Painajainen

Yöllä verhoja sulkiessa katselen vielä hetken ulos. Maisema on ollut muuttumaton vuosia. Maisema tuo mieleen hetket kun yhdessä katselimme ikkunasta ulos öisin. Yhtäkkiä olet edessäni. Hymyilet. Vietämme aikaa kuin en olisikaan ollut pois luotasi. Halaamme. Tuntuu hyvältä. Aurinko paistaa... ei ole kylmä eikä kiire. Vaihdamme välillä silmänräpäyksessä paikkaamme kilometrien verran toisaalle. Luonnotonta mutta en huomioi sitä. Pääasia että olet siinä ja tuot hyvän olon. Hymyilet, olet iloinen, halaamme välillä... Käsittämättömän hyvä tunne. Olemme mystisellä aurinkoisella sorakaivannolla. Olemme hyppäämässä bussiin kun kuulen jostain kaukaa tutun äänen. Soittaako joku minulle, sainko tekstiviestin. Ei, vaan miksi kännykkäni herätyskello soi? Näen vielä sinut. Hymyilet ja tunnen voimakasta kaipuuta syvällä rintakehässäni. Miksi kaipuutta... Olethan jo vierelläni, haluan vielä antaa halin. En saa sinua enää käsiini. Olet kadonnut. Ei näy bussia eikä aurinkoista maailmaakaan. Herätyskello? Voi ei. En halua herätä ja pysyn unessa, vaikkakaan en enää löydä sinua mistään... Ja luovutan ja herään noin tunnin herätysajan jälkeen. Ulkona sataa räntää ja kuuluu arkisia ääniä autoista tuulenpuuskiin. Päästin sinut jälleen kerran käsistäni, pidin vain tunteen sinusta itselläni. Sängyssä maatessa vielä suututtaa ja kiukuttaa... Ja kaipaan. Kaipaan niin paljon että melkein puristan itseni niin pieneksi että katoan näkyvistä. Vuosia on kulunut ja tiedän että elät omaa elämääsi jossain päin maailmaa, toivottavasti onnellisesti. En häiritse sinua enää. Kiitos että olit niin parasta elämässäni että voin kokea vielä ajoittain yhdessäolon tunteen. Tunne on ja pysyy kunnes kuolema meidät erottaa.
Painajainen? --- Se alkaa siitä kun herää ja loppuu siihen kun pääsee takaisin tyttöni luo...