Eli olemme ajatelleet hankkia koiraa perheeseen. Lapset ovat iältään 16 ja 11 eli ovat siis myös sitoutuneita hoitamaan koiraa. Olen listannut koirarotuja jotka voisivat sopia perheeseemmi,mutta nyt haluaisin ehdotuksia teiltä. Ja jos teillä on kertoa omia kokemuksia?
Nämä vaatimukset tulisi kuitenkin täyttyä:
-koiran tulisisi olla melko pieni,että 11 vuotias tyttökin sen kanssa pärjää lenkeillä.
-Meillä ei aikaisemmin kokemusta koirista,joten tulisi olla helppo kouluttaa.
Ja yksi kysymys minulla niille ketkä omistavat koiran. Paljonko teijän koira joutuu olemaan yksin kotona? Meillä se olisi keskimäärin 6 tuntia? onko liikaa? Tämä kysymys on vaivannut minua jo pitkään
KIITOS VASTAUKSISTA ETUKÄTEEN!(:
mikä koirarotu meille?
44
564
Vastaukset
- kikkelitonttu
Pystykorva?
- 5+3
mikä pystykorva? näitä kun on miljoonaa eriä sorttia.
mutta jos suomenpystistä meinaat, niin mietippä uudelleen. kaikkea muuta kuin helppoja kouluttaa ei seurakoiria.
- Eläinkouluttaja C.
Oma koirani pärjää hienosti 9 tuntia yksin, mutta saakin vähintään 1,5 tuntia päivässä ja noin puoli tuntia koulutustreeniä.
Mukavia ensimmäisiä koiria minulle tulee mieleen cavalier king charles, novascotian noutaja ja shetland sheepdog. Siitä keskikokoisesta päästä siis :) Et maininnut turkki tai liikuntatoiveita mutta noihin kannattaisi tutustua.- Eläinkouluttaja C.
Hups, siis vähintään 1,5 tuntia liikuntaa :)
- pk
Kiitos eläin kouluttaja C.! Otanpa tietoa noista koira roduista:) Turkin hoidosta sen verran että melko helppohoitoinen ja koira kyllä saisi liikuntaa tuon verran,kun itsekkin pidän lenkkeilystä.
P.S nimimerkki vaihtuu kun en ole tänne kirjautunut- kikkelitonttu
Ei se haittaa keskustelua!
- Lankku eli
Lancashire heeler
http://www.lancashireheeler.fi/?wb=luonne- kjhkaj
Eläinkouluttaja suosittelee ylijalostettuja- ja suosittuja rotuja. Omia suosikkejaan. Hän vain luulee itseään joksikin eläinkouluttajaksi. Hommatkaa joitain terveempiä pieniä rotuja, kuten vikkapa cavan sijaan kooikerhondje tai sheltin sijaan islanninlammaskoira. Kaiken rotuiset koirat kumminkin ovat yhtä lailla vastuussa omistakin jälkeläisistään, joten lapsoperheeseen soveltuu koiran lapsiystävällisyyden suhteen oikeastaan yhtä hyvin mikä tahansa rotu. Narttu parempi valinta lapsiperheeseen, sillä on suurempi vastuu huolehtia omistakin jälkeläisistään kuin uroksella.
Aivan naurettavaa väittää täällä itseää joksikin elänkoulttajaksi ilman faktoja erityistaidoistaan. Jokainen meistä on mielestämme eläinkouluttaja. - laamakuiskaaja
kjhkaj kirjoitti:
Eläinkouluttaja suosittelee ylijalostettuja- ja suosittuja rotuja. Omia suosikkejaan. Hän vain luulee itseään joksikin eläinkouluttajaksi. Hommatkaa joitain terveempiä pieniä rotuja, kuten vikkapa cavan sijaan kooikerhondje tai sheltin sijaan islanninlammaskoira. Kaiken rotuiset koirat kumminkin ovat yhtä lailla vastuussa omistakin jälkeläisistään, joten lapsoperheeseen soveltuu koiran lapsiystävällisyyden suhteen oikeastaan yhtä hyvin mikä tahansa rotu. Narttu parempi valinta lapsiperheeseen, sillä on suurempi vastuu huolehtia omistakin jälkeläisistään kuin uroksella.
Aivan naurettavaa väittää täällä itseää joksikin elänkoulttajaksi ilman faktoja erityistaidoistaan. Jokainen meistä on mielestämme eläinkouluttaja.Teini haaveita
- Eläinkouluttaja C.
kjhkaj kirjoitti:
Eläinkouluttaja suosittelee ylijalostettuja- ja suosittuja rotuja. Omia suosikkejaan. Hän vain luulee itseään joksikin eläinkouluttajaksi. Hommatkaa joitain terveempiä pieniä rotuja, kuten vikkapa cavan sijaan kooikerhondje tai sheltin sijaan islanninlammaskoira. Kaiken rotuiset koirat kumminkin ovat yhtä lailla vastuussa omistakin jälkeläisistään, joten lapsoperheeseen soveltuu koiran lapsiystävällisyyden suhteen oikeastaan yhtä hyvin mikä tahansa rotu. Narttu parempi valinta lapsiperheeseen, sillä on suurempi vastuu huolehtia omistakin jälkeläisistään kuin uroksella.
Aivan naurettavaa väittää täällä itseää joksikin elänkoulttajaksi ilman faktoja erityistaidoistaan. Jokainen meistä on mielestämme eläinkouluttaja.Koikkeria en suositellut koska useat tapaamani niin luonnevikaisia. Rodusta riippumatta kannattaa aina perehtyä terveyteen ja vaatia täydellisiä terveystuloksia. Listalla ei ollut oma lempirotuni koska on niin haasteellinen kouluttaa. Nuo rodut ovat helppokoulutteisia leppoisia ja iloisia koiria, ellei vanhemmat ole luinnevikaisia tietenkään. Haukkua ei tarvitse, jokainen voi ihan asiallisesti esittää omat ehdotuksensa kiitos.
- kjhkaj
Eläinkouluttaja C. kirjoitti:
Koikkeria en suositellut koska useat tapaamani niin luonnevikaisia. Rodusta riippumatta kannattaa aina perehtyä terveyteen ja vaatia täydellisiä terveystuloksia. Listalla ei ollut oma lempirotuni koska on niin haasteellinen kouluttaa. Nuo rodut ovat helppokoulutteisia leppoisia ja iloisia koiria, ellei vanhemmat ole luinnevikaisia tietenkään. Haukkua ei tarvitse, jokainen voi ihan asiallisesti esittää omat ehdotuksensa kiitos.
Itsekin haukuit nyt koikkeria ja kehut heti perään omiasi seuraavassa lauseessa. Mutta sovitaanko, että tasoissa ollaan. Molemmilla on omat mielipiteemme ja käsityksemme eri roduista. Minun suosittelemani koikkari on sinusta luonnevikainen, kun taas sinun suosittelemasi rodut ovat minusta arkoja tai sairaita. Ehkä olemme molemmat oikeassa ja väärässä, eli koiran terveys ja luonteen tasaisuus ei ole rodusta kiinni, vaan suvusta ja yksilöstä.
Mitä rotuja aloittaja itse on miettinyt ? Mitä onkaan, niin kannattaa suosikkirotunsa hankkia ja perehtyä tarkkaan sen luonteeseen, käyttöominaisuuksiin, vietteihin ym. Ja koiran vanhempien terveys ja luonne ovat myös erittäin ratkaisevia vaikutustekijöitä. Kun oikein koirien koulutukseen perehtyy, pärjää kyllä oman lempirotunsa kanssa. Ja narttu on pehmeämmän luonteensa vuoksi parempi ensimmäiseksi koiraksi. Eli mitkä rodut aloittajaa itseään kiinnostavat ? Äläkä enää välitä siitä, mitä muut niistä sanovat, koska täällä ollaan aina eri mieltä siitä, onko joku rotu sosiaalinen vai luonnevikainen tai terve vai sairas. Ennemmin tulee perehtyä koirien perinteisiin koulutusmenetelmiin. - Eläinkouluttaja C.
kjhkaj kirjoitti:
Itsekin haukuit nyt koikkeria ja kehut heti perään omiasi seuraavassa lauseessa. Mutta sovitaanko, että tasoissa ollaan. Molemmilla on omat mielipiteemme ja käsityksemme eri roduista. Minun suosittelemani koikkari on sinusta luonnevikainen, kun taas sinun suosittelemasi rodut ovat minusta arkoja tai sairaita. Ehkä olemme molemmat oikeassa ja väärässä, eli koiran terveys ja luonteen tasaisuus ei ole rodusta kiinni, vaan suvusta ja yksilöstä.
Mitä rotuja aloittaja itse on miettinyt ? Mitä onkaan, niin kannattaa suosikkirotunsa hankkia ja perehtyä tarkkaan sen luonteeseen, käyttöominaisuuksiin, vietteihin ym. Ja koiran vanhempien terveys ja luonne ovat myös erittäin ratkaisevia vaikutustekijöitä. Kun oikein koirien koulutukseen perehtyy, pärjää kyllä oman lempirotunsa kanssa. Ja narttu on pehmeämmän luonteensa vuoksi parempi ensimmäiseksi koiraksi. Eli mitkä rodut aloittajaa itseään kiinnostavat ? Äläkä enää välitä siitä, mitä muut niistä sanovat, koska täällä ollaan aina eri mieltä siitä, onko joku rotu sosiaalinen vai luonnevikainen tai terve vai sairas. Ennemmin tulee perehtyä koirien perinteisiin koulutusmenetelmiin.Tarkoitin kun haukuit minua nimimerkkini takia :)
Tarkoitukseni ei ollut haukkua koikkeria vaan perustella miksi nuo rodut tulivat minulla mieleen.
Harmittava tosiasia mistä olemme täysin samaa mieltä, on että tänä päivänä pennunostaja joutuu olemaan todella tarkka hankkiessaan pennun. Ei voi luottaa siihen että kaikki kasvattajat käyttäisivät vain täydellisen terveitä, hyväluonteisia koiria jalostukseen. Juuri tästä syystä niin moneen rotuun on ajan kanssa hiipinyt sairauksia ja luonnevikoja.
Ai kuinka ihanaa jos voisi vain hankkia pennun tekemättä niin paljon taustatyötä.. Tästä syystä useat tuttuni ovat käyttäneet minua pennunetsijänä, koiranet kun voi olla aika sekava paikka rämpiä ja se vie aikaa. Sillä voin lohduttaa, että niitä upeita kasvattajia löytyy vielä, että kun taustatutkimuksia teet niin olet sitä mieltä että kaikki koirat ovat upeita kaikinpuolin. Oma koirani tällaiselta ja toinen koira jo sieltä tilauksessa :) - molossi ei rek
kjhkaj kirjoitti:
Eläinkouluttaja suosittelee ylijalostettuja- ja suosittuja rotuja. Omia suosikkejaan. Hän vain luulee itseään joksikin eläinkouluttajaksi. Hommatkaa joitain terveempiä pieniä rotuja, kuten vikkapa cavan sijaan kooikerhondje tai sheltin sijaan islanninlammaskoira. Kaiken rotuiset koirat kumminkin ovat yhtä lailla vastuussa omistakin jälkeläisistään, joten lapsoperheeseen soveltuu koiran lapsiystävällisyyden suhteen oikeastaan yhtä hyvin mikä tahansa rotu. Narttu parempi valinta lapsiperheeseen, sillä on suurempi vastuu huolehtia omistakin jälkeläisistään kuin uroksella.
Aivan naurettavaa väittää täällä itseää joksikin elänkoulttajaksi ilman faktoja erityistaidoistaan. Jokainen meistä on mielestämme eläinkouluttaja.Tuo oli mielenkiintoinen kommentti,"sillä on suurempi vastuu".Miten tuo ilmenee suhteessa ihmiseen,jos sillä on siis merkitystä omiin jälkeläisiin verrattaessa?
Itse olen kyllä sitä mieltä,että toiset rodut on sopivimpia lapsiperheeseen kuin toiset.
Erot on jo siinä,mitkä on ns.helpompia opettaa.Mitä enemmän mm.terävyyttä ja taistelutahtoa,niin nekin tekevät vaativammaksi,pelkästään jo siitäkin,että pitää huomioda nuot.
Aloittajalle suosittaisin lainaamaan kirjastosta Tapio Eerolan kirjoittaman koirakirjan.Siinä on aika hyvät rotuesittelyt roduista.Siitä löytyy hyvää pohjaa mietinnöille :)
Lapsista sen verran vielä,että tokihan sitten on huomioitu,että päävastuu on vanhemmilla,ja viimekädessä kannattaa aina arvioida niin,että vanhemmilla on varmasti jo itsellään pelkästään aikaa ja halukkuutta myös pelkästään koiran hoitoon.
Tämä ihan siksi,että aina silloin tällöin käy,että välttämättä lasten kiinnostus ei kestäkkään kovin pitkään,varsinkaan hoitopuolella.Eli koira jääkin sitten kokonaan vanhemman/vanhempien "harteille".
- pk
Kiitos paljon kjhkaj! :) Mua alko heti itseäni kiinnostamaan tuo kooikerhondje!
- kikkelitonttu
mitä vikaa porokoirassa?
- kjhkaj
Hyvä :-) Ja kyllä koira yksinoloon tottuu, jos luottaa omistajaansa, eli uskoo sen tulevan aina aikanaan takaisin kotiin.
- kysymyksiälisää
Novascotiannoutajaa ei kyllä ensi koiraksi suositella, se on noutajien vaikeammasta päästä. Cavalla taas on sairauksia vaikka muille jakaa. Se että 11-vuotias pystyy ulkoiluttamaan koiraa kokonsa puoleta, on hyvä kriteeri. Mutta hänen täytyy myös pystyä ulkoiluttamaan koira myös sen luonteensa puolesta eli rotu ei saa olla kovinkaan vaikea koulutettava eikä koira-aggressiivinen tai muutenkaan epäsosiaalinen, jotta lapsen vieraat vovat tulla kaikessa rauhassa kylään.
Jotta teille voisi suositella rotua, kertokaa mitä olette valmiit tarjoamaan sille. Kuinka paljon lenkkeilyä päivässä eli mikä olisi päivän pisimmän lenkin pituus? Millaiisia muita harrastuksia olette valmiit tarjoamaan tai millaista akvitointia koiralle?Ja millaiseen koulutukseen olette valmiit panostamaan? Haluatteko helppohoitoisen ja vaivattoman turkin vai miten paljon olette valmiit hoitamaan turkkia? Entä karvanlähtä, saako lähteä paljon vai ei juuri ollenkaan? Asutteko kerrostalossa vai miten? Saako koira haukkua ollenkaan vai onko oltava hiljainen? Tuossa nyt alkuun kysymyksiä.- kysymyksiälisää
Suurn osa koirista asuu perheissä, jossa käydään normaalisti töissä. Koira oppii olemaan yksin kotona työpäivän ajan, kun yksinoloa aletaan opetettaa pennulle heti sen tultua kotiin.
- uros haastavampi
Novascotiannoutajista nartut ovat huomettavasti helpommin hallittavissa kuin urokset. Noutajat ovat yleisesti ottaen ainakin aika hallitsemattomia. Kyllä tollerinarttua sanoisin ainakin helpommaksi kuin muiden noutajarotujen uroksia. Sukupuolileima on noutajilla selvä. tollerinarttua voisin suositella ensimmäiseksi koiraksi taidottomammallekin, mutten heti esim. kultsiurosta.
- k
Aikuinen koira pärjää hyvin normi työpäivän kotona yksin. Pennulla ei pidätyskyky riitä. Omat lapset ovat tietty aina niitä parhaimpia jne.jne. mutta asiaan tulee suhtautua niin, että ehdinkö MINÄ hoitaa tuon koiran yksin jos niikseen tulee. Aikuisen tulee ottaa päävastuu koirasta. Miksi juuri rotukoira, Kodittomia koiria on pilvin pimein, varmasti niistäkin voisi löytyä juuri se oikea kaveri:)
- muuttakaamaalle
Mulla eka koira shetlannin lammaskoira narttu. Todella taipuisa luonne. Kiltti, vilkas , 6-7 kg = lapsenkin hallittavissa. Tulee toimeen melkein kaikkien toisten koirien kanssa.
Kerrostalokoiraksi en suosittelis koska haukkuu aika herkästi.
Pystykorvaa en suosittelis ees ok-talo alueelle, vaan oikeesti maalle missä ei olis häiriöks naapureille. Sinne se on alunperin tehtykkin niinkuin ihminenkin.- kikkelitonttu
En ymmärrä?
- pk
Kiitos vastauksista! Nuo kysymykset kirjoitin paperille ja kävin läpi. En ole edelleenkään varma rodusta,mutta ehdotukset ovat olleen hyviä ja osaa niistä olen harkinnut:) Saa toki vielä ehdottaa rotuja ja muita asioita joita tulisi huomioida hankkiessa ensimmäistä koiraa!:)
- pk
Niin vielä lisää tietoa! Olisin valmist tarjoamaan koiralle lenkitystä niin että aamuisin vain vartti,mutta muuten voisin lenkittää 30-60min. Itse haluiaisin pienen koiran ,ehdottomasti narttu! Koira ei saisi olla lainkaan agressiivinen. Koiran tulisi olla helposti koulutettavissa,koska on kyse ensimmäisestä koirasta minullekkin. Turkkia olisin valmis hoitamaan,mutta tuosta karvan lähdöstä, toivoisin ettei ihan hirveästi lähtisi, olen kuitenkin valmis joustamaan tässä asiassa. Asumme omakotitalossa. Olisiko teillä ehdotuksia pikku koirista, terrieriä en mielellää ottaisi olen lukenut/kuullut että vaativat tasokkaampa koulutusta mitä minä pystyisin tarjoamaan.
- Koi_ruus123
Miten olisi tiibetinspanieli?
Tuo liikuntamäärä kuulostaa mielestäni melko vähäiseltä aika monelle rodulle... Muusta aktivoinnista et kertonut, paljonko pystyt sitä tarjoamaan ja aiotko esim. harrastaa jotain koiran kanssa. Ainakin omat kokemukseni tiibetinspanieleista ovat sellaisia, että se ei vaadi hirveästi liikuntaa verrattuna moneen muuhun (vaikka jaksaakin yllättävän paljon) ja rotu on aika helppo kouluttaa eli sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Myös mitään mahdotonta aktivointia ei tarvita (vertaa vaikka bordercollieen).
Terrieri ei tosiaan kuulosta teille sopivalta, koska ne ovat melko vaikeita kouluttaa ja vaativat paljon liikuntaa ja muuta aktivointia.
- springeri
Englanninspringerspanieliin http://www.springerspanielit.com/ESS/essluonnehdinta.htm kannattaa tutustua. Se voisi olla teidän perheellenne sopiva rotu.
- 18+5
sprinkuille ei riitä 1-1,5 h "aktivointi narun päässä".
- tutustumista vaan =)
cavalier on todella sairas rotu, en todellakaan suosittele sitä. ja sitten se mikä on toiselle helppo niin ei välttämättä ole toiselle. Kannattaa rauhassa tutustua eri koirarotuihin ja olla yhteydessä kasvattajiin. Rescuetakin kannattaa harkita jos ei aivan pentua halua. =)
- 13+20
rescuet on aina riski. useimmilla on sairauksia, vikoja ja luonne-ongelmia. ei todellakaan ensikoiria ja helppoja koiria.
järki käteen ihmiset....
- tässä teille
Ottakaa bretagnenbassetti (basset fauve de bretagne). Siitä ei paljoa irtoa karvaa, se on sopivan pieni ja luonteeltaan sovelias ensimmäiseksi koiraksi. Ei ehkä kaikista helpoin kouluttaa, mutta sitäkin lempeämpi, joka on tärkein piirre varmaankin. Sillä koulutettavuudellahan ei ole niin paljoa väljä, jos ei arsinaista tottelevaisuutta, kuten tokoa tai agiltya, ala harrastamaan. Peruskäskyt, kuten istumisen, pystyy opettamaan helposti kaiken rotuisille koirille, mutta miellyttämisenhaluisimmat ovatkin ehkä jo alttiimpia huonoille tavoille ja vaativat määrätietoisemman osoituksen johtajuudesta. Bretagnenbassetti on loistava ensikoiraksi ja lapsiperheeseen.
- pk
Olen ajatellut papillonia. Voiko rotua sopia teidän mielestänne ensimmäiseksi koiraksi?
- sopii se teille
Kyllä, kunhan varautuu yskilöllisiin piirteisiin, kuten kaikkien rotujen kohdalla tulee varautua. Kannattaa totuttaa pennusta asti toisiin koiriin ja vieraisiin ihmisiin, sillä monet yksilöt ovat luonnostaan melko varautuneita. Kumminkin yleisesti ottaen mukava rotu. Nartut harvemmin ärhäköitä kuin urokset. Oma lempirotu kannattaa tietysti hankkia :-)
- Eläinkouluttaja C.
Kyllä papillon tai serkku phalene on hyviä ensimmäisiä koiria :) Turkki tietysti vaatii vähän hoitoa ja ovat todella fiksuja joten pitää olla tarkka sääntöjen johdonmukaisuudesta muuten koira vie omistajaa 6-0. Varmista vanhempien terveys ja luonne hyviksi ennen pennun varaamista sitten :)
- 18+17
sopii oikein hyvin molemmat perhoset. luonteeltaan ovat tsäpäköitä mielipiteissään, mutta kun tekee selkeät rajat niin oikein ihania lemmikkejä.
turkki vaatii vain säännöllisen kampaamisen (esim. 2-3 vk välein). pesu tarvittaessa ja tassukarvojen siistiminen.
- Italianvinttikoira
Italianvinttikoira. Italianvinttikoira on pieni koira, säkäkorkeus 32-38 cm, paino 3-6 kg, joten 11-vuotiaskin voi ulkoiluttaa sitä. Italianvinttikoira on helppo kouluttaa ja sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Italianvinttikoira on myös terve rotu. Rodun huonona puolena voisi pitää sitä, että italianvinttikoira tarvitsee vaatteet kylmällä ilmalla.
- Järkeä jalostukseen
Siksikö italiaanoja mainostetaan nyt niin kovasti, koska myynnissä olevilla italiaanoilla (kennelliiton ja italiaanoyhdistyksen pentuvälitykset) on kaikilla silmävikaiset vanhemmat? Kannattaa panostaa laatuun, ei määrään, niin saatte koirat myytyä pois...
- Katariina
Silkkiterrieri voisi olla teille sopiva rotu. Silkkiterrieri on pienikokoinen, joten 11-vuotiaskin voi ulkoiluttaa sitä. Silkkiterrieri on miellyttämisenhaluinen ja helppo kouluttaa. Silkkiterrieri kammataan kerran päivässä ja kylvetetään kerran viikossa. Silkkiterrieri on trimmattava rotu, mutta silkkiterrierin trimmaus on niin helppoa, että sen voi opetalla tekemään itsekin. Silkkiterrieristä ei lähde karvaa. Silkkiterrieri on terve rotu, jolla ei ole perinnöllisiä sairauksia.
- Maltankoira
Maltankoira. Maltankoira sopii lapsiperheeseen. Se on niin pieni, että 11-vuotiaskin voi ulkoiluttaa sitä. Turkki kammataan päivittäin ja pestään kerran viikossa. Jos ei halua käydä näyttelyissä, voi turkin leikata lyhyemmäksi, jolloin se on helppohoitoisempi. Kylmällä säällä ulkoillessa maltankoira tarvitsee takin päälle. Maltankoiralla ei ole pohjavillaa, joten se sopii joillekin allergisille.
Maltankoira pysyy vapaana ollessaankin omistajansa lähellä, sillä ei ole taipumusta karata. Maltankoira on Suomessa melko harvinainen rotu, mutta muualla maailmassa se on hyvin suosittu. Maltankoira on terve ja pitkäikäinen rotu. Sillä ei ole perinnöllisiä sairauksia. - Yorkshirenterrieri
Yorkshirenterrieri. Se on helppo kouluttaa ja sopii lapsiperheeseen. Pienestä koostaan huolimatta yorkshirenterrieri on rohkea ja reipas koira. Se sopii lemmikiksi kaikenikäisille lapsista vanhuksiin. Yorkshirenterrieri tarvitsee takin päälle kylmällä säällä ulkoillessaan.
Pienen kokonsa ansiosta sen kanssa on helppo matkustaa bussissa ja junassa. Rotu on hyvä valinta julkisia liikennevälineitä käyttäville. Yorkshirenterriri on melko terve rotu. Rodulla esiintyy polvilumpioluksaatiota ja silmäsairauksia. - Bichon frisé
Bichon frisé. Se on iloinen ja sosiaalinen seurakoira. 11-vuotiaskin voi ulkoiluttaa sitä. Bichon frisé painaa 3-6 kg. Säkäkorkeus on rotumääritelmän mukaan korkeintaan 30 cm. Se on helppo kouluttaa ja sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi.
Turkki harjataan päivittäin. Pesu joka toinen viikko. Trimmaus 6-8 viikon välein. Bichon frisé pysyy omistajansa lähellä, sillä ei ole taipumusta karkailemiseen. Se on melko terve rotu. Rodulla esiintyy polvilumpion sijoiltaanmenoa, allergioita ja ihottumia. - Laila
Chihuahua. Se on maailman pienin koirarotu. Rodussa on kaksi muunnosta, pitkä- ja lyhytkarvainen. Alkuperäiset chihuahuat olivat lyhytkarvaisia. Pitkäkarvainen chihuahua jalostettiin risteyttämällä lyhytkarvainen chihuahua ja perhoskoira. Chihuahua on helppo kouluttaa, joten se sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi.
Chihuahua ei tarvitse paljoa liikuntaa, lyhyet lenkit riittävät sille. Kylmällä säällä ulkoillessa se tarvitsee vaatteet päälle. Turkki on helppohoitoinen. Se harjataan ja pestään tarvittaessa. Chihuahua pysyy omistajansa lähellä, tällä rodulla ei ole taipumusta karkailemiseen. Chihuahuan kanssa voi harrastaa agilityä ja näyttelyitä.
Chihuahua on terve ja pitkäikäinen rotu. Rodulla esiintyy silmä- ja sydänsairauksia. Saattaa elää jopa 19-vuotiaaksi. Lisää tietoa rodusta löytyy osoitteesta www.chihuahua.fi - Kultsinoutaja
Kultainen noutaja
- Coton de tuléar
Coton de tuléar. Se on helppo kouluttaa ja sopii kokonsa puolesta myös 11-vuotiaan tytön lenkkikaveriksi. Cottoni on ihmisrakas ja mukava lemmikki kaikenikäisille. Sopeutuvaisena koirana cottoni viihtyy hyvin maalla ja kaupungissa, ja siitä saa hauskan harrastuskaverin. Cottonin kanssa voi harrastaa esim. agilityä, tokoa ja koiratanssia.
Cottoni ei tarvitse paljon liikuntaa, lyhyet lenkit riittävät sille. Pitkä pumpulimainen turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Se harjataan päivittäin. Pesu parin viikon välein. Pienen koon ansiosta cottonin kanssa on helppo matkustaa julkisilla liikennevälineillä. Coton de tuléar on erittäin terve rotu. Rodulla esiintyy polvi- ja silmäsairauksia. - Pomeranian
Pomeranian. Pomeranian on pieni ja suloinen koira. Se kiintyy omistajaansa erittäin syvästi ja haluaa olla aina mukana omistajansa puuhissa. Pomeranian ei tarvitse paljoa liikuntaa, mutta jaksaa kuitenkin liikkua paljon. Se on helppo kouluttaa ja sopii erinomaisesti ensimmäiseksi koiraksi.
Turkki harjataan pari kertaa viikossa. 2-3 kertaa kuukaudessa turkki harjataan hieman kosteana vastakarvaan kerroksittain, jolloin turkista tulee pöyheä ja ilmava. 2 kertaa vuodessa turkki trimmataan saksilla leikkaamalla pallomaisen pyöreäksi.
Pomeranian pysyy kotipihassa ja omistajansa lähellä, sillä ei ole taipumusta karkailla. Pommeja on monenvärisiä. Yleisimmät värit ovat musta, kerma, punainen ja kulta. Pomeranian on melko terve rotu. Rodulla esiintyy polvilumpioluksaatiota ja silmäsairauksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750