Mystisiä alueita ja kyliä

trombin keskellä

Kysyn teiltä aiheeseen perehtyneiltä ihmisiltä, onko olemassa joitain sellaisia erilaisia alueita, esim. kyliä, tai mäkiä, joiden ympäristössä jostain syystä, tai miksi, esiintyy erilaisia ilmiöitä?

Joitain vuosia sitten tapahtui Vermon alueella, muist. golfkentällä, onnettomuus, jolloin alueelle iski voimakas trombi, eli jonkinlainen pyörretuuli. Itse olin samaan aikaan Kehä 1:llä tulossa kohti aluetta ja koin myös tämän trombin.

Aloin sen jälkeen ajatella, että jostain syystä sillä ja lähialueella on ennenkin tapahtunut mystisiä ilmiöitä. Kerroin täällä aiemmin, suunnilleen Vermon yläpuolella vuosikymmeniä sitten näkemästäni ufoilmiöstä. Mäkkylän alueella sijaitsi aikoinaan tunnettu kummitustalo.

Onko sattumaa, vai voiko jokin alue itsessään pitää sisällään joitain "voimia", magneettikenttää, mitä tahansa, joka voisi vetää puoleensa voimakkaita ilmiöitä?

41

1589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa tuuminut

      Wanha sanonta, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan, on juuri päinvastoin. Salamat iskevät yleisesti samoille paikoille, varsinkin korkeille paikoille ja niillä oleviin korkeisiin puihin tai rakennuksiin, telemastoihin tms.

      Suomessa on paljon paikkoja joissa esiintyy runsaasti paranormaaleiksi luokiteltavia ilmiöitä, kuten ufoilmiöitä tai kummittelua. Jokin syy tällekin on olemassa, sitä vain ei vielä tiedetä.

      • Whirl

        Sitä kutsutaan: Vortex, muissa maissa. Totta, että Suomessa siitä ei puhuta, kaikki, kun täällä pitää olla älämölöjen takia hys-hys. Mutta kyllä tuo tunnustetaan, vaikka erääät eivät siitä pidäkään.


    • >>Onko sattumaa, vai voiko jokin alue itsessään pitää sisällään joitain "voimia", magneettikenttää, mitä tahansa, joka voisi vetää puoleensa voimakkaita ilmiöitä?

      Ei ole sattumaa.

      Pohjoisnavalla ja Etelänavalla on jostain mystisestä syytä kylmää ja päiväntasaajalla kuumaa.

      Tässä on pakko olla jotain yliluonnollista takana...

      • höhö-höhö

        Noniin, hyvä! Näin ne ajatukset ja ajatusmaailma muuttuvat kun tarpeeksi avoimesti miettii. Tervetuloa kekek-kekek hörhöjen leiriin.


    • trombin keskellä

      Ajattelin sellaisia mahdollisuuksia, kuin jokin ikivanha palvontapaikka, metalliesiintymä, tai jopa maan alle jäänyt pyramidi. Jotain tämäntapaista.

      Koska myös aikoinaan näkemämme ns. ufoilmiö todellakin pyöri suunnilleen kyseisen alueen yläpuolella, ajattelin, että jotain erityisen kiinnostavaa siinä alueessa täytyy olla.

    • ufoloidi
      • trombin keskellä

        Jotain tämäntapaista ajattelin. Vaikken ole kovin taikauskoinen, niin voin uskoa ja tietää, että vanhat tapahtumat saattavat vaikuttaa kauan. Jokin näkymätön etsiytyy ja johtaa kohti menneitä salaisuuksia. En väitä, että tällaisia tulisi etsiä, tai lähteä välttämättä penkomaan, mutta tietyt tosiasiat ihmetyttävät ja ainakin itse kyselen niihin vastauksia.


      • Näitähän on, mutta
        trombin keskellä kirjoitti:

        Jotain tämäntapaista ajattelin. Vaikken ole kovin taikauskoinen, niin voin uskoa ja tietää, että vanhat tapahtumat saattavat vaikuttaa kauan. Jokin näkymätön etsiytyy ja johtaa kohti menneitä salaisuuksia. En väitä, että tällaisia tulisi etsiä, tai lähteä välttämättä penkomaan, mutta tietyt tosiasiat ihmetyttävät ja ainakin itse kyselen niihin vastauksia.

        tuo Maakasperä-juttu on kyllä silkkaa houretta. Videon kuvaaja on keksinyt sadun, jota esittelee totena. Kukaan ihminen muualla maailmassa ei ole kuullutkaan moisesta tarinasta.


        http://keskustelu.suomi24.fi/node/3939751


    • Semekkakustasson

      On niitä, esim monissa pojoisen kylissä esiintyy työttömyyttä, ja työvoimatoimisto on monille etelän ihmisille mystinen paikka

      • urpot!

        Jos tätä aiheesta poikkeavaa hassutusta saa jatkaa, niin totean ettei työvoimatoimistoja ole enää olemassakaan. Tämän saa tietää jos sellaista etsii tarvitessaan. Se nykyinen on nimeltään (ainakin täällä etelässä) TE-keskus tai jotain sellaista, joka ei siis ainakaan nimensä (ja myös kokemuksieni) perusteella mitään välitä, ainakaan työtä.

        Aiheeseen liittyen puolestaan Vermon lähistöllä itsekin yli 20 vuotta asuneena muistelisin siellä asioita tapahtuneen. Asuin siellä lapsuuteni ja nuoruuteni joten siksi varmaan nuuskin paikkoja joihin aikuiset eivät viitsisi mennä itseään kuraamaan, mitä nyt uteliaat kersat vain ehtivät loputtomina kesinä. Tähän jos laittaa tarkemmin niin saa trollausta ja muuta törkeää päälleen. Niin että kiitos vaan urpot. Vähän ootte sankareita. Internettiä ei soisikaan kaikille. Tuleeko teidän takianne joskus aika jolloin koko nettiä on "ilmaisuvapautenne" sisällön takia rajoitettava? Rajoittamista odotellessa: Minäkin voisin tulla töihin Suomi24:n moderaattoriksi, pystyisin varmaan samaan.


    • mystisyyden kokenut

      Vermon alueella tapahtuu tosiaan mystisyyksiä. Minultakin hävisi lompakko kun kansallispukuun pukeutunut henkilö tuli kaupittelemaan jotain (en ostanut).

    • trombin keskellä

      Kysymys on aivan asiallinen, mutta jotkut vastaukset hörhöjä.

      Jos joku ei usko yliluonnolliseen, miksi pyöriä kikattamassa ihmisille joilla on näkökykyä kauemmas?

      Vaikka jotkut yksittäiset tapahtumat voivat olla sattumaa, tai jopa satua tai uskomusta, on varmasti olemassa paikkoja, joita nykyihminen ei osaisi arvatakaan. Joskus voi sattumalta törmätä vanhaan, jo unohdettuun, salaisuuteen.

      Tuossa Maakasperän legendassa on tunnelmansa, vaikka se itsessään olisi mielikuvitusta...

    • Markus 85

      Kävin eräänä kirkkaana syyspäivänä katsomassa tuon paikan eli Maakasperä ja lähellä sijaitseva Elämänmäki.
      Kyllä karvat nousivat ihossa pystyyn kun autosta astelin hetken matkaa metsäpolkua pitkin vaikka oli kirkas päiväaika.
      Jotain TODELLA kammottavaa siellä varmasti on.
      Itse asiassa tätä kirjoittaessanikin huomasin että ihokarvani olivat pystyssä vaikka olen rohkeammasta päästä oleva miessukupuolen edustaja.
      Ehkä se on niin kuin videossa sanotaan että vastauksen saat vain menemällä ko. paikkaan.
      Jos siellä polun alussa tunteeni reagoivat noin voimakkaasti niin miten sitten syvemmällä metsässä.
      Karmivia ahdistavia tunteita olen kokenut aiemmin joissakin vanhoissa kartanoissa joissa olen myöhemmin kuullut kummittelevan mm. Näsin museo Tampereella sekä Hatanpään kartano.
      Mutta niin se vaan on että jotkut uskoo ja jotkut ei.
      Sitä paitsi keskustelupalstoilta voi lukea kyllä että tuolla metsässä on moni kokenut OUTOJA juttuja joten ei kai tää sitten loppujen lopuksi ihan satua ookkaan.

    • :)
    • Siellä se on...

      Muistan Helsingin Kaarelassa kaverini omakotitalon pihassa kerran lapsena leikkiessä tuli sateen raja. Eli toisella puolella pihaa satoi, toisella ei. Kaverini sanoi, että tätä tapahtuu siellä usein.

      Eli on paikkoja, joissa on sateen raja. Luultavasti sadepilvet noudattavat aina, tai ainakin useimmiten noudattavat näitä rajoja. Mistä lie maasäteilylinjoista johtuu, vai onko Jumala määrännyt rajat merien lisäksi myös sadepilville?

      Kaverini väitti myös, että talon kellarista lähtee kilometrien mittaiset tunnelit maan alle. Teoriassa tämä on mahdollista, sillä Helsingin sanotaan olevan kuin reikäjuusto. Kilometritolkulla maanalaisia tunneliverkostoja, näistä on ollut telkkarissakin ohjelmaa.

      Niiden väitetään olevan huoltotunneleita, mutta luoja ties mitä niitä pitkin ja niissä liikkuu!
      Vapaamuurareiden päämajasta Kauppatorilta lähtee maanalaiset tunnelit, kulkevat muurarit niitä pitkin Helvettiin maan syvyyksiin. Maan alla elävät reptiloidit asuttavat tunneleita Helsingin alla. Pariisin katakombeja asuttivat FVZA:n sivustojen mukaan oikeat vertaimevät vampyyrit, miksei siis myös Helsingissä? Humanoidit siellä möyrivät ja Hollow Earth -theoryn tuntijat tietävät, että koko maapallo on ontto ja maan alla kulkee tunneleita, joita pitkin on kaikkialta maailmasta mahdollista kulkea kaikkialle maailmaan! Maailman paska eliitti käyttää näitä tunneleita maanalaisilla valonnopeudella liikkuvilla luotijunilla salaa maan alla liikkumiseen paskoihin keskinäisiin kokouksiinsa, jonne kokoontuvat kaikki maailman pahimmat kusipäät keksimään kaikkea pahinta mahdollista pahaa kaikkien normaalien ja hyvien ihmisten pään menoksi.

      On täysin mahdollista, että kaverini talon kellarista oli yksi näiden tunnelien sisäänkäynti.

      Inner-Earth Entrances: http://www.heinola.org/~patato/inner.html

    • Camel toe

      No johan tuli tuutin täydeltä kakkaa. Menisit näin viikonloppuisin vaikka kapakkiin ihmisten seuraan, niin et sekoilisi noin yksinäsi. Että oikein vapaarappareilla ja "eliitillä" salaisia tunneleita joita pitkin liikkuvat kokouksiinsa, ja vieläpä oikein tunnetusti paskoihin sellaisiin!

    • lapsuus muisto

      Vuonna 1987 oli meillä perunakellarissa replitaani, mutta ladan pakokaasulla ja rotanmyrkyllä siitä päästiin eroon. Kun vaari sen replitaanin sitten metsään hautasi, niin lapio kolahtikin teräksiseen luukkuun, ja sen luukun alla oli illuminaatit ja vapaamuurarit pitämässä kokoustaan. Niille kaadoimme AIV happoa niskaan ja bensaa päälle. Tulitikun tehtyä tehtävänsä kippasimme sitten palaneet illuminaatit valametilla järveen, mutta järvestä nousikin jyrki katainen. Sille emme mahtaneetkaan enää mitään, ja nyt se on pääministeri.

      • åå åå

        Kirjoitusvirhe: EI lapsuus muisto vaan lapsuusmuisto. Taisi olla lapsus.


    • pyörre

      Erikoisten tapausten kasautumissa kyseessä voi olla pyörre, tiivistymä tai solmukohta eli "vorteksi". Useissa pyörteissä on magneettisia häiriöitä. Tämä ei tietenkään selitä paljon, mutta jotain tekemistä magnetismin kanssa näillä tapauksilla useimmiten on.

    • normaalin para

      http://panoffolin.wordpress.com/2012/12/16/time-travel-raf-pilot-flies-through-storm-comes-out-in-future-hakan-nordkvist-testimony-too/

      RAFin lentäjä lensi outoon myrskyyn ja näki tulevaisuuteen väitteen mukaan.

      • Tähän sitten taustaksi X-Files musiikkkia.


      • smokingman
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tähän sitten taustaksi X-Files musiikkkia.

        Jokainen tunnollinen hörhö osaa viheltää tuon tunnarin, ja sen viheltämistä suositellaankin samalla kun kirjoittaa palstalle juttuja joissa on "vakuuttava case" tai että "victimejä on mutiloitu". Loppukaneetiksi kannattaa pyydellä todistustaakasta muodostuvia velkojaan saataviksi eli että "todistakaapas että näin EI ole!"


      • hiilihanko.
        smokingman kirjoitti:

        Jokainen tunnollinen hörhö osaa viheltää tuon tunnarin, ja sen viheltämistä suositellaankin samalla kun kirjoittaa palstalle juttuja joissa on "vakuuttava case" tai että "victimejä on mutiloitu". Loppukaneetiksi kannattaa pyydellä todistustaakasta muodostuvia velkojaan saataviksi eli että "todistakaapas että näin EI ole!"

        Tää oli hyvä ja tuo mieleen erään itkien menemään luikkineen entisen vakiotrollin :)


    • nuorisoseuralainen

      Ainakin Pöytyällä ja Inarissa kerrottiin ufon laskeutumisen "menneen pitkäksi"

    • hirmuufo

      Olen kuulut sellasesta paikasta kun Roosvel. Se on kai Ameriikassa.

      • .nuorisoseuralainen

        Oikein olet kuullut. Pöytyä on "Suomen Roswell" ja Inarin järveen molskahti ufon mukana Loch Nessin kaltainen vesihirviö.
        Levitä tätä sanomaa Suomen turismin tulevaisuuden nimissä !


      • Kähmis
        .nuorisoseuralainen kirjoitti:

        Oikein olet kuullut. Pöytyä on "Suomen Roswell" ja Inarin järveen molskahti ufon mukana Loch Nessin kaltainen vesihirviö.
        Levitä tätä sanomaa Suomen turismin tulevaisuuden nimissä !

        Luonetjärvessä on Tikkakosken historiaa sota-ajasta eteenpäin kartoittaneen kirjan mukaan Tiikerihai. Kirja perustuu asukkaiden kertomuksiin ja tieto Tiikerihaista on tunnetun henkilön kertoma, eikä sitä ole syytä epäillä.

        Tikkakoskella vaikuttaa myös Ilmavoimien suurin keskittymä ja kerrotaan, että Inarinjärveen pudonnut "maaliohjus" UFO tuotiin juuri sinne tutkittavaksi, ennen kuin se luovutettiin sopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton tutkijoille.

        Olisiko siinä pieni annos mystiikkaa ?


      • pommi kone
        Kähmis kirjoitti:

        Luonetjärvessä on Tikkakosken historiaa sota-ajasta eteenpäin kartoittaneen kirjan mukaan Tiikerihai. Kirja perustuu asukkaiden kertomuksiin ja tieto Tiikerihaista on tunnetun henkilön kertoma, eikä sitä ole syytä epäillä.

        Tikkakoskella vaikuttaa myös Ilmavoimien suurin keskittymä ja kerrotaan, että Inarinjärveen pudonnut "maaliohjus" UFO tuotiin juuri sinne tutkittavaksi, ennen kuin se luovutettiin sopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton tutkijoille.

        Olisiko siinä pieni annos mystiikkaa ?

        Eikös Luonetjärveen pudonnut sota-aikaan Blenheim pommari? Vai muistanko väärin...


      • Kähmis
        pommi kone kirjoitti:

        Eikös Luonetjärveen pudonnut sota-aikaan Blenheim pommari? Vai muistanko väärin...

        Tiedossani ei ole, että Luonetjärveen olisi pudonnut lentokonetta. Luonetin itärannalle muutama sata metriä järvestä on pudonnut Blenheim heti sodan jälkeen. Olen lenkeilläni poikennu pariin kertaan paikalla. Joku menehtyneen lentäjän jälkipolvesta on merkinnyt paikan niin, että sen löytää, jos tietää mistä etsiä. Ufojen kanssa sillä putoamisella ei liene mitään tekemistä, kuten ei Luonetjärven pohjassa lymyilevällä Tiikerihaillakaan. Neukkujen maaliohjus kuitenkin oli tyypillinen UFO, joka näkyi tutkassa ja joka tunnistettiin vasta kun se oli saatu nostetuksi järvestä.


      • kalastaja- Reidar
        Kähmis kirjoitti:

        Tiedossani ei ole, että Luonetjärveen olisi pudonnut lentokonetta. Luonetin itärannalle muutama sata metriä järvestä on pudonnut Blenheim heti sodan jälkeen. Olen lenkeilläni poikennu pariin kertaan paikalla. Joku menehtyneen lentäjän jälkipolvesta on merkinnyt paikan niin, että sen löytää, jos tietää mistä etsiä. Ufojen kanssa sillä putoamisella ei liene mitään tekemistä, kuten ei Luonetjärven pohjassa lymyilevällä Tiikerihaillakaan. Neukkujen maaliohjus kuitenkin oli tyypillinen UFO, joka näkyi tutkassa ja joka tunnistettiin vasta kun se oli saatu nostetuksi järvestä.

        Tästä Inarin järven ufosta on lisäksi todisteina paikallisten kalastajien
        verkkoihin tarttuneet oudot, kiiltävät , äärimmäisen kovat, mutta samalla taipuisat metallimaiset ohuet palat, jotka ovat säteilleet himmeää, sinertävää valoa.
        Eivät takuulla ole peräisin maaliohjuksen kuorista tai säähavaintopalloista !


      • Naema-Aslakki
        kalastaja- Reidar kirjoitti:

        Tästä Inarin järven ufosta on lisäksi todisteina paikallisten kalastajien
        verkkoihin tarttuneet oudot, kiiltävät , äärimmäisen kovat, mutta samalla taipuisat metallimaiset ohuet palat, jotka ovat säteilleet himmeää, sinertävää valoa.
        Eivät takuulla ole peräisin maaliohjuksen kuorista tai säähavaintopalloista !

        Jaloviinahan on enemmän keltaista kuin sinistä (Ginistä?) Reidarilla oli ryyppykausi sen talven ajan ja pitkälti seuraaviinkin.
        Ja ne kovat palat olivat vaivaiskoivun oksia jokka nousi muun roinan mukana pohjamudista.


    • Koknakki-Oula

      Niin onkii. Ne on niitä etelän veteliä, jotka niitä uhvoja näkkee. Met paikalliset ei olla ikuna nähty ensimmäistäkkä.

      • "tason nosto"

        Nämäkö ne nyt on niitä tasokkaita juttuja nyt kun palstalla on luotsi?


      • poromies-Aslak
        "tason nosto" kirjoitti:

        Nämäkö ne nyt on niitä tasokkaita juttuja nyt kun palstalla on luotsi?

        No kyllä nämä tarinat ainakin Roswell-satujen veroisia ovat.
        Roswell-saduthan täällä ovat "hovikelpoisia", annetaan nyt lappilaistenkin yrittää !
        Turismista tässäkin on kyse !


      • Hyvä! Aslak
        poromies-Aslak kirjoitti:

        No kyllä nämä tarinat ainakin Roswell-satujen veroisia ovat.
        Roswell-saduthan täällä ovat "hovikelpoisia", annetaan nyt lappilaistenkin yrittää !
        Turismista tässäkin on kyse !

        Aslak puhuu asiaa !
        Ei tässä mitään tason nostoa tarvita !
        Roswell- saduthan ovat palstalla tosiaan täysin "hovikelpoista tavaraa".
        Lapin turismistahan tässä on kyse !
        Ei tarvita muuta, kuin että läänin elinkeinoasiamies saattaisi julkisuuteen
        Incident Inarijarvi- tarinaa tukevia "kirjallisia todisteita" ja tämän
        Telluksen pohjoisen kolkan turismi nousisi uuteen kukoistukseen !
        Vastaavan kaltaisella tavalla Roswellissa on toimittu , ja paikalliset
        ufokahvilat ja ufomuseot kukoistavat !


      • .LAPIN KANSA
        Hyvä! Aslak kirjoitti:

        Aslak puhuu asiaa !
        Ei tässä mitään tason nostoa tarvita !
        Roswell- saduthan ovat palstalla tosiaan täysin "hovikelpoista tavaraa".
        Lapin turismistahan tässä on kyse !
        Ei tarvita muuta, kuin että läänin elinkeinoasiamies saattaisi julkisuuteen
        Incident Inarijarvi- tarinaa tukevia "kirjallisia todisteita" ja tämän
        Telluksen pohjoisen kolkan turismi nousisi uuteen kukoistukseen !
        Vastaavan kaltaisella tavalla Roswellissa on toimittu , ja paikalliset
        ufokahvilat ja ufomuseot kukoistavat !

        NÄIN ON ASIA !
        ASLAK ON LAPIN ASIALLA !


    • vuoristokuuhullu

      Mystisiksi alueiksi sanoisin omakohtaisesti suuret vuoristot. Siellä ymmärtää miten pieniä olemme ja en tiedä onko se se niiden vuorten vääristämä vetovoima vai mikä sen tekee mutta meikäläisellä katoaa suuntavaisto taivaan tuuliin vuoristossa ja jatkuva pieni huimauksen ja epätodellisuuden tunne vaivaa vuoristossa.

      Olen patikoinut kymmeniä kertoja alpeilla ja hieman myös himalajalla ja kaikkialla joka reissu sama homma.

      Joku viisas on laskenut että kuusta kohdistuu yhteen ihmiseen saman verran vetovoimaa kuin puolen metrin korkeudelle pään yläpuolelle asetetusta herneestä tulee vetovoimaa.

      Voi siis hyvin ajatella että vuoret vaikuttavat melko radikaalisti ihmisen tasapainoaistiin ja ilmeisesti moniin muihinkin aisteihin.

      • Ei mystiikkaa

        Vuorten aiheuttamaa painovoiman muutosta eli toisinsanoen massallaan aiheuttamaa avaruuden kaareutumista on tutkittu, ja sen vaikutus on mitattavissa, mutta mitätön. Ihmiseen nähden sen herneen luokkaa.


    • Anonyymi

      Näin ufon Bodominjärven rannalla siskoni ja kenties muutaman sadan muunkin kanssa kuumana kesäpäivänä 80-luvun alkupuolella. Takanamme oli joku äijäporukka josta jonkun muistan vitsailleen että onko tämä nyt niitä "ufoja Suomen taivaalla" (vrt. saman niminen kirja). Sanoin mukana olleelle äidillenikin että katso tuota! Hän oli hetken hiljaa ja sanoi että älä katso sitä (!). Näin ollen vaikka mitä tulisi silmien eteen ei tarvitse uskoa. Saati edes katsoa jos joutuisi vielä jotain muuttamaan käsityksiään!

    • Anonyymi

      päivälleen vuodenvälein minulle nousi kurkkuun paise joka piti puhkaista, lääkärit oli jo sekaisin hoidosta kun katsoivat samaa päivämäärää mutta vuosiluku oli eri. kaikkea jännää voi tapahtua "samaan aikaan" joten olkaa tarkkoina esim vuosiluvusta.

      • Anonyymi

        niin ja tämä tapahtuma tapahtui 3 peräkkäisenä vuonna,2 kertaa se puhkaistiin ja 3 kerralla annettiin olla koska oli jo niin arpeutunut.
        mutta tuo päivälleen vuoden välein tapahtuma 3 kertaa pistää jo hiukan miettimään.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6030
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2120
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1952
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1123
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe