Maininki
Nyt riittää
4449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän kaupungilla ole jo aivan oma isännöintitoimisto tilakeskus, talonmiehineen ja siivoojineen johon juuri on haussa uusi johtaja, vanhan jäädessä eläkkeelle. Maininki on käsittääkseni oma yksityinen yhtiönsä.
Oikeampi tapa tällaisen asian hoitamiseen voisi olla kuntalaisaloite valtuustolle.
Kaarinan kaupungin peruspalveluihin ei kuulu kiinteistöjen hoito tai isännöinti, joten ne pitää kilpailuttaa ja siirtää tehokkaille PK yrityksille.
Painotamme kohtaa "tehokkaalle" ja lisäämme kohdan "puoueeton" sekä "rehellinen" myöskin sana "neutraali" on hyvä, sekä sellainen sana jolla merkitään karsimatta jättäminen jonkun henkilön puolueellisuuden takia omien intressiensä vuoksi toimimisessa. Mikähän sellainen sana mahtaisi olla?
Jaá tuosta mainingista olisi monellakin paljon sanottavaa, varsinkin niillä joilta on evätty asunto erään ihmisen toimesta täysin mielivaltaisesti ja omatoimisesti.
Asiaa kun vain on konkreettisesti kovasti vaikea todistaa, sillä eihän tämä ihminen "ole mitään tehnyt".
Maininki ja sen sisäpiiri vuokra-asuntojen jakajana ei ole oikein. Homma on saatava Kaarinan kaupungille, jonka veronmaksajat asunnot omistavat.