Koiran lenkkeilytys ajat.

Lenkkiä_lenkin_perää

Hei!

Ihan mielenkiinnosta kyselen, että kuinka monesti ja kuinka monen tunnin välein käytätte koirianne lenkillä?

Meillä mies käyttää koiran ulkona joskus neljän aikaan aamulla ennen töihin lähtöä. Seuraavaksi minä käytän koiran aamulla noin puoli seitsemän aikaan 10 minuutin lenkillä. Sitten käyn ruokatunnilla yhdentoista ja kahdentoista välillä käyttämässä vuffen ulkona noin 10 minuuttia. Työpäivän jälkeen koiralla on taas hirmu hätä ja noin neljän aikoihin käydään taas 10 minsan lenkillä. Sitten illalla siinä seitsemän ja kahdeksan välillä koiran pitää taas päästä ulos ja silloin yleensä käydään puol tuntia kävelemässä. Sitten vielä iltapissillä käydään kymmenen ja yhdentoista välillä.

Viikonloppuisin koira tulee herättämään viimeistään seitsemältä, vaikka sen olisi puolenyön aikaan käyttänyt viimeisen kerran ulkona.

Eli meillä käytetään koira ulkona kuutisen kertaa päivässä noin neljän tunnein välein. Ja joka kerralla koiralla on hirmuinen hätä. Olen ruvennut miettimään onko tämä ihan normaalia, että käyttääkö muutkin näin tiuhaan koiraa ulkona?

24

7637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      Ei ole koiraa...

    • rgrgregre

      Normaalisti
      7-8 aikaan n.20min
      17-18 40-90min
      21-22 n.15min

      Koira tottuu pidättämään pidempään, eli tuon 9h jos tarvitsee.
      Kuinka vanha koira on? Pennuilla pidätyskyky on pienempi ja vanhoilla taas voi muuten rakko jo reistailla..

    • Meillä käydään

      kolme kertaa päivässä ulkona. Aamulenkki kl 8-9, sitten päivälenkki yleensä 13-14 maissa ja viimeinen kerta n.20. Aamulenkki yleensä vähän vajaa tunti, päivälenkki vajaa 2 tuntia ja iltalenkki tunti tai kaksi.

      Lenkkien aluksi lorottaa joskus vähän pidempään kuin normimerkki tarvitsee, sitten alkaa normaali kuningaskunnan rajapyykkien tarkastus ja uudelleenasennus.

      Jos siis tuohon vertaa, niin voisi olla ongelmia. Taas kun ottaa huomioon miten lyhyitä teillä on lenkit niin ei. Pankaa pidentäen kaksi lenkkiä päivässä vähintään tunnin mittaiseksi ja pari muuta puolituntiseksi, niin jos edelleen pyytää jatkuvasti pihalle, niin sitten on ongelmia joissa tarvitaan pätevämpää lääkäriä kuin netissä on.

      Koiran ikä kyllä vaikuttaa sitten myös, meillä on kuusivuotias.

    • Lenkkiä_lenkin_perää

      Kiitos vastauksistanne!

      Koira on kolme vuotias irlis poika.

      Tänään olen ollut kotona koko päivän ja ollaan pärjätty neljällä lenkillä! :) Neljän aikoihin taas koira pääsi aamutarpeilleen. Yhdeksän jälkeen käytiin vajaan puolen tunnin lenkillä ja koira sai olla irti. Puoli viideltä käytiin taas puolen tunnin hihna lenkillä ja nyt tultiin puolen tunnin lenkiltä.

      Ehkä meillä on ongelmana tuo kun lenkit tuppaavat jäädä niin lyhyeksi. Täytyy ruveta pidentämään lenkkejä ja katsoa riittäisikö päivässä kolme-neljä kertaa ulkoilua.

    • Minä vain :)

      Meilläkin kolme-neljä kertaa, yhteensä n kaksi tuntia päivässä. Yhdeksän tuntia (työpäivä työmatka) pidättää hienosti, mutta ajan kanssa venyytetty pissatusajat siihen. Jos käy tiuhaan lenkillä koira ei opi pidättelemään. Ja koirani on juuri alle kuusikiloinen, monet sanovat että pienet ei rakon vuoksi osaa pidätellä ;)

    • lenkkirytmirutiini;)

      Meilläkin pikkukoira (5,5 kg) ja lenkille mennään aamulla n. Klo 9 (puolisen tuntia), päivällä klo 15 jälkeen (tunti vähintään, usein lähemmäs 2) ja illalla taas yhdeksän tienoolla ulkoillaan reilu puolituntinen. Yön 12 tuntia kestää hyvin, ei ole koskaan ollut pissoja sisällä:) Jo pentuaikaan meille neuvottiin, että koiraa ei kannata ihan joka tunti ulos pissalle viedä, koska silloin rakko ei kehity.

    • 4+20

      10 minuuttia ulkona ei ole lenkki vaan silloin koira häthätää käytetään tarpeillaan . Eli koirasi käy päivässä yhden 30 min lenkin .

      Meillä käydään Aamulla 30 min pissatuksella jonka jälkeen saavat touhuta omassa pihassa . Päivällä tunnin lenkki ja illalla lenkkeillään/treenataan/puistoillaan 2 h . Nyt joku sanoo ettei kukaan voi jokapäivä käyttää koiraan noin paljon mutta koirat ovat minun harrastukseni ja nautin niiden kanssa tekemisestä . Vloppuisin voi mennä kepeästi päivä vain koiriin .

    • Koirallinen...

      Koira käy ulkona silloin kun joku meillä ensimmäisenä herää.
      Aika vaihtelee aika paljon.
      Kun itse nousen jos nousen viimeisenä, lähden muutaman tunnin sisällä sen kanssa pyörälenkille vaihtelee pituudeltaan 5-15km. Välillä pysähdytään juomaan ja tekemään tarpeita. Koiran ehdoilla mennään.
      Iltapäivällä/illalla, riippuen pyörälenkin ajankohdasta käydään pissalenkillä
      ja se kuka viimeisenä tulee nukkumaan käyttää koiran vielä kerran ulkona.
      Mitään säännöllistä rytmiä meillä ei ole.

      jos molemmat ovat päivällä koulussa/töissä siirtyy pyörälenkki tietenkin siihen kun joku tulee kotiin.
      Loogista? :D

    • Seisoose

      Tunti aamulla klo 5-6 ja tunti klo 17-18, arkisin ja viikonloppuisin. Metsästyskoira kun on niin välillä ollaan ulkona puolipäivää tai koko päivä metsässä, mutta muuten nuo on normirutiinimme. Välillä koira on pihalla tarhassaan muutaman tunnin, muuten se on sisäkoira perheen parissa. Tarhaansa ei kuse eikä kakkaa. Joskus olen käyttänyt klo 21 aikaan iltapissalla mutta ei sieltä tule kuin sellainen puolikkaan lääkeruiskun mittainen suihkaus puun juureen, joten ei ole tullut rutiiniksi.

    • Seisoose

      Lenkkiä_lenkin_perää, mistä päättelet että sillä on hirmuinen hätä? Tekeekö se aina lähes heti ulos päästyään sellaisen maratonpissan, eli lorottelee kuin palokunnan hevonen kymmenkunta sekuntia? Voisiko olla että se on vain tottunut tuohon ulkona ramppaamiseen ja se vaan odottaa ulos pääsyä tottumuksesta? Jos et käytä sitä ulkona ruokatunnilla niin pissaako sisälle, onko pidättämisessä ylipäänsä ongelmia?

      Nuo 10min pistäytymiset ei ole koiran kannalta lenkkejä. Koirahan merkkaa pissallaaan tuollaisen tunnin lenkin aikana varmaan kymmenkunta kertaa, ainakaan meidän reilu vuotinen uros seisoja ei juuri isoa pissiä edes tee vaan ruiskauttelee silloin tällöin.

    • Labbispoika

      Meillä näin:

      6-7 aikaan 30min.
      16-17 1h
      19-21 1-2h

      ja tarpeen mukaan käy pihalla pissalla.

    • piskihiski

      klo 9-11 ja klo 13-15 ja klo 19-21 joskus vaan aamupäivällä ja illalla. isommat koirat pidättää paremmin ku pienet , mulla keskikokonen.

    • Lenkkiä_lenkin_perää

      Hei taas!

      Yleensä kun tuolla koiralla on hätä, se läähättää, käy tökkimässä ulko-ovea eikä rauhotu paikoilleen ollenkaan. Ja yleensä päästään ulko-ovelta noin viis metriä niin siinä sitten losotellaan pidempi tovi. Tämän jälkeen sitten normi merkkailua..

      Ei oo koira kyllä pentuajan jälkeen kuseskellu sisälle olleskaan. Että pystyy kyllä pidättämään.. Jos en käytä koiraa ruokatunnilla ulkona, on suorastaan ikävä tulla kotiin työpäivän jälkeen, kun koira täällä itkee ja ulisee, kun on niin hirmuinen hätä.

      Tänään oon koiran käyttäny aamutarpeilla tuossa 10-11 välillä ja taidettiin se puol tuntia olla ulkona.. Ei oo koira ainakaan vielä sen olonen, että tarttis päästä ulos. Mutta aattelin silti lähteä kohtapuoliin käymään pitemmällä lenkillä sen kanssa.

      • Hyvä!

        Kannattaa tosiaan nyt vaan pitää kiinni niistä kunnon lenkeistä, sen takia se on sinne ulos aina pyrkimässä kunnei koskaan saa olla tarpeekseen. Jos asutte omakoti- tai rivitalossa niin ottakaa kesän urakaksi tontin/pihan aitaus jotta koira voi olla pihalla myös lenkin jälkeen halutessaan. Toinen vaihtoehto juoksunaru. Jos taas asutte kerrostalossa niin tarjotkaa pääsy parvekkeelle säiden salliessa.

        Mutta silti, älkää unohtako sitä parin-kolmen tunnin lenkkimäärää päivässä.


      • Seisoose

        Oikeaan suuntaan menee! Pidempi lenkki tyhjää sen rakon kunnolla ja pystytte venyttämään lenkityksen väliä. Aamulle kunnon vähintään 30min lenkki ja illalle vaikka yksi pidempi - luulen että se työpäivä menee kohta ulisematta.

        Muutenkin koira nauttii liikkumisesta ja energian kuluttamisesta laumansa kanssa. Senkin takia uskoisin sen olevan onnellisempi vähemmillä ulkona käynneillä jotka kestäisivät vähintaan 30 min kerrallaan. Meillä on rutiinina että aina pitkän lenkin jälkeen koira saa ruokansa, sen jälkeen se ottaakin sitten unet kun on höyryt purettu ja masu täynnä. :)


    • h.

      Meillä (40kg) 7 aikaan pissalle, 13-16 aikaan tunti tai pari reipasta kävelyä minun ehdoilla tai rentoa haistelua koiran ehdoilla. Joskus ylimääräinen lenkki n.klo 18. Iltalenkki 1h klo 21-23. Ei ole koskaan tehnyt tarpeitaan sisälle eikä kyhnää oven edessä muutakuin jos on ripuli tai juoksut jollain nartulla. Viikonloppuisin koko päivä ulkona satoi tai paistoi oli lunta polviin tai ei, tällöin koira usein saa juosta vapaana, juostaan kilpaa, leikitään ja touhutaan kokopäivä niin että uni maittaa kummallekkin heti kotiin päästyä.

    • Lenkkiä_lenkin_perää

      Ollaan juuri muutettu kerrostaloon ja nyt vasta huomattiin, että kuinka usen koiran pitää päästä käymään ulkona. Aikaisemmin ollaan asuttu omakotitalossa, jossa koira on saanut olla ulkona irti niin paljon kuin halusi niin ei oikein ollut tullut minkäänlaista käsitystä kuinka usein se tekee tarpeensa. Sen takia tää tuli hieman sokkina, että tartteeko sitä oikeesti käyttää noin tiuhaan tahtiin ulkona.

      Eilinen meni hienosti kolmella lenkityksellä ja toivottavasti tänään päästään samaan. Eilen illalla käytin sen viimeisen kerran ulkona yhdentoista aikaan ja tänään käytiin ekan kerran vasta kymmeneltä. Että hienosti osasi pidättää noin pitkän ajan. Ekan kerran koira tuli herättämään mut joskus seittemän kieppeillä, mutta meni sitten vielä takasin nukkumaan.

      Jospa tää tästä. Seuraavan kerran lenkille lähdetään varmaan 16-18 välillä.

    • Rubi-koiran omistaja

      Heh...Omakin koira käy ekan kerran päivässä 10-15 minuutin vessakierroksella just vaikka aamulla tai aina yleensä ennenku lähen jonnekki, esim. ku oon ollu kuntouttavassa työtoiminnassa, niin se on aamulla käyny ulkona sillei lähinnä vaa tekemässä tarpeensa, kun ei yksinkertaisesti kerkee käydä sen kanssa pitemmällä, ku oon muutenki vähä aamu-uninen, ni on mulle aika tahmeeta aamulla herätä aikasemmin sitä varten, että lähen koiran kanssa pitemmän lenkin tekemään...XD
      Muttah me käydään yleensä sitte iltapäivällä ja illalla pitempi ja ollaan ulkona vähän pitempään, esim. se tunti tai enemmän, ku on tullu kotiin eikä ole kiire minnekkään...Miksikäs ei...Ei se multa paljon poissa...Ja kyllähän se koirakin tekee mielellään pitempiä lenkkejä ku pelkästään noita 10-15 minuutin kiekkoja....Jos ei pääse pitemmille, ni varmaan hyppii seinille..._
      Mun koira on Chinookin, Bretagnen spanielin ja pointterin sekasikiö, joten kyllähän se liikuntaa kaipaa. Mitä te muut sanoisitte sen liikunnan tarpeesta? ;)
      Tuli vaan mieleen, että kun on tuota itekkin vähän tässä painoo kertyny itelle niinku koiralle, niin ajattelin, että jospa onnistuisin sen avulla pudottamaan sitä iteltäni että myös mun punkerolta...:D
      Liikunnalla oon yrittäny saaha sitä laihtumaan, mutta myös ruokintaa muuttamalla...
      Se saa kerran päivässä joka päivä ruoan, mutta vaihoin sen ruoan semmoseen, missä on vähemmän kaloreja ja se on tarkotettu ylipainosille...
      Ja jos jotkut meinaa ruveta syyttelemään mua siitä, että annan koiralle liikaa ruokaa,
      niin voitte lopettaa saman tien, koska en todellakaan halua tehdä sellaista ainakaan tarkoituksella.
      Makupaloja en anna kuin vähäsen ja sen verran kyllä voi koiralle niitä antaakin, mutta ei
      paljon, ettei koira liho jne.
      Tahi, jos rupeetta syyttämään, että koira on lihonu, kun ei saa liikuntaa niin paljon kuin kuluttaa, niin en kiistä, etteikö se pitäs paikkaansa, mutta kyllä yritän järjestää sille mahd. paljon liikuntaa, vaikka me ei käydäkkään päivittäin semmosta 6 kilsaa kävelemässä, noh, käydään puistossa jah pitkillä lenkeillä.
      Ajattelinpa huomenna käydäkkin sen kanssa pitkän lenkin, niinsanotun painonpudotuslenkin...x)
      Tykkään tehä koiran kanssa pitkiä lenkkejä, vaelluslenkkejä, jotka on useemman kilometrin pitusia ja tutkiskella uusia ympäristöjä ja seutuja...Hih....
      Aina ei vain aika riitä semmoseen, kun on menoja, mutta kun riittää, niin oi ihanuutta...>3
      Mutta tuosta 10 minsan vessakiekasta puheenollen, mun mielestä siinä ei ole mitään vikaa, jos käy myöskin aiankin 1 pitemmän lenkin sen kanssa päivässä.
      Muttah, jos koira käy vaan pari kertaa päivässä ulkona sen 10 min., ni onhan se vähän...

      • kaksi koiraa

        Koirasi kuuluu hyvin todennäköisesti melkolailla aktiivisiin, joten liikunnanmäärä- on riittämätön. Ongelma ei ole kuitenkaan ratkaistavissa aikuisella koiralla siten, että nyt yhtäkkiä alatkin vaan lenkkeilemään tuplasti ja rajummin, vaan liikunnan lisäys pitää tehdä harkitusti. Ja kun koiran kunto kasvaa ja kohenee, niin taas lisää. Helpossa maastossa, mielellään irti ja ilman mitään verenmakua suussa. Aivotoimintakin kuluttaa energiaa, ja on yleensä koirille mieluisaa. Eli opetteleppas vaikka jäljen tekoa.

        Kesällä otat vesien lämmettyä ohjelmaan uintia. On hyvää lihaksistoa tukevaa toimintaa, eikä se rasita niveliä. Ruoan kanssa voi pohtia, että jos hiukan keventää, mutta jos tapahtuu samaan aikaan liikunnan lisäystä, niin ei parane liika kevyeksi vetää, koiran lihaksisto ei kehity, vaan kunnonkohotuskaudella on oltava ravinnonkin kohdillaan. Niin koiralla kuin ihmiselläkin.

        Kannattaa pohtia noita muita menoja, ja etsiä sitä aikaa kunnon lenkkeihin. Alussa ei tosiaan päätä huimaa ehkä vauhti, mutta jo vuoden päästä saatat huomata, miten olette molemmat oppineet rakastamaan liikuntaa. Silloin ei enää tunnu yhtä työläältä. Itse suunnittelen aikataulut jo etukäteen, koska välillä aika tuntuu olevan kortilla, mutta ennakoimalla pystyy kyllä huolehtimaan, että kaikki tarpeet tulee täytettyä. Kiirepäiville en suunnittele noita pitkiä hihnalenkkejä lainkaan, vaan korvaan ne maastoilulla sekä treenillä. Ja sitten vielä ehkä sellainen pitkä fillarilenkki siihen, jonka jälkeen hieronta. Seuraava päivä menee sitten hiukan vähemmällä, eli lepo/palautumispäivänä, jolloin käydään lyhyemmillä ja rennommilla lönkyttelyillä. Itselläni sekoittaa pakkaa vielä sekin, että meillä on kaksi koiraa, joilla hiukan erilaiset tarpeet, joten paljon käydään erikseen lenkeillä. Eli siis koirilla erilaiset tarpeet ja tilanteet, joten ei onnistu samalla liikuttaa molempia pissalenkkejä lukuunottamatta. Joita siis en itse edes lenkeiksi laske.

        Mutta kun noita rotuja koirassa on, mitä sinulla, niin olisi odotettav issa, että tarvitsevat paljon touhua. Chinook on itselleni outo, mutta bretonit ja pointterit ovat todella vilkkaita ja tarmokkaita koiria, joten jotain niille tyypillisiä juttuja olisi kyllä hyvä alkaa sinun tekemään koirasi kanssa. Ja paljon, mutta vaihtelevasti.


    • tuon verran

      Pikalenkit viikolla metsään viikonloppuna ja kesällä 5-6kk ulkona isännän kanssa 24/7 reissun päällä kairassa.Riittää hyvin,kun moistaa ruoka liikunnan mukaan .

      • kikkelitonttu

        Olen järkyttynyt!


    • Anonyymi

      Missähän suet taas on? Koira outo aamulla. Ulos ja n. 15 .min. Tavallaan jotain 5 tuntia.

    • Anonyymi

      Meillä ei ole lenkki lenkin perään. Jos asuisimme maalla tai muuten pienessä yksikössä päästäisin koiran pihalla olevaan koppiin aamulla niinkuin pitääkin, ja illalla tai yöllä sisään. Koira voisi vapaasti tehdä tarpeet minne haluaa, tietenkin kiinnitetyn vaijerin pituuden sallimissa rajoissa. Asumme kuitenkin kerrostalossa ja koiraa ei voi laskea pihalle tekemään tarpeitaan. Tämä olisi ideaali ratkaisu. Nyt päivä menee suunnilleen näin: alkaa aamulla, 6.00-6.20. molemmat tarpeet. 13.00-13.45. molemmat tarpeet pidemmälle. Illalla 20.10.-20.30 molemmat tarpeet lähelle. Koira muistaa ajat ja tuntee kellon, Joskus kovassa hädässä on tullut hätäpaskat oven viereen, mutta siitä välitön palaute korjaa tilanteen. Omiin nurkkiin ei paskota. Meillä tuo aikatulu on toiminut ja koirakin on tyytyväinen järjestelyyn,

    • Anonyymi

      En koskaan, minulla ei ole koiraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe