Kannenko

Nyt viisaat autotohtorit huomio! Ennen hinausautokyytiä minulle kävi näin: Ajaessani pitkää matkaa huomasin yhtäkkiä, että lämpömittari näytti punaista. Mikään merkkivalo ei palanut. Ajoin lähimmälle linja-autopysäkille, laitoin tuulettimen täysille puhaltamaan sisälle lämmintä ja pidin autoa käynnissä. Moottori keitti, eikä ruennut viilenemään. Ajattelin ajaa läheiselle huoltoasemalle, jossa saisin vettä ja muuta apua. Matkalla moottori rupesi vähitellen nykimään ja lopulta juuri huoltoaseman risteyksessä jumitti kokonaan. Ajattelin, että moottori leikkasi kiinni. Ilmeisesti näin ei käynytkään, sillä seuraavana päivänä auto lähti käyntiin, joskin ei käy kovin hyvin. Merkillistä oli, ettei sisälle tullut yhtään lämmintä ilmaa, vaikka auto keitti. Flekti pyöri normaalisti. Öljyä oli riittävästi, samoin jäähdytysnestettä. Nokkahihna oli ehjä. Kannentiiviste? Vesihöyryä ei tullut pakoputkesta. Termostaatti? Vesipumppu? Mikä, mitä? Miksi auto lopulta hyytyi? Syylärin korkin alta löytyi vaalean ruskeaa möhnää. Viittaisi kai kannentiivisteeseen. Kun autoa nyt käyttää tulee jäähdytinnestesäiliön huohotusletkusta ikäänkuin pakokaasua hiljalleen. Kertokaa teoria, miten kaikki tapahtui ja mitä meni rikki. (Autoni Corolla -88 EE90 1.3 12v)
41249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

palanut tai kansi halki. Kone tuli niin kuumaksi että se kilahti kiinni. Jäähdyttyään männät supistuivat ja pääsivät taas liikkumaan, huonokäyntisyys johtunee vaurioista mitkä tulivat kuumuudesta/kiinnileikkaumista, joko naarmut ja/tai männänrenkaiden jumiutuminen/kuoleentuminen. Lämppäristä ei tullut lämmintä koska siellä ei enää veden vähyyden takia kiertänyt vesi!

Äänestä
  • Siellä oli vieläkin nestettä tarpeeksi, mutta oisko vesipumppu voinut mennä ensiksi, minkä takia neste ei kiertänyt ja minkä takia kone olisi lämmennyt liikaa. Ja sen vuoksi ei tullut sisällekään lämmintä ilmaa. Selviääkö hoonauksella, männänrenkaiden vaihdolla vai onko suurempi juttu? Miten sen vesipumpun toimivuuden voi testata?

    Äänestä

se vaalee möhnä on öljyä joko kannen tiiviste poxahti, tahi kannessa hius halkeama tai isompi läpi.

Äänestä
  • mulla kävi corolla ee-80 pro:ssa samoin ei tullut lämpöä sisälle ja kannen otin irti ja vesitila oli kun olis ollu grafiittirasvaa täys, kansi oli todella pahasti syöpynyt, vaihdoin koko kannen..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiiviste? kirjoitti:

Nyt viisaat autotohtorit huomio! Ennen hinausautokyytiä minulle kävi näin: Ajaessani pitkää matkaa huomasin yhtäkkiä, että lämpömittari näytti punaista. Mikään merkkivalo ei palanut. Ajoin lähimmälle linja-autopysäkille, laitoin tuulettimen täysille puhaltamaan sisälle lämmintä ja pidin autoa käynnissä. Moottori keitti, eikä ruennut viilenemään. Ajattelin ajaa läheiselle huoltoasemalle, jossa saisin vettä ja muuta apua. Matkalla moottori rupesi vähitellen nykimään ja lopulta juuri huoltoaseman risteyksessä jumitti kokonaan. Ajattelin, että moottori leikkasi kiinni. Ilmeisesti näin ei käynytkään, sillä seuraavana päivänä auto lähti käyntiin, joskin ei käy kovin hyvin. Merkillistä oli, ettei sisälle tullut yhtään lämmintä ilmaa, vaikka auto keitti. Flekti pyöri normaalisti. Öljyä oli riittävästi, samoin jäähdytysnestettä. Nokkahihna oli ehjä. Kannentiiviste? Vesihöyryä ei tullut pakoputkesta. Termostaatti? Vesipumppu? Mikä, mitä? Miksi auto lopulta hyytyi? Syylärin korkin alta löytyi vaalean ruskeaa möhnää. Viittaisi kai kannentiivisteeseen. Kun autoa nyt käyttää tulee jäähdytinnestesäiliön huohotusletkusta ikäänkuin pakokaasua hiljalleen. Kertokaa teoria, miten kaikki tapahtui ja mitä meni rikki. (Autoni Corolla -88 EE90 1.3 12v)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu