VALITUS KORKEIMPAAN HALLINTO-OIKEUTEEN

kalliit juristit

Veronmaksajat valittavat hallinto-oikeuden päätöksestä.
Samalla tuli päätös virheellisestä menettelystä toisessa asiassa markkinatuomioistuimessa.
Valitus sopii tyyliin - jospa juridisella kikkailulla saataisiin musta valkoiseksi.
Eivät ole kuulemma ymmärtäneet mesetuksen nerokkuutta ja asiain kulkua.
Asia on selvä. Yrittäjän ja oikeuden äänin 2-0 veronmaksajat edusmiehineen ovat väärässä.
Näiden jatkovalitusten asemasta olisi aika alkaa paneutumaan asioihin. Hupaisalta kuulostaa että on palkattu asiantuntija mutta hyvähän se on näin myöntää että itse ei sitä olla. Ei kukaan vaadikkaan kaikkea osaamaan, toisen osapuolen huomioon ottaminen ja kuunteleminen helposti luotsaa ohi vaikeuksien.
Miksi muualla asia ainakin jotenkin luistaa, sinne exkursiolle koko jengi.

7

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallintoalamainen

      Virkamiehen ja luottamushenkilöt taistelevat vallasta. Loviisassa ei demokratia toimi! Valta luisunut virkamiehille!

      • Veroäyriäinen

        Valta on okein lain voimalla luottamushenkilöillä, mutta he eivät käytä sitä. Osa luottamushenkilöistä tuntuu pitävän kaupunginjohtajaa jonkinlaisena päällikkönä, joita heidän on kumarrettava. Näin ei kuitenkaan ole, koska kaupunginjohtaja on vain pelkkä renki, josta pääsee teoriassa eroon hyvin helposti. Riittää kuin valtuusto vain toteaa, ettei luottamusta enää ole. Piste. Syytä ei tarvitse vaivautua kertomaan. Sen sijaan kaupunginjohtaja on 5 kaupunginhallituksen jäsenen ylin esimies, joka on omiaan heikentämään yleistä luottamusta hallitukseen. Ehkäpä se osittain selittää kaupunginhallituksen puheenjohtajan käyttäytymisen valtuustossa ja hallituksen suoranaisen toimintakyvyttömyyden hallintoasioissa.

        Koska asiat päätetään virkamiesten esittelystä, niin sitä kautta valta on luisunut luottamushenkilöiltä virkamiehille. Kuinka? Siten, että luottamushenkilöiden enemmistö hyväksyy kaiken mitä heille esitetään. Vanha kumileimasin juttu siis on ikävä tosiasia.


      • huippuera
        Veroäyriäinen kirjoitti:

        Valta on okein lain voimalla luottamushenkilöillä, mutta he eivät käytä sitä. Osa luottamushenkilöistä tuntuu pitävän kaupunginjohtajaa jonkinlaisena päällikkönä, joita heidän on kumarrettava. Näin ei kuitenkaan ole, koska kaupunginjohtaja on vain pelkkä renki, josta pääsee teoriassa eroon hyvin helposti. Riittää kuin valtuusto vain toteaa, ettei luottamusta enää ole. Piste. Syytä ei tarvitse vaivautua kertomaan. Sen sijaan kaupunginjohtaja on 5 kaupunginhallituksen jäsenen ylin esimies, joka on omiaan heikentämään yleistä luottamusta hallitukseen. Ehkäpä se osittain selittää kaupunginhallituksen puheenjohtajan käyttäytymisen valtuustossa ja hallituksen suoranaisen toimintakyvyttömyyden hallintoasioissa.

        Koska asiat päätetään virkamiesten esittelystä, niin sitä kautta valta on luisunut luottamushenkilöiltä virkamiehille. Kuinka? Siten, että luottamushenkilöiden enemmistö hyväksyy kaiken mitä heille esitetään. Vanha kumileimasin juttu siis on ikävä tosiasia.

        Luottamushenkilökin on puun ja kuoren välissä jos hän ei saa riittävästi taustamateriaalia päätöksiensä tueksi.


      • Veroäyriäinen
        huippuera kirjoitti:

        Luottamushenkilökin on puun ja kuoren välissä jos hän ei saa riittävästi taustamateriaalia päätöksiensä tueksi.

        Kuntalaki:

        43 §

        Tietojensaantioikeus

        Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.


        Mikäli luottamushenkilö ei saa yllä olevan kuntalain pykälän tarkoittamia toimessaan tarvitsemiaan tietoja, niin tilanne on hälyttävä ja kuntalain vastainen. Silloin luottamushenkilöiden on otettava välittömästi yhteyttä Aluehallintovirastoon. Luottamushenkilöllä saattaa myös usein olla selonottovelvollisuus, joten hän ei voi tehdä päätöksiä tietämättömänä "puun ja kuoren välissä".
        Eivätkö luottamushenkilöt tunne edes kuntalain säädöksiä?


    • Veroäyriäinen

      Kaupungin lakimies on hallintojohtaja Masar, jolle äsken junailtiin demarien ja RKP:n toimesta palkankorotus! Täytyy ihmetellä, että miksi kaikkiin lakiasioihin pitää palkata apuun ulkopuolisia juristeja, joiden tuntilaskutus on varmaan tähtitieteellinen. Kyllä on kumma juttu, etteivät virkamiehet näköjään pysty itse vastaamaan edes omaa hallintoalaansa koskeviin valituksiin. Jos valmisteltaisiin asiat kunnolla ja huolella lain mukaisesti, niin tuskinpa valituksia edes tulisi.

      Mistä me oikein maksamme kaupungin lakimies Masarille, jos pitää käyttää ulkopuolisia kalliita juristeja? Täytyy tilata konsultti tekemään pätevyystesti hallintojohtajalle ja kaikesta "vastaavalle" kaupunginjohtajalle. Sama konsultti voisi samalla toimia kellokallena ja selvittää, että mihin johtajien työaika oikein tuhrautuu kun ne aina valittavat resurssipulaa? Kuntafuusion ansiosta täällä yhdessä kaupungissa on jo 4 kunnan suuruinen massiivinen hallintokoneisto, mutta konsulttien käyttö senkun kiihtyy!

    • Oikeuden tuulet

      Kaupungille on tulossa useampiakin langettavia tuomioita vielä tämän vuoden aikana. Saattaa jopa tulla kaupunginjohtajalle lähtö. Niin ja niille kaupunginhallituksen jäsenille jotka ovat siunanneet kiusaamisen ja jotka työskentelevät kaupungille esim. koulupuolella, vanhuspuolella ja sosiaalipuolella.

    • haisietuomul

      Mitä useammin virkamiehet laistavat tiedon välityksen sitä useammin valituksia syntyy. Mitä useammin lain taakse minivelvoitteineen siirrytään sitä useammin syntyy valituksia. Mitä useammin katsotaan asioita usbjekstiivisesti objekstiivisuuden sijaan syntyy valituksia. Mitä useammin virkamies ei uskalla vaatia alaiseltaan sääntöjen noudattamsista syntyy valituksia. Siitä se on kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe