Syöminen, alkoholismi, tupakointi, huumeet, himourheilu - kaikki ovat addiktioita. Miten addiktiosta pääsee eroon? Aina sanotaan "ota itseäsi niskasta kiinni!". Vaan kun se ei ole niin yksinkertaista.
Myönnän, että syön siksi että se tuottaa minulle mielihyvää. Jollekin toiselle (onnekkaalle) liikunta tuottaa mielihyvää. Tai vaikka virkkaaminen/ kutominen? Olen koko elämäni ajan yrittänyt löytää jonkun muun mielihyvänkohteen kuin syöminen - ei onnistu. En siis laihdu, koska syöminen on ainoa iloni. Jos joudun luopumaan siitä, jäljelle jää vain tyhjyys. Mitä sitten teen illalla, kun lapset nukkuvat, jos en saa syödä? Revin seiniä tuskissani ja huudan? Älkääkä tulko sanomaan, että "lue kirjaa, kudo tai jumppaa", ne kun eivät anna sitä mielihyväntunnetta, jota tarvitsen. Sellaisia ystäviäkään ei ole, kenen kanssa voisin puhua illat puhelimessa, että ei jäisi aikaa syömiseen. Parisuhteessa ollessani olen aina laihtunut paljon, kun on jotain sisältöä elämään, mutta läheisriippuvainen en ole. Enkä välttämättä edes kaipaa parisuhdetta enää.
En ole varsinaisesti masentunut, vaikkakin olen hyvin yksinäinen . Lapsuuteni oli tarumaattinen, minkä vuoksi olen käynyt jo vuosien ajan terapiassa. Mutta tyhjyyteen syömiseen se terapia ei auta mitään. Eikä auta mikään lääkekään. Oikeastaan kaikki markkinoilla olevat (psyyken) lääkkeet on kokeiltu, kuin myös Reductil ennen sen vetämistä pois markkinoilta. Reductilkaan ei auttanut yhtään, teki vain pahan olon.
Minulla on pieniä lapsia, enkä saa heille hoitajaa. Säännöllistä kodin ulkopuolella tapahtuvaa liikuntaa en siis pysty harrastamaan. Eikä liikunta laihduta kuin 5-15 % painosta, tiedän sen kokemuksesta. Aikaisemmin ylipainoni oli kohtuullista, kävin väkisin hammasta purren lenkillä päivittäin ja uimassa viikoittain. BMI oli 28-30. Ruokavalio oli sama kuin nyt, eli perusruokaa ja pari kertaa viikossa herkkuja. Vasta sen jälkeen minulle on iskenyt sulkaahimo, nuorena en välittänyt makeasta.
Avioeron myötä tyhjyydentunne ja yksinäisyys sisälläni jatkoi kasvuaan, enkä ole enää käynyt lenkilläkään, minkä vuoksi BMI on nyt 40. Olen yrittänyt polkea stepperiä kotona, mikä on maailman tylsintä puuhaa. Lenkille en pääse lapsenhoito-ongelmien vuoksi ja sitten kun olisi vapaata, olen usein niin väsynyt ja tympääntynyt, että haluan vain olla yksin.
Mitä enemmän lihon, sitä enemmän inhoan itseäni. Nyt on jo vaikeuksia laittaa kengännauhat kiinni, kun maha on tiellä. Vaatteita on todella vaikea löytää ja ne ovat mielettömän kalliita kokoluokassa 52-56. En enää jaksa välittää ulkonäöstäni, mutta terveyteni vuoksi haluan ja on pakko laihtua. edes sinne BMI 30 asti. Mittään terveysongelmia ei vielä ole, mutta kohta varmasti tulee. Haluan elää pitkään, lasteni vuoksi. Haluan jaksaa leikkiä heidän kanssaan, haluan jaksaa kävellä metsässä kesällä.
Kuka osaisi auttaa, hypnoosiin ei ole rahaa ja terapiassa käyn jo. "Ota itseäsi niskasta kiinni" - käskyt vain pahentavat asiaa. Onko kohtalontovereita, jotka olette selviytyneet samasta tilanteesta?
Miten lopetan syömisen?
21
4999
Vastaukset
- Fleur.-
Paha tohon on paljoa sanoa, sillä se laihdutuksen alkuunlaittaminen on itsestään kiinni. Vaikka joku antaisi neuvon, se on itsestä kiinni kokeileeko sitä tai saako siitä motivaatiota yms. Ja periaatteessa tyrmäsit jo suurimman osan neuvoista :D, noi neuvot et ´´jumppaa´´ onki ehkä enemmän niitä varten joilta liikunta onnistuu ja jotka on jo motivoituneita laihduttamaan. Sä et ole vielä tarpeeksi motivoitunut, kyllähän sen kirjotuksesta näkee. Haluaisit kuitenkin motivoitua.
Ainakin mainitsit jo mahtavat syyt motivoitumiselle: ´´Haluan elää pitkään, lasteni vuoksi. Haluan jaksaa leikkiä heidän kanssaan, haluan jaksaa kävellä metsässä kesällä.´´ ! Se kuinka paljon painoarvoa noille syille annat, on susta kiinni.
Hyvä lainaus mun mielestä: ´´When the pain remaining the same gets bigger than the pain of changing´´ Mieti, kumpi on pahempaa, muutoksen tuomat negatiiviset tunteet vai samalla tavalla jatkamisen tuomat negatiiviset tunteet ja asiat?
Kukaan ei voi antaa taikasanaa, joka laittaa toisen ihmisen liikkeelle. Asiat lähtee siitä kun siellä omassa pääkopassa tapahtuu jotain. ;)- en halua kuolla
Lainauksesi on hyvä. Kiitos muutenkin vastauksesta : )
Kyllä minulla motivaatiota on, mutta ongelma on todellakin se, että koska olen addiktoitunut ruokaan, pysyvä painonpudotus edellyttää joko toista addiktiota tai niin selvää "sielullista eheytymistä" etten enää sorru syömään. Uskon että monen jojolaihduttajan ongelma on sama kuin minulla.
"Motivaatio" on käytännössä sama asia kuin itseä niskasta kiinni ottaminen. Omalla kohdallani pystyn lisäämään liikuntaa hampaat irvessä mutta syömisen vähentäminen ei onnistu aivan helpolla.
Mielestäni tästä addiktiosyömisestä puhutaan liian vähän. Kaikki ylipainoiset eivät halua myöntää tai edes ymmärrä syövänsä, koska heillä on joku henkinen tyhjiö jota he ruoalla täyttävät. Itse myönnän ja tiedostan tämän, mutta en tiedä miten täytän tyhjiön, jos en voi sitä ruoalla täyttää.
Miksi lihaville ei ole "myllyhoitoa" kuten alkoholisteille!? - 40kg ylipainoa
en halua kuolla kirjoitti:
Lainauksesi on hyvä. Kiitos muutenkin vastauksesta : )
Kyllä minulla motivaatiota on, mutta ongelma on todellakin se, että koska olen addiktoitunut ruokaan, pysyvä painonpudotus edellyttää joko toista addiktiota tai niin selvää "sielullista eheytymistä" etten enää sorru syömään. Uskon että monen jojolaihduttajan ongelma on sama kuin minulla.
"Motivaatio" on käytännössä sama asia kuin itseä niskasta kiinni ottaminen. Omalla kohdallani pystyn lisäämään liikuntaa hampaat irvessä mutta syömisen vähentäminen ei onnistu aivan helpolla.
Mielestäni tästä addiktiosyömisestä puhutaan liian vähän. Kaikki ylipainoiset eivät halua myöntää tai edes ymmärrä syövänsä, koska heillä on joku henkinen tyhjiö jota he ruoalla täyttävät. Itse myönnän ja tiedostan tämän, mutta en tiedä miten täytän tyhjiön, jos en voi sitä ruoalla täyttää.
Miksi lihaville ei ole "myllyhoitoa" kuten alkoholisteille!?Olen miettinyt ihan tuota samaa, miksi ylipainoisille ei ole tarjolla apukeinoja, kuten vaikkapa alkoholisteille. Meitä on varmaan monia, jotka kärsivät samasta asiasta, itsekin käytän ruokaa rentoutukseen ja mielialan kohottamiseen jne.
Aina puhutaan ja ollaan niin huolestuneita kansalaisten lihomisesta, mutta mitään apukeinoja ei ole kehitetty, syyllistäminen tuottaa vaan lisää ongelmia!
Pitäisi varmaan perustaa sellaisiaa " läskileirejä", joissa meillä ylipainoisilla olisi aikaa paneutua oman itsemme hoitoon, saada apua ja kannustusta, aivan kuten muistakin riippuvaisuuksista kärsivät.
- 26
Olet liian mukavuudenhaluinen laihduttaaksesi.
Jos joku laihtuu, niin sinun on ilmeisesti kovin helppo puolustella tuolla addiktio-taikasanalla omaa mukavuudenhaluasi - ja suoranaista laiskuutta. Luuletko, että muiden mielestä ei ole kiva syödä? Se, että on tunnesyöjä, ei tarkoita sitä, että on tuomittu läskiyteen loppuelämäksi.
Todellisuudessa kyse on juuri siitä, että lopetat sen syömisen. Poistu mukavuusalueeltasi. Sinulla on lapsia, joista ilmeisesti välität. Nauti niistä. Mitään muuta keinoa ei ole.
Ja muista, että vaikka olisit millä tahansa natsikuurilla, niin kerran viikossa voit pitää mättöpäivän ilman, että sillä on merkittävää negatiivista vaikutusta laskevaan painoon.
Sitä joko haluaa, tai ei halua.- en halua kuolla
Et nimenomaan ymmärrä asian ydintä. En rupea sitä rautalangasta vääntämään. Juuri kaltaisesi asenne/ kommentit aiheuttavat ns. jojolaihduttamista.
Aion jatkossa sanoa kaikille rääkkijuoksua harrastaville tuttavilleni "tekee vain hyvää poistua mukavuusalueeltasi ja on henkisesti kasvattavaa olla välillä juoksematta, se on osoitus itsekurista" kun he valittavat ja kiukuttelevat kuin kakara sitä, etteivät flunssan tai rasitusvamman vuoksi pääse lenkille.
Myönnän toki olevani liikunnan suhteen laiska ja saamaton, kun ei edes liikunta huvita. Hoikempana, (kun BMI oli hieman alle 30) peruskuntoni oli testatusti hyvä, enkä silti mahtunut nykyisiin kauneusihanteisiin. Tuli sellainen olo, että mitä helkatin väliä on enää sillä, liikunko inhoten ja hampaat irvessä ja kärsin mm. jatkuvasta penikkataudista, kun en kuitenkaan ulkonäköni puolesta ole hyväksyttävän kokoinen. Nyt erittäin ylipainoisena olen tullut toisiin ajatuksiin ja ymmärrän, että liikunta on ehdoton edellytys fyysiselle hyvinvoinnille. Ulkonäköasiat ei enää kiinnosta. Olo on vain niin hemmetin tyhjä, kun ei ole muuta sisältöä elämässä kuin syöminen ja ruoan vahtaaminen. Liikuntaan en addiktoidu, vaikka olen ollut niinkin aktiivinen, että oli pari vuotta penikkatauti ja kävelin hyötyliikuntaa 7-10km päivässä. Lisäksi normilenkit ja pari-kolme kilsaa uintia viikossa. En siis tunnusta olevani perusluonteeltani laiska. Yksinhuoltajana teen 3 ihmisen työt vuorokauden aikana. Liikunta vain on perseestä. - 26
en halua kuolla kirjoitti:
Et nimenomaan ymmärrä asian ydintä. En rupea sitä rautalangasta vääntämään. Juuri kaltaisesi asenne/ kommentit aiheuttavat ns. jojolaihduttamista.
Aion jatkossa sanoa kaikille rääkkijuoksua harrastaville tuttavilleni "tekee vain hyvää poistua mukavuusalueeltasi ja on henkisesti kasvattavaa olla välillä juoksematta, se on osoitus itsekurista" kun he valittavat ja kiukuttelevat kuin kakara sitä, etteivät flunssan tai rasitusvamman vuoksi pääse lenkille.
Myönnän toki olevani liikunnan suhteen laiska ja saamaton, kun ei edes liikunta huvita. Hoikempana, (kun BMI oli hieman alle 30) peruskuntoni oli testatusti hyvä, enkä silti mahtunut nykyisiin kauneusihanteisiin. Tuli sellainen olo, että mitä helkatin väliä on enää sillä, liikunko inhoten ja hampaat irvessä ja kärsin mm. jatkuvasta penikkataudista, kun en kuitenkaan ulkonäköni puolesta ole hyväksyttävän kokoinen. Nyt erittäin ylipainoisena olen tullut toisiin ajatuksiin ja ymmärrän, että liikunta on ehdoton edellytys fyysiselle hyvinvoinnille. Ulkonäköasiat ei enää kiinnosta. Olo on vain niin hemmetin tyhjä, kun ei ole muuta sisältöä elämässä kuin syöminen ja ruoan vahtaaminen. Liikuntaan en addiktoidu, vaikka olen ollut niinkin aktiivinen, että oli pari vuotta penikkatauti ja kävelin hyötyliikuntaa 7-10km päivässä. Lisäksi normilenkit ja pari-kolme kilsaa uintia viikossa. En siis tunnusta olevani perusluonteeltani laiska. Yksinhuoltajana teen 3 ihmisen työt vuorokauden aikana. Liikunta vain on perseestä.Itse et ymmärrä asian ydintä. Sokeakin näkee kuinka huijaat itseäsi ja verhoudut erilaisten syiden taakse suojaan totuudelta. Addiktio? Nyt sit oikeesti.. addiktiosta pääsee eroon ryhtiliikkeellä ja juurikin tällä halveksimallasi itseään-niskasta-kiinni -metodilla. Kaikista siihen ei tokikaan ole, moni ryyppää itsensä hengiltä vaikka saisi mitä apua. Toinen taas saa tarpeekseen ja lopettaa tupakoinnin tai alkoholin käytön kuin seinään. Meitä on moneen junaan, ja on joitakin jotka jää asemalle..
Et voi olla tosissasi verratessasi himourheilijaa vaikeasti ylipainoiseen addiktion suhteen. Erittäin tyypillistä puhetta puolustuskannalla olevalle henkilölle, sillä sellainen tekee kaikkensa välttääkseen oman itsepetoksen kulissin murenemisen. Jos oikein pysähdyt miettimään sanojasi, niin ymmärrät, että tuollaisia päästelee suustansa lähinnä lapset ja lapsenmieliset. Ja otetaan vielä esimerkki rautalangasta: "Juuri kaltaisesi asenne/ kommentit aiheuttavat ns. jojolaihduttamista." Miten voi kommentit tai jonkun muiden ihmisten asenteet aiheuttaa lihomista ja laihtumista? Onko kenties niin, että sanoissa on paljon kaloreita ja ne menee silmien ja korvien kautta sun vyötärölle? Itse sinä omat lihomisesi ja laihtumisesi aiheutat, älä syytä muita.
Kaikki lähtee siitä, että lakkaat pettämästä itseäsi, selittelemästä ja muita ihmisiä tai olosuhteita syyttämästä. Hyvin yksinkertaista. Myönnät, että olet laiska, ja lihavuutesi johtuu sinusta itsestäsi eikä mistään muusta. Kyvyttömyydestäsi kontrolloida asioita, syömistä ja ehkä elämää muutenkin. Myönnä, että kukaan muu ei ole vastuussa tästä asiasta eikä ole yksinkertaisesti minkäänlaista vippaskonstia asian hoitamiseksi helpolla.
Tän asian ymmärtäminen, hyväksyminen ja sisäistäminen on erittäin vaikeaa. Rock bottom. Se sattuu ja ahdistaa kovasti. Mutta vasta tämän myöntämisen jälkeen voi alkaa muutos, suunta parempaan.
Nyt varmaan jo mietitkin, että olen k*sipää, ilkeäkin. Lähempänä totuutta on se, että elämäntilanteesi johon olet ajautunut, on k*sipää ja ilkeä. Ainoa tie parempaan käy valtavan kivisen tien läpi. Päättäväisyydellä ja tahdolla sen voi kuitenkin käydä kunnialla läpi.
Edelleen on kyse siitä, että sitä joko haluaa, tai ei halua.
Ja on muuten käsittämätöntä, että valitat tyhjiöstä elämässä samaan aikaan kun sulla on huollettava ihminen elämässä. Täällä on ihan saamaristi ihmisiä keillä ei oikeasti ole yhtään mitään. - 26
en halua kuolla kirjoitti:
Et nimenomaan ymmärrä asian ydintä. En rupea sitä rautalangasta vääntämään. Juuri kaltaisesi asenne/ kommentit aiheuttavat ns. jojolaihduttamista.
Aion jatkossa sanoa kaikille rääkkijuoksua harrastaville tuttavilleni "tekee vain hyvää poistua mukavuusalueeltasi ja on henkisesti kasvattavaa olla välillä juoksematta, se on osoitus itsekurista" kun he valittavat ja kiukuttelevat kuin kakara sitä, etteivät flunssan tai rasitusvamman vuoksi pääse lenkille.
Myönnän toki olevani liikunnan suhteen laiska ja saamaton, kun ei edes liikunta huvita. Hoikempana, (kun BMI oli hieman alle 30) peruskuntoni oli testatusti hyvä, enkä silti mahtunut nykyisiin kauneusihanteisiin. Tuli sellainen olo, että mitä helkatin väliä on enää sillä, liikunko inhoten ja hampaat irvessä ja kärsin mm. jatkuvasta penikkataudista, kun en kuitenkaan ulkonäköni puolesta ole hyväksyttävän kokoinen. Nyt erittäin ylipainoisena olen tullut toisiin ajatuksiin ja ymmärrän, että liikunta on ehdoton edellytys fyysiselle hyvinvoinnille. Ulkonäköasiat ei enää kiinnosta. Olo on vain niin hemmetin tyhjä, kun ei ole muuta sisältöä elämässä kuin syöminen ja ruoan vahtaaminen. Liikuntaan en addiktoidu, vaikka olen ollut niinkin aktiivinen, että oli pari vuotta penikkatauti ja kävelin hyötyliikuntaa 7-10km päivässä. Lisäksi normilenkit ja pari-kolme kilsaa uintia viikossa. En siis tunnusta olevani perusluonteeltani laiska. Yksinhuoltajana teen 3 ihmisen työt vuorokauden aikana. Liikunta vain on perseestä.Ja lisätään nyt vielä, että en ole sellainen, joka täällä laihana huvikseen läskeille huutelee. Oon ite laihduttanu 45kg, lopettanu tupakoinnin ja alkoholin suurkulutuksen. Ihan itse, eikä mulla ollut mitään taikamaailmaa mihin paeta, ei edes rakasta ihmistä eikä mieluisaa työpaikkaa tai oikeestaan yhtään mitään muutakaan. Moni asia on nykyään helpompaa ja elämästä voi joskus jopa nauttia, vaikka ei kaikki herkkua ole vieläkään.
- en halua kuolla
26 kirjoitti:
Itse et ymmärrä asian ydintä. Sokeakin näkee kuinka huijaat itseäsi ja verhoudut erilaisten syiden taakse suojaan totuudelta. Addiktio? Nyt sit oikeesti.. addiktiosta pääsee eroon ryhtiliikkeellä ja juurikin tällä halveksimallasi itseään-niskasta-kiinni -metodilla. Kaikista siihen ei tokikaan ole, moni ryyppää itsensä hengiltä vaikka saisi mitä apua. Toinen taas saa tarpeekseen ja lopettaa tupakoinnin tai alkoholin käytön kuin seinään. Meitä on moneen junaan, ja on joitakin jotka jää asemalle..
Et voi olla tosissasi verratessasi himourheilijaa vaikeasti ylipainoiseen addiktion suhteen. Erittäin tyypillistä puhetta puolustuskannalla olevalle henkilölle, sillä sellainen tekee kaikkensa välttääkseen oman itsepetoksen kulissin murenemisen. Jos oikein pysähdyt miettimään sanojasi, niin ymmärrät, että tuollaisia päästelee suustansa lähinnä lapset ja lapsenmieliset. Ja otetaan vielä esimerkki rautalangasta: "Juuri kaltaisesi asenne/ kommentit aiheuttavat ns. jojolaihduttamista." Miten voi kommentit tai jonkun muiden ihmisten asenteet aiheuttaa lihomista ja laihtumista? Onko kenties niin, että sanoissa on paljon kaloreita ja ne menee silmien ja korvien kautta sun vyötärölle? Itse sinä omat lihomisesi ja laihtumisesi aiheutat, älä syytä muita.
Kaikki lähtee siitä, että lakkaat pettämästä itseäsi, selittelemästä ja muita ihmisiä tai olosuhteita syyttämästä. Hyvin yksinkertaista. Myönnät, että olet laiska, ja lihavuutesi johtuu sinusta itsestäsi eikä mistään muusta. Kyvyttömyydestäsi kontrolloida asioita, syömistä ja ehkä elämää muutenkin. Myönnä, että kukaan muu ei ole vastuussa tästä asiasta eikä ole yksinkertaisesti minkäänlaista vippaskonstia asian hoitamiseksi helpolla.
Tän asian ymmärtäminen, hyväksyminen ja sisäistäminen on erittäin vaikeaa. Rock bottom. Se sattuu ja ahdistaa kovasti. Mutta vasta tämän myöntämisen jälkeen voi alkaa muutos, suunta parempaan.
Nyt varmaan jo mietitkin, että olen k*sipää, ilkeäkin. Lähempänä totuutta on se, että elämäntilanteesi johon olet ajautunut, on k*sipää ja ilkeä. Ainoa tie parempaan käy valtavan kivisen tien läpi. Päättäväisyydellä ja tahdolla sen voi kuitenkin käydä kunnialla läpi.
Edelleen on kyse siitä, että sitä joko haluaa, tai ei halua.
Ja on muuten käsittämätöntä, että valitat tyhjiöstä elämässä samaan aikaan kun sulla on huollettava ihminen elämässä. Täällä on ihan saamaristi ihmisiä keillä ei oikeasti ole yhtään mitään.Olet todellakin ilkeä, etkä mitään muuta. Juuri tälle palstalle tyypillistä on vastata ilkeyksillä ihmisille, jotka tänne tuskissaan kirjoittavat. Et tiedä elämästäni, etkä kokemuksistani mitään, niin et voi ruveta nostamaan itseäsi yläpuolelle. Et selvästikään ole vajaaälyinen, joten tulkitsen ymmärtämättömyytesi ja sanojeni vääristelemisen pelkäksi vittuiluksi.
On se vaan kumma, että yhäkin jatkuvasti jankutetaan tuota "ota itseäsi niskasta kiinni" - mantraa. En minäkään vajaaälyinen ole ja tiedän tarkasti, että laihtuminen ei onnistu ilman itsekuria. Pysyvä painonhallinta tas onnistuu vain henkisesti tasapainoisena. Eri asia sitten miten tuo maaginen henkinen tasapaino saavutetaan, kun se ei terapialla ja lääkkeillä onnistu.
Jos sinulla on minkäänlaista mielenkiintoa muita ihmsiä kohtaan, mieti KAIKKI pahimmat, rumimmat ja ikävimmät vaihtoehdot ja kokemukset, joita yhdelle ihmiselle voi tässä maassa tapahtua, itsestään riippumattomista syistä. Ne kaikki vastoinkäymiset olen kokenut. Useat asiantuntijat (lue psykiatrit ja psykologit) ovat sanoneet minulle suoraan, että eivät ole aiemmin tavanneet henkilöä joka olisi selviytynyt järjissään vastaavasta määrästä traumaattisia kokemuksia, joita olen kokenut. Minulla siis ei ole "diagnoosia", vaikka olen lihava ja käyn terapiassa.
Tiedoksesi, olen myös lopettanut tupakoinnin seinään 15 vuoden polttamisen jälkeen. Olen myös lopettanut alkoholinkäytön. Olen myös laihtunut 40 kg, se vain palasi takaisin. Minulla ei ole läheisiä sukulaisia eikä ystäviä. Olen saattanut lapseni hautaan ja toinen lapseni on vakavasti sairas, hoidan häntä lähes kellon ympäri yksin. Se, että minuilla on vakavasti sairas huollettava, tuo pääosin surua ja valtavan suurta vastuuta elämääni, ei sairaan lapsen kanssa käydä leikkipuistoissa, piknikeillä ja leikitä iloisisa leikkejä, kuten muiden lasten kanssa. Joten älä tule minuille sanomaan, ettei minulla olisi "tyhjyyden tunnetta" että sinun tai jonkun muun tyhjyydentunne olisi jotenkin ansiokkaampi.
- <3
Miksi ihmeessä kuvittelet, että sinun pitäisi lopettaa syöminen? Kyllä laihduttajakin saa syödä ja nimenomaan laihduttajan pitää syödä 5 kertaa päivässä ja niin, ettei tule nälkä. Terveydelle haitalliset rasvaiset ja sokeriset herkut jätetään vähemmälle, mutta niitäkin saa joskus syödä, tosin ei suuria määriä eikä joka päivä. Minkä tahansa tottumuksen - esimerkiksi hammaslangan käytön tai aamupuuron syömisen - voi opetella niin että sinnikkäästi toistaa sitä 30 päivän ajan. Alkuun se tuntuu vaikealta, mutta sitten siitä tulee tapa.
Minä olen syönyt tänään kaurapuuroa puolukkasurvoksella, 3 voileipää joilla majoneesia kinkkuleikettä jäävuorisalaattia, kaalipataa, etikkapunajuuria, kalkkunanfilettä, tomaatteja, piimää, 2 kaurakeksiä, banaanin, mandariineja, luumuja ja sokerittomia karkkeja. Yhteensä 1580 kcal (kulutukseni on 1920 kcal, eli tällä systeemillä laihdun hitaasti mutta varmasti). En ole kärsinyt nälkää.- en halua kuolla
Kiitos positiivisesta palautteesta. Tiedän lähes kaiken "terveellisestä ruokavaliosta" Ja olen todellakin aiemmin laihtunut 40 kg terveellisellä syömisellä ja liikunnalla. En kannata mitään hurjia dieettejä enkä täyskarppausta, vaan tasapainoista ruokavaliota.
- riiikkii
Se että illalla kun lapsesi nukkuvat ja katselet telkkaria ja alkaa tehdä mieli ruokaa, kysy silloin itseltäsi mihin tarpeeseen tekee mieli syödä. Onko nälkä vai joku muu tarve kuten ihmisen kaipuu, ahdistus tai masennus tai mikä ikinä. Kirjoita vaikka paperille ja pura sitä oloasi muuten kuin syömällä.
Minua on auttanut huomattavasti myös se kun syön säännöllisesti ja olen laihtunut yli kolmekymmentä kiloa ja nyt jaksan liikkua ja nautin siitä.
Huomasin itseäni tutkiessa että söin lähinnä turhautumiseen sillä elän yksin ja illat ovat todellakin pitkiä välillä. Kun ei se syöminen iltojani lyhennä vaan tuntuu sillä hetkellä vain hyvältä mutta seuraavana aamuna on kaamea kankkunen ruoasta.
En tiedä, itse olen addiktiherkkä todellakin, olen kulkenut rauhoittavat lääkkeet ja alkoholin ja seksiriippuvuuden varjostamaa tietä syömishäiriöisenä kauan.
Vasta nyt keski-ikäisenä alan tuntea itseni ja kuunnella sisintäni.
Ja kyllä, itselleenkin täytyy olla ankara kun haluaa muutosta ja en epäile ettetkö haluaisi.Toivon että laihduttamisesi alku oli se että kirjoitit tälle palstalle ja kysyit neuvoa kertoen tilanteesi. Ja 'oikeaa' apua on myös saatavissa, tietänet sen.
Kaikkea hyvää sinulle :)- en halua kuolla
Hei ja kiitos vastauksesta. Kyllä minä tiedän syyn siihen, miksi syön. Ongelma on se että en saa mistään muualta mielihyvää. Jos en syö, alan huutaa, raivota ja heitellä tavaroita. Olen silloin äärimmäisen aggressiivinen. En toki ole ketään lyönyt, mutta jos juuri silloin joku meinaisi käydä päälleni, saisi kyllä pahasti selkäänsä.
Lääkkeistä ei ole ollut apua. Voin sanoa, että kaikki on kokeiltu onnenpillereistä ja rauhoittavista mirtazapiiniin ja antipsykootteihin. Eikä minulla (tutkitusti) edes ole mitään diagnoosia, paitsi ajoittainen ahdistuneisuus ja elämäntilanteesta johtuva traumaperäinen stressireaktio. Terapiassa käyn, mikä auttaa jaksamaan, mutta syömiseen se ei auta.
Avauduin tälle palstalle, kun ajattelin että toiset ylipainoiset osaisivat kertoa millä tavalla ovat saaneet suunnattua ruoka-addiktionsa johonkin muuhun. Monethan ovat addiktoituneet liikuntaan, mikä on terveellistä, mutta addiktio se on yhtä lailla, kuten syöminenkin. Minä en addiktoidu liikkumiseen vaan inhoan sitä kaikista yrityksistä huolimatta. - 12+20
en halua kuolla kirjoitti:
Hei ja kiitos vastauksesta. Kyllä minä tiedän syyn siihen, miksi syön. Ongelma on se että en saa mistään muualta mielihyvää. Jos en syö, alan huutaa, raivota ja heitellä tavaroita. Olen silloin äärimmäisen aggressiivinen. En toki ole ketään lyönyt, mutta jos juuri silloin joku meinaisi käydä päälleni, saisi kyllä pahasti selkäänsä.
Lääkkeistä ei ole ollut apua. Voin sanoa, että kaikki on kokeiltu onnenpillereistä ja rauhoittavista mirtazapiiniin ja antipsykootteihin. Eikä minulla (tutkitusti) edes ole mitään diagnoosia, paitsi ajoittainen ahdistuneisuus ja elämäntilanteesta johtuva traumaperäinen stressireaktio. Terapiassa käyn, mikä auttaa jaksamaan, mutta syömiseen se ei auta.
Avauduin tälle palstalle, kun ajattelin että toiset ylipainoiset osaisivat kertoa millä tavalla ovat saaneet suunnattua ruoka-addiktionsa johonkin muuhun. Monethan ovat addiktoituneet liikuntaan, mikä on terveellistä, mutta addiktio se on yhtä lailla, kuten syöminenkin. Minä en addiktoidu liikkumiseen vaan inhoan sitä kaikista yrityksistä huolimatta.Jos on "pakko" syödä, niin onnistuisitko vaihtamaan sitä mitä syöt? Hedelmiä, marjoa ja vihanneksia yms. on melko mahdotonta syödä lihottavia määriä. Sokeri ja rasva pois, tilalle kasvistavaraa sellaisenaan.
Kilossa porkkanoita on 330 kcal, kilossa suklaata 5210 kcal (fineli).
Tämä ei suinkaan tarkoita, että vegaaniksi pitäisi ryhtyä, vaan että syömisen määrään ei tarvitse niin puuttua eikä paastoa pitää, vaan vaihtaa kaloripitoinen sapuska toisenlaiseen. Sipsien sijaan omena, makkaran sijaan porkkana jne. Älä osta kotiin mitään kaloripommeja, täytä kaapit hedelmillä, kasviksilla, vihanneksilla. Niitä voi syödä niin että napa rutisee.
Vai onko tilanne se, että raivo nousee, ellei nimenomaan saa mahdollisimman energiapitoista tavaraa suuhunsa? - en halua kuolla
12+20 kirjoitti:
Jos on "pakko" syödä, niin onnistuisitko vaihtamaan sitä mitä syöt? Hedelmiä, marjoa ja vihanneksia yms. on melko mahdotonta syödä lihottavia määriä. Sokeri ja rasva pois, tilalle kasvistavaraa sellaisenaan.
Kilossa porkkanoita on 330 kcal, kilossa suklaata 5210 kcal (fineli).
Tämä ei suinkaan tarkoita, että vegaaniksi pitäisi ryhtyä, vaan että syömisen määrään ei tarvitse niin puuttua eikä paastoa pitää, vaan vaihtaa kaloripitoinen sapuska toisenlaiseen. Sipsien sijaan omena, makkaran sijaan porkkana jne. Älä osta kotiin mitään kaloripommeja, täytä kaapit hedelmillä, kasviksilla, vihanneksilla. Niitä voi syödä niin että napa rutisee.
Vai onko tilanne se, että raivo nousee, ellei nimenomaan saa mahdollisimman energiapitoista tavaraa suuhunsa?Olet kyllä oikeassa. Juuri tuo on ainoa toimiva keino "kiertää/ huijata addiktiota.." Kyllä minä ainakin rauhoitun silläkin, että täytän vatsani pääosin porkkanoilla ym. vähäkalorisilla. Mutta euforisen, seesteisen olon saan sillä, kun vedän nopeita hiilareita, kuten perunaa, juustoleipiä ja pastaa itseni täyteen.
Ehkä täytyisi syödä ensin iso kasa kasviksia, juureksia, hedelmiä ja sitten kun maha on täynnä ja sokerihammasta vielä kolottaa, niin päälle jugurtti tmv kevyempi makea tuote. Tuo voisi pitkän päälle toimiakin. Sen verran olen laihduttanut elämäni aikana, että tiedän tottuvani "mauttomaan" ruokaan, kuten porkkanoihin muutamassa päivässä. Alussa se maistuu puulta, mutta sitten siihen tottuu.
En muuten syö oikeita herkkuja, sipsejä, hampurilaisia, viinereitä ym juuri lainkaan. Olen lihonut aivan tavallisella kotiruoalla! Hampurilaisella en ole käynyt pariin vuoteen, sipsejä syön pussillisen 3-4 kuukaudessa, Marjapiirakoita tmv rasvaisia kaloripommeja kerran kuussa. Karkkia kerran vkossa, lukuunottamatta suklaata.Suklaata menee noin levy viikossa. Limsaa tai mehuja en juo ollenkaan. Pizzalla käyn kerran-pari kuussa. En käytä eineksiä, lukuunottamatta hernekeittoa, lihapullia ja maksalaatikkoa. Ne ovat kaupasta ostettuina parempia. Teen aivan tavallista perinteistä suomalaista kotiruokaa ja usein kana- kasviswokkia. Kaikki lihavat eivät ole hampparien/ karkinmussuttajia!
Olen näkkileipä-hapankorppu - juustonarkkari. Olen varmaan lihonut juuston takia. Syön sitä aivan liikaa. Metvursti on toinen pahe : (
Mutta kiitos kannustavasta kommentistasi! Ostan nyt kasviksia kaapit täyteen ja jyrsin niitä iltaisin. Ne rouskuvat samalla tavalla kuin näkkileipä, mikä tuonee myös mielihyvää : D
- samassa veneessä
Olen itse samassa tilanteessa ja ymmärrän täysin, mitä yrität täällä kaikille selittää. Monet tuhahtelevat tuolle addiktio-sanalle, mutta mielestäni se on kuvaava sana ruokariippuvuudelle. Minäkin haluaisin laihtua, ja joka päivä ajattelen laihduttavani. Todellakaan mitkään pitsinnypläykset tai hotjoogat eivät pysty tuomaan samanlaista mielihyväntunnetta kuin ruoka. Vaikka on kiva käydä liikkumassa jonkin verran, en silti jaksa jokapäiväistä hikitreeniä. Inhoan myös ruoanlaittoa ja sorrun helposti eineksiin ja roskaruokaan. Myönnän sen, että olen laiska. Minusta alkaa tuntua, ettei ratkaisua ongelmaan ole.
- en halua kuolla
Mun täytyy kommentoida tuota "laiska" -sanaa. En itse tunnusta olevani laiska. Olen tehnyt lähes tauotta kokopäivätyötä 16- vuotiaasta saakka. Kotini on aina siisti, laitan ruoat pääosin itse, eikä minulla ole aikaa laiskotella.
Miksi täällä ja tuolla ylipainoiset ihmiset leimataan laiskoiksi vain siksi, että he eivät harrasta riittävästi liikuntaa? Eikö se ole liikuntaa, että ei juuri ehdi istahtaakaan ennen kuin lapset ovat nukkumassa? Jos en (etkä sinäkään) nauti juoksemisesta ja hotjoogasta, olemmeko vain sen vuoksi laiskamatoja?
Kaikki eivät ole hoikkia liikunnasta huolimatta. Minäkään en laihtunut alle BMI 27:n vaikka harrastin todella paljon liikuntaa. Nyt on tietysti eri asia kun ei huvita edes kävelylle mennä.
Olisi se vain ihanaa, jos lenkillä saavuttaisi saman ihanan olon kuin 7: llä juusto-metvurstileivällä. Ihana, rauhallinen, seesteinen tila.
- valinta kysymyksiä
Ei ole pakko lopettaa syömistä, syömisen lopettamiseen on moni kuollut. Katso vaan mitä syöt, jyrsi porkkanoita tai ituja jos himottaa muuten vain syödä. Pakkoko se on mättää sellaista mikä lihottaa, en jaksa uskoa että kukaan salaatinlehtiä, porkkanoita, ituja tms. onnistuu syömään niin paljon että lihoo.
- Vaihtoehto_x
Minullekin syömisen hallitseminen on melkein mahdotonta.
Siksi muutaman kerran vuodessa pidän muutaman viikon kuurin jolloin juon vain Nutrilett-juomia. Siis käytännössä lopetan syömisen muutamaksi viikoksi. Pääsen eroon addiktiosta, saan pudotettua painoa, ja voin sen jälkeen taas opetella terveelliset ruokailutavat. Kunnes taas lipsun, lihon ja aloitan Nutriletit.
Olen myöntänyt itselleni etten pääsen noidankehästä eroon, mutta olen tuolla keinolla melkein ihannepainossani.
Ehdotan että pyrit sairaaloiden järjestämille kursseille, joissa joudut "sairaaladieetille", ja terveyttäsi seurataan koko ajan.
Joku varmasti pauhaa kitukuureista, mutta jos tämä on ainoa vaihtoehto lihomiselle, kitudieettikin on asiallinen vaihtoehto. Ja ikääkin on jo sen verran, että olen käynyt kaikki muut vaihtoehdot läpi. Ja kyllä: harrastan liikuntaakin. - en halua kuolla
Vaihtoehto_x kirjoitti:
Minullekin syömisen hallitseminen on melkein mahdotonta.
Siksi muutaman kerran vuodessa pidän muutaman viikon kuurin jolloin juon vain Nutrilett-juomia. Siis käytännössä lopetan syömisen muutamaksi viikoksi. Pääsen eroon addiktiosta, saan pudotettua painoa, ja voin sen jälkeen taas opetella terveelliset ruokailutavat. Kunnes taas lipsun, lihon ja aloitan Nutriletit.
Olen myöntänyt itselleni etten pääsen noidankehästä eroon, mutta olen tuolla keinolla melkein ihannepainossani.
Ehdotan että pyrit sairaaloiden järjestämille kursseille, joissa joudut "sairaaladieetille", ja terveyttäsi seurataan koko ajan.
Joku varmasti pauhaa kitukuureista, mutta jos tämä on ainoa vaihtoehto lihomiselle, kitudieettikin on asiallinen vaihtoehto. Ja ikääkin on jo sen verran, että olen käynyt kaikki muut vaihtoehdot läpi. Ja kyllä: harrastan liikuntaakin.Paikkakunnallani ei ole vastaavia sairaalakursseja, eikä omalääkärini ole kertonut tuollaisesta mahdollisuudesta. Käytännössä sen toteuttaminen tässä elämäntilanteessa on mahdotonta, koska hoidan sairasta lastani, eikä häntä saa muualle hoitoon, että minä pääsisin minnekään.
Mutta yleisesti ottaen ihmettelen, miksi esim. Kela ei järjestä ylipainoisille myllyhoitoleirejä, joissa oltaisiin 1-3kk, jonka jälkeen tiivis seuranta ja tapaamiset. Vähän niin kuin Suurin pudottaja - ohjelmassa, mutta ei kilpailuna. Jos leirillä olisi tiukka ruokavalio, vertaistuki, terapeutti ja kunto-ohjelma, silellä pääsisi hyvään alkuun. Lääkärin lähetteellä sinne pääsisi esim yli 35 BMI.llä. Kun se aloittaminen on kotona kaikista vaikeinta, ennen kuin näkee selvät tulokset. BMI:llä 35 kun joku 5 kg laihtuminen ei juuri motivaatiota nosta, mutta leirillä ehtisi hyvin laihtua 10-20kg, mikä motivoi saattaa loppuun asti se projekti. Ja kun olisi syömishäiriöihin erikoistunut terapeutti kenen kanssa voisi etsiä käytännöllisiä apukeinoja addiktion voittamiseen, eikä vain aina sitä samaa "ota itseäsi niskasta kiinni" ja "olet laiska" - linjaa.. Esim. vaikka sitten täyttää itsensä tietoisesti kilolla porkkanoita joka ilta, mikä vaatii itsekuria, mutta millä voi myös tyydyttää addiktion ja siksi se voi johtaa pysyviin tuloksiin. Jojolaihduttaja laihduttaa pelkällä "ota itseäsi niskasta kiinni" - mentaliteetilla. Pysyvä elämäntapamuutos vaatii muutakin.
- hmm.
Minusta tuntuu, että petät itseäsi, kun kerrot syöväsi koska saat syömisestä mielihyvän tunteen. Kun vähän mietit, huomaat että saat ylensyömisestä paljon enemmän pahaa mieltä, ahdistusta ja murhetta kuin mielihyvää. Addiktion ruokkiminen pahentaa addiktiota. Suklaapala maistuu hetken hyvältä suussa, mutta kohta tarvitsetkin koko levyn etkä enää edes huomaa miltä se maistuu, ahdat vain. Siinä mielessä ylensyöminen on ihan sama asia kuin alkoholismi: aluksi tuntuu hyvältä olla juovuksissa, mutta kohta huomaa juovansa vain välttääkseen selviämistä ja krapulaa.
Kun opettelet syömään vain nälkääsi, terveellinen ruoka ja normaali ruokamäärä antaa sen saman mielihyvän tunteen, enemmänkin, kuin ylensyöminen. Addiktiota ei tarvitse korvata toisella. Addiktiosta luopumisvaiheessa tulee paha olo ja itkettää ja kiukuttaa, mutta sen läpi on vain mentävä. Keksi joku harrastus, johon purat sen kiukun - piiskaa vaikka mattoja. Aikuisen ihmisen elämä ei voi olla pelkkää takertumista mielihyvään, olethan kyennyt luopumaan tuttipullostakin. Ja syömistä ei tosiaankaan tarvitse lopettaa, pitää vain opetella syömään oikein.- Sofi
Ruoka-addikteille on olemassa apua, ihan niin kuin alkoholisteille ja muille riippuvuussairaillekin. Olen itse toipunut syömishäiriöstä OA:ssa, joka on 12 askeleen ohjelma syömishäiriötä sairastaville. (Ahmimishäiriö on yleisin syömishäiriö, siis sairaus siinä missä bulimia tai anoreksiakin.) Lisätietoja osoitteesta www.oafinland.fi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872