Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2012

et tu Brute

Kuinka moni palstalaisista osallistui tänä vuonna Pirkanmaan kirjoituskilpailuun? Tuloksethan julistetaan 12.5, onko kenelläkään tietoa koska suunnilleen palkitut saavat tiedon sijoittumisestaan?

Itse osallistuin sekä proosasarjaan että lyriikkasarjaan, laskeskelen tässä koska jännittämisen voi lopettaa, mikäli tietoa sijoittumisesta ei ole saapunut.

15

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pauli K.

      Miksi helvetissä kirjoituskilpailuissa on tuommoisia keinotekoisia rajoituksia osallistumisen suhteen? Missä asuu, kuten tässä. Joskus on ikärajoja.

      Vissiin on pituus- ja painorajoituskin ja sitten on kilpailu, johon saa osallistua vain ruskeasilmäiset. Kaksi ruskeaa silmää ja niiden on sijaittava kirjoittajan yläpäässä.

    • Ei niin ihmeellistä

      On paikallisia, on valtakunnallisia kirjoituskilpailuja. Tukijat ovat alueellisia ja valtiollisia taidetoimikuntia.

      • Pauli K.

        Meillä ei ole ihan kauheasti kirjoituskilpailuja, jotka olisivat mielestäni hyvä tapa yrittää saada itselleen alkumeriittiä, siksi kommentoin niitä rajoitteita. Valtakunnallisia ovat esimerkiksi Martti Joenpolven novellikilpailu, joka on nykyisin aika harvoin. Ja romaanipuolella vaikkapa Liken dekkarikisa ja tuo mikä oli Otavalla. Mutta ei kauheasti muuta, ne mitä muita on, on sitten jotain sci-fiä tai muuta usvaista.


    • kaarina

      Onhan niitä joitakin valtakunnallisiakin kilpailuja, esim. J.H Erkon kirjoituskilpailu. Ja nyt juuri alkoi Nuoren Voiman Liiton suuri runokilpailu.

      Nuo Pirkanmaan kirjoituskilpailun tulokset julkaistaan kylläkin 14.5.2012, tuloksia odottelen minä myös.

      • Pauli K.

        Erkon kisa on nuorille. Eli taas yksi keinotekoinen rajoitus: ikä.


    • Scribentus

      Tulokset tapaavat tulla erittäin lähellä tulosten julkistamista. Vielä ei todellakaan kannata heittää kirvestä kaivoon. Sijoituinpa kerran itsekin siinä kilpailussa ja olin jo luovuttanut, kun mitään ei kuulunut, mutta tiedon sijoituksesta sain muistaakseni runsaan viikon ennen varsinaista palkintojenjakoa. Silloinkaan ei kerrottu vielä, mille sijalle olin sijoittunut. Sen kuulee vasta paikan päällä.

    • sivusta sanottu

      Voittajille on kai ilmoitettu jo. Jotain sadomasokismia ja feminismiä käsitteleviä juttuja oli päätynyt finaaliin.

      • Scribentus

        Onko kilpailun käytäntöjä siis muutettu? Aiempina vuosina voittajat eivät ole tienneet sijoituksestaan etukäteen, vaan kuten sanoin, palkintojenjakoon mennessään ei ole tiennyt, saako kunniamaininnan vai voiton.


    • nimerkitön

      Tieto on tullut yleensä noin kolme viikkoa ennen palkintojen jakoa, mutta sijoitusta eivät kerro. Yksi kaveri kyllä sanoi, että kun sai kunniamaininnan, ei kysytty tilinumeroa etukäteen, mutta en ole varma miten menee.

    • bjorni

      Kai ne tulokset pitäs tulla tällä viikolla tai viimeistään ensi viikolla. Tosin ei kauheesti jännitä, osallistuin ensimmäistä kertaa ja en usko sijoittuvani.

      Joko jollekin on tulokset tulleet?

    • joshua tree

      Hmm, 2,5 vikkoa aikaa palkintojenjakotilaisuuteen. Vielä en ole kirvestäni kaivoon heittänyt, tyydyn vasta roikottelemaan sitä huolimattomalla otteella veden yllä. Ensi viikolla sitten molskahtaa, jos ei arvoisalta raadilta postia kusti tuo.

      • vierastus

        Aikaisempi vuosina ovat ainakin soittaneet henkilökohtaisesti, eli puhelinsoittoa odottelisin ennemmin kuin postia.


    • nimimerkittä

      Nyt pitäisi tiedon olla jo sijoittuneilla.

      • Nimerkillä

        Jaaha, onko tää tieto vai oletus? Jos on tietoa, niin mistäs sen sait?


      • tuo edellinen nimim
        Nimerkillä kirjoitti:

        Jaaha, onko tää tieto vai oletus? Jos on tietoa, niin mistäs sen sait?

        No ainakin minulle soittivat jo perjantaina. Eli sijoituin itse kilpailussa. Luulisin, että ovat soittaneet samana päivänä muillekin jo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe