Koulutus apua

hooroolomps

Elikkä omistan kaksi koiraa, ja nyt kun muutimme omakotitaloon, toinen koirani ajaa autoja pois tontilta, pihamme on aidattu ja siis koira juokee auton perässä aidan vierellä toiselle reunalle haukkuen, eli ajaa autoja pois, miten saan tämän loppumaan, toisaalta hyvää liikuntaa, mutta silti rasittavaa, kaippa koirakin siittä hieman stressaa?
entäpä miten saan koirani leikkimään ilman hampaita, nuorempi (pienempi) puree ja repii vanhempaa koiraa turkista puree välillä myös jaloista, vanhempi koira tekee samaa välillä.
Pienempi on purrut niin kovaa että jälkiä tulee välillä. isompi ei ole purrut läpi ainakaan niin että oltaisiin huomattu, mutta kuitenkin satuttaa nuorempaa koska se välillä vinkuu todella paljon. Vanhempi on täysin kuuro, joten huutaminen ei auta. Vanhempi myös usein leikissä hyökkää pienemmän päälle niin että pienempi kaatuu selälleen ja ei pääse siittä pois koska vanhempi koira puree kaulaan "tappaakseen". Välillä vanhempi päästää pienen karkuun ja hyökkää taas "tappaakseen". Koirilla siis on 2 vuotta ikä eroa ja koko eroa n.20kg. Välillä leikit osuu hyvin yhteen, mutta usein on tälläistä leikkien kanssa, pienempi puree sisälläkin jaloista ja repii kaulanahasta. Mutta isompi ei leiki rajusti sisällä vain pelkästään ulkona. Koiria ulkoilutetaan muutenkin ja saavat liikuntaa, sekä aktiviteettejä.

9

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      En tiedä miten auttaa!

    • pentuko?

      Ei ainakaan kannata antaa niiden juosta yhdessä vapaana ulkona, ettei vahinkoja satu. Onko nuorempi vielä pentu? Pureminen menee kyllä ohi, jos on.

      Sitruunapanta voisi auttaa ainakin haukkumiseen. Stressitasokin voisi laskea, kun sen ei tarvitsisi haukkua juostessaan.

    • Joobax

      Autojen jahtaamiseen auttaa koulutus. Koira remmiin ja autoja odottamaan. Koiraa korjataan jo siinä vaiheessa, kun se huomaa auton, mutta ennen kuin se ehtii reagoida eli lähteä jahtaamaan. Remmillä saat koiran pidettyä hallinnassa, ettei koira vahingossakaan pääse jahtaamaan. Ajoitus on avainsana, toistot toinen. Voi myös palkata, kun ei lähde jahtaamaan. Sisällä leikkimisen voi kieltää kokonaan.

      Jos koirien välinen toiminta pysyy leikkinä, pureminen tapahtuu "yhteisymmärryksessä" -> ei tarvitse puuttua.

    • hooroolomps

      Nuorempi koira on 1 vuotias, eli en enään koe pennuksi lähinnä nuori koira, ja siis tämä toinen koira ei jahtaa hihnassa, vain ja ainoastaan kun on pihassa irti, lenkillä, ei edes kiinnitä autoihin huomiota, tai vaikka seisoisin pihassa hihna kiinni, eli vain ja ainostaan kun on vapaa. Koirien leikki ei ole yhteis ymmärryksessä toimimista, Nuorempi haluaa leikkiä, mutta aina kun isompi tuleekin päällepäin tulee pienemmälle hätä, koska tietää jo että jää "jalkoihin", myöskin vanhempi koira leikkii, mutta vain täysillä, ei siis ymmärrä millään tasolla koko eroa, samankokoisten koirien kanssa vanhmpi osaa leikkiä. Ja nuorempi tuntuu purevan osittain halutessaan vanhemmalta huomiota, keppileikit ja pallo leikit sujuu niinkuin pitää, mutta usein se menee jahtaa ja "tapa" leikkiin.

      • Joobax

        Ehkä sitten jokin pilli tai muu kova taikka outo ääni, jolla saat koiran havahtumaan pois siitä mielentilasta, että lähdenpä jahtaamaan autoa. Havahduttaminen pitää tapahtua oikeaan aikaan ennen kuin koira ehtii edes yhtä tassuaan liikauttaa lähteäkseen liikkeelle, eli siinä vaiheessa, kun koira huomaa auton ja fiksaa kaiken huomionsa siihen -tässä kohtaa havahdutus.

        Jos koira olisi liinassa? Näennäisesti vapaana? Voit silloin tallata liinan päälle ja estää jahtaamisen.

        Toisen koiran härkkimisen voi kieltää. Se näykkii toista koiraa, koska se haluaisi toimintaa ja tekemistä. Yhtä hyvin se voisi yrittää aktivoida ihmisiä... Sillä on paljon energiaa, järjestäkää sille lisätoimintaa niin paljon, ettei sen tarvitse härnätä toista koiraa saadakseen tekemistä. Eli nenähommia ja aivotyöskentelyä. Onhan molempien kanssa reilusti liikuntaa?

        Perustapakasvatusta vain. Ei teillä pahoja ongelmia ole.


    • hooroolomps

      Siis koira on täysin kuuro, joten pillit eikä oudot äänet toimi. ollaan kokeiltu hevosen 15m liinassakin tuota auto juttua, mutta ei reaktioita, kaulapannalla sekä valjailla, mutta kun koira tajuaa olevansa jotenkin kiinni niin ei hievahdakkaan auton perään, ja pysyttelee muutenkin hyvin lähellä eli se liina ei edes pääse meneen lähellekkään kireyttä, metsässä ollaan jäljellä käytetty liinaa ja siellä kyllä vetää liinaa eteenpäin, mutta ei pihassa eikä normi lenkillä, koska on opetettu aina ettei saa vetää, hieman hankala tilanne.

      Koiria liikutetaan paljon, pyörä/rullis lenkkejä sekä tietysti ihan kävely lenkkiä, kepin heittely leikejä pihassa, temppu koulutusta, jemmaillaan namuja sisälle sekä ulos, aivo pallo käytössä, joten en usko että olisi liikunnan puutetta kummallakaan,

      Toista koiraa kielletään aina kun näykkii tai puree, mutta kun isompi leikkii tappamis leikkiä niin on vaikea kieltää kun on kuuro, eikä se osaa leikkiessään kohdistaa katsettaan minun kieltoihin, osaa siis silti kaikki perus käskyt sekä paljon lisätemppuja käsimerkeillä.
      Eikä nämä kovin vaarallisia ongelmia vielä ole, mutta itseltäni vain loppuu ideat.

    • Joobax

      Ookoo. Ymmärsin, että vanha olisi kuuro ja ongelmaton :)

      Eli ongelma onkin, että kuuro juoksee autojen perässä ja nuoremmalla vain tämä näykkimis- ja härnäämisongelma.

      Kokeile kuuroon koiraan vesisuihkua. Osta vaikka sellanen järee vesipyssy, josta irtoo hyvä suihku pitkälle.

      Härnääminen vähenee varmasti ajanmittaan kun nuorempi kasvaa aikuiseksi ja energiataso tasaantuu. Tähänkin voi käyttää muuten vesipyssyä...

      Pointti tossa vesisuihkussa on muuten sitten se, että se havahduttaa koiran. Tarkoitus ei ole heristellä sillä pyssyllä, että uskoppas tai muuten...paras kun koira ei edes tajua mikä siihen iski, kun pyssy laitetaan piiloon niin nopeasti ammunnan jälkeen. Havahduttamisen jälkeen pitää korjata koiran toimintaa ja opastaa oikealle toimintatavalle.

      Sisällä voi käyttää voi käyttää esim urheilujuomapulloa jossa on sellainen suutin. Sumutuspullosta ei tule riittävän hyvää suihkua, eli se kannattaa unohtaa. Jos ei mene perille pelkällä vedellä, voi terästää sitruunalla tai etikalla.

      Voi kun tuntisin jonkun, jolla olisi ollut kuuro koira...niitten kanssa kun on ihan omat juttunsa. Vois saada jotain vinkkejä.

    • hooroolomps

      Mulla kyllä löytyy muuten kuuroille koirille vinkkejä, mutta tää kun on ihan uusi asia, täytyypi kattella vesipyssyjä, kun ei oikeen ihan vielä oo se vuoden aika.

      Meillä oli ennen ei keittiöön kielto ja silloin tulikin paljon käytettyä sumupulloa jossa oli laimennettua sitruunamehua, ja ainakin koko poppoo tiesi että se ei ollut kivaa :D

    • Käskyn alle?

      Tuttavallani on sekarotuinen, Virosta tuotu koira. Koiralla on tapana koko ajan näykkiä meidän koiran nilkkoja. Ei auta, vaikka koiramme murahtaakin, kahden sekunnin jälkeen se taas jatkuu.
      Tällä tyttökoiralla oli kesällä juoksuaika ja silloin meidän gastroitu uroksemme alkoi astumaan sitä. Sitä lähtien tämä käyttäytyminen on jatkunut. Näykkiminen ei lopu, vaikka oma koiramme menisi sohvan nurkkaan ja vetää tassunsa mahan alle. Olen sanonut, että seuraavan kerran koirat täytyy vaan laittaa käskyn alle ja kieltää ko. toiminnot. En tiedä loukkaantuiko toisen koiran omistajat. Itse en jaksa tuollaista käytöstä katsella ja omani ainakin komennan. Muiden tyttökoirien kanssa oma koiramme on täysin rauhallinen. Mistähän tuollainen näykkimiskäytös voisi johtua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18804
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5775
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5347
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      38
      5229
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      5071
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      81
      4985
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4503
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4177
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      50
      3473
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3155
    Aihe