Sosiaalinen ahdistuneisuus - minullako?

Moikka vaan! Siis sullahan on ongelmana sosiaalisten tilanteiden pelko mistä kärsit - ihan niin kuin moni muukin. Ongelman yleisyyttä ei tiedetä, kun siihen liittyy asianomaisilla häpeä ja pelon salaaminen.
Hanki apua, lääkitys ja terapiaa. Vaiva katoaa itsestään vain n. 10-20 prosentilla ja saattaa vain paheta iän myötä. Jos sulla jalka katkeaa niin miten toimit? Menet lääkäriin, josta saat apua ja ihan samalla tavalla toimit tässäkin mielen toimintahäiriössä. Lääkäreillä tulee liukuhihnalla päivittäin ihmisiä, joilla vaivoja laidasta laitaan, kyllä ne tietää jo nykyään mistä on kyse ja pätevän lääkärin pitäs osata suhtautua vakavasti näihin yläpään vaivoihinkin. Sosiaalisten tilanteiden pelko on hoitamattomana jo ihan tarpeeksi ajanut kansaa päihteisiin ja ennenaikaiselle eläkkeelle.

Miten vanha olet? Itsellänikin oli nuorempana samanlainen ongelma mutta siinä vaan ajattelin että jos ihmiset ajattelevat minusta pahaa joten sen takia en puhunut nuorempana paljoa ja jouduin videopeliriippuvuuteensen takia mutta nyt 21 vuoden iässä olen päässyt eroon siitä ja olen taas alkanut sosialisoitumaan eli tuo sosiaalisuus pelko voi parantua itsestää jos vain rohkaistuu

Aloittajan kirjoitus on lähes sama kuin omani! Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta hirveästi. Hikoilen, punastelen ja ahdistun sosiaalisissa tilanteissa aivan väsyksiin asti. Olen 21-vuotias opiskelija. Minulla on melko paljon kavereita ja minua pidetään itsevarmana. Olen kuitenkin sisältä kuin pieni nurkassa tärisevä hiiri välillä. Aina en.
Ajattelen juuri samalla tavalla: miltä näytän muiden silmissä? He varmasti puhuvat minusta pahaa? jne.
Oma itsekriittisyyteni on ajanut minut tähän tilanteeseen. Kuvittelen muiden ajattelevan minusta samalla tavalla kuin itse ajattelen itsestäni. Huonoon itseluottamukseeni ja itsekriittisyyteeni syynä on ainakin se, että minua kiusattiin koulussa yhtenä vuonna ja kotona minua ei koskaan juurikaan ole kannustettu tai huomioitu paljon.
Oma ahdistukseni äityi niin pahaksi, etten enää voinut olla. Päätin hakea apua ongelmaani koulun kautta. Sain hyvän psykologin, jolle pystyin kertomaan todella vapaasti kaikkea. Aluksi sekin jännitti kamalasti, mutta alkuun kirjoitin tapaamisiamme ennen paperille niitä asioita, joita olin miettinyt. Nyt olen aloittamassa psykoterapiaa. Jo tähän mennessä on tilanteeni on helpottanut jonkin verran, ja uskon että helpottaa vielä paljon, kun "oikea" terapia alkaa. Tutkimusten mukaan paras hoito sosiaalisten tilanteiden pelkoon on terapia lääkityksen kanssa.
Myös "siedätyshoito" kannattaa. Olen altistanut itseni usein tilanteisiin, joissa jännitän, vaikka välillä se on aivan sietämätöntä. Pikkuhiljaa jännitys käy toivottavasti vähän siedettävämmäksi ja hallittavammaksi. Kerro ongelmasta ihmisille, älä jää yksin sen kanssa. Kohtaa pelkosi, vaikka se voi olla ahdistavaa. Mieti syitä sosiaalisten tilanteiden pelollesi. Minua on auttanut hurjasti päiväkirjan kirjoittaminen. Se selkiyttää ajatuksia. Olen ajatellut, että minua ei haittaa, vaikka en kokonaan pääsisi eroon jännityksestä. Jos jännitykseni ja pelkoni vain olisivat inhimillisellä tasolla...

Minulla on myös aika varmasti sosiaalisten tilanteiden pelko.. Ennen olin hyvinkin sosiaalinen, ja nautin olla ison ystävämäärän kanssa. Nykyään ahdistuneisuus rajoittaa paljon elämääni, vie paljon voimia kommunikoida ihmisten kanssa, vaikka tietäisinkin että he ovat ystäviäni ja ovat luotettavia. En vaan hallitse asiaa, ja minua hävettää ja hämmentää miten tämä kaikki puhkesi yhtäkkiä. Minut on pahoinpidelty, en ole koskaan surrut asiaa sen enemmin, minut on myös nuorena raiskattu.. olen myös ollut huostaanotettuna, nämä voivat olla johtaneet paljonkin haurauteeni.
Mutta se on ihmeellisintä kuinka kaikki tämä puhkesi aivan puun takaa. Kannan harteillani valtavaa taakkaa painavista asioista, yritän aina vaan jaksaa olla positiivinen ja pärjätä. Haluan itseni takaisin.
Kun paha ahdistuskohtaus iskee, en pysty pitämään katsekontaktia ihmisiin, he varmaan ajattelevat että tuijotan heidän rintojaan, mikä lisää häpeääni. En tosiaan ole mikään perverssi!
Sydän alkaa hakkaamaan, tuntuu että taju lähtee, teke mieli juosta pois tilanteesta, ja sen jälkeen olen aivan voimaton.. Voisin suoraan nukahtaa.

Olen siedättänyt itseäni tilanteilla, nyt olen raskaana joten en voi vetää kännejä turvakseni, joudun kohtaamaan pelkoni suoraan.

On ollut hyviä päiviä, jolloin olen selviytynyt tilanteista hyvin, mutta välillä painajaisten jälkeen tai väsyneenä tulee huono olo ihmisten parissa. Vihaan itseäni tällaisena, koska se ei ole osa luonnettani. Olen koulussa aina pärjännyt, ollut tukioppilaana, suosittu, yhtäkkiä kaikki minussa vaan kuoli. Ajauduin harmaaksi varjoksi, jolla on hyvin paha olla. Tiedän että selviän tästä.

Tutulta kuulostaa. Itse kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta noin 10v. Lopetin yhden koulunkin kesken, kun täytyi pitää esitelmiä sun muita ja silloin tuo sairaus oli minulla todella pahaa luokkaa. Hieman se iän myötä helpotti mutta todella raskasta silti. En ole uskaltanut mennä lääkäriin tai puhua asiasta edes yhtään kenellekään. Vaikka monet sanovatkin ja kirjoittelevat, että rohkeasti vain lääkäriin niin ei se silti ole onnistunut, ei mitenkään, kun pelko on niin paha.

Nyt voin jonkin verran paremmin ja päätinkin tulla ojentamaan muille auttavan käteni. Selailin siis nettiä asian teemoilta 9 viikkoa sitten ja jollain sivulla joku suositteli tämmöistä kun Dr. Thomas A. Richards - Overcoming Social Anxiety Step by Step (Tähän sisältyy siis viikottainen audio terapia sessio ja päivittäin luettava "työkirja"). Päätin kokeilla ja täytyy sanoa, että nyt kun on 9 viikkoa aloituksesta mennyt niin voin kyllä jo paljon paremmin sisältä päin. Vaikka sosiaalisten tilanteiden pelko ei vielä kokonaan olekaan (eikä varmasti vielä pitkään aikaan tulekaan) hävinnyt, niin olo on kuitenkin jo paljon parempi.

Luultavasti terapia kyllä on parempi vaihtoehto niille, joilla on kanttia mennä sitä hakemaan. Itselläni ei ole, mutta tästä kyllä on ollut apua. Jos samanlaisia ihmisiä löytyy kuin minä, että ei uskalla hakea apua mistään, niin suosittelen lämpimästi hankkimaan Overcoming Social Anxiety Step by Step.

Sosiaalisten tilanteiden pelolle on aina luultavasti synnynnäisen taipumuksen lisäksi joku syy/syitä. Ennen en itse osannut ollenkaan sanoa, mistä jännitykseni johtuu, mutta nyt se alkaa olla jo melko selvää. Useat nolauskokemukset ja erittäin huono itseluottamus ja herkkyyteni yhdessä saavat aikaan elämää rajoittavan, erittäin rasittavan oireen, sosiaalisten tilanteiden pelon ja jännityksen. Kannattaa tutustua itseen kunnolla ja miettiä mahdollisia sosiaalista ahdistusta pahentavia asioita. Tsemppiä kaikki kohtalotoverit!

Luettuani teidän kertomuksianne saatoin vain huokaista, että onneksi en ole yksin tämän ongelman kanssa!

Pienenä lapsena olin vielä suhteellisen reipas, mutta koulun aloittamisen jälkeen aloin kai jännittää. Minua kiusattiin ja härnättiin, koska olin herkkä ja hyväuskoinen, enkä uskaltanut puolustaa itseäni. Siitä se itseluottamus taisi lähteä murenemaan, enkä ole sitä vieläkään osannut koota.

Toisinaan, hyvinä päivinä, osaan olla hyvinkin rohkea tai ainakin osaan esittää sellaista. Huonoina hetkinä tunnen itseni niin surkeaksi.

Minullakin oli ennen vaikeuksia esim. kävellä yksin kaupungilla. Tarkkailin itseäni koko ajan ja mietin, miltä näytän muiden silmissä. Nyt tuo vaiva on ehkä hieman hellittänyt, mutta olen edelleen ahdistavan tietoinen itsestäni varsinkin vieraammassa seurassa.

Ahdistus ja pelko aiheuttaa kai myös sen, että käyttäytymiseni vieraiden ihmisten seurassa on aivan järjettömän typerää ja kömpelöä. Sanat takertuvat kurkkuun enkä osaa ilmaista itseäni selkeästi. Teen hölmöjä käytännön virheitä, kun ahdistun ja panikoin eri tilanteissa. Yksinkertaisetkin asiat muuttuvat vaikeiksi, kun mieli on pelokas ja epävarma.

Joskus onnistun ja olen iloinen omasta suoriutumisestani sosiaalisessa tilanteessa, mutta useimmiten joudun jännittämään ahdistumiseen ja hurjaan stressaamiseen saakka.

Pahimpana kautena kokeilin lääkitystä, mutta sivuvaikutusten takia päädyin lopettamaan sen.

https://www.facebook.com/groups/sosiaalistentilanteidenpelko/

Apua kannattaa varmasti hakea. Ongelmasi saattavat lievittyä ajan kanssa itsestäänkin, muttaa voi käydä myös niin, että koko elämä menee sos.fobian määräämissä tahdeissa. Kouluterveydenhuolto ja terveyskeskus luultavasti vähättelevät koko asiaa. Jos sinulla suinkin on mahdollisuus, kannattaa varata aika suoraan psykiatrille.

Itselläni on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Nykyään kun elän yksikseni, niin myös kaupungilla tulee liikuttua yksin. Jotenkin tunnen ahdistusta tuolloin ja haluna hoitaa asiani nopeasti, jotta minun ei tarvitsisi kestää enää sitä tilannetta. Voi olla, että ulkopuolisten silmissä käytökseni näyttääkin hätäiseltä. En siis osaa esiintyä rennosti ja kaverini kuittailevatkin jäykästä olemuksestani. Se ei ainakaan rohkaise yhtään.

Töissä tilanne on taas toinen. Siellä olen rento ja ehkä välinpitämätönkin. Tuntuu, että siviilielämän tyyli on kääntynyt työpaikalleni. En enää stressaa suuristä työmääristä tai palavereista, joissa mahdollisesti joutuisin esiintymään. Vai lieneekö tämä ammattitaidon kehittymisen mukanaan tuomaa itsevarmuutta. Jos näin on, niin miksi sitten siviilielämässäni itsevarmuuteni ja rohkeuteni on tipotiessään?

Joo niin tuttua. Itse kärsiny tuosta jo n. 15v, mukaan on tullu alkoholiongelma ja muitakin päihdeongelmia. Koulut on jääny kesken ja oikeastaan kaikki muukin.

Töitä tein joskus nuorempana kun pakotin itseni väkisin paikalle, työpaikan sain suhteitten kautta ja sekin karisi aika nopeasti juurikin tämän sos. fobian takia, en vain kuulemma ollut tarpeeksi positiivinen, vaikka tein hommani aina hyvin.

Nyt näin yli kolmekymppisenä alkaa jo toivo vähän loppua. Nykyään perus kauppa reissut ja virasto käynnit onnistuu jotenkuten kun on pakko, normaali elämä ei. Töihin ei mitään saumaa. No mutta siinä vähän omaa tarinaa.