Ajatelmia omasta ongelmasta

toivoton

Aloitin alkoholinkäytön noin kymmenen vuotta sitten. Se oli heti humalahakuista juomista joka viikonloppu. Ensin kerran viikossa, sitten kaksi. Välillä useampana päivänä viikossa. Joskus rauhallisempia kausia. Tästä 7-8 vuotta eteenpäin eli muutama vuosi sitten alkoi tulemaan pikku putkia, kahdesta päivästä viikkoon. Olin silloin työttömänä, eikä ollut niin väliä koska ottaa. Nyt olen töissä ja hoidan ne jotenkuten, vaikka mieliala onkin masentunut ja levoton. Juon viikonloppuisin isoja määriä ja olen alkuviikosta krapulainen ja suorituskyky aika huono. Joskus harvoin olen poissakin ollut alkuviikosta krapulan takia. Lomalla menee yleensä koko loma kännin ja krapulan vuorotteluna, tai sitten putki ja sen jälkeen paha krapula. Ihmeellistä on etten edes halua olla kohtuukäyttäjä. En minä tiedä mitä sellainen on. Liekö vanhempien näyttämä esimerkki lapsuudessa ja nuoruudessa ettei alkoholia oteta kohtuudella. Kaikissa kirjoissa ym sanotaan että sellaista alkoholistia ei ole olemassakaan joka ei haaveilisi kohtuukäytöstä. Mä en haaveile, joten voinko lainkaan olla alkoholisti. En myöskään kiellä, etteikö viina olisi mulle ongelma. Huomasin melkein heti ettei viina mulle sovi. Alkoholistithan aina kieltävät sen kieltävät sen, eivätkä näe omaa tilaansa. Eli näiden perusteella en olisi alkoholisti, vaan joku muu persoonallisuushäiriöinen sekopää. Raittiudesta toki haaveilen usein, mutta en kovinkaan usein kohtuukäytöstä. Kun alan juomaan, haluan nollata pään ja lähteä elämää karkuun kunnon pöhnässä ja kemiallisessa harhassa. Saan normaalin olotilan hetkeksi ja elämä maistuu. Kun selviän, olen todella morkkiksessa ja voin pahoin ja haaveilen raittiudesta. Lisäksi asiat vaikeutuvat, esim työt, raha-asiat, läheisten pahoinvointi jne. Korttikin on kuivumassa ja tuomio törkeästä tulossa. Onneksi kukaan ei loukkantunut tai kuollut. Jos olisi, olisin pistänyt itteni jojoon. En ole fyysisesti riippuvainen alkoholista, mutta psyykkinen riippuvuus on valtava. Sain vähän aikaa sitten hirveän raivo/ahdistuskohtauksen, kun olin viikonlopun selvinpäin. Katkeroidun, masennun ja kaikki vituttaa. Olin alkoholisti tai en, sen tiedän ainakin että viina tekee mulle erittäin pahaa. Itsemurhaakin olen suunnitellut. Olisi melkein helpompaa jos pystyisin sanomaan olevani alkoholisti, mutta minussa on niin paljon ominaisuuksia, joita alkoholistilla ei ole. Nyt jokatapauksessa olen ollut koko pääsiäisen selvinpäin, yksin ja masentuneena. Pitäisi hakea jonkinlaista apua mutten tiedä millaista. Kun en tiedä olenko hullu vai alkoholisti. Paska elämä. Itsetunto nolla, kesä on tulossa ja ihmiset juhlivat ja hymyilevät. Jos mä oon selvinpäin, olen tosi ahdistunut ja masentunut. Jos juon, sekoitan asioita taas lisää ja kärsin hirveistä morkkiksista. Olen olosuhteiden vanki, hukassa, avuton.

10

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • drytughkjl

      Sinulla on fyysinen riippuvuus myös siihen aineeseen, vaikka väititkin sen olevan vain henkistä. Fyysiseen riippuvuuteenkin tepsii vain raitis aika. Sinun on oltava vain ensi alkuun esim. vuosi juomatta, ennenkuin voit väittää muuta. Aloita tänään. Jos haluat senkin jälkeen vielä ryypätä, eikä elämänlaatusi ole parantunut ja ahdistukset ja vatutukset vähentyneet, voit aina aloittaa sitten uudelleen. Päätös on vaan tehtävä että aion olla sen vuoden tms juomatta, ja toteutettava se härkäpäisesti. Mitä sen jälkeen teet, se on sen ajan murhe.

    • ====

      Täytät kaikki alkoholistin tunnusmerkit, vaikka asia on vaikea myöntää itselleen.
      Valitat krapuloita, ahdistusta, masennusta, levottomuutta, morkkiksia, itsetuntoa nollassa - nehän on hankittu säännöllisellä humalahakuisella juomisella.
      Näitä vaivoja yleensä yritetään lääkitä juomalla lisää, mutta tilanne vain pahenee, sillä alkoholin käyttö vain ruokkii ja syventää niitä humalan jälkeisellä olotilalla.

      Saat kertomasi vaivat poistumaan vain riittävän pitkällä juomattomuudella, ja siihen ei viikko pari auta, vaan paljon pidempi aika, jolloin henkinen tasapaino takuuvarmasti palautuu.
      Ethän kärsinyt mitään tällaista ennen kuin aloitit säännöllisen humalahakuisen juomisen kymmen vuotta sitten.

    • tosiutelias alkoho

      mutta minussa on niin paljon ominaisuuksia, joita alkoholistilla ei ole. Nyt jokatapauksessa olen ollut koko pääsiäisen selvinpäin, yksin ja masentuneena.

      Ole hyvä ja kerro, mitä sinussa on sellaisia ominaisuuksia, joita alkoholistilla ei ole.

      • toivoton

        Niin. Aina sanotaan, että alkoholisti on sokea ja sairauteen kuuluu ongelman kieltäminen. Ja tuo kohtuukäytön haaveilu on kaikkien mukaan osa alkoholismia. Mulla ei täyty noista kumpikaan. Toki olen riippuvainen alkoholista jollain tasolla. Ei mulla olisi vaikeuksia myöntää alkoholismia, jos tietäisin mitä se on ja samaistuisin toisten alkoholistien kokemuksiin. Mulla on alkoholistin ominaisuuksia, mutta myös asioita, joihin en samaistu toisten alkoholistien kanssa. Kuten esimerkiksi yllämainitut seikat. Totuutta mä tässä vaan haen, mikä mua vaivaa.


      • .
        toivoton kirjoitti:

        Niin. Aina sanotaan, että alkoholisti on sokea ja sairauteen kuuluu ongelman kieltäminen. Ja tuo kohtuukäytön haaveilu on kaikkien mukaan osa alkoholismia. Mulla ei täyty noista kumpikaan. Toki olen riippuvainen alkoholista jollain tasolla. Ei mulla olisi vaikeuksia myöntää alkoholismia, jos tietäisin mitä se on ja samaistuisin toisten alkoholistien kokemuksiin. Mulla on alkoholistin ominaisuuksia, mutta myös asioita, joihin en samaistu toisten alkoholistien kanssa. Kuten esimerkiksi yllämainitut seikat. Totuutta mä tässä vaan haen, mikä mua vaivaa.

        Eli juomisesi tulee jatkumaan, kun juuri kiellät ongelmiesi lähteen, eli jatkuvan juomisen.


    • ////

      Yrität huijata itseäsi teorioillasi, että et ehkä olekaan alkoholisti - eli haet itsellesi lupaa juoda jatkossakin entiseen malliin.
      Juopot ovat mestareita huijaamaan muita, ja ennenkaikkea itseään.
      Eikö rattipalokaan herättänyt tajuamaan, että viina vie ja hallinnoi sinua?

      • toivoton

        En mä yritä huijata(ainakaan tietoisesti). Etsin totuutta, olenko alkoholisti vai hullu. On monia ihmisiä, jotka ovat olleet täysin "alkoholistisessa" tilassa, paljon pahemmassa kuin minä ja nykyään he juovat hyvin vähän. Aina kaikista selvimpänä baareissa tms. Okei, vähän näitä ihmisiä kyllä on, mutta tunnen kuitenkin. Tämäkin vaikeuttaa määrittelemään kuka täällä on alkoholisti ja kuka ei. Anyway, haaveilen raittiudesta kuitenkin. Siis raittiudesta= Olla iloisena vapaa viinasta


    • Pankin asiakas

      Kävisit vaikka Päihdelinkin palstalla testaamassa tilasi. Siellä on selkeä ja puolueeton testi alkoholismista..

      • toivoton

        25 näytti SADD. Kuulostaa aika rajulta tuomiolta. Tai sit tässä maassa joka toinen on alkoholisti niinku minäkin kaikkien testien mukaan.


    • pla.pio

      Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.

      Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.

      Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!

      http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1571
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      981
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      866
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      754
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      750
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      694
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      686
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      684
    Aihe