Mitkä suurista roduista (yli 40 kg) ovat helpoiten koulutettavia, ja muutenkin helpoimpia koiria? Saisi olla sellainen joka soveltuu kaupunkiin ja kerrostaloon. Eikä koirasta ole sitten tarkoitus tulla mitään sohvaperunaa, mutta liikunnantarve saisi olla ehkä vähän alhaisempi kun jollain husky -tyyppisillä.
Helposti koulutettavat isot rodut
49
7066
Vastaukset
- RemarkableSolution
Lievästi ylipainoinen kultainennoutaja
- patterikoira
Ja lomkkavikainen
- Tietoa pliis
No olipa hassunhauskoja vastauksia, mutta koiran siis olisi tarkoitus kyetä lenkkeilemään ihan reipasta tahtia ja pitkiä matkoja, joten en ole hakemassa lihavaa ja sairasta koiraa. Sanoinhan jo, että tarkoituksena ei ole ottaa sohvaperunaa. Satun nyt vain tykkäämään isoista koirista enempi, joten siksi tahtoisin sen olevan jotain suurempaa rotua. En kuitenkaan ole mikään hirveän kokenut koirien kanssa, joten siksi en mitään hankalasti koulutettavaa halua, vaan sellaisen, josta tulee helpolla kunnon koirakansalainen joka ei ole vaaraksi ympäristölleen... Joten olisi ihan kiva saada oikeitakin vastauksia.
- Tälleen
Kultainen noutaja on hyvä vaihtoehto, samoin labbis, mutta ne on jo sen 40 kg ylärajalla, osa ylikin. Airedale on myös hyvä, en nykyisistä osaa sanoa kuinka jästipäitä ovat, / terriereitä kun ovat / mutta energisiä ja leikkisiä koiria, ja jos luonne on kunnossa voi kouluttaa lähes mihin tahansa.
- canis.familiaris
Rentoja ja hyvä päisiä on airikset..Ei todellakaan ole jästipäitä... Noissa labbiksissa ja kultseissa on vain se haitta, että sitä energiaa sitten on se 3-4v. ennen kuin rauhoittuu. Ei ihan helpoimmasta päästä.
- Tietoa pliis
Siis nimenomaan olen kiinnostunut yli 40 kg kokoisista koirista. Noutajista on kokemusta jonkin verran, ja ovat ihania koiria, mutta tosiaan tuo tosi pitkään kestävä pentumainen energisyys vähän epäilyttää, kun töissä kuitenkin käyn, niin ei ole kiva jos kotiin tullessa on kämppä tuhottu ajankuluksi. Tietysti pentuna tuota voi sattua, mutta jos se jatkuu useamman vuoden, niin voi olla aika rasittavaa (luin tuosta sekarotuisesta kaukkarista olevan ketjun, ja en todellakaan halua pistää itseäni tuohon tilanteeseen, jos vain on mahdollista välttyä siltä). Itselläkään ei välttämättä riitä energia jatkuvaan leikkimiseen, sillä ne noutajat joista kokemusta on, eivät lenkkeilyllä väsyneet, vaan olivat vailla muutakin touhua. Unelmoin sellaisesta rodusta, joka olisi rauhallinen.
Husky on vaan 23 kg keskimäärin :(:(:(:(:(:(
- Otapas
nöffi, newfounlandin koira. Siinä ei ole oirettakaan riisitaudista eli takuulla yli 40kg. Ilmeisen helppo koska yhtään ongelmayksilöä en ole tavannut.
Toinen hyvä ja jokseenkin samankokoinen ja luonteinen on lansu, eli landseer. Tästä tunnen tosin yhden hermoheikon jo edesmenneen yksilön. Tuo yksilö oli arka mutta silti kiltti. - harjulintu
Tanskandoggi. Tutulla on sellainen ja se sanoi että se on helppo koulutettava mutta laiska(riippuu tietysti koirasta).
Ostan tanskandoggin itsekkin kun elämän tilanne sen sallii. Ei kaikki kultsut oo ylipainosia...tai lonkkavikasia :) Eikä kaikki oo mitenkään ylienergisiä:) Mulla on juur 1 vuoden täyttänyt tyttö-kultsu, joka ei oo tuhoja tehnyt, vaiks on päivät yksikseen. Samoin ku ihmiset on yksilöitä, niin on myös koirat :) Tosin kultainen jäänee tuon 40 kg alle...siis ne normipainoiset :) Mulla ollut myös mastiffi, joka on ISO koira, ja parsonrusselinterrieri, joka taas on pieni...ja kaikki ollut yhtä rakkaita :) Helpoin näistä ollut tää kultsu:)
- sulakaa lumet
Minun kultsu on 42 kg ja ei ole tippaa ylipainoinen. Tämä on näyttelylinjainen, ei mikään hössöttäkä ole ollut nuorenakaan. Nyt jo vanhana herrana saa vieläkin päivittäin hepulin jolloin juokeee korvat lennokkaasti hulmuten pitkin hankia. sisällä ja muuten rauhallinen ja täysipäinen koira. Itse en miellä noutajaa kovin riehuvaksi koiraksi, mutta minulla on ollut vain tämä yksi noutaja.
- Rotikkarinsessa
Siis jos haluaa pentuna rauhallisen koiran, niin.. no enpä keksi yhtäkään sellaista. Ja jos isoja koiria haluaa, niin vielä vaikeampi, sillä monella se aktiivisuus ja (yli)energisyys kestää aikuisiälle asti - monella vielä senkin jälkeen.
Mastiffeistahan sanotaan, että ne ovat jotensakin laiskanpulskeita, mutta niiden terveystilanne ei kaikkein paras ole, joten sellaiseen päätyy niin kannattaa tutkia tarkkaan, millaisesta yhdistelmästä koiran ottaa. Toisaalta tiedän myös hyvin aktiivisia, aikuisia mastiffeja, joten sekin on niin yksilökohtaista - toki kasvattajalta voi kysyä apua pennun valinnasta, ettei halua sitä kaikkein aktiivisinta elohiirtä vaan mieluummin rauhallisen.
Toisaalta sitten esimerkiksi iso osa molossityypin koirista jää pois laskuista, sillä ne ovat hyvin aktiivisia ja tekemistä tarvitsevia myös aikuisina - toiset enemmän, toiset vähemmän mutta pääasiassa jokainen tarvitsee liikuntaa reilusti ja lisäksi vielä nenä- ja aivotyöskentelyä päälle, että ne pysyvät tyytyväisinä eivätkä tee tihutöitä turhautumisensa vuoksi (voisin tästä kertoa paljonkin, kun omalla koiralla - pennulla tosin - venyi kennelyskä melkein kahteen viikkoon ja itse sairastuin sen jälkeen vielä korkeaan kuumeeseen, mitä kaikkea tuhoa ja perseilyä se turhautuminen aiheutti, kun ei voinut liikkua tai treenata kuin ihan minimimäärän ja muuten olisi pitänyt käytännössä nukkua ja lepäillä koko päivä).
Kannattaa tosiaan mietiskellä tarkkaan, mihin kaikkeen olet valmis ja mihin ehdit ja jaksat ja sen perusteella mieti rotua. Kokemuksia omien mielenkiinnon kohteina olevista roduista kannattaa kysellä ja käydä mielellään myös tutustumassa koiriin ihan livenä kotioloissa - näyttelyistäkin näkee ulkonäköä, mutta siellä on yleensä niin hektinen meininki, ettei perusteellisempaan jutusteluun ja koiriin tutustumiseen ole aikaa.
Ja kannattaa harkita myös aikuista koiraa, joka oletettavasti on rauhallisempi ja tyytyy "vähempään" kuin pentu. Paljon on aikuisia kotia tarvitsevia isojakin koiria, rotuyhdistysten kotisivuilta löytyy usein, samoin kuin esimerkiksi Apulasta.- canis.familiaris
Komppi..
Mastiffi on rotu.Eli puhutaanko nyt mastiffista vai mastiffi-/molossityyppisistä?
Jos jälkimmäisistä,niin sen sisään menee aika paljon ja hyvin erityyppisiä rotuja.
Niin mastiffi kuin jälkimmäinen itse ryhmä,ei ole pahemmin helppokoulutteinen pääasiassa.Tosin roduissa siinäkin eroja,ja löytyy sieltä jotain vähän helpompiakin kouluttaa.Vähemmässä määrin varsinaisesti helppoja ylipäätään,eroja kuitenkin paljonkin roduissa.
Ja varsinaisista molossikoirista kun puhutaan,niin tosiaan,ei ne monikaan rotu ole,eikä kuulu olla erityisen laiskanpulskea.Itseasiassa hyvinkin aktiivisia.Se sitten,että jos jalostuksella on "saatu" aikaan jotain perässä vedettäviä,niin on oma juttunsa,eikä sillä ole mitään tekemistä rodunomaisten koirien kanssa.
Minusta tuo aikuinen koira on ideana hyvä,mutta siinäkin tullaan siihen,että jos hakee helppoa isoa koiraa,niin ei ihan helppoa ole löytää.Useimmat noista kun on kuitenkin annettu pito-ongelmien takia pois.Ja vaikka ei olisikaan,niin jos kriteerinä on helppo,niin parasta olisi ottaa ehkä kuitenkin oma taimi,jonka sitten kasvattaa.
Tietty,jos kuksi käy,että löytää jonkun helpon ja hyvätapaisen,niin mikäs siinä.
- dfgtryutyu
Leonberg on hyvä nöffi samoin. irlanninsusikoira. ehkä myös berninpaimenkoira ja iso sveitsin paimenkoira.
- canis.familiaris
Tai Moskovanvahtikoira. On muuten aika äijäkoira.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovanvahtikoira Irlanninsusikoira ! Siinä vasta rauhallinen ja mukava kaveri =) Kouluttaminenkaan ei hankalaa ole =) Itsellä 5kk ikäinen urospentu ja en ole eläessäni nähnyt yhtä rauhallista koiranpentua. Ainut asia mitä on tuhonnut nyt vajaan parin kuukauden aikana, on kengät. Sekin on oma vika kun olen ne lattialle jättänyt :D
- Eveeeeep
En nyt sanoisi että kaikki isojen rotujen pennut olisivat jotenkin hirveän aktiivisia meillä kaksi isoa koiraa (mustaterrierit) Niin ne ovat olleet pentuiässä suht rauhallisia mutta sitten vuoden ikää kohti on virtaa tullut toki on erilaisia yksilöitä yms mutta rotu jota meillä edustetaan ei ole lähelläkään helppoa koulutettavaa. Joten tuskin hakemasi rotu:)
- mulla on herttainen
16-vuotias sekarotuinen, joka panee jalkaa ihan pyytämättäkin.
Pöydänjalka, lampunjalka tai vaikka mummon jalka, ei ole väliä.
Kaikki kelpaa. On se niin lutunen :) - Tälleen
Canis.
Johan oli koira. Venäläisillä on nyt sitten ainakin 2 "lännestä" muokattua koirarotua, itäeuroopan paimenkoira ja tuo.Ja mustaterrieri, mutta se on enempi niiden oma sekoitus =). Komea koira kyll.- ....................
Neljä ainakin, venäjänspanieli on aikas cockeri/fieldikopio (ja on sitä myös taustaltaan) ja bolonka on käytännössä sekarotuinen mutta nyt jo Suomessakin virallistettu venäläinen bolognese. Vähän mietityttää minkä Kennelliitto sille suomenkieliseksi nimeksi lätkäisee, tuskin se tsvetnaya bolonka (tms) siellä kauaa virallisena keikkuu... Voisiko siis olla ihan venäjänbichon kun tuohon bichon-ryhmään jokatapauksessa tulee menemään :D
- 1990_
miten olisi saksanpaimenkoira,bokseri, isovillakoira,rottweiler,dalmatialainen, pointteri,setteri,saksanseisoja,laika ja suursnautserit (joillaki snautsereil vaan pahoja luonnevikoja), vesikoira, airedalinterrieri ja valkoinen paimenkoira (näilläkin luonnevikoja joillakin) ei ehkä yli 40kg mut kuitenkii....
"miten olisi..."
Jos kysytään helppoa koiraa ja helppoa kouluttaa,niin ei tuosta listasta kyllä montaa taida jäädä :D
Itselläni on tanskandoggi ja en parempaa rotua ois voinut valita. Osaa olla laiska suuren osan päivästä mutta energiaa myös piisaa tarpeen tullen. Ja takuulla on iso eikä mikään pikkusintti, eikä ole meillä ainakaan ollut mikään vaikea koulutettava et aika helpolla päästy, toki riippuu yksilöstä. :)
- 12345_____
no ei siihen voi mitää tiettyjä rotuja sanoo, se on juurikin niin yksilöstä kiinni. joissakin vaikeissa, esim terriereissäkin voi olla niin helppoja yksilöitä ettei mitää rajaa. ei voi sanoa tiettyjä rotuja, se täytyy kokeilla. ota sellasista vanhemmista pentu joka sopii luonnekuvaukseen, jolla miellyttävä luonne
- nothing
valitettavasti ei mikään
- Lonkkavikainen.
Kultainennoutaja,sydän vikainen tanskandoggi,ylipainoinen labradorinnoutaja,etupää vikainen saksanpaimenkoira.Siinä leppoisia koiria ja yli 40 kiloisia.
- labbiski
labradorinnoutajat ei kyll pääsääntöisesti ole yli 40 kg. Keskimäärin painavat sen 25-35 kg. Eikä labbista kerrostaloon!!!!
- luudu
Tanskandoggi olisi minunkin unelmarotuni, mutta mahalaukunkiertymät pelottaneet minut kyllä kokonaan pois selaamasta enää yhtään enempää tietoa niistä, niin ihana rotu muuten ja doggikuume vaan kasvaa kun kuuleekin sanan tanskandoggi, mutta niillä ikä jää useimmiten reilusti alle 10-vuotiaaksi ja se mahalaukunkiertymä on oikea mörkö, kamala vitsaus koirille jotka omaa tanskandoggin koon ja rakenteen. En siis suosittele rotua jos haluat terveen, pitkäikäisen koiran. Tai ainakin perhedy kaasuuntumiseen ja vatsalaukunkiertymään huolella, jos tuota rotua haikailet itsellesi! Hirveän surullista :(
- Rotuja riittää(:
Miten olisi Borzoi?? Tai Beauceron??
- ghjghjgg
Huonot ehdotukset borzoi ei pysy pihassa ja beauceron vaatii muutakin kuin pihavahtina oloa.
- Ihaniajättejä
Soveltuuko tanskandoggi muka kerrostaloasuntoon? Siis tyyliin kaksio-kolmio?? minäkin haluaisin mutta en raaski ottaa kun kerrostalossa asun vaikka kylläkin liikun kovasti kun tuo oma kääpiöpinseri on semmoinen virtapiikki että huh :DD
- ifjdö
Miksei sopisi? Oleellista kai on, että koira saa liikuntaa ja virikkeitä tarpeeksi päivittäin. Ei se omakotitalo ja oma piha koiraa autuaaksi tee, jos se ei ikinä pääse muualle kuin vaan siihen omalle pihalle. Usein se oma piha laiskistaa ihmisiä, ja he eivät lenkkeile koiriensa kanssa läheskään niin paljon kuin kaupungilla asuvat, kun ajattelevat, että koiralle riittää istua narun nokassa tai häkissä pari tuntia pihalla.
- pihalla
ifjdö kirjoitti:
Miksei sopisi? Oleellista kai on, että koira saa liikuntaa ja virikkeitä tarpeeksi päivittäin. Ei se omakotitalo ja oma piha koiraa autuaaksi tee, jos se ei ikinä pääse muualle kuin vaan siihen omalle pihalle. Usein se oma piha laiskistaa ihmisiä, ja he eivät lenkkeile koiriensa kanssa läheskään niin paljon kuin kaupungilla asuvat, kun ajattelevat, että koiralle riittää istua narun nokassa tai häkissä pari tuntia pihalla.
Mihinköhän sä tuonkin kommentin perustat?Oletko tehnyt tutkimusta aiheesta vai pyritkö vaan mustamaalaan muita kun et itse pysty tarjoamaan pihaa koiralles?Ihme kommentteja ja koiranomistajien yleistämistä tuoki!
- kasvattajamummo
ifjdö kirjoitti:
Miksei sopisi? Oleellista kai on, että koira saa liikuntaa ja virikkeitä tarpeeksi päivittäin. Ei se omakotitalo ja oma piha koiraa autuaaksi tee, jos se ei ikinä pääse muualle kuin vaan siihen omalle pihalle. Usein se oma piha laiskistaa ihmisiä, ja he eivät lenkkeile koiriensa kanssa läheskään niin paljon kuin kaupungilla asuvat, kun ajattelevat, että koiralle riittää istua narun nokassa tai häkissä pari tuntia pihalla.
Mietippä lonkkia ! Kerrosatalossa, siis kun ravaa portaita ! Se on se ongelma, ei muu. Kannattaa kysyä kasvattajalta. Mie ainakin kysyn asuinolosuhteet, enkä myy isoa rotuani kerrostaloon.
- canis.familiaris
Ei koira vaella ja temppuile kotona, jos sen perustarpee täytetään. Se tarvitse sen tilan missä missä milloininkin makaa..Muu liikunta suoritetaan ulkona...Käytännöllisyys tietenkin rajaa hieman.
- Kantoapua
Ihan sellanen pikkujuttu tähän väliin, että on sitten syytä olla kerrostalossa hissi... Jättirotua on ikävä kantaa kolmanteen kerrokseen pentuna ja nuorena, saati sitten jos jtn sattuu aikuisena. Ja ihan vaan jalkoja tässä säästelen, rappujen ravaus kun ei tee hyvää ja mitä isompi koira, sen varovaisemmin on mentävä ainakin sen ekan puoli vuotta.
"...kerrostalossa hissi...
Erittäin hyvä pointti.Myös siksi,että jos/kun on luustovikoihin taipuvainen rotu(useat suuret ovat),niin mitäs sitten,jos jotain kremppaa tulee.Kasvuhäiriöitä nuorena,jonkin asteen lonkkavikaa todetaan ym.
Tai mitä siinä vaiheessa,kun koira on vanha.Eli kannattaa miettiä,jos ei hissiä ole,niin onko papua kanniskella,jos tilanne vaatii...- kasvattajamummo
Juuri näin.
- _suffeli_
Saksanpaimenkoira, bokseri, rotikka ja niin edelleen ovat helppoja kouluttaa; oppivat uusia juttuja nopeasti. Toinen juttu onkin sitten niiden kasvatus. Herkkujen avulla tekevät ja oppivat mitä vaan, mutta kasvatus ei olekaan niin helppoa.
Jos etsit helposti kasvatettavaa, voisi kultainennoutaja olla yksi hyvä vaihtoehto. Kultsu ei varmaan ala kovin helposti kyseenalaistamaan ihmisen johtajuutta.- kasvattajamummo
Bokseri vaatii PALJON liikuntaa, eikä ole sohvaperuna eli siis "laiskahko", en suosittele. Kultsu on hyvä, JOS sulla on hisiis kerrostalossa tai asut maan tasalla, ne lonkat, lonkat. Kannattaa ksyyä kasvattajilta. Esim. itse en myy berniä kerrostaloon, olipa hissi tai ei.
- vuhvuhvuhvuhvuhvuh
Siis jos ihan tosissaa ollaan nii en ottais isoa koiraa kerrostaloon ihan siksikin et ne tarvii tilaa elää ja olla. Koira ku koira vie oman aikansa ennen kun ne saa koulutettuun ja rodusta riippumatta pitää lenkittää ja keksii aivotyöskentelyä koiralle. Miksi haluat koiran jos sen pitää olla niin helppo? Ota joku eläin, jota ei tarvii kouluttaa.Vaikka jyrsijä tai joku? Kissaaki voi käyttää pikku lenkillä!=DD
- sakemanninesiisä
Jos tykkää sakemmanneista,mutta haluaa terveemmän rodun.Chodsky pes eli bööminpaimenkoira,kaunis linjainen ,ja helposti koulutettava koirarotu.
Soveltuu lapsiperheeseen,ja monenlaisiin harrastuksiin.- kasvattamummo
Mistähän semmosen saa TERVEEN yksilön ?
- kasvattajamummo
Suurikokoinen koira kerrostaloon, toivon mukaan on hissi, muuten menee lonkat portaita ravatessa. Näin se vaan on. Airis ON erittäin energinen ja ovela ja vilkas ja tkova touhuumaan, ei siis mikään laiskahko. Osaa muuten haukkuakkin. En suosittele viestiketijun kysyjälle.
- monipuolinenrotu
HOVAWART
- kaksion
Suursnautseri. Pehmeälinjaisestakin saa jämerän kaverin. Nopea oppimaan, tykkää mielyttää, muttei oikein "lällyttää". Käy moneen lajiin.
Kovapäinen ehkä ,joten asiat ei etene riitelemällä, mutta maltilla ja määrätietoisuudella saat uskollisen partaveikon.
ps kerrostaloon keskarisnautseri? - vaikeampia_kouluttanut
Saksanpaimenkoira ja sen läheinen sukulainen valkoinen paimenkoira. En tosin tiedä mikä niiden keskipaino on mutta isohkoja koiria kummatkin. Kummatkin äärimmäisen miellyttämishaluisia ja älykkäitä rotuja, joten helppoja kouluttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855