Soini ei tiennyt Uusipaavalniemen hallisotkuista
Tiistai 30.11.2010 klo 14.28Iltalehti
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei hän ole ollut tietoinen epäselvyyksistä, jotka liittyvät puolueeseen loikanneen Markku Uusipaavalniemen curlinghallibisneksiin.
Uusipaavalniemen curling-halli on yhä kesken.
Soini sanoi STT:lle tiistaina, että hän aikoo lähiaikoina keskustella Uusipaavalniemen kanssa asiasta.
Ylen A-studio kertoi maanantai-illan lähetyksessään, että opetusministeriö saattaa periä Uusipaavalniemeltä takaisin curlinghallin rakentamiseen myönnetyt satojentuhansien eurojen tuet. Tuet myönnettiin jo vuonna 2001, mutta halli ei ole vieläkään valmis.
Ministeriö pyysi Uusipaavalniemeltä selvityksen asiasta keväällä, mutta vastaus ei tyydyttänyt ministeriötä, joka suunnittelee A-studion tietojen mukaan tarkastusiskua halliin.
Uusipaavalniemi perusti Oulunkylän curlinghalli -nimisen yrityksen vuonna 2000. A-studion tietojen mukaan halliyhtiö on rapakunnossa ja sillä on useita tilinpäätöksiä toimittamatta kaupparekisteriin.
Tiistai 30.11.2010 klo 14.28Iltalehti
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei hän ole ollut tietoinen epäselvyyksistä, jotka liittyvät puolueeseen loikanneen Markku Uusipaavalniemen curlinghallibisneksiin.
Uusipaavalniemen curling-halli on yhä kesken.
Soini sanoi STT:lle tiistaina, että hän aikoo lähiaikoina keskustella Uusipaavalniemen kanssa asiasta.
Ylen A-studio kertoi maanantai-illan lähetyksessään, että opetusministeriö saattaa periä Uusipaavalniemeltä takaisin curlinghallin rakentamiseen myönnetyt satojentuhansien eurojen tuet. Tuet myönnettiin jo vuonna 2001, mutta halli ei ole vieläkään valmis.
Ministeriö pyysi Uusipaavalniemeltä selvityksen asiasta keväällä, mutta vastaus ei tyydyttänyt ministeriötä, joka suunnittelee A-studion tietojen mukaan tarkastusiskua halliin.
Uusipaavalniemi perusti Oulunkylän curlinghalli -nimisen yrityksen vuonna 2000. A-studion tietojen mukaan halliyhtiö on rapakunnossa ja sillä on useita tilinpäätöksiä toimittamatta kaupparekisteriin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Soini tyrmää väitteet pohjoismaisten populistien yhteistyöstä
3.11.2010 19:16 HS
STT
Reykjavik. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini torjuu jyrkästi arvelut puolueen liittoutumisesta muiden Pohjoismaiden populistien kanssa.
Soinin mukaan perussuomalaiset eivät ole menossa muiden populistipuolueiden kanssa yhteiseen ryhmään Pohjoismaiden neuvostossa. Mitään puoluesuhteita kohuttuihin ruotsidemokraatteihin ei myöskään ole, vakuuttaa Soini STT:lle.
Juho Eerola puolueryhmän vetäjäksi Pohjoismaiden neuvostossa
11.4.2012 9:06 KymenSanomat
Suomen ja Tanskan perussuomalaiset ovat perustaneet yhteisen puolueryhmän Pohjoismaiden neuvostoon.
Persut ja Ruotsidemokraatit PN:ssa: Vistbacka kävi Reykjavikissa!
MTV3 3.11.2010 kirjoittajalta Timo Haapala
Sitä se teettää, kun kannatus alkaa nousta yli 14 prosentin.
Sitä päätyy puheenaiheeksi -- kateuden, makeilun, mielenkiinnon, marttyyritemppujen, aisallehyppijöiden, väärien todistusten, epäloogisuuden ja herra ties minkä ansiosta. Kaikkea seurataan.
Näin on käynyt Perussuomalaisille.
Perussuomalaisten kansanedustajan Raimo Vistbackan vierailusta Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen Reykjavikiin syntyi mielenkiintoinen farssi, joka eli journalistisestikin tunti tunnilta:
1. MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero haastattelee Vistbackaa tiistai-iltana Reykjavikissa. Vistbacka on tuohtunut, kun PN:n keskiryhmien pääsihteeri Terhi Tikkala (kesk.) hääti Vistbackan PN:n keskiryhmien kokouksesta. Yhdeksi syyksi arvioitiin populistipuolueiden voitonkulkua ja sitä, että Perussuomalaiset pitää (mahdollisesti) yhteyttä oikeistopopulistiseen Ruotsidemokraatteihin. Vistbacka kiisti yhteydenpidon Ruotsidemokraatteihin tomerasti.
2. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi asiaa EU-delegaatiomatkaltaan Kanadasta puoliltapäivin (Kanadan aikaa klo 4 aamuyöllä). Soini pitää tapahtumaa törkeänä ja epäilee, että kepu voi olla asian takana. Soini kiistää jyrkästi, että Perussuomalaisilla olisi mitään yhteyksiä Ruotsidemokraatteihin.
3. Pääsihteeri Terhi Tikkala tarkentaa iltapäivällä, että Perussuomalaisten Vistbacka ei voi osallistua PN:n keskiryhmien kokoukseen, koska puolue ei ole ko. ryhmän jäsen. Siihen kuuluvat Suomesta kepun lisäksi vihreät, kristilliset ja RKP sekä Ahvenanmaan liberaalit ja kepulaiset. Perussuomalaiset ei ole edes anonut ryhmän jäsenyyttä.
4. Vistbacka kertoo, että hän meni kokoukseen “vanhasta muistista”, sillä puolue on istunut siellä jo SMP:n Heikki Riihijärven ajoista.
5. Myöhemmin iltapäivällä selviää, että Perussuomalaisilla on kuin onkin yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa. Kari Lumikero saa selville, että Perussuomalaisten nuorisojärjestö tekee tiivistä yhteistyötä maahanmuuttovastaisten Ruotsidemokraattien ja tanskalaisen Dansk Folkepartietin kanssa. Viikonloppuna näiden kolmen puolueen nuorisojärjestöjen edustajat olivat esittäneet jo PN:lle yhteisiä vaatimuksiaan mm. kolmen puolueen yhteisestä kattojärjestöstä PN:ssä. Asian vahvistaa Nuorten PN:n pj. Minna Lindberg (r.) -- joka siis hoitelee vain nuorisojärjestöjen, ei emopuolueiden asioita.
6. Ennen klo 18:aa STT puskee mailmalle tällaisen uutisen: // Pohjoismaiden maahanmuuttokriittiset puolueet saattavat tulevaisuudessa muodostaa Pohjoismaiden neuvostossa oman ryhmän.
Orastavasta yhteistyöstä on näkynyt merkkejä Reykjavikissa meneillään olevassa neuvoston istunnossa.
-Jos tilanne on se, ettei kelpaa minnekään ja useissa maissa on tällaisia jengejä, pitää liittoutua jonkun kanssa. Yksin ei voi työskennellä ja yhdessä saisi virkamiehen avustamaan työssä, sanoo Raimo Vistbacka (ps.).//
6. Illalla Timo Soini joutuu vastaamaan, miksi puolueen johto ei (?) tiedä nuortensa toiminnasta ja Vistbackan puheista.
7. Netti pursuaa kommentteja vajaan vuorokauden kestäneestä keskustelusta.
Eteenpäin Teuvo Hakkaraisen viitoittamalla tiellä! Raati seuraa ja raportoi…
Eduskuntaryhmä suosittaa potkuja Hirvisaaren avustajalle
12.4.2012 16:47Kysa
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö toivoo, että kansanedustaja James Hirvisaari irtisanoo avustajansa tämän kohua herättäneen kirjoittelun vuoksi.
Helena Eronen oli ehdottanut Uuden Suomen blogissaan pakollisia hihamerkkejä ulkomaalaisille. Myöhemmin hän selitti ehdotustaan mustaksi huumoriksi ja myönsi, että oli tehnyt arviointivirheen.
Kansanedustaja Eerolan avustaja jatkaa sittenkin työssään
Eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo ilmoitti viime marraskuussa erovansa tehtävistään, koska ei halunnut vahingoittaa perussuomalaisen puolueen mainetta. Työt jatkuvat, koska muita töitä ei ole löytynyt.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo jatkaa sittenkin työssään. Pyysalosta nousi kohu viime syksynä, kun selvisi, että hän oli noin vuosi sitten hakenut kansallissosialistisen ääriryhmän jäsenyyttä.
Työ eduskunta-avustajana kuitenkin jatkuu, sillä Pyysalo ei ole löytänyt muita töitä. Hän kertoo voivansa harkita muihin töihin siirtymistä, jos sopiva työpaikka löytyisi.
YLE Etelä-Karjala Eerolan turvamies?
http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-2050/kuvat/Pyysalo_rk.png
Mahtaakohan Soinilla olla sisar puolue oman puolueensa sisällä vai myyrä taikka loikkari.
Näyttää tämä viimeisin vitsi Eronen olevan tai olleen Muutos 2011 puolueen jäsen.
http://www.muutos2011.fi/vb/member.php?381-Helena-Eronen
Tiedote Hirvisaaren sakkoon liittyen
29.2.2012 23:31 Olli Immonen Kotimaa
Kansanedustaja James Hirvisaari tuomittiin joulukuussa 2011 Kouvolan hovioikeuden päätöksellä sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte oli nostettu Hirvisaaren vuonna 2010 laatimasta blogikirjoituksesta.
Katsomme, että James Hirvisaaren blogikirjoitusta on tarkoitushakuisesti tulkittu hänen vahingokseen, ja että häntä vastaan nostettu syyte on luonteeltaan poliittinen. Koska jaamme hänen huolensa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, katsomme asianmukaiseksi maksaa yhteisvastuullisesti hänelle langetetun sakkorangaistuksen. Kukin allekirjoittanut osallistuu 1425 euron sakkoon 356,25 € summalla.
Juho Eerola, kansanedustaja
Jussi Halla-aho, kansanedustaja
Olli Immonen, kansanedustaja
Kovin on korutonta kertomaa perussuomalaisista, sanat ja teot vastakkain
niinhän se on.... ja yksi persu aktivisti vielä oli uhannut tappaa toisen puolueen puheenjohtajan..... sekö on kaikkien sellaisten kohtalo jotka ovat erimieltä persujen kanssa jostakin.....no sehän on sitä äärioikeiston meininkiä, mihinkäs ne karvoistaan pääsee....
Siksi minäkin äänestän Sosialidemokraattia.
Sosialidemokraatti on tuttu ja turvallinen valinta työläisille Kotkassa.
lääti korjaa kotkan potin
siis 118,eikä blondina 119