tutustumien AMK:ssa

universeway7765

Miten uusiin ihmisiin tutustuminen lukuvuoden alussa onnistuu?
Olen itse lähdössä uuteen kaupunkiin opiskelemaan, en tunne ketään ja on ruvennut jännittämään että järjestetäänkö alussa tapahtumia joissa voi tutustua toisiin opiskelijoihin?

7

819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä huoli

      Jokaisessa amk:ssa kyllä varmasti järjestetään tutustumis/bileiltoja, varsinkin ekoilla viikoilla.

    • jikkijakeiee

      Missään on tuskin tutustuminen ainakaan oman elämän aikana ollut yhtä helppoa kuin AMK:ssa.
      Vietettiin paljon aikaa koululla ja tutustuttiin sitä kautta. Ja loppuaika kännissä eli tutustuttiin vielä paremmin.
      Mutta annan yhden neuvon, eli kannattaa ehdottomasti mennä niihin ensimmäisen kuukauden bileisiin ja tutustumisiin vaikka aina ei jaksaisikaan, niistä saa helposti kaverit koko opiskeluajaksi.

    • 30 Facebook-kaveria

      Minä en oikeen tutustunut kenenkään kanssa, kun olin niin ujo. No pari samantyylistä kaveria mulla oli, mutta ydinporukkaan en päässyt - tai oikeastaan en edes halunnut, kun ois pitänyt koko ajan heittää jotain rentoa läppää ja ravata bileissä.

      Harmittavaa, että vielä amk:ssa alkoholi ja sekoilu sanelee pitkälti verkostoitumisesi. Nyt olen työtön, eikä suhteita ole oikeastaan mihinkään suuntaan - vain sen takia, koska en ole yhtä rento kuin muut.

    • hh

      Riippuu tietenkin aina koulusta, mutta yleensä ottaen AMK:ssa tutustuu kuulemani (jo kokemukseni) mukaan porukkaan melko helposti.

      Yhteisiä tapahtumia ja bileitä on paljon, myös alkoholittomia. Paljolti kaikki riippuu tietenkin omasta aktiivisuudesta.

      Itse en valitettavasi saanut omasta koulutusohjelmasta hyviä kavereita ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Aloin kuitenkin oma-aloitteisesti verkostoitua muilla tavoin - hakeuduin mukaan tutortoimintaan ja opiskelukaupunkini Yliopiston osakuntatoimintaan.

    • vcxvxcvxcvx

      Oman kokemukseni mukaan ensimmäinen vuosi on todella tärkeä, koska silloin ne kaveriporukat syntyvät ja myöhemmin voi olla hankalampi päästä "piireihin" tai saada yhtä hyviä kavereita.

      Opiskelin kaksi vuotta yhdessä AMK:ssa, jossa sain muutaman hyvän kaverin. Sitten siirryin toiseen ammattikorkeakouluun loppuajaksi ja siellä olikin hieman hankalampi saada kavereita ja he jäivätkin vain koulukavereiksi.

      Rohkeasti ja avoimin mielin vain liikkeelle. Itse allekirjoitan täysin tuon, että opiskellessa saa helpoiten kavereita. Kannattaa osallistua nimenomaan näihin tempauksiin, koska silloin saat koulukavereista myös vapaa-ajan kavereita. Jos tapaat luokkakavereita ainoastaan koulussa niin voi olla hankalampi alkaa tapaamaan heitä myös vapaa-aikana.

      Ei kannata olla tosikko, vaikka nuo opiskelijatempaukset saattavat tuntua hieman noloilta. Hauskaa siellä on kunhan vain uskaltaa heittäytyä ilman turhia estoja.

      Tekisi mieli lähteä uudelleen opiskelemaan ihan vain siitä syystä, että saisi uusia ystäviä.

    • 1256897453

      Painoittaisin itse sitä että se sosiaalinen toiminta kannattaa ottaa ihan osaksi sitä opiskelua. 4 vuoden opiskelu kuitenkin luo uskomattoman määrän kontakteja joita suurin osa meistä tulee tarvtisemaan elämänsä aikana.
      Kun mietin omaa opiskeluani niin voin sanoa että toisiin tutustuminen oli loppuelämän kannalta paljon tärkeämpää kuin jollain yksittäisellä kurssilla menestyminen.
      Kuitenkin suurin osa esim. työpaikoista nykyään menee suhteilla.

    • pettynyt1

      Se mikä itseäni ärsyttää (opiskelen muotoilua Hamkissa) on että suurin osa porukasta tuntuu olevan paikalla vain 'hauskaa pitämässä' eli kikattamassa uskomattoman kovalla äänellä ja häiritsemässä toisten keskittymistä.
      Lienee sanomattakin selvää että nämä ihmiset eivät ole hengenheimolaisiani enkä kuulu luokan ydinporukkaan.
      Tottakai haluan saada ystäviä ja eritoten verkostoitua tulevaisuutta ajatellen, mutta en usko näiden ihmisten tosissaan edes suuntaavan alalle.
      Ja jos kemiamme eivät toimi nyt niin miksi ne toimisivat myöhemmin ?
      Ärsyttää vain tuollainen äärimmäisyyksiin viety tyhjäpäisyys ja kikatus, oikea ala-asteen kässäkerho- meininki.

      Olen ollut alussa melko aktiivinenkin näiden ihmisten suuntaan, kun luulin että minun täytyy tulla heidän kanssaan toimeen, mutta olen huomannut ettei tosiaankaan täydy. Opiskeluaikojen kaverit voivat olla jostain ihan muualtakin kuin koulusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6175
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3796
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2811
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2340
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      42
      2231
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1699
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1312
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1256
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      33
      1248
    Aihe