Nyrkkikyllikille

Uutisoimme taannoin eräästä japanilaismiehestä, joka nimettiin vuonna 2008 masturboinnin maailmanmestariksi. Masanobu Sato -niminen mies nimittäin teki ennätyksen, kun hän tyydytti itseään lähes kymmenen tuntia putkeen.

Nyt Mademan-sivusto on listannut masturboinnin terveysvaikutuksia. Asiantuntijoiden mukaan ihmisten ei tulisi kokea syyllisyyttä tai hävetä omalla kädellä tehtyä tyydytystään, sillä masturboinnilla on paljon positiivisia vaikutuksia terveyteen.

Masturbointi nimittäin muun muuassa lieventää stressiä. Laukeaminen vapauttaa aivoihin endorfiiniä, joka rauhoittaa mieltä. Masturbointi auttaa myös alentamaan miesten eturauhassyövän riskiä, sillä sivuston mukaan se pitää eturauhasen “puhtaana”. Yli 40-vuotiaiden miesten suositellaankin masturboivan säännöllisesti.

Lisäksi itsetyydytys vahvistaa miehen seksuaalista kestävyyttä. Säännöllinen masturbointi voi nimittäin auttaa miestä rakastelemaan pidempään ennen laukeamista. Sooloseksi myös lisää miehen elimistön testosteronitasoja ja voi lisätä esimerkiksi karvojen kasvua. Masturbointi tehostaa myös kehon immuunijärjestelmää. Miesten kannattaakin pitää ja käyttää masturbointia ikään kuin nautinnollisena lääkkeenä sairauksiinsa.
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tosi asia.

Äänestä

Liittyy Turkuun miten?

Äänestä

Se nyt liittyy turkuun siten,että asun tällä hetkellä turussa ja täällä on paljon ystäviäni...! :D
Ps.älä ole niin tiukkapipoinen uuvatti...
Paaaskaahan suoli 24 kaikilla sivuilla väännetään joten se siitä!

Äänestä

Perustetaan Turkuun miesten runkkurinki! Kokoontuisi vaikka Impivaaran uimahallilla. Älkää aloittako ennen kuiin ennätän itse paikalle :)

Äänestä
  • Impivaara? Valitsitko paikan nimen perusteella? :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vedin vedin kirjoitti:

Uutisoimme taannoin eräästä japanilaismiehestä, joka nimettiin vuonna 2008 masturboinnin maailmanmestariksi. Masanobu Sato -niminen mies nimittäin teki ennätyksen, kun hän tyydytti itseään lähes kymmenen tuntia putkeen.

Nyt Mademan-sivusto on listannut masturboinnin terveysvaikutuksia. Asiantuntijoiden mukaan ihmisten ei tulisi kokea syyllisyyttä tai hävetä omalla kädellä tehtyä tyydytystään, sillä masturboinnilla on paljon positiivisia vaikutuksia terveyteen.

Masturbointi nimittäin muun muuassa lieventää stressiä. Laukeaminen vapauttaa aivoihin endorfiiniä, joka rauhoittaa mieltä. Masturbointi auttaa myös alentamaan miesten eturauhassyövän riskiä, sillä sivuston mukaan se pitää eturauhasen “puhtaana”. Yli 40-vuotiaiden miesten suositellaankin masturboivan säännöllisesti.

Lisäksi itsetyydytys vahvistaa miehen seksuaalista kestävyyttä. Säännöllinen masturbointi voi nimittäin auttaa miestä rakastelemaan pidempään ennen laukeamista. Sooloseksi myös lisää miehen elimistön testosteronitasoja ja voi lisätä esimerkiksi karvojen kasvua. Masturbointi tehostaa myös kehon immuunijärjestelmää. Miesten kannattaakin pitää ja käyttää masturbointia ikään kuin nautinnollisena lääkkeenä sairauksiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu