Onko täällä muita

Heippa!

Itellä sama.. Mulla todettiin siis kakssuuntanen ehkä noin puolivuotta (?) sitten.. Haluan pärjätä mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeitä, ja ainaki tähän mennessä menny (olosuhteisiin nähden) ihan hyvin.. Tai ainakin paremmin ku monella muulla.. Onhan tää toki helvetin raskasta, ja välillä tuntuu, että olis helpompi luovuttaa, muta mä taitun, mut en taivu :) Onnea sulle pärjäämiseen ja jaksamiseen :) Miten kauan oot ilman lääkkeitä pärjänny?

Mä olin ilman lääkkeitä noin puolisen vuotta, kun yllättäen sairastuin kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuotoiseen jaksoon. Oli kyllä yhtä kaaosta sen aikainen elämä! Nyt käytän taas lääkkeitä, enkä aio jättää niitä pois mistään hinnasta. Mut toivotan onnea teille, jotka arvelette pärjäävänne ilman lääkkeitä!

Mulla on bipo diagnoosi ollut vähän vajaat 10 v. Välillä olen syönyt lääkkeitä, välillä en. Itselle tulee kans tosi helposti mitä ihmeempiä haittavaikutuksia ja sopivien lääkkeiden löytäminen tosi vaikeaa :(

Nyt viimemmäksi olin n. 2 vuotta taas ilman lääkkeitä ja selvisin joten kuten, välillä paremmin välillä huonommin. Alkuvuodesta tuli kuitenkin niin paha sekamuotoinen jakso että olin vähällä päätyä sairaalaan tasaamaan oloa. Nyt siis taas lääkitys päällä ja olokin hiukan jo parempi, nyt vaan ottaa taas päähän että joutuuko näitä nappeja syömään oikeesti lopun ikää...

Mulla on kanssa, että kyseen alaistan lääkityksen.
En ole asiasta ihan fakta. Olen 20 vuotta ollut , aika kovissa tilanteissa.
Tänään on suht koht ok, verenpaine lääkkeet olen syönyt , viimeisen 3 kuukauden aikana. jonkin serokuelin olen ottanut kerran viikossa.

Kukaan bipo ei pärjää ilman lääkkeitä. Ne vain luulevat pärjäävänsä, koska eivät ymmärrä ihmisyyttä tai empatiaa tai mitään muuta joka siihen liittyy. Olette joka ainoa tuhoajia, kusiperseitä, lääkkettömät bipot! Vielä enemmän kuin lääkkeelliset bipot! Vaikka ei se paljon ole, ei ole!

Katkeruutesi on kuin huumetta minulle. Jatka samaa rataa, sinä ihmisraunio.

niiinkö

Oma biponi alkoi 19 vuotiaana kun olin vuosi takaperin saanut vaikean hermoromahduksen. En ole lääkityksellä, mutta harkitsen ehkä tulevaisuudessa ottavani. Varsinkin silloin kun on noita hetkellisiä terveitä jaksoja(jotka on hyvin harvinaisia). Silloin saan muistuksen siitä minkälaista elämäni oli ilman bipoa ja pohdin että mahdanko lääkityksellä saada sitä takaisin. Bipo tosin ei ole ainoa ongelmani, mikä ei taida edes olla yllättävää. Yksi syistä, miksi en ole myöskään ole lääkitystä lähiaikoihin harkinnut on se, että minusta tuntuu että olen luovempi kuin aikaisemmin. Ja koska tähtään taiteelliseen ammattiin, se on ollut hyödyksi. Olen myös itsevarmempi ja uskallan tehdä asioita, mitä en aikaisemmin pystynyt tekemään. Mutta kyllä se aikaisempi elämä, mikä tuntui enemmän elämältä, janottaa vieläkin. Tiedä sitten voiko sitä edes lääkkeillä saada takaisin.

Sillon ku en syöny lääkkeitä niin lääkitsin itseäni alkoholilla ja huumeilla (amfetamiini, bubre, koekemikaalit... kaikki mahdollinen). Olin täysi kyrpä ihmisenä enkä tajunnut olevani sairas millään muotoa. Nyt on oikeet lääkkeet ja menee hyvin. En tarvi aineita ja olen kasvanut ihmisenä huimasti. Monta vuotta vei löytää oikea lääkitys ja oikea diagnoosi. Kyllähän noi lääkkeet vaikuttaa elimistöön mutta ilman lääkkeitä olisin varmaan jo junan alla tai muuta järkyttävää.Mulla toimii lamictal ja absenor lääkkeinä.