Timanttituijan siirto

muutosta pihaan

Onko joku siirtänyt? Miten onnistui ja miten laajalle juuristo leviää? Tuo mahdollisesti siirrettävä on noin 1,5m korkea. Se kasvaa aidan vieressä ja kasvaessaan pimentäisi huoneen. Ovat (2) ilmeisesti näkösuojaksi laitettuja.
Ajatuksena on tehdä enemmän kukkivien kukkien kasvupaikaksi eli perennaksi.

4

15974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voit myös leikata

      Tuijilla ei ole isoja juuria, voit hyvin siirtää.
      Mutta toisaalta on varmaan kaunis siinäkin paikassa, leikkaa sitä pienemmäksi, on kaunisperennoiden keskellä.
      Tykkää leikkaamisesta, voit leikata näihin aikoihin tai juhannuksen jälkeen.

    • muutosta pihaan

      Kiitos vastauksesta. Olen vain joskus nähnyt liki viisimetrisen tuijan, joka oli myös pari-kolme metriä leveä. Ehkä siitä arkuus jättää tuohon.
      Pihalla toisella puolella on isoksi kasvanut kuusi, mikä poistuu sopivan ajankohdan tullen. Sen tilalle ajattelin siirtää tuijan. Siitä kuusesta lähtee neulasia ja ne kulkeutuvat sisälle koirien jaloissa.

      Katsotaan, mihin päädyn, mutta rohkaisuksi vastaus oli hyvä. Kiitos vieläkin.

    • puuta heinää

      Tuon kokoisen tuijan siirto ei pitäisi olla hankalaa. Ikä ja kasvin elinvoimaisuus toki vaikuttaa, mutta juuriston ei pitäisi olla mitenkään mahdottoman suuri, yleensä latvuksen leveys on yhtäkuin juuriston leveys. Kastele hyvin ennen ja jälkeen siirron ja kaiva mukaan niin suuri multapaakku juuriston ympäriltä kuin pystyt siirtämään.
      Paras siirtoaika on heti keväällä ennen kuin kasvu pääsee vauhtiin tai sitten loppukesästä, kun kiivain kasvukausi on ohi, mutta uuteen paikkaan juurtuminen ennen talvea vielä onnistuu. Toki muulloinkin onnistuu, mutta kuivahtamisen riski on suurempi.
      Valitsemasi uusi kasvupaikka vanhan kuusen paikalle kannattaa möyhiä kunnolla, kuusen juuristoa pitää ehkä poistaa ja tuoda tilalle kuohkeaa multaa, johon tuijan on hyvä juurtua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      118
      3130
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2805
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2098
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1968
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1172
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      925
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe