Hei!

on tämmöinen! Sain ensimmäisen kouristuskohtauksen 15v ollessani hammaslääkärissä, muistan vaan nähneeni harmaata ja sitten vintti pimeni! Seuraava muistikuva on lattialta ambulanssimiesten ympäröimänä, tämän jälkeen tehtiin kaikenmailman testejä mutta mitään epilepsiaan viittaava ei löydetty, elämä jatkui ennallaan ja sitten sain kohtauksen nukkuessani, olin lähtenyt kävelämään ympäri huushollia eli jonkinsortin poissaolokohtaus oli kyseessä, nyt jatkotutkimuksissa sitten selvisi, että sairastan tuntemattomasta syystä johtuvaa epilepsia tyyppiä, ja aloitettiin lääkitys trileptal 1*600mg trileptal aamuin illoin. Kolme vuotta sujui joutuisasti ilman kohtauksi ja sitten lääkitys purettiin ja olin ilman kohtauksia vuoden verran, kunnes taas unessa harhailua ja poissaolokohtausta pukkasi. Lääkitys alkoi uudelleen ja nyt ollaan oltu 7v ilman kohtauksia, kokoajan olen ollut normaalisti töissä, opiskellut ammatin tänäaikana ja elänyt muutenkin normaalisti, elämäni on ihan jees, pystyn elämään normaalia elämää! Olen jopa pystynyt unohtamaan että sairastan koko epilepsiaa, aluksi mietin että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän, mutta siitä yli päästyäni, oikeastaan unohdin koko jutun.. :)

Pelkoni liittyy tulevaan kontrollikäyntiin ja lääkityksen purkuun, mitä hemmettiä jos kohtaukset taas alkavat! Työ menee, kaikki alkaa alusta! :(
En tiedä jaksainko sitä rumbaa taas..

Oireita ei ole ollut tänä aikana, paitsi välillä tuntemuksia että nyt lähtee taju, ja pakko lähteä liikkeelle, erityisesti jonkun keskittymistä vaativan jutun yhteydessä.. Mutta kouristuskohtauksia ei ole esiintynyt.. :)

Kumma että koko epilepsia on alkanut kalvamaan mieltäni vasta aikuisiällä, mietin vaikuttaako se elinikääni ym. vastaavaa.. Eikai sitä teininä ehtinyt paljon miettiä, meni vaan jossain.. :)

Voimia ja jaksamista kaikille epileptikoille, ja mukavaa kevättä!
6189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehkä ei kannata purkaa lääkitystä, jos ei ole elämää haittaavia sivuvaikutuksia. Purusta on sulla jo huonoja kokemuksia -ja jos kohtaus tulee, niin lähtee ajokortti, tulee ehkä stressiä, joka taas vaikuttaa aika kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Tämä nyt vain on minun ajatus. Toivottavasti kaikki menee parhain päin, mitä sitten päätätkin tehdä.

Aurinkoista kevättä. :)

Äänestä
  • Tuntui hyvältä kirjoittaa stoorini tänne! :)

    Äänestä

  • Kiitos samoin! kirjoitti:

    Tuntui hyvältä kirjoittaa stoorini tänne! :)

    Sitten aloitetaan lääkitys tarvittaessa uudestaan.Kyllä 7v kohtauksettoman ajan jälkeen kannattaa lääkityksen purkamista kokeilla.

    Äänestä

  • Kokeilla kannattaa kirjoitti:

    Sitten aloitetaan lääkitys tarvittaessa uudestaan.Kyllä 7v kohtauksettoman ajan jälkeen kannattaa lääkityksen purkamista kokeilla.

    silloin jotain selitti, että epilepsiani saattoi mennä ohi murrosiän loputtua ym. Kohtaukseni ovat laskettavissa yhden käden sormilla, lievää tyyppiä, mutta silti ajatus pelottaa.. :(

    Äänestä

  • Niin lääkäri kirjoitti:

    silloin jotain selitti, että epilepsiani saattoi mennä ohi murrosiän loputtua ym. Kohtaukseni ovat laskettavissa yhden käden sormilla, lievää tyyppiä, mutta silti ajatus pelottaa.. :(

    Minulta lääkitys purettu muutaman kerran välillä pysyi vuosia pois kohtaukset.Nyt 47 v tällä hetkellä satunnaisesti ollut kohtauksia lääkepitoisuudet ei kohdalaan. Eeg otettu ja mangettikuvaan menossa .

    Äänestä

Minun 16v pojalla on myös esiintynyt poissaolo- ja heikotuskohtauksia. Epilepsiaa ei ole todettu. Pyörryttävän olon on päätelty liittyvän alhaiseen verensokeriin - jos se on alle 4 ja usein näin on aamulla. Poikani on epätavallisen laiha ja kohtausten välttämiseksi hänen tarvitsee syödä riittävästi hiilihydraatteja - siis munkkia, karkkia ja muuta, mikä on lihavilta kiellettyä. Karppaus ruoka ei sovi hänelle.
Oletko itse seurannut verensokerin pitoisuuksia ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarinani kirjoitti:

on tämmöinen! Sain ensimmäisen kouristuskohtauksen 15v ollessani hammaslääkärissä, muistan vaan nähneeni harmaata ja sitten vintti pimeni! Seuraava muistikuva on lattialta ambulanssimiesten ympäröimänä, tämän jälkeen tehtiin kaikenmailman testejä mutta mitään epilepsiaan viittaava ei löydetty, elämä jatkui ennallaan ja sitten sain kohtauksen nukkuessani, olin lähtenyt kävelämään ympäri huushollia eli jonkinsortin poissaolokohtaus oli kyseessä, nyt jatkotutkimuksissa sitten selvisi, että sairastan tuntemattomasta syystä johtuvaa epilepsia tyyppiä, ja aloitettiin lääkitys trileptal 1*600mg trileptal aamuin illoin. Kolme vuotta sujui joutuisasti ilman kohtauksi ja sitten lääkitys purettiin ja olin ilman kohtauksia vuoden verran, kunnes taas unessa harhailua ja poissaolokohtausta pukkasi. Lääkitys alkoi uudelleen ja nyt ollaan oltu 7v ilman kohtauksia, kokoajan olen ollut normaalisti töissä, opiskellut ammatin tänäaikana ja elänyt muutenkin normaalisti, elämäni on ihan jees, pystyn elämään normaalia elämää! Olen jopa pystynyt unohtamaan että sairastan koko epilepsiaa, aluksi mietin että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän, mutta siitä yli päästyäni, oikeastaan unohdin koko jutun.. :)

Pelkoni liittyy tulevaan kontrollikäyntiin ja lääkityksen purkuun, mitä hemmettiä jos kohtaukset taas alkavat! Työ menee, kaikki alkaa alusta! :(
En tiedä jaksainko sitä rumbaa taas..

Oireita ei ole ollut tänä aikana, paitsi välillä tuntemuksia että nyt lähtee taju, ja pakko lähteä liikkeelle, erityisesti jonkun keskittymistä vaativan jutun yhteydessä.. Mutta kouristuskohtauksia ei ole esiintynyt.. :)

Kumma että koko epilepsia on alkanut kalvamaan mieltäni vasta aikuisiällä, mietin vaikuttaako se elinikääni ym. vastaavaa.. Eikai sitä teininä ehtinyt paljon miettiä, meni vaan jossain.. :)

Voimia ja jaksamista kaikille epileptikoille, ja mukavaa kevättä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu