Hoitamaton infektioastma

onko infektioastma?

Nuorimmalla lapsellamme todettiin muutama vuosi sitten infektioastma. Astma on nyt ihan hyvässä hoidossa, mutta olen alkanut tämän asian myötä kiinnittää huomiota myös omiin ja muiden perheenjäsenten oireisiin, kun on alkanut olla sen verran yhtäläisyyksiä.

Toinen, jo aikuinen tytär, oireili myös lapsena niin, että oli jossain vaiheessa sitkeää yöyskää, useita keuhkoputkentulehduksia jne., mutta hengitys ei koskaan vinkunut (ei kyllä tällä nuorimmaisellakaan, jolla siis on infektioastma).
Asiaa ei koskaan tutkittu sen enempää. Yksi lääkäri sanoi kyllä kerran, että ne toistuvat keuhkoputkentulehdukset viittaa johonkin, mutta mitään kokeita yms. ei tehty.
Sitten muutimme toiselle paikkakunnallekin ja tytön oireet hävisivät itsestään. Siinä vaiheessa hän oli tosin jäänyt kotihoitoon ja flunssia ei ollut enää juuri ollen kaan, ei myöskään kouluiässä (koulu oli pieni kyläkoulu, jossa oltiin harvinaisen terveitä, joten säästyi kai senkin takia flunssilta).
Tyttäret ovat kumpikin atoopikkoja. Vanhemmalla oli koko kouluiän atooppista ihottumaa, joka on nyt aikuisena siirtynyt kasvoihin, mutta hengitystieoireet pysyivät tosiaan poissa.

Nyt tämä vanhempi (hän asuu edelleen kotona) on ollut muutaman kerran talvessa flunssassa. Flunssien aikana on alkanut oireilla niin, että PEF-arvot laskee aika paljonkin, oireet helposti pitkittyvät, PEF:iä puhaltaessa röörit on yhtä tukossa kuin nuorimmaisellakin, samanlaista pihinää kuuluu jne.
Kysyin tästä nuorimmaisen lapsen lääkäriltä ohimennen ja hän totesi, että tällä vanhemmallakin on mitä ilmeisimmin infektioastma.
Flunssien ulkopuolella ei kylläkään pahemmin oireile.
Lääkäri sanoi, että tällainen astma voi kyllä pysyä poissa pitkäänkin ja tulla sitten taas yhtäkkiä uudelleen esille aikuisena.
Enempää en kuitenkaan ehtinyt asiasta kyselemään.

Onko muilla täällä kokemusta tällaisesta astmasta?
Mitä tapahtuu, jos sitä ei hoideta?

Täällä ei saa terveyskeskuksesta asiaan mitään apua (eivät suostuneet tutkimaan edes nuorimman oireita aikoinaan, vaan piti hakeutua lopulta sairaalan puolelle, monen mutkan kautta), eli vanhemman tyttären pitänee varmaan jatkossa hakeutua oireiden tullessa yksityiselle.

Omatkin oireet vähän mietityttää. Olen nyt "vanhana" ollut tutkimuksissa, kun olen alkanut oireilla pölyistä ja usein flunssankin aikana menee hengitys jotenkin vaikeaksi yms..
Lääkäreiden mukaan mulla on astmataipumus, mutta spirometria on ollut normaali.
Histamiinikokeesta tuli tulokseksi lievä bronkiaalinen hyperreaktiviteetti.
Varsinaista astmaa ei siis ole diagnosoitu.
Sain lääkkeeksi pölyherkkyyteen Tiladea.

Aiemmin sain kyllä kerran pahassa flunssassa yhdeltä keuhkolääkäriltä myös flixotidea ja ventolinea, jotka auttoivat.
Lääkärin kanssa ei vaan koskaan ole ollut puhetta varsinaisesta infektioastmasta.
Sillä yhdellä kerralla arveli vaivan olevan jokin keuhkoihin jäänyt tilapäinen ärsytystila sen yhden pahan flunssan jälkeen.
Nyt olen vaan huomannut vaivan uusivan yhä useammin flunssan yhteydessä.
Myös pakkanen ärsyttää nykyään ja usein meinaa liikunnankin aikana happi loppua.
PEF-arvot on usein liikunnan jälkeen alhaisemmat ja nousevat jonkun verran ventolinellä.

Mistä erottaa varmasti infektioastman muista flunssan aiheuttamista oireista?

Mulla nämä erinäiset vaivat on lisääntyneet iän myötä ja sanottavasti ihan viime vuosina niin, että olen jo melkein alkanut kammoamaan flunssia.
Nuorempana pystyin vielä flunssienkin aikaan liikkumaan edes suht normaalisti, mutta nyt alkaa helposti tulla hengenahdistusta, pulssin nousua ja huonoa oloa ja kurkku ja röörit tuntuu menevän helposti tukkoon.
Laryngiitin tyylistäkin on ollut yhä useammin. Mulla on kyllä jonkin verran myös refluksia (samoin nuorimmaisella lapsella).
Saan usein sellaisia yskänkohtauksia (etenkin vielä pitkään flunssien jälkeen), että henki ei meinaa kulkea, eikä yskänpuuska meinaa loppua ollenkaan. Vettä juomalla se sitten vähän rauhoittuu, joten aina on oltava vesipullo mukana.

3

978

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko infektioastma?

      jatkoa edelliseen...

      Nyt on vaan tullut mieleen myös omat lapsuuden ja nuoruuden oireet.
      Mulle tuli melko usein laryngiittejä (joita ei tosin jouduttu hoitamaan sairaalassa saakka, samasta vaivasta on kärsinyt nuorin lapsistamme).
      Yskä kesti aina myös tosi kauan ja lima oli ihan jotain järkyttävää.
      Se jäi kurkkuun ja jonnekin rööreihin, oli tosi sitkeää ja sain joka flunssassa kamalan "hevosyskän". Yskä rohisi niin pahasti ja liman tulo oli niin ällöttävää, että koulussa hävetti yskiä tunneilla. En muista kenelläkään muulla olleen sellaista yskää.
      Kerran olin ihan oikeasti tukehtua siihen limaan. Isä sai sen verran hakattua selkään, että limatulppa irtosi ja sain taas henkeä.

      Nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että oliskohan mulla voinut olla jo ihan keuhkoputken tulehdusta, tai/ja infektioastmaa...? Nyt meinaan, kun tällä meidän nuorimmaisella on oireet pahimmillaan päällä, niin ihan samanlaista rohinaa sieltä rööreistä tulee, kuin itselläni aikoinaan.
      Olin myös erittäin huono kasvamaan, pieni ja laiha ja ihan aliravitun näköinen, vaikka söin ihan normaalisti. Samoin tällä nuorimmaisella on ollut kasvuongelmia.
      Kukaan ei vaan koskaan vienyt mua asian takia lääkäriin, enkä viitsinyt valittaa.
      Oireet katosivat sitten joskus 2-kymppisenä.
      Nyt ne tuntuu sitten kuitenkin pikku hiljaa hiipivän takaisin...
      Mulla on nyt vanhemmalla iällä ollut keuhkoputkentulehduksiakin, joita ei aikuisiällä ole muuten aiemmin ollut.

    • homeoire

      Olikohan hometalo tai useampi sattunut kohdalle? Epätyypilliset astmat ja pölyyn reagoiminen viittaa siihen. Lueppa homeoireista ja mieti millaisia asunnot ja/tai lasten koulut on olleet.

    • seonoirese

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      2238
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      895
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      44
      711
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      681
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      585
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe