Mikä lohdutti?

itselle keskenmeno oli niin raskas homma, että lähdin viikoksi sairaalaan "latauksille". raskaus tuli aivan yllättäen, eikä ollut mitenkän toivotukkaan mutta se oli silti todella iso menetys.

ei siinä muiden sanat paljoa auttaneet, itse vain piti miettiä asiaa että miksi kävi näin, olisinko voinut jotenkin vaikuttaa. olen vain päätynyt siihen tulokseen että lapsen aika ei vain ollut nyt, luonto piti huolen minusta. en ole uskonnollinen ihminen millään tavalla, mutta olen aina ollut sitä mieltä että ihminen on kuitenkin kokonaisuus, sillä hetkellä vain elämäntilanne oli muutenkin niin kaoottinen ettei lapsen aika vain ollut nyt.

kyllä keskenmeno sattuu varmasti vielä pitkään, sitä en epäile. mutta täytyy vain saada itsensä kanssa selväksi asia miksi kävi näin. tulen muistamaan enkelilapseni loppuelämäni.

oma kirjoittamat runot sekä oma mies.

Mulle ja miehelleni keskenmeno oli tosi kova paikka ja ainoa joka lohdutti oli tietoisuus siitä että kaikki keskenmenneet vauvat pääsevät taivaaseen ja siellä näemme kerran kun vain uskoo jeesukseen ja antaa elämänsä hänen käsiinsä

Mua lohdutti se, että joku kuunteli. Ja se, että oma mies jaksoi pitää sylissä kun itketti.

Jotenkin kaikki sanat ja lohdutukset tuntuivat korneilta ja loukkaavilta.