Vene vesille

Onko monella vielä vene maissa, itse laskin tänään. Meillä monet laski jo viikko sitten, mutta ei tämäkään nyt kauhean myöhäiseksi mennyt. Vaikka meneehän tässä vielä pari päivää maston ym, kanssa ennen kuin purjehtimaan pääsee.
26702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Katso ympärillesi.
Puuttuuko muuten otsikostasi yksi kirjain joka on r ?

Äänestä

Mä laskin jo viime kuussa. Jää on tosin velä haitannut, mutta köli kosketta jo kohta vettä.

Äänestä
  • HSK: n venepaikat on olleet auki jo kuukauden, mutta vain 1 vene on vasta vesillä??? Onko ne purjehtjoita lainkaan?

    Äänestä

  • Minä en nostanut venettä ylös lainkaan. Olen ollut koko talven Karibian lämmössä. Purjehdin täällä saarelta toiselle ja parhaille aina uudelleen. Ihan mukavaa seutua.

    Äänestä

  • 20+14 kirjoitti:

    Minä en nostanut venettä ylös lainkaan. Olen ollut koko talven Karibian lämmössä. Purjehdin täällä saarelta toiselle ja parhaille aina uudelleen. Ihan mukavaa seutua.

    Kyllä sitten karibian lämmössä on tylsää, jotta ihan suomi24:ssä pitää roikkua.

    Äänestä

Kevät on myöhässä silloin, kun venettä ei saa vapuksi vesille suomen etelärannikolla, muuten on kyseessä normaali tai aikainen kevät. Torniossa vapuksi vesille taas merkitsee aikaista kevättä.

Äänestä
  • Jäät eivät ole merestä Torniossa lähteneet vapuksi ikinä, eivätkä lähde!

    Äänestä

  • 7 kirjoitti:

    Jäät eivät ole merestä Torniossa lähteneet vapuksi ikinä, eivätkä lähde!

    Vähän saattaa rannalta sulaa, mutta meri on jäässä toukokuun loppuun! Turkista niskaan, kesä tulossa!

    Äänestä

etelän variksia...

vielä menee 6 viikkoa maissa

Äänestä

Mä laskin viikoa ennen venemessuja.Vähän oli aluks kylmä,mut nyt alkaa ilman puolesta jo pärjää!

Äänestä

kevätkunnostus viipyy kun eivät aukaise vesihanoja. Muuten olisin jo valmis laskuun.

Äänestä
  • Veneseuramme talvisäilytyspaikassa ei ole lainkaan vettä. Pari suurta kanisteria mukaan ja hyvä painepesuri. Noilla pärjää hyvin. Syksyllä painepesuriin vedet veneen omista tankeista.

    Äänestä

Mulla ollut keula kohti Tallinnaa koko talven

Äänestä
  • Keula ollut kohti pohjoista koko talven........

    Äänestä

99,9 prosenttia veneistä näkyy olevan tarkan laskennan perusteella vielä hyvistä syistä maissa. Valtiovarainministeriön ja EVAn luvut tosin eroavat toisistaan hiukan. Vaikka meneehän tässä vielä pari päivää jäisen ym, kanssa ennen kuin purjehtimaan pääsee.

Äänestä

Minä puolestani laskin veneen alle jo helmikuussa, kauhea pissahätä kun yllätti satamassa käydessä.

Äänestä
  • Mä en päässyt edes veneelle, kun oli kaksi metriä lunta edessä. Oli pakko laskea ------.

    Äänestä

Tuntuu oudolta, että vene olis vesillä vasta Toukokuun puolessä välissä, ja ylhäällä jo Syyskuun puolessa välissä Kesällä purjehditaan yleensä vain viikonloppuisin plus kuukauden kesäloma. Tämä on hyvin yleistä, ja ihmettelenkin, miksi jotkut satsaavat suuria summia (50-100 tuhatta, näin vähäisen käytön vuoksi. Olen myös huomannut, että monilla on tressiä,ja ajanpuutetta, saada isojen veneidensä kevät ja syystoimet tehtyä ajoissa ja kunnolla. Kuitenkin yhä yseimmat hommaavat isoja n 35-40 jalkaisia veneitä, vaikka tuon lyhyen kesän luulisi pärjäävän pienemmälläkin. No onhan noita pallokiertäjiäkin jokunen, mutta se on erittäin ja harvinaista, monella koskaan vain toteutumaton haave, johon vedoten, ei ole mielekastä venettä hommata, ennen kuin se lähtö on todella täyttä totta.

Äänestä
  • Ostaahan hyvin monet kesämökkeja ja maksaa niistä PALJON enemmän, vaikkeivät käytä yhtään enempää.
    Ja mitä muutakaan minä niillä rahoilla tekisin?

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    Ostaahan hyvin monet kesämökkeja ja maksaa niistä PALJON enemmän, vaikkeivät käytä yhtään enempää.
    Ja mitä muutakaan minä niillä rahoilla tekisin?

    Annat hyväntekeväisyyteen tietenkin, senkin itsekäs mölli. Veroja lisää sulle kun tienaat liikaa.

    Äänestä

  • Niinpä. Liikaa stressiä ja kiirettä, kun pitää olla isompaa ja suurempaa.... Parempi hankkkia omaan käyttöön (miehistö, vesialueet jne) järkevän kokoinen vene. 30-35 jalkaa riittää mainiosti 4-henkiselle perheelle. Auton voi vaihtaa yli 10 vuoden välein, eikä asunnon tarvitse olla paikalla muurattu tiilitalo.

    Kunhan asuntolaina on maksettu, rohkeasti vaan vaihtamaan työpaikkaa, ja sopimaan lyhyestä viikosta ja pitkästä kesälomasta. Ansiot laskee, mutta niin verotkin. Ja kesällä vapaa-aikaa (=veneilyaikaa) tulee reilusti enemmän. Joku 100 päivää vesillä on työssäkäyvälle ihan realistista, jos hyppää siitä kuuluisasta oravanpyörästä pois. Itse tein tämän tempun. Ainoa asia joka on kaduttanut, on etten tehnyt siirtoa muutama vuosi aikaisemmin.

    Äänestä

  • X kirjoitti:

    Niinpä. Liikaa stressiä ja kiirettä, kun pitää olla isompaa ja suurempaa.... Parempi hankkkia omaan käyttöön (miehistö, vesialueet jne) järkevän kokoinen vene. 30-35 jalkaa riittää mainiosti 4-henkiselle perheelle. Auton voi vaihtaa yli 10 vuoden välein, eikä asunnon tarvitse olla paikalla muurattu tiilitalo.

    Kunhan asuntolaina on maksettu, rohkeasti vaan vaihtamaan työpaikkaa, ja sopimaan lyhyestä viikosta ja pitkästä kesälomasta. Ansiot laskee, mutta niin verotkin. Ja kesällä vapaa-aikaa (=veneilyaikaa) tulee reilusti enemmän. Joku 100 päivää vesillä on työssäkäyvälle ihan realistista, jos hyppää siitä kuuluisasta oravanpyörästä pois. Itse tein tämän tempun. Ainoa asia joka on kaduttanut, on etten tehnyt siirtoa muutama vuosi aikaisemmin.

    Tavallaan olen samaa mieltä, mutta... Ei se niin yksinkertaista ole se lyhyemmän työajan sopiminen. Joidenkin työnantajien kanssa onnistuu, useimpien ei.

    Ja vaikka itse olenkin tyytyväinen 35-jalkaiseen veneeseeni, se on loistava minulle, joka seilaan useimmiten naisystäväni kanssa tai yksin, joskus jonkun kaverin tai kaveriperheen kanssa, niin sanoisin useimpien tämänkokoisten tai pienempien olevan vähän pieniä nelihenkiselle perheelle, jos paljon seilataan ja ennen kaikkea asutaan veneessä kerralla pidempään kuin viikonloput. Yleensä näissä on vain kaksi makuuhyttiä; jos lapset ovat alle 10-vuotiaita, he vielä suostuvat nukkumaan vierekkäin, vanhempinakin, jos ovat samaa sukupuolta. Mutta jos eri, niin alkaa mennä vaikeaksi.
    Se nyt vaan ei ole pidempään reissaamiseen kelpaava optio, että salonkia käytettäisiin nukkumapaikkana. Jokaiselle pitää olla oma punkka, jossa saa pitää tavaransa niin kuin haluaa ja johon voi mennä mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä olematta riippuvainen siitä, haluaako joku muu käyttää sitä samaa tilaa johonkin muuhun, vaikkapa ruokailuun.

    Itse asiassa aivan samoilla perusteilla voisi kokorajaa siirtää aina sen viisi jalkaa isommaksi. Aikaisemmin sama porukka mahtui folkkariin ja vielä näinä päivinäkin olen sellaisen yhdistelmän tavannut. Samoin olen tavannut lomapurjehduksella perheen, jossa on neljä lasta ja vielä lasten tyttö- ja poikakavereita. Lapset ovat lopulta vain pienen hetken tilaa vaativassa iässä, hiukankin isompina sopeutuvat oloihin, jos merielämästä muuten pitävät. Jotkut viettävät lomansa vaeltaen ja laavulla nukkuen. Mikä hyvänsä vene vastaa siihen nähden vaatimatonta hotellia.

    Minä ratkaisin työaikaongelmani hyvissä ajoin aloittamalla eläkesäästämisen. Ja nyt olen ollut jo vuosia osa-aikaeläkkeellä. Alle kuuden viikon loma-ajoista ei edes keskustella. Asunnon ja auton osalta noudatan täsmälleen X:n mallia. Elämä on tunnetusti vain valinnoista kiinni.

    Äänestä

  • Voin vastata omasta puolestani. Olen töissä ulkomailla ja veneilyni jää sen vuoksi vähäiseksi. Lasken veneeni vesille kesäkuun alussa ja nostan syyskuun loppupuolella.

    Venettä ei kannata pitää kuivilla tätä aikaa, koska se maksaa aivan järjettömästi (luokkaa tuhat euroa / kolme kuukautta) verrattuna siihen, mitä maksaa laituripaikka (300 euroa koko kesä). En halua myydä venettäni koska pidän siitä, vaikka en olekaan palaamassa näillä näkymin takaisin Suomeen.

    Veneen vuokraaminen käytön ajaksi on yksi vaihtoehto, mutta ikävä kyllä se on aivan järjettömän kallista (pari tonnia / viikko) eikä juuri missään suhteessa vaikka auton vuokrahintoihin. Vaikka laskisi mukaan aivan kaikki omasta veneestä aiheutuvat kulut (säilytyspaikka kesät talvet, nostot, laskut, maalit, työkalut, arvon aleneminen jne.), tulisi veneen vuokraaminen siltikin huomattavasti kalliimmaksi.

    Itselläni on 30 jalkainen vene, enkä nauttisi samalla tavalla purjehtimisesta pienemmällä veneellä.

    Kallis harrastus, mutta koen saavani vastinetta rahoilleni. En kadu, enkä tule toimimaan tulevaisuudessa toisin.

    Äänestä

Ei saa veistä kääntää haavassa. Odottelen lämpimämpiä ilmoja, jotta saan myrkkymaalin laitettua pohjaan.

Äänestä

Piritassa laskivat jo torstaina mukavan kokoisia köliveneitä lainneille.
Oma vene vielä siinä kunnossa että kuukauden päivät menee hinkatessa.
Onneksi on vielä paksut jäät Päijänteessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyvät myöhässäkö kirjoitti:

Onko monella vielä vene maissa, itse laskin tänään. Meillä monet laski jo viikko sitten, mutta ei tämäkään nyt kauhean myöhäiseksi mennyt. Vaikka meneehän tässä vielä pari päivää maston ym, kanssa ennen kuin purjehtimaan pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu