isyyden salassapidosta??

Ei muuta kuin lastenvalvojan luona käydessäsi,lapsen siis synnyttyä,kiellät isyyden selvittämisen.Siis kyseiseen paperiin vain allekirjoitus.Lapsen isä voi halutessaan,myös myöhemmin,ilmoittautua isäksi lapsellesi lastenvalvojan luona,sitä äiti ei voi estää.

Kiitos vastauksesta.

Löysin teitojesi avulla seuraavan linkin:

http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/Perheiden palvelut/perheoikeudelliset_asiat/lastenvalvojat/isyysasiat

Eli eiköhän asia ole tätä myöten selvä. :) Kiitos!

Ompa tyhymä ukko?
Mutta sitä saa mitä tuleman pitää?

Huono idea, ap. Tee mieluummin lapsi vaikka tuntemattoman luovuttajan avulla, jos meinaat pitää lapsen erillään isästä joka tapauksessa. Sitä paitsi minunkin villi arvaukseni on, että lapsen synnyttyä ruvetaan sittenkin kummasti laatimaan elatus-, tapaamis- yms. sopimuksia ;). Raskaus ja vauvan saanti muuttavat maailmankuvaa ja arvoja. Se, mikä näyttää nyt helpolta mielestäsi, onkin vauvan tultua vaikeaa ja mahdotonta.

Minulla on vähän samanlainen tilanne kuin kirjoittajalla, tosin haluamme molemmat lapsen, mutta kumpikaan ei jaksa uskoa, että mies jaksaisi perhettä alkuinnostusta enempää. Olemme pohtineet lapsen hankkimista yksin minulle. Vaikean puoleinen asia, on niin monta mutkaa ja mahdollisuutta matkassa. Mikä olisi sen hienompaa kuin perhe, lapset, välittävät vanhemmat ja ehjä koti. Jos sellaisen saisi, olisi lottovoitto.

Minulle on tärkeää, että lapsella on mahdollisuus tietää kuka on isä, enkä itsekään halua lasta jonkun vaan miehen spermasta. Pitää sillä spermalla olla henkilöllisyys ja minun tietää millaisesta perimästä lapseni on saanut alun. En hetkeäkään mieti luovutettua spermaa. Minun geenit yhdistyisi johonkin mistä minulla ei ole mitään tietoa. Ei kiitos. Mieluummin sitten adoptoisin lapsen.

Aiemmin olen elänyt parisuhteessa jossa miehellä oli lapsi toisen naisen kanssa ja voi sitä sotkua. Se oli jotain aivan järkyttävää. Sanat eivät riitä kuvailemaan millaista oli elämä siinä helvetissä. Ja pahis oli se nainen. Luoja, millaisia ihmisiä on olemassa. En haluaisi lapselleni enkä kenenkään toisenkaan lapselle tai lapsen vanhemmalle sellaista elämää. En todellakaan.

Mikä sitten olisi lapseni tulevaisuus? Vaihtoehtoja on monia ja todennäköisimmin kävisi niin, että mies olisi innoissaan vauvamahasta ja syntyneestä lapsesta. Sitten hän kyllästyisi lapsiperheen arkeen pakkaisi tavaransa ja lähtisi lätkimään. En usko, että hän lähtisi ennen lapsen syntymää. Miehen lähdettyä joko eläisin lapsen kanssa onnellisesti kahden tai sitten tulisi kaamea riita ja sotkut lapsen elatusmaksuista ja tapaamisoikeuksista. En todellakaan tiedä kestäisinkö sitä. Voisin tietysti yrittää elää vauvamahan kanssa yksin, niin kuin nytkin elämme kumpikin tahoillaan. On niin vaikea ennustaa mitä tuleman pitää, kun vauva syntyy, jos tähän leikkii nyt ryhtyy.

Eipä paljon auta sopia, että lapsi on yksin minun, isällä on kuitenkin aina oikeus. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että isä on lapsen elämässä, mitä enemmän sitä parempi tietysti. Oikea perhe tietysti kaikista paras. Koska en sen tapahtumiseen tässä omassa tilanteessani usko, niin parasta olisi jos lapsen isä ei olisi olemassa "oikeasti", ainoastaan fyysisesti, jos sitäkään. Jos ei millään muulla tavalla niin ainakin valokuvissa :)

Olenko idiootti, en tiedä. Olen vain nainen, joka on kasvanut aikuiseksi ja haluaa lapsen. Olen nainen, joka ei ole onnistunut löytämään puolisoa elämäänsä, ei häitä, ei yhteistä kotia. Perinteinen kaava ei ole toteutunut. Olen nainen, joka on elänyt elämänsä pisteeseen, jossa on biologinen kello alkanut pahan kerran tikittämään.

Onko meitä muita?

Täällä yksi,jolla kaveri pohjalta lapsi.Isällä oli täysi vapaus valita minkä verran haluaa osallistua.Halusi loppujen lopuksi omalle sukunimelleen,ottaa nykyisin viikoittain hoitoon,on ollut mukana neuvolassa ja maksaa minimi elatusmaksun,siitä vain keskinäinen sopimus.Mutta aluksi ei halunnut kertoa kenellekkään tutulleen tai sukulaiselle lapsesta,meni noin puolivuotta lapsen syntymästä.
Ei halua sitoutua kuitenkaan,joten onhan se selittelyn paikka muille,että ollaanko perhe vai ei.Mutta mielestäni toimii meillä hyvin,kun ei kummallakaan ainakaan tällä hetkellä vakituista kumppania.Miksei onnistuisi,vaikka tulisikin muutoksia elämään,varsinkin kun lapsi kasvaa.
En voi tietenkään muita kannustaa samaan,se on niin miehestä kiinni,miten käytännössä toimii suhde lapseen.Ja käytännössä olen yksinhuoltaja,sekin on toisinaan raskasta.

Täällä yks äpärä joka vielä jatkanu äpärän saamalla.
Isäni ruumista otettiin DNA-näyte (mulle tuli käräjäoikeuden päätöksellä 500e uhkasakon uhalla tultava antamaan näyte)
Vasta menetettyäni isäni,sain papereihin isän.
Virallisesti isäni sukua