mutta ei se nyt kovin hehkeää oloa tee, vaikka tottakai muutkin naiset käy isolla hädällä. Jos en mene vessaan "paukuttelemaan", alkaa vatsa kurista ja nurista ihan kamalasti!! Siksi pelkään kaikkia hiljaisia paikkoja.

Mitä teen väärin? Kova olen herkkuja syömään, mutta tiedostan sen, että herkut = turvonnut vatsa. Joten syön niitä sitten vaikkapa viikonloppuisin ja kärsin. Miten muuten voisi vatsaa auttaa kuin vähentämällä herkkuja?

9

836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keliakiaa???

      oireet viittaavat keliakiaan. Siis kotimaiset viljat aiheuttavat ongelmia. Pitäisi pidättäytyä kokonaan rukiista, ohrrasta ja vehnästä. Kaura sopii joillekin keliaakikoille, mutta ei kaikille.
      Sairaus todetaan tai varmistetaan vatsan - ohutsuolen - tähystyksellä. Pirullinen vaivaa, mutta hoito dieetti, lääkettä ei ole. Dieetti on sitten aivan ehdoton, siitä ei voi lipsua. Muuten tauti ja paha olo alkaa uudelleen.Usein jaloista voima pois myös edellä kuvaamasi oireiden liäski. Sopisko?

    • mikimi

      hei tuossa ehdotettiin keliakiaa mutta älä vaan ole syömättä viljoja ennen lääkärin tutkimuksia, käy laktoosi ja keliakia testissä (ihan verikokeella saa selville jos on keliakiasta merkkejä) ja jos on keliakia arvot koholla sitten tähystetään ja jos olet ollut kauan jo syömättä viljoja ei keliakiasta ole enää merkkejä ohutsuolessasi ja silloin ei saada oikeaa tulosta.

      Itse veikkailen tota perus ärtynytttä suolta sillä se että välillä on vatsakovalla ja välillä taas ei ja myös se että jännitys vaikuttaa. Oletko kokeillut sitä cuplatonta saa apteekista auttaa ilmavaivoihin ja sitten on olemassa imodiumia joka auttaa ripuliin ja imodium plus ripuliin ja ilmavaivoihin, mutta älä niitä kamalasti syö jos ei ole lääkäri erikseen antanu lupaa siis sillon tällöin saa ottaa.
      Ja koitappa jotain vi-sibliniä tms kuituvalmistetta, itse syön sitä koska mahani on menee kanssa välillä sekaisin. Aloitin noin puolikkaalla mitallisella päivässä ja sitten nyt syön yhden puolikkaan aamulla ja yhden iltapäivällä, saat halvalla kun pyydät lääkäriltä reseptin siihen. Montaa imodiumia ja vi-sibliniä ei kannata samana päivänä syödä voi tulla kunnon ummetus Kannattaa muutenkin käydä lääkärissä sulkemassa keliakia ja laktoosi pois, sekä ulostusnäytte kalprotektiinillä saa selville ettei ole mikään tulehduksellinen suolistotauti. Vatsavaivat on kamalan yleisiä ja ikäviä:( toiv. neuvoista on apua.

    • apua!!112

      Kiitos vastauksista! Juu no toivottavasti ei olis keliakiaa, se on aika inhottava vaiva. Onko keliakiassa sitten jotain terveydelle haitallista, jos vaikka söiskin näitä viljoja? Muutakuin inhottavat vaivat tietysti.

      Jotenkin musta kans tuntuu, että kyse olis ärtyneestä suolesta. Eikö se olekin aika yleinen vaiva? Ihmiset ei vaan tietysti puhu näistä vaivoista. Tulee sellainen olo, että on ainoa laatuaan. Naishenkilönä tietysti vielä ärsyttää enemmän, eihän se kovin naisellista ole hirveiden töräyksien kera käydä pytyllä. : ) Mutta ehkä otan tuostakin liikaa stressiä, käydän jokainen nainen vessassa isolla hädällä. Jotenkin vaan naisten yleisessä vessassa tulee ihan rikollinen olo, jos käyt isolla hädällä. :D Ihan kuin se ei olisikaan normaalia, vaikka mitä normaalimpaa edes voisi olla.

      Nauraako terveyskeskus mut pihalle jos menen tällaisen vaivan takia sinne? Mietin vaan, jos sais vaikka jotain helpottavaa lääkettä, tai vinkkejä. Tai just vaikka sulkea pois laktoosi-intoleranssin tms. Oon vaihtanut muuten maidon laktoosittomaan, ehkä se jotain on hieman auttanut. Mutta ei mulle automaattisesti tule mitään "juoksen vessaan äkkiä" reaktiota vaikka normaalia joisinkin. Jostain syystä ainoastaan kotona ollessani saan oikeasti JUOSTA vessaan. Ehkä olen niin rentona, että kaikki tulee ulos muitta mutkitta. Mutta ei tää muuten mun elämää sinänsä rajoita, mutta tuo turvotus on aivan kamalaa ja varsinkin nyt kun kesäaika lähestyy ja bikinit pitäis kaapista kaivaa.

      Onneksi vaivat ovat hieman helpottaneet senkin takia, että voin vapautuneesti käydä isolla hädällä vaikka mies oliskin kämpässä. Ennen tuntui, että pelkkä jännittäminen sai aikaan ongelmia ja vaikeuksia ulostaa. Oli kamala hätä, mutta mitään ei tullut. Sitten sattui vatsaan ja kouristi niin paljon että meinas itku tulla. Plus ne ihanat äänet ... oli siinä miehellä ihmettelemistä. Sitten kun halus ylläpitää tietysti illuusiota että enhän mä käy kakkosella kun olen viehättävä hänen mielestään. : D

      Jaloista ei ole mun mielestä voimia lähtenyt. Pitäiskö mun alkaa pitää jonkinlaista "päiväkirjaa" näistä oireista?

      • mikimi

        terve apua!!112, eli keliakia jos on niin on oikeestaan pakko, jos haluaa suolensa ehjänä pitää, olla syömättä viljoja, sillä ohutsuoli ei kestä niitä ja voi siis mennä aivan rikkikin.

        Ja ei ne sua terveyskeskuksesta ulos naura just ärtynyt suoli on niin tavallinen vaiva että varmasti et ole ainoa mahaansa valittava sielä sinä päivänä. Mutta ennenkun se ärtyny suoli uskalletaan todeta (joka ei siis ole ollenkaan vaarallinen) niin suljetaan just muut perustaudit pois. Mene ihmeessä ja kerro vaivasi ja pyydä vaan laktoosi, keliakia testi ja se kalproktektiinikin niin saat varmuuden. Ja pyydä siihen vi-sibliiniin se resepti se saattas auttaa, pientä annosta kannattaa ottaa vaan, se tekee kakasta ns. normaalia...mut on siis kallista noin 15e ilman reseptia, reseptillä noin 7e.


    • neitiS

      Tuli mieleen kun itsekin kärsin monimuotoisista vatsavaivoista että kyseessä voi olla myös allergia kotimaisille viljoille, niinkuin itselläni on. se ei siis ole sama kuin keliakia, joka vahingoittaa suolistoa. vilja-allergia aiheuttaa samantyyppisiä oireita kuin keliakia mutta on vaan allergia. Apteekista saa keliakiatestejä joista on hyvä aloittaa. Mutta aina edes verikokeet ei paljasta keliakiaa vaan vaatii tähystyksen! Kannattaa myös miettiä voisko kyseessä olla muu allergia, kuten esim laktoosi tai maitoproteiini, kananmuna etc. myös verikokeilla saa näitä selville. Ja kannattaa kotona myös testailla eri ruoka-aineita jättämällä ne pois kahdeksi viikoksi ja tarkkailla katoavatko oireet. Myöskin ruokavalion muutos saattaa jo poistaa iireet. Kasvispainotteista ja pieniä annoksia useammin. Myös rasvaiset ja raskaat ruoat, kahvi, sitrushedelmät, jotkut raa ´at vihannekset ja hedelmät voi aiheuttaa kiusallisia vaivoja. Itselläni oireitä vähensi gluteeniton ruokavalio, ruokailutapojen muutos sekä liikunnan lisääminen. Tosin kaikki ei sillä lähtenyt ja niitä edelleen tutkitaan. Todella usein vatsavaivat katoaa kun kiinnittää huomiota mitä syö ja miten syö, mitenkään väheksyen ongelmaasi, tiedän kyllä miltä tuntuu kun kukaan ei ota tosissaan! Toivottavasti saat ratkaisun ongelmiisi!

    • apua!!112

      Unohdin myös kertoa sen, että kärsin aina toisinaan aamuisin sellaisesta etovasta olosta. Esim. kesken suihkun tulee pakottava tarve istua ja tulee ihan törkeän huono olo.

      Tänäänkin tuli, vaikka heti herättyäni menin syömään. Siis ennen jo tätä syömistä oli ihan öklö olo. Mikään ei maistunut. Ylävatsaan jotenkin koskee ... Tai jotenkin. Tuli röyhtäyksiäkin, voiko närästys oireilla näin? Voiko sekin liittyä noihin muihin oireisiin?
      Välillä joutuu ihan sänkyyn mennä makaamaan, eikä oo hauskaa yrittää tehdä aamutoimia tuon olon kanssa.

      Hassuinta on, että tää olo ei meinaa millään lähteä, vaikka on jo näin myöhä! Verensokereista tuskin on kiinni, kun olo on ollut ihan hassu kokoajan, ja syönyt olen.

      • mikimi

        http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Ärtyvä_suoli

        ton mukaan ärtyneeseen suoleen voi kuulua närästystä, itselläni ei ole kokemusta närästyksestä, vielä. Mutta käy sielä lääkärissä kun ehdit testauttamassa ne perusjutut niin lääkäri osaa sanoa oikean diagnoosin. Ei kuulosta mukavalta mutta uskon että ei kuitenkaan mitään vakavaa ole. Lääkäri voi kirjottaa sinulle respetillä lääkkeitä jotka auttaa närästykseen yms jos se nyt sellaista on


      • killini

        Mulla kans samanlaisia vaivoja.Siis, ihan kuin olisin viimesilläni raskaana.
        Maha turpoo kun syö mitä tahansa.Siis todella ärsyttävää! Sitten mulla saattaa
        turvota reidetkin samalla, ihan tunnen kun ne rupee turpoon.
        Sillon ei voi mennä mihinkään vaan makaan vain selälleen lattialle.Töissä on
        inhottava olla sillon.Mulla on työtakki , mikä normaalisti on niin iso , että jää
        reilusti tilaa mutta kun se järkyttävä turvotus tulee, niin ei mahdu napit kii enään.
        Otin tossa äsken Samarinin mutta ei se auta ja Cuplatontakin mulla on mutta ei
        auta.Voi hitto kun tietäs mistä tää johtuu.
        Jos saat jostain apua niin olis kiva jos laittasit tänne tietoo niin jos se vaikka aut-
        tas muakin.


    • sairaana2vuotta

      Minulla täysin samanlaiset oireet, lisäksi kymmenkunta muuta oiretta. Olen kärsinyt näistä vaivoista kaksi vuotta, josta vuoden olen juossut lääkäreillä etsimässä ratkaisua vaivoihini. Jos haluat kuulla lisää, ota yhteyttä sairaana2vuotta(a)luukku.com.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      72
      2698
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2672
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2322
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      34
      1619
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      239
      1553
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1475
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1270
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1216
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe