Gradu ja toimeentulotuki

Graduilija

Hei!
Minua askarruttaa kaksi asiaa. Olen graduvaiheessa oleva opiskelija, jolta on opintotukikuukaudet loppuneet (myös lisäopintotuki, jota sain lukihäiriöni perusteella).

Haluan saada graduni valmiiksi kesän loputtua, mikä tarkoittaa sitä, että minun pitää keskittyä kirjoittamiseen täysipäiväisesti, mikä sulkee pois työnteon. Lukihäiriöni vuoksi kirjoitustyö on tavallista haastavampaa, minkä takia joudun luopumaan ajatuksesta tehdä töitä edes osa-aikaisesti. Mielelläni tekisin töitä, jos voisin.

Olen ymmrtänyt, että opintotuen päätyttyä on mahdollista hakea toimeentuolotukea gradun kirjoittamiseen. Osaako joku sanoa, onko olemassa muita vaihtoehtoja?

Lisäksi haluan tietää, onko toimeentulokuukauden aikana sallittua matkustaa ulkomaille? Kyseessä ei todellakaan olisi lomamatka. Kyseinen kahden viikon matka on maksettu jo viime vuoden puolella, ja liittyy perhesyihin.

Kiitos asiallisista vastauksista.

4

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ugh9635

      Eipä tuota oikein muita vaihtoehtoja ole kuin sossu tai työnteko.

      Kukaanhan ei matkastasi saa tietää, jos et itse kerro. Eikä sitä matkustamista kyllä kukaan kiellä. Työttömyystuissa on rajoitettu matkustelua, koska pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä. Opiskelijanahan et sitä joka tapauksessa ole.

    • sossuunko?

      itsellä sikäli sama tilanne, että gradu on vaiheessa ja opintotuki lopussa. Isäni tarjoutui laittamaan tililleni "stipendi"-rahaa, mutta eipä sitä sitten tehnytkään, muutti mielensä..miksi sitten meni alunperin lupaamaankaan..?

      Eli tässä tilanteessa sossu voi olla ainoa vaihtoehto, ei kyllä tee mieli mennä sinne luukulle.

    • Joskus tukea hakenut

      Miksi se on niin hankalaa? En tajua, mtien ihmiset pelkää sitä niin kauheesti....

    • kurkru

      Itse tein graduni ansiosidonnaisen päivärahan turvin. Olin töissä vaadittavat 8kk, jona aikana kuuluin työttömyyskassaan, ryhdyin tekemään gradua ja sain näin ansiosidonnaista päivärahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe