Pari ryyppyä kirkastaa mieltä!

syy ryyppyyn

Amerikkalaistutkimuksen mukaan muutaman alkoholiannoksen juominen parantaa ongelmanratkaisukykyä.


Illinoisin yliopistossa toteutettuun tutkimukseen osallistui 40 hyväkuntoista miestä. Puolelle heistä annettiin alkoholiannoksia. Miehet, jotka nauttivat rentouttavan ryypyn, olivat parempia ratkomaan ongelmia, osoittaa tutkimus. He olivat myös nopeampia aivopähkinöissä. Ryypiskellyt ryhmä ratkoi 40 prosenttia enemmän ongelmia, kuin selvinpäin ollut.

Noin neljä alkoholiannosta kirkastaa mieltä. Tämä tarkoittaa kahta isoa olutta tai kahta viinilasillista. Tutkijoiden mukaan alkoholi auttaa rentouttaa juuri sen verran, että pystyy ajattelemaan hieman luovemmin.

- Tutkimme, mitä tapahtuu, kun ihmiset ovat hieman iloisempia, emme sitä, kun ihmiset juovat liikaa, tutkimuksen toinen laatija Jennifer Wiley kertoo Daily Mailin haastattelussa.

Hertfordshiren yliopiston psykologi Richard Wiseman kuitenkin toteaa, että sama vaikutus voidaan ehkä saada kunnon yöunilla.

Tutkimus julkaistiin Consciousness and Cognition - lehdessä.

IL

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        201
        1581
      2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        58
        1001
      3. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        140
        954
      4. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        912
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        61
        886
      6. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        10
        760
      7. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        266
        756
      8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        339
        704
      9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        74
        696
      10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        59
        686
      Aihe