Onko mitään diagnosoitavaa masennusta siinä, että melkeinpä vuodenajasta riippuen on masennus- ja ns. normaalikausia? Itselläni on vain astmasta esimerkiksi kerrottu, että se saattaa piillä, mutta ajoittain tulee kunnon oireisia kausia kun mikään ei suju - päteekö sama masennukseen?
Olen nimittäin itselläni huomannut elintavoista riippumattomasti tapahtuvan unettomat ja apatian yhteissäveltämät kaudet (lähinnä syksy-talvi ja talvi-kevät eli kaamoksellisuuden piikkiin?), mutta onko oikeasti normaalia nukkua syystalvella se kaksi tuntia päivässä, kammota tai inhota ihmisten ilmoille lähtöä ja laihtua kymmenisen kiloa ruokahalun puutteessa kaamosmasennuksessa? Olen tätä miettinyt jo viitisen vuotta: voiko itselläni olla ns. todellinen masennus, vai onko tämä joka ihmiselle tuttua vuosittaista sykliä?
Tänne nyt lähdin kirjoittamaan taas kolmen kuukauden yleisen masennuksentunteen (mikään ei kiinnosta, mikään ei huvita, ajoittain itkettää syyttä, tavallisesti suurenmoinen ruokahalu tipotiessään) jatkumon tunnelmissa, päihteisiin turvautuneena jonkin tunteen tai toisenlaisen todellisuuden saavuttamisen tarpeessa. Kuitenkin ajoittain Beckin masennuskokeen tehdessäni lukema ei ole kummoinenkaan, kuten ei nytkään - pystyn siis repimään itseni luennoille (olen opiskelija, en käy säännöllisissä töissä syksystä loppukevääseen) ja esim harrastamaan seksiä avokkini kanssa itkemättä, mutta ns. masennukseni tuntuu olevan niin kausittaista, että onko tässä varsinaisesta masennuksesta mielestänne tippaakaan?
Kysyn siis rehellisiä mielipiteitä näin päihtymyksessä kirjoittamaani tekstiä kohtaan (johon en todellakaan kaikkia mielipiteitäni ole vuodattanut; sen voin sanoa, että itsetuhoisuus on läsnä vain minimalistisessa määrin). Virallinen kysymykseni onkin: onko tämä masennusta vai ei, otetaanko minua terveyskeskuksessa /YTHS ns. tosissaan vai ei, onko tämä joka ikiselle ihmiselle arkipäiväistä elämää tuntea ilottomuutta ja turhuuden (ja "parempi kuin olisin kuollut ja yleinen saamattomuus ja itseinho) tunteita?
Masentaa.
Masennus ja kausittaisuus?
en tiedä mitä sanoa
2
1417
Vastaukset
- typsykkä27
Varmaan kyseessä toistuva masennus eli vaihtelee just nimenomaan masennuksen ja hyvien vaiheiden välillä. Masennus diagnoosin saadakseen ei siis tarvitse olla masentunut 24/7 vuoden jokaisena päivänä. Hae apua jos apua koet tarvitsevasi.
- ..................
On olemassa sisäsyntyisiä masennuksia.
On myös mielialan aaltoiluhäiriö, joka on lievempi kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944