Pelkoni

oli todellakin turhaa. Kävin eilen sydämen varjoainekuvauksessa ja selkein tuntemus, mikä siitä jäi, oli lievä epämukavuus. Ei koskenut mihinkään, korkeintaan vähän nipisteli, niinkuin Apsu varoittelikin.

Verisuonesta löytyi kyllä pitkähkö tukkeuma, jonka avaamiseksi ensin ehdotettiin ohitusleikkausta, mutta sitten päädyttiin pallolaajennukseen. Koska tukkeuma on suht.hankalassa paikassa ja vaarana on "menettää pari pienempää suonta" , pallolaajennusta ei tehty samantien, vaan n.kuukauden sisällä.

Papereissa näkyy olevan, että ohitusleikkausta ei tehdä potilaan omasta toivomuksesta, mutta se ei ole poissuljettu jos tilanne niin vaatii.

Nyt sitten odottelen kutsua sairaalaan, mutta enää en ole millään tavoin peloissani.
Hyvää kesänjatkoa ja kiitokset kaikista tiedoista joita tältä palstalta olen saanut !
0233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ex-pelokas Phyllis kirjoitti:

oli todellakin turhaa. Kävin eilen sydämen varjoainekuvauksessa ja selkein tuntemus, mikä siitä jäi, oli lievä epämukavuus. Ei koskenut mihinkään, korkeintaan vähän nipisteli, niinkuin Apsu varoittelikin.

Verisuonesta löytyi kyllä pitkähkö tukkeuma, jonka avaamiseksi ensin ehdotettiin ohitusleikkausta, mutta sitten päädyttiin pallolaajennukseen. Koska tukkeuma on suht.hankalassa paikassa ja vaarana on "menettää pari pienempää suonta" , pallolaajennusta ei tehty samantien, vaan n.kuukauden sisällä.

Papereissa näkyy olevan, että ohitusleikkausta ei tehdä potilaan omasta toivomuksesta, mutta se ei ole poissuljettu jos tilanne niin vaatii.

Nyt sitten odottelen kutsua sairaalaan, mutta enää en ole millään tavoin peloissani.
Hyvää kesänjatkoa ja kiitokset kaikista tiedoista joita tältä palstalta olen saanut !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu