Maanantaina raskaustesti näytti positiivista. Ilmoitin armeijassa olevalle miehelle (armeija loppuu tänään 9.7). Hän suuttui, vaatii aborttia. lähdin kesän alussa reissuun ja pillerit jäivät kotiin. sovimme että emme käytä kuukauteen nyt ehkäisyä, kävi miten kävi ja avomieheni/kihlattuni tietää tarkasti kielteisen asennoitumisen aborttiin. minä en periaatettani aborttia kohtaan muuta ja mieheni ei kuulemma halua vielä lapsia. vasta kahden vuoden kuluttua. nyt minun pitäisi siis tehdä abortti ja kahden vuoden lukuttua (joka on ainakin omasta mielestäni todella lyhyt aika)yritettäisiin sitten lapsia. helvetti tätä elämää... kaikki on ollut parisuhteessamme todella hyvin. olemme vuoden asuneet yhdessä ja olleet vuoden kihloissa. Nyt koetellaan parisuhdetta oikein toden teolla! auttakaa nyt hyvät immeiset.
Piia
Piia
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt teitä kyllä koetellaan todella. Rakkauskin on koetuksella. Oma mielipiteeni olisi, että vaikka lapsen alku on yhteinen, se on kuitenkin enemmän sinulla se päätäntävalta. Jos tuntuu, että haluat pitää lapsen, pidä se.Jos miehesi ei sitä missään vaiheessa hyväksy, ei miehestäsi välttämättä olisikaan edes isäksi.Miehesi rakkaus sinua kohtaan mitataan nyt. Voipi kyllä olla niinkin, että hän on alkujärkytyksestä vaan vihainen.Kun hän siitä tyyntyy ja rauhoittuu ja ehtii ajatella asiaa rauhallisesti ilman armeijaympäristöä, voi hänen ajatuksensa vielä muuttua. Ajan myötä kun vatsasi kasvaa, muutenkin muotosi muuttuvat ja oikan pienen ihmisenalku kasvaa sisälläsi, joka on teidän yhteinen, ei miehesi voi vastustaa enää tuota pientä ihmistä sisälläsi... (mikäli sikäli vielä tuossa vaiheessa olette yhdessä)
Itse tekisin tuossa tilanteessa siten miten iteltä tuntuisi. En sano onko se oikea vai väärä päätös, mutta ei se niinkään voi olla, että tottelet täysin miestäsi ja teet abortin vaikka sisimpäsi sanoisi toisin.
Toivottavasti pääsette asiassa yhteisymmärrykseen. onnea teille!
Nyt kun tekisitte abortin niin miettikää, että ette välttämättä enää parin vuoden jälkeen saa vauvaa, jos milloinkaan. Abortissa on aina omat riskinsä, mutta eiköhän tuollainen mahdollisuus ole pieni osa prosenteissa - silti.
Olisi varmaan kannattanut odottaa uutisen kertomista siiheksi kunnes mies tulee armeijasta, että olisit saanut hänelle sen kertoa kaikessa rauhassa ilman armeijanhälinää. Tosin ei kai mitään ole vielä menetetty... yritä puhua hänelle vielä asiasta, painostamatta. Voi olla, että hän sopeutuukin asiaan ajan kuluessa :) Jos ei nyt päätäpahkaa halua oitis erota... Ja muista: jos mies haluaa nyt erota asian suhteen niin hänestä ei ole isäksi, ehkä ei vielä parin vuodenkaan päästä!
Sinun päätäntävalta on kuitenkin, että haluatko pitää vauvan vai et, mutta älä anna miehesi painostaa asiassa - vaan päätä itse siitä!
Mieheni sanoo, ettei halua erota, mutta painostaa vaan kokoajan aborttiin, johon minä en taas sitten suostu. olit oikeassa siinä, että olisi kannattanut odottaa armeijan loppumiseen asti ennenkuin kertoa vauvauutinen. nyt ympärillä on vaan ja ainoastaan nuorten miesten mielipiteitä, jotka eivät varmastikaan auta minun omaa tilannetta ollenkaan. päinvastoin pahentaa.. toivottavasti kaikki menee hyvin. suhteemme ja mieheni on minulle kaikki kaikessa ja tiedän, että hänestä tulisi upea isä jos vaan antaisi itselleen mahdollisuuden.
Hauskaa ja toivottavasti aurinkoista kesää.
piia
taitaa olla vain ukollas alkujärkytystä, ainakin toivon niin.. aborttia en kehoita tekemään.. siinä on riskinsä.. mulla kaveri teki 3vuotta sitten abortin ku tuli vahingossa raskaaksi eikä ollut vakituista kumppania.. melkopian alkoi sitten seurustella ja vuoden seurusteltuaan alkoivat yrittää lasta.. kaksi keskenmenoa abortin jälkeen ja ei vieläkään ole tärpänny, siispä mieti tarkoin. toiselle kaverille tehtiin nuorena 15 iässä abortti ja siit on nyt 10 vuotta aikaa eik voi saaha enää lapsii
Olin joskus samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Siis poikakaverini oli armeijassa kun ehkäisy petti. Poikakaveri oli sitä mieltä, että abortti olisi paras vaihtoehto. Perusteli sillä, että molemmilla oli koulu kesken ja hän oli vielä armeijassa. Olin itse niin sekaisin ja peloissani, että suostuin aborttiin. Myöhemmin tajusin, että kyllä olisimme selvinneet jotenkin vauvan kanssa. Kadun päätöstäni ikuisesti, kunpa minulla olisi ollut rohkeutta pitää vauvani.
Kaikesta on jo aikaa mutta minusta tuntuu, että elämäni on ollut päämäärätöntä sen jälkeen. En tiedä tuleeko enää koskaan ajankohtaa, jolloin olisi onnellisesti raskaana.
Nyt olemme viikonlopun pohtineet ja puhuneet ja harkinneet ja pistin jo mieheni suhteellisen kovaan tilanteeseen ja päädyimme pitämään tämän esikoisemme. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa :)
Ihanaa, kaikki aina pyrkii kääntymään parhain päin jossain vaiheessa! :) Onnellista odotusta teille molemmille!!!