Keskiyö

Asun vaaleassa kerrostalossa, kaksiossa, etsin nyt asuntoa.
Osaisitko sanoa, millainen löytyy, ja milloin noin suunnilleen sen aika olisi?
Nyt on ikkunanäkymänä vilkkaasti liikennöity katu, ja puistoakin hieman näkyy, mutta hirvittää vuokran nousu. Muutanko siihen yksin?
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei

ei hätää, sinulla on aikaa ja rauhaa katsella. vuokran nousuun on syynsä, sitä on tapahtumassa muuallakin.
ei ole järkevää etsiä asuinkumppania aivan vuokran takia, tiedät sen sydämessäsi.

niitä aikoja en pysty koskaan sanomaan, se menisi vain arvailuksi. mutta huomaan, ettet kyllä vanhaksi tule tässä nykyisessä kodissasi. se on kaunis ja siinä on kaikki, mitä tarvitset.
tuo liikenne hermostuttaa sinua, mutta toisaalta palvelut ovat lähellä, se on myös hyvä asia.

no, joskus tulee aika, jolloin sinä asustat omassa kodissa, jossa on saunat ja kaikki mukavuudet. siellä on takkakin. etkä tosiaankaan asu siellä yksin, vaan vähintäänkin kaksin.
ja te käytte myös lämpimässä maassa, missä on toinen koti. siellä on hyvä viettää talvea ja hoitaa itseään.

mutta mitä tässä välissä tapahtuu, se on vielä auki. ota vain järki käteen, tee laskelmasi ja marssi katsomaan vapaana olevia asuntoja, mitkä sopivat budjettiisi. se mahdollisuus on väliaikainen, mutta älä tee laskelmiasi toiseen ihmiseen luottaen. tee laskelmasi niin, että pystyt toistaiseksi maksamaan kaiken aivan itse.
osaat pitää taloutesi pystyssä ja olet järkevä raha-asioissa.

t. Keskiyö

Äänestä

Hei ja kiitos näin jälkikäteen, olipa kiva lukea mitä näit tapahtuvan. Osaisitko sanoa, millainen on tuleva "asuinkumppanini"? vai onko sielä enemmänkin sitten aikanaan perhettä asumassa, sitäköhän tarkoitit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asuntoa etsien kirjoitti:

Asun vaaleassa kerrostalossa, kaksiossa, etsin nyt asuntoa.
Osaisitko sanoa, millainen löytyy, ja milloin noin suunnilleen sen aika olisi?
Nyt on ikkunanäkymänä vilkkaasti liikennöity katu, ja puistoakin hieman näkyy, mutta hirvittää vuokran nousu. Muutanko siihen yksin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu