Tanssin kulta-aikaan 60-luvulla ja 70-luvun alussa ei sellaista tanssikäsitettä kuin sosiaalifoksi ei edes tunnettu. Myöskään myöhemmin sosiaalifoksin askeleeksi hhnn nimetty askellus ei ollut ainoa askellus tanssia tangoa ja foksia ja muitakaan samaan askellukseen sopivia tanssirytmejä.
Lavatanssi alkoi menettää suosiotaan -69 alkoholilainsäädännön seurauksena, mutta tässäkään vaiheessa ei vielä erityisesti huolestuttu lavatanssin asemasta, vaikka jälkenpäin ajatellen moneen asiaan lavatanssin aseman varmistamiseksi olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Lavatanssin suosion romahtamiseen alettiin kiinnittää huomiota valitettavan myöhään, eli kun oltiin jo tapahtuneen tosiasian edessä "lavatanssi on kuoleva kulttuuri".
Tosiasian edessä muutama latanssivaikuttaja kuitenkin alkoi toimimaan ja yksi ensimmäisiä oli saada lavatanssi televisioon, ja siinä saatiinkin muutama tanssiohjelma ja niiden oheistuotteksi tanssikurssin tapaista toimintaa. Näiden lavatanssiaktiivien toimesta luotiin "sosiaalifoksi" perustanssia koskevaksi käsitteeksi ja sosiaalifoksin askeleeksi todettiin sopivaksi hhnn askellus. Askellusta opetettiin lähes yksinomaan foksiksi. Tangoon sitä opetettiin aniharvoin. Yleisesti kuitenkin todettiin saman askelluksen toimivan myös tangomusiikkiin. Oletettavasti pidettiin tangon arvolle sopimattomana "tunkea tango" yksinkertaiseen askelkaavaan.
Lavatanssin kulta-aikaan nähden sosiaalifoksi onkin aika uusi nimitys ja varsinaisesti nimitystä ei silloin edes tunnettu. 80-luvulla nimitys oli jonkin verran tunnettu, vaikka sitä ei juurikaan käytetty. Nimityksenä sosiaalifoksi vakiintuikin vasta 90-luvulla tarkoittamaan perinteistä tanssitapaa tanssia suljetussa otteessa hhnn askeleella. 90-luvun kädenalitanssiboomin seurauksena tanssijoita alettiin luokittelemaan sosiaalifoksaajiksi ja kädenalitanssijoiksi.
Sosiaalifoksista
hhnn-tanssi
1
163
Vastaukset
- Aikalainenkin
Niimpä ja koko jaottelu on tyhjänpäiväistä nirhaamista.
Kaikki yhteistoiminnot kehittyy ja uudistuvat joten paljon parempi on tukea ja kannustaa kuin arvostella ja vastakkain asetella..
Nyt vain on jo eri vuosituhat menossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471