No niin. Pari kuukautta on kohta mennyt siitä kun Haka-Pub joutui lähtemään tuosta palvelukeskuksen kulmalta. Ihmiset ovat jännittyneinä seuranneet mitä tuleman pitää. Mitään ei ole tapahtunut paitsi että sisältä on revitty kaikki pois vessoja myöten ja tähän mennessä koivuhaan palvelukeskus oy on menettänyt kahden kuukauden vuokratulot kyseisestä liiketilasta. Ihmetellä täytyy vieläkin mihin tilaa tarvitaan kun sisällä on tyhjää liiketilaa mielin määrin ja miksi se on niin suuri salaisuus, varsinkin kun kyseinen yhtiö kaupungin omistama, ainakin suurimmaksi osaksi jos ei kokonaan. Ei taida olla tulospalkkaus käytössä ko. Yhtiössä kun ajattelee että jos Pubi olisi ollut paikallaan niin mitään remontteja ei olisi tarvinnut ruveta tekemään. Nyt kaikki revitään pois ja sitten kun tiedetään kuka huoneistoon tulee vuokralle niin tehdään uuden vuokralaisen tarpeita vastaava remontti. Tämän kuulinn aika luotettavalta taholta, eli entinen yrittäjä vain haluttiin jostain syystä pois. Rahaa menee ja vallan pirusti kun kaikki laitetaan uusiksi ja vuokratulos jäävät saamatta ties kuinka pitkältä aikaa. No helppohan se on verorahoja hukata kun niita ei tarvitse itse maksaa. Sehän muutenkin kyllä hakkaa tappiota tuo palvelukeskus mutta tämä tuskin helpottaa asiaa. Mielenkiintoista on myös se että edellinen yrittäjä maksoi vuokraa paikasta yli 12 € neliö kun sisällä vuokrataan tiloja hieman yli 4€ neliö. Haka-pubin yrittäjälle ei toisia tiloja palvelukeskukselta vuokrattu vaikka yrittäjä sitä kysyi. Jos taloyhtiön päättäjilla on puhtaat jauhot pussissa niin miksi ei voi suoraan sanoa mitä on suunnitelmissa. Kun kerran mitään tietoa ei veronmaksajille tule, on pakko esittää kysymyksiä. Onko Laitisella ( toimitusjohtajalla) ongelmia alkoholin kanssa? En tarkoita hänen juomaansa alkoholia vaan lähinna sitä mitä muut ihmiset juovat. Kieltääkö hänen uskontonsa kenties alkoholin käytön paitsi häneltä itseltään niin myös kaikilta muilta ja tätä uskon oppia tällälailla harjoitetaan. Mutta mikäli näin olisi niin luulisi että kyseisessä keskuksessa toimiva pizzseria olisi myös irtisanottu vai eikö tässä toimittukaan tasapuolisesti vai onko sekin suunnitteilla että pizzeria lähtee? Onko kysymys siitä että joku on maksanut suuren kynnysrahan päästäkseen kyseisiin tiloihin vuokralle? Mutta sehän olisi tietenkin lain vastaista...vai olisiko? Onko kysymys siitä että Heikki Laaitinen huomasi että ” tuo Martinen poikahan tienaa saatana enemmäin kuin minä. Siitähän on päästävä eroon.” Näihin kysymyksiin emme saa vastausta ennen kuin palvelukeskuksen johto avoimesti kertoo mitä suunnitelmia kyseisen tilan käyttöön on. Mielellään kuulisi myös sen paljonko tappiota ( remontti menetetyt vuokratulos) tämän nerokkaan päätöksen seurauksena kertyi ja jonka veronmaksajat maksavat. Onko tässä kysymys jonkin ison kauppaketjun tilantarpeesta? Palvelukeskusksesta kun aina joutuvat pienet yrittäjät lähtemään jonkun isomman tieltä. Fifty-sixty koulun tieltä ja grilli postin tieltä ja nyt Haka-Pub ties minkä tieltä. Kyllä ne palvelut täältä koivuhaasta tällälailla saadaan kaikki vielä loppumaan. Ei tänne kukaan yksityisyrittäjä uskalla mitään perustaa kun minkäänlaista jatkuvuutta ei uskalla hommalleen odottaa kun palvelukeskuksen johto tällälailla toimii. Täytyy vain toivoa että Haka-Pubin ex yrittäjä jaksaa elämässään eteenpäin suurista veloista huolimatta ja jaksaa tulevaisuudessakin yrittää. Heikki Laitiselle toivotan Jumalan siunausta. Olet juuri pilannut muutaman ihmisen elämän ja saanut heidät elinikäiseen velkavankeuteen. Mutta siitähän sinulle maksetaan. Vai. Toivottavasti Heikki nukut yösi hyvin.
IHMETELLÄ TÄYTYY
29
770
Vastaukset
- ----------
ASIAA!!!!
- turisti
Eiköhän siihen tule sryhmä kaappaamaan tiloja....
- Korkki kiinni
Yrittävät raitistaa sen kulman asukkaita.
- Reteriikki
On tipahtanut jaloilleen, entinen Haka-Bubin yrittäjä, ja alkanut jo kuukausi sitten pyörittää suljettuna ollutta Hakalax-Bupia.
Hatunnoston arvoista periksiantamatonta yrittämistä, Onnea yritykselle!!!- Valhetta
Älä levitä valheellista tietoa. Haka- Pubin entinen yrittäjä on edelleen työttömänä Laitisen vietyä yritämisen edellytykset uskonsa vuoksi. Tällaista se on kun joku ottaa vanhat kansantarut tosissaan.
- koopeeex
mitä sitte...se on suljettu ja thats it...ja onko jollain mennyt aika käsitys sekasin ku eihän siittä oo ku vähän yli kuukaus..ja sehän on niitten asia mitä ne sille tilalle tekee...
- Reteriikki
Otappa Koopeex asioista selevää, ennenku alat puhua aikakäsityksistä, ja niiden sekasin menosta.
Hakalax-Bubi Hakalahdessa avattu entisen Haka-Bub (oli Koivuhaassa) yrittäjän toimesta n. kuukausi sitten.
Elikkä todella sisukasta yrittämistä, baarinpitäjältä.
Ei toki ensimmäinen kerta jos pienyrittäjältä lähtee tilat alta, itsekin olen kokenut saman, vaikka kuinka oli vuokrat maksettuna.
Kiinteistön omistajahan saa päättää itse jatkaako määräaikaista vuokrasopimusta.
On kyllä mielenkiintoista nähdä tuleeko entisiin tilohin eläinkrematorio, niikuin kaupungilla kuiskitaan.
No onneksi asun lähenpänä tätä nykyistä Hakalax-bubia.
- Kiitos kaikille
tuon juottolan sulkemiseen osallistuneille.Oli jo aikakin ja rauha maassa.KIITOS !
- hbbuu
Onhan se harmi kun on saanut UUDET aurinkolasit, niin olis kiva istua terassilla. Kevät aurinkokin alkaa kohta paisteleen.
- 2222222222222222222
Business on business, vaikka tuskin sää sitä ymmärrät. Monesti asiohin liittyy paljon enemmän kuin pinnalle näkyy, laskeeko / nostaako bupi kiinteistön arvoa, mietippä sitä ?
- TOSIrealisti Kokkola
Mitä ihmettä. Ohitin stoorin heti. Ei tuollaista "romaania" jaksa kukaan lukea tyhjästä aiheesta.
Korkeintaan seitsemän lyhyttä lausetta tai seitsemän luetelmaviivaa kiitos...- lopeta
Koeta sinä, TOSI- idiootti pitää tuo pikkukapiaisen komenteluhalusi kurissa.
- Kilpailua Koivuhakaa
La Vavo-Riitas tais sitten tuopin hinta nousta heti kun kilpailevayritys joutu lähtemään pois ? Vai nousiko, ja jos nousi niin miten paljon ? Oli miten oli ovat nyt kuitenkin monopoliasemassa, eli hintoja voidaan nostaa oman mielen mukaan !
Kyllä Koivuhaassa pitäis ehdottomasti olla vielä yksi kuppila, että ei syntyisi monopoliasemaa- TOSIrealisti Kokkola
Onneksi "jokin, eiku johdin, poltti Halkokarin tattitalon", eli mutteribaarin.
Kaupunkilähiöt eivät tarvitse räkälöitä. Ei ainakaan maakunnan paras, kaunein, lapsiystävällisin, kaunistonttisin ja rauhallisin asuinalue - Halkokari... - ex-kapiainen....
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Onneksi "jokin, eiku johdin, poltti Halkokarin tattitalon", eli mutteribaarin.
Kaupunkilähiöt eivät tarvitse räkälöitä. Ei ainakaan maakunnan paras, kaunein, lapsiystävällisin, kaunistonttisin ja rauhallisin asuinalue - Halkokari...voisit perustaa helluntailaisten teetuvan sinne halkokarin paratiisiin,niin olisi sinullakin jotain tekemistä.
- pakkeli81
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Onneksi "jokin, eiku johdin, poltti Halkokarin tattitalon", eli mutteribaarin.
Kaupunkilähiöt eivät tarvitse räkälöitä. Ei ainakaan maakunnan paras, kaunein, lapsiystävällisin, kaunistonttisin ja rauhallisin asuinalue - Halkokari...TOSIrealisti, kylläpä se sinunkin poikasi tykkäsi olla siellä oina kun kävi kokkolassa.
- nänni
siellä se entinen työkaveri aloitti aamunsa ,oli niin paska duuni huono palkka mutta sinne rahaa on,toinen työkaveri entinen sekin tuli niin onnen huumassa oli sairasilmotus työnantajalle,monet mahataudit kerkess sairastaa en tiedä miten jouti sitten siellä istu vihdoin kunpikii otti lopputilit teitä on paljon samanlaisia istujia.kyllä usein sieppas kun ohi meni ,sieltä huudettiin heitä kun väsyneenä töistä palasin.minä samaa työtä teen. mulle riittää 3-4 vuodessa kapakointi.
- Tuoppi kolmosta..
Tuskimpa kukaan tuota Haka pubin lähtöä jännittyneenä seuraa, ja miksi seurais ? En ainakaan halua moittia La Favoritaa. Monen mielestä hyvä ruokapaikka, niin kuin minunkin. Hyvä henkilökunta, rautaiset naikkoset pitävät kovan kurin retteliöille, mikä parasta siellä saa ainakin syödä rauhassa, ilman että humalaiset tulee sössöttämään pöytään ruokailun yhteydessä.
Ja onhan favoritas muutenkin semmonen mukava pubi tunnelma, siellä ei juoksentele ihmiset humalassa pöydästä, pöytään purkamassa surujaan.- huhuhiii
La Favoritassa haisee paskalle.
- No känni for me
Ehkä tämä onkin hyvä asia, alkoholi on tuhonnut niin monen ihmisen elämän
että välillä sitä oikein toivoo alkoholin haihtuvan kokonaan ja ihmiset osaisivat
tulla toimeen keskenään ilman sitä, suuri osa suomen psyykepotilaista potee
alkoholiongelmaa ja joutuvat oravanpyörään, mutta kuten aina kolikolla
on kaksi puolta ja kaikilla ihmisillä oma mielipide !- siunaukseksi
Kyllä alkoholi on osallisena vielä useamman elämän syntyyn...siunattu alkoholi.
- jåänkytys
siunaukseksi kirjoitti:
Kyllä alkoholi on osallisena vielä useamman elämän syntyyn...siunattu alkoholi.
Nimimerkki siunaukseksi: Aina tuota samaa jankutat.
Kaipaako oikeesti joku haka-tai hakalaxbupia, en usko.
Pitäsi olla ehkä hiukan tasokkaanpi paikka kuin edellämainitut: juominen on aivan liian arkipäiväistettyä puuhaa jos ajattelee ravintolamiljöötä.. tosin kotona voi muutaman ottaa.
- sivistyys
Hankkikaa harrastuksia,aloittakaa jalkapallon pelaaminen ja lopettakaa juominen.Räkälöitä ei tarvita.
- tyvisiis
Näkyypä nämä räkäjalkapalloilijat aika usein istuvan pelin jälkeen "räkälöissä"
- La-F on yes
tyvisiis kirjoitti:
Näkyypä nämä räkäjalkapalloilijat aika usein istuvan pelin jälkeen "räkälöissä"
No ainakin se yksi jalkapallo legenda asuu munahaukka baarissa cityssä.
- myös minä---
heti aloitan jalkapallon pelaamisen kun kerrot miten pyöreään palloon voi tehdä kulma potkun?Eikös se pallo ole pyöreä.siis ei kulmia?
- ,1,1,2,????
Minä en saa selvää, koska kirjoitusvirheitä täynnä.
- Harkinta kyky 0
Ei kait siinä Haka-Pubiskaan nyt pahempia vikoja ollut, muuta kuin se, että olvat aina niin armottomassa humalassa nuo asiakkaat. Kesäsin asiakkaita nukku missä sattuu, joko pöydässä tai ulkosalla. Olis varmaan kannattanut ajaa favoriitan tyyliin, eli ei tuoppiakaan jos olet liikaa ottanut.
- ohitsekulkija
Purettu on sisältä kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760