Varamummo/-pappa

Millaisia kokemuksia? Myönteiset ja kielteiset olisi mukava kuulla.
Olen harkinnut asiaa kovasti, mutta en ole vielä rohjennut ryhtyä.
94105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen itse kuusivuotiaiden kaksosten varapappa. Suhde on nyt jatkunut puolitoista vuotta ja kokemukset ovat olleet lähes yksinomaan positiivisia. Itse emmin pitkään hommaan ryhtymistä, mutta Mannerheimin Lastensuojeluliitossa hommaa vetävä naisihminen oli sinnikäs painostamaan ja niin tulin lähteneeksi.

Näitä varapappa ja -varamommo systeemejä on tietääkseni erilaisia.
MLL:ssa toiminta tapahtuu aina yhteistyössä lastensuojeluviranomaisten kanssa ja heidän ilmoittamista tarpeista. Tukitoiminta edellyttää koulutusta, perheen ja tuettavan välistä sopimusta ja vaitiolositoumusta. Toimintaa seurataan sillä, että tukihenkilö raportoi lasten tapaamisista Mannerheimin Lastensuojeluliittoa suunnilleen parin kuukauden välein ja kontrollitapaaminen perheen, tukihenkilön, MLL:n ja tukihenkilön kesken pyritään pitämään puolivuosittain.
Voi tuntua turhankin byrokraattiselta, mutta meidän toiminnassamme on lähinnä ongelmanuoria ja - lapsia, jolloin ammattimainen kontrolli on varmaan tarpeen.

Kuten alussa kerroin, omat kokemukseni ovat hyviä. Tapaamisia voisi mielestäni olla useamminkin, mutta perheen ehdoilla tässä mennään. Tärkeintä on antaa lapsille aikaa ja olla turvallinen aikuinen.
Olemme käyneet eläinmuseossa, lasten peuhupaikoissa, laavuilla grillaamassa makkaraa, luistelemassa, pulkkamäessä, uimassa ja tekemässä kaikkea josta lapset nauttivat. Ei se sen kummallisempaa ole. Usein kaksosia pari vuotta nuorempi tyttärentyttäreni on ollut mukana ja hän on ystävystynyt tuettavieni kanssa oikein kivasti.

En tiedä millaiseen varamommo toimintaan olet aikonut lähteä. Meidän tuettavillamme on aina jotain ongelmia taustalla ja se tietysti vaikuttaa itseenikin. Aina ei ole vain henkistä auringonpaistetta ja ei-ammattilaisena sitä ottaa toisten ihmisten murheita ehkä liian helposti.
Toinen itseäni vaivaava ajatus on joskus ollut, että onko minusta lapsille todellista hyötyä. Enhän minä tee sen kummempaa kuin oman lapsenlapseni kanssa tai joskus kauan sitten omien lasteni kanssa. Mutta kun lapset joka kerta lähtevät suorastaan riemusta kiljuen matkaan, niin kai se riittää osoitukseksi, ettei ystävyytemme ole lasten kannalta turhaa.

MLL järjestää myös vertaistapaamisia tukihenkilöille parin kuukauden välein. Niissä voi pohtia mahdollisia ongelmia yhdessä toisten tukihenkilöiden kanssa.

Kaiken kaikkiaan pidän omalla kohdallani varapappana olemista hyvin antoisana. Se ei oikeastaan vaadi muuta kuin sitoutumista tapaamisiin ja aikaa lapsille.

Äänestä
  • "perheen ja tuettavan välistä sopimusta"

    Piti tietenkin olla perheen ja tukihenkilön....

    Äänestä

Ihanaa vara-pappa, että olet ryhtynyt tähän rooliin. Kiitos sinulle! Lisää samanlaisia pappoja ja mummuja, teette arvokasta työtä!

Äänestä

Todella mahtavaa!Sinun kaltaisiasi tarvitaan lisää.Meidän neli-lapsinen perhe on mummo-jonossa mutta toivotonta tuntuu olevan.

Äänestä
  • Hei mummoton ja papaton perhe.
    Missäpäin te asutte, mitä kautta olette jonottamassa mummoapua perheellenne?
    Me olemme kyllä jo isovanhempia, mutta vain silloin, kun tyttäreni miesystävä töidensä puolesta hoitoapua tarvitsee. Eli mitkään juhlapyhät, nimpparit, synttärit, ym eivät kuulu meille. Nämä hetket meiltä ovat pois tyttären miehen vanhemmille. Joten meillä olisi varaa antaa aikaa ja huomiota ihan oikeasti sitä haluaville ja tarvitseville lapsosille ja heidän perheilleen.

    Äänestä

  • hätäapu mumma/vaari kirjoitti:

    Hei mummoton ja papaton perhe.
    Missäpäin te asutte, mitä kautta olette jonottamassa mummoapua perheellenne?
    Me olemme kyllä jo isovanhempia, mutta vain silloin, kun tyttäreni miesystävä töidensä puolesta hoitoapua tarvitsee. Eli mitkään juhlapyhät, nimpparit, synttärit, ym eivät kuulu meille. Nämä hetket meiltä ovat pois tyttären miehen vanhemmille. Joten meillä olisi varaa antaa aikaa ja huomiota ihan oikeasti sitä haluaville ja tarvitseville lapsosille ja heidän perheilleen.

    hei.asumme pohjois-suomessa.

    Äänestä

  • hätäapu mumma/vaari kirjoitti:

    Hei mummoton ja papaton perhe.
    Missäpäin te asutte, mitä kautta olette jonottamassa mummoapua perheellenne?
    Me olemme kyllä jo isovanhempia, mutta vain silloin, kun tyttäreni miesystävä töidensä puolesta hoitoapua tarvitsee. Eli mitkään juhlapyhät, nimpparit, synttärit, ym eivät kuulu meille. Nämä hetket meiltä ovat pois tyttären miehen vanhemmille. Joten meillä olisi varaa antaa aikaa ja huomiota ihan oikeasti sitä haluaville ja tarvitseville lapsosille ja heidän perheilleen.

    Hei, meilläkin on kova mummo pappa-kaipuu (2 lasta 2 v 4v), ei pelkiksi lastenhoitajiksi, vain elämänkumppaniksi ja kanssakulkijoiksi, lapsille lisäturvaksi ja esimerkeiksi. Olemme itse hyviä vanhempia, mutta hyvät papat ja mummot ovat aina vielä meitäkin parempia ja omaavat pehmeyttä , elämänkokemusta ja sellaista erikoista rakkautta jota antaa. Asumme 29100 -alueella. Laittakaa viestiä tänne.

    Äänestä

  • mummoton ja papaton kirjoitti:

    hei.asumme pohjois-suomessa.

    Vieläkö tämä perhe mummojonossa??

    Äänestä

  • Perheemme kaipaa varamummolaa/ mummoa, pappaa, tätiä, setää, kummia. Olisi ihanaa, jos tulisi joskus lapsille vaikka edes soitto tai kortti, mitä kuuluu.

    3 alle kouluikäistä lasta, äiti ja isä, kodikas kotimme, ihana perheemme. Rakkautta kanssamme jakamaan arjen pieniin hetkiin rinnalle kulkemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei oikea mummo kirjoitti:

Millaisia kokemuksia? Myönteiset ja kielteiset olisi mukava kuulla.
Olen harkinnut asiaa kovasti, mutta en ole vielä rohjennut ryhtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu